Treenikuulumisia vol1; ruokahommeleita ja valmennusten villi kenttä
Moikka taasen kaikille ❤️
Lupailin tuolla aikaisemmin, että kirjoittelen omista kokemuksistani PT-valmennusten saralla. Siitä tänään lisää!
Alkuun ihan pieni katsaus omaan menoon ja projektiin 💕Eli säännöllistä ja tavoitteellista (melkeinpä kaikki tekeminen ihmisellä on tavalla tai toisella tavoitteelista:) ) treeniä kera ruokavalion takana nyt 2vkoa.
Fiilis hyvä, kroppa ja mieli vähän hangannut ajoittain vastaan, kivikautisilla reflekseillä: siis meidän pitää säästää energiaa,ei mennä treeniin! Ja ruokavaliosta; nälkä, nälänhätä, miksi et siis ahmi/tankkaa kun näin aikojen alusta näin olemme oppineet?
Eli… kun aikojen alusta kehon piti säästää energiaa, kun sitä ei saanut lähikaupasta ja oli varmaan oikeasti nälkää, eli silloin kun näki ruokaa, piti syödä. Nyt jos näin ajattelee, kun menee kauppaan ja katsoo hyllyjä… ei se syömällä lopu 😂Eli tässä on sellaista painimista alkuaikojen vaistoihin suhteutettuna nylyaikaan, joka poikkeaa aika paljon nuista ihmisen alkuajoista. Mutta voiton puolella ollaan!
Ruokapolitiikkaa
Ja sen verran ruokavaliosta; kaloreita on yli 2000 reilusti, joten oikeaa nälkää ei ole, juuri nyt se vaan on kroppa ja mieli, kun säännöllisyydestä ja omasta uudesta rytmistä on vähän sekaisin. Hyvällä tavalla.
Mitä sitten syön? Normaalia kotiruokaa ilman konstailua. Aivan tavallista ruokaa, sillä oikeasti pärjää pitkälle! Kun ajatellaan sitä näin, että meidän pitää pystyä pitämään saavutuksia, niin syödäänkö pidemmän päälle kaikenlaisia superfoodeja pussista? Jos näin niin hyvä! 🙌Itse olen aika laiska ja pyrin pitämään simppelinä omat syömiset. Joten, siksi mennään ihan normi ruokavaliolla. Plussana; tulee halvemmaksi näin 🤷♀️😂
Eli perunaa, riisiä, pastaa jne hiilarina. Puuroa, leipää, muroja (maissi) (nam) marjoja, salaattia, hedelmiä.
Kanaa, riistaa, pihvejä, jauhelihaa, tonnikalaa, kalaa..normaalia ruokaa.
Olen sekasyöjä, ja näihin varmana on omat versionsa vegepuolella. Mutta, ihan normaalia ruokaa. Se, millä näillä ”pelataan” sitten dietissä, on tietty määrät. Katsotaan, että rasvaa, hiilaria ja proteiinia tulee tarpeeksi mutta ei liikaa. Näinhän sen nyt on vaan pakko mennä, sillä ainakin omalla kohdalla vapaa syöminen ja intuivinen tapa johti siihen, että vaatteet eivät menneet päälle enää 😂😂
Ja kun tämä osuus on ohi, eli paino siinä missä halutaan..puretaan dietti. Se tehdään järkevästi, asteittain ja normaali syöminen jatkuu. Eli ei tule mitään; ah, dietti ohi ja nyt syyään! Vaan palataan silleen normaaliin, että tietyt elementit jäävät, mutta pulla tms yms jne mahtuu mukaan välillä. Normi ruokaa saa syödä yllättävän paljon kun pidetään yllä sitä normikulutusta.
Saatkohan kiinni tuosta? Toivottavasti! Ja kyllä, pyörrän vähän puheitani aiempaan, kun sanoin, että en enää ala dietille. Mutta takana oli isompia ongelmia, jotka johtivat ahmimiseen. Traumat, lapsuuden ja nuoruuden. Ne purkautuivat, tulivat pintaan ja niitä käsittelin. Näitä käytiin ammattilaisen kanssa läpi, ja pystyin näkemään eteenpäin. Yhdessä vaiheessa torpedoin omia suorituksiani alitajuisesti, tahallaan. Tähän liittyi juurikin se, että sellainen itseinho ja tuho olivat niin voimakkaina pinnan alla, kun en ollut niitä kohdannut. Eli nyt, syyt eivät olleet itse dieteissä tahi ruokavaliossa, vaan syvemmällä.
Tästä päästään sitten valmennuksiin ja PT- osuuteen
Nonniih, sitten ”lempiaiheeseeni”, eli kaiken maailman netti/pt/valmennus valmennukseen. 🆘
Nämä ovat siis omia kokemuksiani, ja en muihin ota kantaa, kun en ole koklannut. Mutta, ensimmäinen PT- kokemus on about 20v takaperin. Olin muuttanut uuteen kaupunkiin, ja ajattelin mennä oikein salille. Sitä ennen siis tanssinut yms, eli eka ohjaus. Tapasin PTn ja kävimme liikkeitä läpi, sain lappusen ja siitä puuttui liike, jonka piti olla osa treeniä. Sanottiin, että tässä, ja eikun tekemään! Näin toimin, ja silloin oli 0% tästä touhusta tietoa, joten uskoin tietty sitten, mitä sanottiin.
Tämä oli siis yksi ohjelma ja päivitys olisi about puolen vuoden kohdalla. Ei katsottu kilomääriä, millä aloittelen eikä hirmu tarkkaan asentojakaan. Jätin kesken aika nopeasti. Petyin, sillä ei se tuolloinkaan ihan halpaa ollut.. ja en todellakaan sen jälkeen mennyt mihinkään, jäi niin paha maku.
Sitten sain kiinni nykyisestä valmentajastani, kun tilasin Pro Body- lehteä ja hän kirjuutteli siellä. Olin jo jonkin aikaa treenaillut omalla kotisalilla ja opetellut liikeitä, joten jotain hajua oli touhusta. Hän otti minut valmennukseen ja tietotaito, yksilöllisyys, välittäminen ja ammattimaisuus olivatkin ihan eri luokkaa! Hän oikeastaan asetti sen riman niin korkealle, kun mietin valmennuksia.
Tulos oli hyvä, -20kg, lihasta ja valmiina kisaan. Korona tuli, elämää tapahtui ja traumat hiipivät mieleen. Kilot takaisin, koska se oma mieli halusi torpedoida menestymisen.. noh, ajattelin, että en kehtaa (tyhmä ajatus) ottaa vanhaan valmentajaan yhteyttä, koska juurikin siinä omassa tuomitsevassa mielessäni olin super- epäonnistuja. Tästä sitten lähti läjällinen eri valmennuksia kokeiluun!
Valmennus 1.
Aika tunnettu valmennuspohja, tunnetut keulakuvat ja hyvät mainokset. Ostin superdietin, ja sain tunnukset foorumille, FB- sivulle, ruokavalion ja treeniohjelman.
Paljon ihmisiä foorumilla, vastaukset menivät vähän kategoriaan: yleiset, sekä treeniohjelma kaikille sama. Ne vaihtuivat samaan aikaan kaikilla, ja miinuskaloreille mentiin koko porukka samaan aikaan. Ruokavalio oli omaan makuun liian monimutkainen (piti siis ostaa näitä eri superfood- pusseja ja kikkailla) sekä treenit, noh… niinkuin voi kuvitella, että laitetaan yleisesti monelle ihmiselle. Mutta kyse olikin tietty nettivalmennuksesta ja porukka- sellaisesta.
Itselle tämä sopi 2vkoa, ja sitten kyllästyin, tunsin jääväni sivuun ja kun tulokset eivät menneet niinkuin osalla; fiilis oli että jotain vikaa minussa? Epäonnistuja? Vaikka kyse oli siitä, että yksilötasolla ollaan kaikki erilaisia ja ei toimita kuin robotit… tai siis kropan aineenvaihdinta yms ei toimi.
Valmennus 2.
Ok, tässä on otettu eroa edelliseen , ja yksi valmentaja onkin edellisestä lähtenyt ja pistänyt oman valmennuksen pystyyn. Pakkohan tämän on auttaa/olla hyvä.
Pian huomaan, että sama konsepti ja samoilla ideoilla… pettymys.
Valmennus 3.
Ok, tässä menin sitten ääripäähän….😂Australialainen entinen sotilas, Scott Evennet… mitähän tästä.. my gosh. Ruokavaliossa oli kengurunlihaa… noin niinkus ei löydy…menttaliteettiä toki oli ja jos asuisi oikeasti Austaliassa, niin why not… mutta eroja meidän oloihin liikaa ja printtasin varmaan kirjan verran ohjeita, joita sitten kääsin ja mittoja muokkasin… sanotaan näin, että hups ja seuraavaan….
Valmennus 4.
PT salilta. Ihan lähimenneisyydestä. 95€/kk ja 4kuukautta. Piti kuulua ravinto yms. Hmm… omaa taustaa takana treeneissä monta, monta vuotta ja kuitenkin lähettiin alkeista. Appi ja sitä sitten käyttämään (itse en tykkää luurin kanssa pyörimisestä, mutta let´s try!) Kerran tehtiin treenit yhdessä. Seuraava kerta olisi kuukauden päästä. Ei seurantaa tms. Tai vaihtoehtoja liikkeisiin, kun sanoin, että paniikkihäiriön kanssa välillä vaikea käydä. Keksi itse! Käytä luovuutta. Hmm… mistähän maksan… onneksi on taustaa, niin tein jotain. Pyysin, että voitaisiko tehdä ohjelma, jota voin käyttää kotona…noup. Vaati, että sinne mennä ja tehdään liikkeet… ja juuh, jos olisin ekaa kertaa pappia jne…mutta… ja se, että kun nimenomaan sanoin, että ihmisten seassa paniikki tulee helpommin, ja kesäkuumalla vielä enempi… ei. En saanut mitään ruokahommeleita, en korvaavia liikkeitä tahi yhteydenpitoa. Maksoin siis 4kk ja 95€/kk siitä yhdestä kerrasta ja yhdestä ohjelmasta, johon piti itse keksiä korvaavat liikkeet kotiin???? Ei näin. Jos palkataan PT/ valmentaja tms…pitää olla työkaluja myös siihen, että muuttaa ohjelman niin, että asiakkaalle oikeasti sopiva, ja adaptoituu hänen elämäänsä. Siitä asiakas maksaa. Tämä oli niin negatiivinen kokemus, että jäi paha mieli ja itse toki on PT:n koulutus, niin en halua sitä ääneen sanoa…jäi niin paha kalskahdus tästä.
Valmennus 5.
Tämä oli super erilainen ja oikeastaan henkisesti herättelevä. Valmentaja kohtuu- tunnettu ja omat tiet hänen luokseen olivat hassut, mutta kuitenkin; ihana ihminen. Ei voi sanoa, että mentiin ruoka/treeni- puolella paljon, sillä taisi olla tarve enemmän henkisellä puolella. Valmentaja oli siis läsnä, osasi kysyä kysymyksiä ja ottaa yksilöllisesti huomioon.
Valmennus 6, ja nykyinen
Tämä on täysin yksilöllinen, raporttia joka sunnuntai, tieto&taito&kokemus suuri, yksilöllisyys 100%, luotettavuus sama.
Pohjalla alkukartiotus laajana, seurantaa, reagointia jos tarve muutokselle, sopeutuva ohjelma, siinä mielessä perheystävälllinen, että syödään samaa ruokaa= helppous ja ennenkaikkea: asiantuntevuus.
Mitä katsoa, kun etsii sitä omaa valmennusta?
Eli, kun pistetään pähkinänkuoreen ja mietitään eroja, niin itselleni suurimmat ovatjuuri tuo yksilöllisyys. Jos tarve on pudottaa painoa, pitää ohjelman olla silti yksilöllinen ja sisältää dietin purun.
Jos voimaa, kiinteytystä, yksilöllinen ja taustat huomioon ottava.
Plus valmentajalla pitää olla valmius räätölöidä ohjelma toimimaan niin, että voit toteuttaa sitä valitsemassasi paikassa. Siitä sinä maksat!
Ja hyvä valmentaja kuuntelee. Todella kuuntelee. Mikä on se tavoite, miksi ja miten. Taustasi, ongelmakohdat ja osaa myös toimia näiden perusteella.
Mutta osaa myös tönäistä eteenpäin, jos tuntuu, että itse et pääse. Esim: kun samalla valmentajalla ollessani ”viime kiekalla” valitin väsyä ja evvk, niin palautteessa rakentavasti läpi, miksi kannattaa ja myös se, että itselläni on vastuu. Eli…sitäkin tarvitaan. Koska joka tapauksessa itse sen duunin tavalla tai toisella joutuu tekemään.
Oli se oma tavoite mikä tahansa,niin valmentaja joko pystyy auttamaan ja jollei pysty, niin pitää olla selkärankaa sanoa; en osaa/pysty.
Jos on somejulkkis, muu julkkis…ei se takaa sitä, että kaikki toimii. Kun me ollaan kaikki yksilöitä ja mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle.
Sinänsä ei ole vaikeaa laskea ihmiselle kalorit, ruokapuoli ja tehdä treeniohjlema. Se on vaikeampaa, kun sen tekee totaalisen yksilöllisesti, ottaa huomioon sen, että esim kilot putoavat maltillisesti ja terveellisesti, liikkeet ovat oiken suunnattuja; eli jos on kremppaa niin nämä kaikki huomioon… eli eli, suurimmat erot ovat: tehdään yleisellä tasolla kaikille tai yksilöllisesti juuri sinulle.
Olet ottanut kuitenkin syystä yhteyttä, etsinyt valmennusta…ja laitat siihen rahaa.
Tuo on oikeasti pelottavaa, sillä PT ei ole suojattu nimike, eli kuka tahansa voi käyttää tuota. Somessa tulee vastaan kaikelaisia valmennuksia, joita silmäilemällä alkaa itselläni nousta niskavillat.. on vverkkovalmennusta, appia jne jne… ja kotikutoisia valmentajia ja vaikka mtiä!!!! Ja jos tekee määräaikaisen sopparin huonon kanssa/ei kemiat sovi…arvaa, pääseekö eroon? Ei ainakaan helpolla.
Eli….tarkkana, harkitse, tutki meriittejä ja keskustele. Kysy miksi näin, mikä on suunnitelma ja miten sitä tarkkaillaan? Valitettavasti tässä joutuu itse tekemään sen työn, että löytää itselleen sopivan hommelin, sillä tuo maailma on todellakin villi länsi.
Tsemppiä sinulle siihen, ja jos heräsi jotain kyssäriä tahi kommenttia niin viestikentälle vaan!!❤️
Tästä voisin puhua oikeasti vaikka kuinka pitkään…paklko rajoittaa, että tätä jaksaa lukea😂
With love, Maarit
Siis valmennus nro 3, ei sitten lähempää löytynyt ;D Sehän noissa pt-jutuissa onkin kun ne ei mitään halpoja ole ja kemioidenkin pitäisi jotenkin kohdata. Ei oikein ole varaa kokeilla summamutikassa.
Mun kokemukset valmennus numero ykkösestä on suoraan sieltä ”rahkaa, rahkaa, rahkaa, hiilarit pois ja kyllä se satanen nyt sieltä maasta nousee vaikka just vasta aloititkin”-ajalta niin vähän mietitytti minkälainen nykymeno on. Mutta oon kyllä tykännyt. Huomaa että on ns.massavalmennus, mutta hyvää runkoa saanut ruokavalioon ja treeneihin.
🙌 Mahtavaa, että nyt toimii!! Sen hyvän etsiminen on kyllä sekä kallista että vaikeaa… ja juu, tuo nro 3…🤣 kun treenissä mentiin bear growling ja ateriana olisi kengurua niin itsekin mietti, että mihinkähän sitä taas on itsensä pistänyt…