Voimaa vanhoista traumoista; kuka oikeasti olen ja mitä haluan

Moikka kaikille taasen!

Pieni hetki taas syvällisemmin.Eilen tuli sellanen ihmeellinen fiilis, kun ajelin kaupasta kotio. Ihan kesken kaiken ajaessa, ilman sen ihmeellisempiä ajatuksia ja oikeastaan vaan kuuntelin musaa ja nautin auringon paisteesta (ja kaksi pakettiakin oli kyydissä, Stoccalta ja Hairlustilta, niistä seuraavassa postauksessa 😉 ) ja yhtäkkiä sain happea. Siis, tottakai olen hengittänyt tähänkin saakka, mutta sellainen kevyt fiilis rintakehässä, koko kropassa! Ja ajatus oli: olen vapaa!

Tuossa kohtaa onnenkyyneleet valuivat ja hymyilin hölmönä itsekseni. Otin samalla pidemmän reitin kotiin ja jäin fiilistelemään oloa.

Mitä sitten tapahtui? Jaa, a ja samalla tajusin, että jostain syystä iso osa musta päästi vapaaksi vanhoja traumoja. Ehken tajusin, että sekä oon jo, että voin olla enempi se, kuka ja mitä haluan olla.

Nyt kuulostaa vielä sekavammalta 😀 mutta mä koitan selittää tän vielä tarkemmin. Eli, on ihmisiä, jotka ovat kokeneet trauman/traumoja ja nämä sitten ikäänkuin vaikuttavat siihen, miten näkee itsensä. Mutta myös siihen, miten antaa muiden käyttäytyä itseään kohtaan ja ikäänkuin alistuu kohtaloonsa. Tämä siksi, että traumat ovat olleet sen verran kovia, että se oma näkemys itsestään on niin huono, pieni.

Ja näin kävi siis minulle. Lapsuudessa että nuoruudessa koetut traumat ovat vaikuttaneet minuun niin vahvasti, että en oikein ole löytänyt itseäni aikuis- iällä. Nuoruudessa olin hetken ehken vapaampi, mutta sitten annoin ihmisten viedä väärään suuntaan, toki siis omasta tahdostani, mutta en osannut vaatia enempää. Sitten sairastuin paniikkihäiriöön, vaikeaan sellaiseen ja valitettavasti tämä vei itsetuntoni pohjalle. Ja ketkä sen huomasivat, niin heille olin helppo kohde hyväksikäytölle. Nämä plus traumojen aiheuttamat probleemat, niin eipä ihme, että olin hukassa. En saanut omaa aikaa kehittyä ihmiseksi, jota halusin olla. Kaikki aika meni selviytymiseen ja ne suojamuurit….ne olivat paksut ja korkeat!

Kysymys: kuka ja mitä olisit, jos mikään ei olisi esteenä? Kaikki menisi hyvin, ja jos vaikka haluaisit pitää nykytilanteen, niin mitä lisää haluaisit? Jos vaikka ei tarvitsisi luopua mistään? Ja jos haluaisit luopua jostain, mitä se olisi? Ja missä näkisit itsesi unelmatilanteessa? 

Kun vanhat äänet kaikkoavat, jää tilaa omalle äänelle

Oma pää oli täynnä muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Mitä sopii mulle tyylinä, mitä mun pitäisi haluta ja mikä on ihan riittävää mulle, muut voi yrittää korkeammalle. Eli, kukaan, mukaan lukien itseni, ei ollut kuunnellut sitä, mitä minä aidosti haluan.

Onko sulla ollut/on ihmisiä ympärillä, ketkä tietävät paremmin mitä tarvitset tai mitä pitäisi vaikka pistää päällesi? Vaikka itselläsi ei olisi ihan niin oma olo siinä? Jos vastasit kyllä, niin yep, sama oli täällä. Mutta niistä irtipäästäminen on ollut parhautta, mitä olen voinut itseni eteen tehdä.

Noin karkeasti sanottuna ihmiset, kenen kanssa olin nuorena tekemisissä, eivät silti tunne sitä aitoa minua, joka olen sisältäni. Siksi moni on yllättynyt nykyisestä: en olisi ikinä uskonut… ajokortti, oma koti, perhe, oma mieli, rajat, osaa sanoa ei… ja ennen kaikkea tietää kutakuinkin, mitä ei halua!

Siinä meni aikaa, päästää irti. Esimerkkinä vaikka vaatekaupoilla pieni ääni tuli välillä: ei tollasta voi laittaa päälleen. Mä en voi sietää bootcut- lahkeita. Ok, ei maailman tärkein huomio, mutta esimerkki. Mulle sanoi näin…ystävä…ja ikäänkuin päätti, että me ei tykätä, ja koska hän on parempi niin se sana on suurempi. (ja annoin itse tämän tapahtua. )

Mutta hei, mä rakastan bootcutteja ja suurin osa on nykyään niitä!  Noin niinkun esimerkkinä. :) mutta kun käytin näitä yhdessä mennessämme, sain tuntea, että kukaan normaali ja tyylitietoinen ei näitä käytä. Eli nostin siis hänet korkeammalle kuin itseni, ja ajattelin: mä vaan oon tällanen, enhän mä voi olla oikeassa tahi tietää, mikä mulle on hyvä.

Ja tämä siis on yksi esimerkki, näitä on ollut vähän joka elämän alueella ja tuntuikin, että rakensin minuuteni muiden äänille.

Nyt vapaa!

Viime aikoina olen hemmotellut itseäni enempi. Hommaillut asioita, joista tykkää, tehnyt asioita, joista tykkään ja sanonut äänille. fu#k off, mun elämä ja halut!

Voin sanoa, että ei kiinnosta mitä mieltä olisit/olisitte mun edelliselle elämälle. (siltä se siis tuntuu, edellisestä elämältä) Ei kiinnosta, onko just tyyliä tai ei, se on mitä haluan. Ja kyllä, olen perkules ansainnut kaiken hyvän, ja jopa sen pirun ihanan soutuveneen, jonka hommasin! Koska mä oon sen arvoinen. Oon voittanut sellaset traumat, käynyt helvetissä ja tullut takaisin ja nyt on mun vuoro nauttia!

Ah, toi oli muuten vapauttavaa kirjoittaa :)

Onkohan meillä kaikilla omat selviytymisjuttumme, vaikka pinnan alle ei näe? Luultavammin. Mutta, mä kannustan niin kovasti ja koko sydämmestäni kuuntelemaan sitä pientä ääntä, joka sisällä sanoo: mä tykkään/en tykkää tosta. Se ääni on ratkaisevin. Se ääni on tärkein. <3 Se on sun ääni! Ja sä oot tärkein sulle.

Mä oon voimakkaampi traumojen jälkeen ja ennenkaikkea: mä oon oppinut että worth it. Ei aina itsestäänselvyys kaikille. Mutta, jos oot samassa tilanteessa, tai taistelemassa: suuret tsempit täältä! You´ve got this! Vaikkei maailman helpointa olekkaan.

With love,

Maarit