Ihana (erityis)herkkyys, vai onko se sittenkin ihan paskaa?
Heti alkuun: olen erityisherkkä ihminen. Joissakin tilanteissa olen kirjailija-toimittaja Laura Honkasaloa lainatakseni ehkä jopa hyperherkkä. Onneksi en ole sitä sentään kovin usein, normaalisti olen vain erityisherkkä.
Erityisherkkyyttä on monella asteikolla. En ole asteikon kaikkein herkimmästä päästä, vaikka herkkä olenkin. Viime viikkoon mahtui useampi hetki, jolloin kirosin herkkyyttäni ja lopulta haistatin sille pitkät paskat. Niin monta kertaa olen mielessäni miettinyt, miten paljon helpompaa elämä olisi, jos ei olisi niin helvetin herkkä! Ja ottaisi joitakin asioita niin raskaasti.
Eräänä päivänä viime viikolla istuin asioiden A ja B välissä hetken puistossa kivellä. Teki mieli itkeä. Se olisi varmaan helpottanut, mutta en saanut kyyneleitä puristettua ulos. Edessä oli vielä juttu B, johon en halunnut mennä silmät punaisina. Eipä sillä, Kallio-Sörnäinen suunnalla punasilmäisyys nyt tuskin ketään enää hätkähdyttäisi.
Tällä viikolla olen vetistellyt muutamia työhön liittyviä pettymyksiä. Freelancerin pitää pystyä sietämään EI-sanaa, mutta rajansa kaikella. Liian monta EI-sanaa putkeen ei ole kovin lohdullista.Olen hokenut itselleni sitä, että työhön liittyvissä jutuissa EI kohdistuu työhön, ei minuun persoonana. Eihän joku minulle uusi taho, jonka julkaisuun haluaisin kirjoittaa edes tunne minua. Silloin EI:llä ei ole mitään tekemistä persoonani, minun, kanssa. Erityisherkkyys on se syy, miksi EIn kuuleminen tuntuu välillä niin raskaalta. Se on vaikeaa vain hetken, mutta se hetki on alhaisissa tunteissa marinoitu. Se onkin sitten ihan toinen juttu, kun tuttu taho, jonka luulit olevan puolellasi, ei sitä jostain syystä enää tunnu olevan.
Viime viikolla päätin myös lopettaa erään työhön liittyvän ikävän asian märehtimisen. En kuulu niihin ihmisiin, jotka lyövät päätään seinään saman asian tai ihmisen kanssa kerta toisensa jälkeen. Myös minä osaan sanoa EI, vaikka kiltti ja herkkä ihminen olenkin!
Erityisherkkyydessä on se hyvä puoli, että hyvät asiat tuntuvat entistä paremmilta, onnistumiset pakahduttavan hyviltä, rakkaiden ihmisten kanssa vietetyt hetket sydänjuurissa tuntuvan hyviltä, luonnon kauneus suorastaan pökerryttävän voimaannuttavalta. Mutta. Sitten ovat ne huonot hetket, huonot uutiset, oman elämän pettymykset, läheisten ihmisten kärsimykset. Luulen, että ne tuntuvat ei-herkkiin verrattuna järisyttävän hirveiltä, mustintakin mutaa tummemmilta.
On myös asioita, joiden kohdalla olen herkistynyt lisää vanhetessani. Yksi tällainen asia on eläimiin kohdistuva kärsimys. En kerta kaikkiaan kestä mitään uutisia kidutetuista eläimistä tai eläinten huonosta kohtelusta. Sellainen sattuu minuun kaikista eniten.
Joitakin viikkoja sitten kirjoitin täällä uusista työhön liittyvistä kuvioista. Samoihin aikoihin tajusin, ettei minulla ole mitään täysin selkeää päämäärää tällä hetkellä. On mahdotonta osua maaliin, jota ei näe. Tämän toteamisen myötä tavoite kuitenkin kirkastui hyvin nopeasti. Tein sen eteen myös jotain ja heti tuli parempi mieli. Asetin myös lisää tavoitteita. Siitäkin tuli parempi mieli.
Haluaisin kovasti mennä elämässäni kohti uutta. Syksy kun on uusien alkujen aikaa. Ties mitä kaikkea ihanaa tänä syksynä tapahtuu. Ja herkälle ihmiselle se tuntuu ainakin kaksi kertaa paremmalta kuin ei-herkälle (luulen niin).
Iloa viikkoosi!
Love,
Maija
XOX
Aurinkoista viikonloppua!