Friedemann Schaub: Alitajunnan voima – kuinka pääset eroon pelosta ja ahdistuksesta

Koska olen lääkäri- ja lääkekammoinen ja terapiaankaan en ole toistaiseksi mennyt, yksi tapani etsiä ratkaisuja ahdistusongelmiin, on erilaisten kirjojen lukeminen. Tämä osui yhdellä kotimatkareissulla ABC:n kirjatorista käteeni, ja ostin sen, koska kirjan sisältö vaikutti ihan mielenkiintoiselta.

 
Schaubin itsensäterapointimetodeissa yhdistyy ajatus itsensä voimaannuttamisesta ja vahingollisten muistojen käsittelystä tavalla, joka saa ahdistuneen käyttämään voimavaransa uudella tavalla. Kirjan alussa esitellään yleisesti ahdistusta ja pelkotiloja, mikä asiasta kokeneelle on aika peruskauraa, mutta sinällään tietysti kuuluu tällaisen teoksen sisältöön. Lähtökohtaisesti kirja vaikutti ihan lupaavalta ja sain siitä muutaman oivalluksen: esimerkiksi negatiivisten ajatusten kirjaaminen ylös, ja niiden kumoaminen paperilla tuntuu ihan järkevältä. Tosin omalla kohdallani ongelmana on se, että en välttämättä edes ehdi ajatella negatiivista ajatusta ennen kuin ahdistus vain iskee päälle. Negatiivisia ajatuksia toki tulee pitkin päivää, joten niitä voinee kirjata ylös, jos vain jaksaa kantaa vihkoa koko ajan mukana ja tarkkailla ajatuksia. Periaatteessa pidän ajatusten tarkkailua ihan hyödyllisenä, koska joka tapauksessa uskon, että ajatukset (ja ehkä se alitajunta) ovat ne, jotka ohjailevat ahdistusreaktion syntymistä.
 
Schaub kirjoittaa paljon alitajunnasta ja siitä, miten alitajuntaan jumiutuneet negatiiviset muistot ja kokemukset pitäisi kaivaa pintaan ja muuttaa niin, etteivät ne lähetä enää virhekoodia, joka ohjaa ahdistunutta ajattelua. Tämä alitajuntaisen reaktiomallin olemassaolo tuntuu järkeenkäyvältä, mutta Schaubin ohjeet purkaa alitajuntaan jumiin jäänyttä mallia ovat enemmän tai vähemmän omituisia.
 
Omien tavoitteiden, halujen ja positiivisen tulevaisuudenkuvan luomiseen liittyvät osuudet kirjassa ovat ihan hyviä. Kirja sai minut muun muassa pohtimaan sitä, että millainen sitten oikeasti olisin, millainen olisi elämäni, jos en tuntisi jatkuvaa ahdistusta. Tosiasia on, että loppujen lopuksi elämäni ei olisi välttämättä hirveästi erilainen kuin se nyt on. Tekisin ehkä hieman enemmän asioita, jotka nyt aiheuttavat väsyttävän intensiivistä ahdistusta, mutta en esimerkiksi vaihtaisi työpaikkaa, myisi omaisuuttani ja liftaisi Eurooppaan, hankkisi enempää ystäviä tai aloittaisi miljoonaa uutta harrastusta. Kyse on enemminkin siitä, miten ja millä tavalla kokisin ja suhtautuisin asioihin, jotka elämässäni tulevat vastaat: pelolla, ahdistuksella ja paniikilla vai innolla ja uteliaisuudella. Jälkäimmäiset ovat siis tavoitteeni, ensimmäiset se, mistä nykyinen elämäntilanteeni koostuu.
 
Schaubin eheytymisharjoitukset taas menevät yli hilseen. Tehtävässä istutaan kädet ojossa silmät kiinni ja kuvitellaan toiselle kädelle ”ristiriidan kielteinen osapuoli” ja toiselle kädelle ”ristiriidan myönteinen osapuoli” ja aletaan käydä mielikuvitusdialogia näiden itse luotujen hahmojen välillä. Tarkoituksena on ilmeisesti tehdä ”sovinto” kahden kuvitteellisen minäkuvan välille, saada ristiriitainen osapuoli pelaamaan yhteen positiivisen osapuolen kanssa. Sitten kun näiden kahden osapuolen kanssa on käyty läpi erinäisiä keskusteluja, olet yhtäkkiä eheytynyt ja ristiriita on poistunut, kun itsen ahdistuneelle, ristiriitaiselle puolelle on osoitettu rakkautta ja myötätuntoa. Okei, mielikuvaharjoittelussa on varmasti oma voimansa, mutta valitettavasti olen niin kyyninen ihminen, ettei minulta tuollainen luonnistu. Toisessa tehtävässä leijaillaan jossakin alitajunnassa ja säädetään elämän aikajanan kirkkauksia niin, että menneisyyden möröt himmenevät ja tulevaisuus muuttuu kirkkaammaksi. Vähintään yhtä utopistista.
 
Kaikenkaikkiaan kirjan anti minulle oli aika yhdentekevä. Tosin täytyy myöntää, että en edes lähtenyt tekemään noita harjoituksia, koska ne tuntuivat niin absurdeilta. Muutaman ihan hyvän oivalluksen kirjasta sain, mutta mitään hirveän rakentavaa ei kyllä tuntunut tarttuvan mukaan. Voi olla, että yritän lukea kirjan joskus uudelleen, kun se nyt kerran omassa hyllyssäkin on, mutta epäilen, että tämän tyylinen mielikuvaharjoittelu ei ole oikein minun juttuni.

Kulttuuri Kirjat

Kesytä lohikäärmeesi

José Stevensin Kesytä Lohikäärmeesi – pelkoihin perustuvien käytösmallien muuntaminen voimaksi oli jälleen näitä extemporelöytöjä kirjastosta. Itse asiassa ihan hyvä löyty, joka avasi silmäni aika hyvällä tavalla.

 
Anna itsellesi elämäsi paras kotitehtävä ja lue tämä kirja! Tee ”lohikäärmetesti” tunnistaaksesi, mikä seuraavasta seitsemästä lohikäärmeestä on suurin este onnellisuudellesi: onko se ylpeys vai itsesi aliarvionti, kärsimättömyys vai marttyyrius? Oletko itsetuhon tai ahneuden otteessa vai perinpohjin itsepäinen? Joku edellä mainituista on ensisijainen lohikäärmeesi ja joku vähemmän vaikuttava. Ota sitten rento asento ja nauti psykoterapeutti José Stevensin huumorinsävyttämistä ja selkeästi ymmärrettävistä opastuksista, kun hän tutustuttaa sinut aivan tavallisiin ihmisiin, jotka ovat opetelleet käsittelemään lohikäärmeitään ja voittaneet ne. (Takakannesta)
 
Tässä jo 90-luvulla julkaistussa kirjassa on huomattavasti nostalgista ajan patinaa, mutta luokittelu eri lohikäärmeisiin on yllättävän osuva, ja kieltämättä pelkojen ja ongelmien pukeminen lohikäärmeen viittaan tuntuu hauskalta tavalta lähestyä ongelmaa (kyllä, haluan nimenomaan lähestyä ongelmaani vaihteeksi muutenkin kuin vain agstaamalla). Lohikäärmetestin tulos oli itselleni yllätys: kärsin selvästi ja epäilyksettä YLPEYDEN lohikäärmeestä.
 
En ole koskaan ajatellut olevani ylpeä, mutta jos tätä kirjaa on uskominen, niin se taitaa olla suurin ongelmani, tai siis ainakin jonkinlainen ongelmani ydin, asia joka johtaa minut jatkuvasti ahdistukseen. Ylpeyden lohikäärmeen valikoitumiseen vaikuttivat muun muassa nämä toimintamallit ja ajatukset:
 
* Muutun hiljaiseksi ja hieman etäiseksi sellaisten ihmisten seurassa, joita en tunne
* Jotkut sanovat että minua on vaikea oppia tuntemaan
Julkisesti hämmentyminen tuntuu kuin kuolisin tuhat kuolemaa
Haluan tuntea olevani erikoinen
Muiden mielestä vaikutan siltä, että kaikki on hallinnassani
* Minun täytyy työskennellä kovasti voittaakseni ujouteni
* Vihaan arvostelun ja vertailun kohteeksi joutumista
* Minusta tuntuu, että jos ihmiset todella tuntisivat minut, he pitäisivät minua mahtavana tyyppinä
Minun on vaikea myöntää olevani väärässä
* Anteeksipyytäminen on vaikeaa
Olen hyvin kriittinen itseni suhteen ja salaisesti myös toisten suhteen
Olen huolissani siitä miltä näytän
Yritän nähdä vilauksen itsestäni liikkeiden ikkunoista ja peileistä nähdäkseni näytänkö hyvältä
* Voittaminen on minulle hyvin tärkeää
 
(Lihavoituna ne, jotka kolahtavat erityisesti omalla kohdallani, tai jotka ainakin täysin tiedostan)
 
Ylpeyden lohikäärmeen lisäksi ongelmakortistossani on paljon piirteitä ITSENSÄ ALIARVIOIMISEN lohikäärmeestä. Tämä onkin jännä, mutta kirjan kirjoittajan mukaan tyypillinen yhdistelmä, nämä kaksi ovat ilmeisesti helposti parivaljakossa kulkevia lohikäärmeitä.
 
Lohikäärmeen lisäksi kirjassa määritellään kypsyystaso, itselleni valikoitui ”Aikuinen”. Kypsyystaso tuntuu määrittävän vahvasti sitä, miten lohikäärme ilmenee, koska esimerkiksi ylpeyden lohikäärmeen kohdalla muilla kypsyystasoilla olevat ylpeyden lohikäärmeet käyttäytyvät täysin eri tavalla kuin millä minä käyttädyn, mutta Aikuisen kypsyystasolla lohikäärmeen käytösmalli on hyvinkin sama kuin tapa, jolla minä toimin ja suhtaudun maailmaan. Tuota kypsyystasoluokittelua en aivan täysin pystynyt ymmärtämään ja olisi mielenkiintoista kuulla jonkun toisen (ja toisenlaisilla ongelmilla varustetun) kokemuksia kirjasta ja siitä, miten kypsyysluokittelut ja lohikäärmeet ovat sopineet kuvioon.
 
Moni juttu ylpeyden lohikäärmeen kuvauksessa niin sanotusti kolahti, ja pahasti. Kuten sanoin, en ole koskaan, ikinä tajunnut olevani ylpeä, mutta moni juttu kirjassa sai minut vakuuttuneeksi siitä, että tätä asiaa pitää ainakin prosessoida. Aikuisen kypsyystasolla ollessa lohikäärme ei välttämättä näy ulospäin, joten tosi moni juttu, mitä olen tehnyt siinä uskossa, että on hyvä näyttää toisille että ”olen heikko” ja ”jännitän” ja minulla on ”sosiaalisia ongelmia” onkin itse asiassa lohikäärmeen luoman kulissin ylläpitämistä. Se, että sanon jollekin että minulla on ”ahdistuneisuushäiriö”, ja sanon tämän siemaillen cappuccinoa kaupungin parhaassa kahvilassa täydet meikit päällä on IHAN eri asia kuin se, että päästäisin jonkun kotiini silloin kun olen hajalla, enkä ole jaksanut siivota ja tukkani on sotkussa. Tosin voin myös olla liikkeellä hallitusti tukka sotkussa mutta se taas on ihan eri asia. Se on kulissia, ei todellisuutta. 
 
Ja kyllä, minussa on ”salattu, arvosteleva luonteenpiirre”. Suhtaudun ällöttävän kriittisesti joihinkin toisiin ihmisiin, jotka eivät ole mielestäni yhtä hyviä tai onnistuneita kuin minä olen. Tosiasiassa teen koko ajan mielessäni arvottamista muiden ihmisten ja itseni välillä: ”tuo on tuossa asiassa parenpi/kauniimpi/onnistuneempi, mutta tässä toisessa asiassa minä olen kyllä parempi” jne. Kun asian näin pukee sanoiksi, niin sehän on ihan pimeää! Eihän onnellinen ja tasapainoinen elämä voi perustua siihen, että arvotan koko ajan kaikkia ja kaikkea. Ja hah, näin sanomalla syyllistyn toiseen seikkaan, jonka kirja mainitsee: ylpeyden lohikäärme on kaksijakoinen, sillä samalla kun toinen puolisko arvostelee ohi kulkevan naisen rumaa mekkoa, toinen moittii toista ja syyttelee huonosta käytöksestä. Käytännössä mielessäni on menossa siis jatkuva kamppailu ja arviointirumba. Ei ihme, että olen vähän sekaisin. Ai vähän…
 
No, miten ylpeyden lohikäärme sitten voitetaan? Osittain, suureksi osaksi jopa, ohjeet ovat samoja kuin perinteisemmästä näkökulmasta ahdistusta ja sosiaalisia ongelmia lähestyvissä teoksissa. (Ohjeita suurempi oivallus oli nimenomaan tämän ylpeys- aspektin tiedostaminen).
 
1. Ymmärrä, että sinä itse et ole tuo lohikäärme (tämä on samaa settiä kuin genren muissa teoksissa, et ole ahdistus, et ole pelko, et ole paniikki, kyse on vain tunteesta, ajattelusta, toiminnasta, jaadijaa. Hyviä pointteja, mutta näiden tajuaminen ei vielä tarkoita näiden sisäistämistä).
 
2. Myönnä olevasi eristäytynyt (tätä aspektia en ihan täysin sisäistä. Olen eristäytynyt, kyllä. Entä sitten? Miten asian myöntäminen vaikuttaa mihinkään? Joudun ehkä lukemaan kohdan vielä muutamaan otteeseen ennen kuin osaan sanoa siitä mitään järkevää)
 
3. Osoita haavoittuvuutta (No, kuten aikaisemmin totesin, tätä olen yrittänyt tehdä, mutta olen epäonnistunut koska en ole kyennyt tekemään sitä mitenkään aidosti. On ihan eri asia mokata julkisesti tahallaan kuin vahingossa.)
 
4. Kiinnitä huomiota toisiin (Kyllä, tämän voisin tehdä, ainakin töissä)
 
5. Jätä itsesi rauhaan (tässä kohtaa neuvotaan etsimään terapeutti, joka voi alkaa käsitellä ”sisäistä lastani”, joka on erakoitunut johonkin luolaansa ja kokee, ettei sitä rakasteta, ja että se on turvaton. Terapeutti olisi varmaan ihan jees, mutta tästä aiheesta aion kirjoittaa myöhemmin, eli ei siitä sen enempää nyt)
 
6. Luovu itsesi ja toisten tuomitsemisesta (helpommin sanottu kuin tehty)
 
7. Ole tasavertainen muiden kanssa (edelleen helpommin sanottu kuin tehty)
 
Kirjassa on listattu myös joukko harjoituksia ylpeyden lohikäärmeen kesyttämiseksi. Tässä luettelo niistä:
 
1. Puhu julkisesti (olen tehnyt sen jo moneen kertaan, ei auttanut. No, ehkä vähän?)
2. Ota kolme sosiaalista riskiä joka päivä (onko pakko?)
3. Käytä ammattiauttaja apua (enkä!)
4. Anna anteeksi niille jotka tuomitsivat sinua (huoh…)
5. Tee itsestäsi tyhmä tarkoituksella (Anteeksi, en tajunnut?)
6. Tarkastele hämmennyksesi aiheuttajia (ookei…)
7. Kehitä heikkoa puoltasi (Ensin pitäisi keksiä, mikä ON heikko puoleni)
 
No, lienee kohdallaan todeta, että ainakin tässä harjoittelu-osastossa on haastetta. Toisaalta kaiketi se, että nämä tehtävät tuntuvat käsittämättömiltä/ vaikeilta/ mahdottomilta kertoo, että nämä nimenomaan ovat sellaisia kysymyksiä, joiden kanssa minulla on ongelmia. 
 
Kuvaavaa tässä koko lohikäärme-oivalluksessa oli se, että kun kerroin kirjasta miehelleni, hän totesi, että olisi epäilyksettä osannut valita ylpeyden lohikäärmeen minulle. Ajatus nolottaa, koska en itse ole tajunnut, että se on niin läpinäkyvää, niin itsestäänselvää. En missään nimessä usko, että tämä oivallus tai kirjan lukeminen ylipäätään nyt salamana taivaalta ratkaisee kaikki ongelmani (koska tosiasia on se, että noita kaiken maailman harjoituksia pitäisi vain tehdä, vaikka ne tuntuvatkin idioottimaisilta ja turhilta), mutta ehkä tässä on vähän pohdiskeltavaa. 

Kulttuuri Kirjat