Tummat ruokakuvat ihastuttaa

Huomasin Joulun alla ajautuvani yhä enemmän Instagramissa tileille, joissa oli ihastuttavan tummia taustoja ja huikeita stailauksia. Trendi on näkynyt maailmalla jo muutaman vuoden ajan, joten mistään uudesta jutusta ei ole kyse. Suomalaisia tilejä en ole kuitenkaan montaa onnistunut vielä löytämään, mutta nyt jo tiedän, että tähän trendiin minäkin haluan tarttua.

Youtubessa oli muutama hyvä ohjevideo, joilla pääsin kuvauksen alkuun. Käytin pelkkää luonnonvaloa lasin alla valonlähteenä ja tein varjostuksia uuninpellillä sekä mustalla kankaalla. Syntyi ideoiden tulva, kun käsittelin kuvia Photoshop Elementsillä – tällaista taidetta haluan juuri nyt tehdä!

 

 

@_ylanen
@_ylanen
@_ylanen

 

Niukka valo ei haitannut kuvauksia yhtään, itse asiassa siitä oli pelkästään vain hyötyä. Ajan kanssa aion tutkia tarkemmin vielä, millaista kontrastia kuviin saa olemalla tarkempi heijastusten suhteen. Opittavaa siis vielä riittää.

Aion kuvailla myös monia muita asioita samalla tekniikalla. Kukkia, esineitä, kotoilua – vain mielikuvitus on rajana. Kunhan niissä on moody tunnelma ja ripaus taiteellista silmää. Mielenkiintoista oli myös huomata, että kuvat tuovat tilille uusia profiilin katselijoita, trendi on siis voimissaan edelleen.

Projekti oli myös konkreettinen muistutus siitä, että, kun jotain jättää elämästään, uutta tulee tilalle. Olen nimittäin tietoisesti jättämässä taideharrastustani pois, sillä olen siinä niin surkea. Elämääni kuuluu kuitenkin luovuus hyvin vahvasti ja elämässä täytyy olla jokin luova ilmaisun keino, jotta olisin onnellinen. Ilokseni sainkin nyt tämän uuden ilmaisumuodon heti vuoden alkuun – se tuottaa sydämeeni paloa ja rakastan uuden ideointia luovin menetelmin. Niin siistiä!

Muistin tänään kuvaillessani, että visuaalisen markkinoinnin kurssikin pitäisi jo ottaa työn alle ja aloitan sen parissa huomenna. Voikin olla, että saan kurssista arvokasta oppia myös valokuvaukseen sekä stailaukseen. Se olisi hunajaa visuaaliselle puolelleni ja sitten nähdään, mihin se polku johtaa.

Olen kaivannut elämääni jotain uutta jo pitkän aikaa ja nyt saan aikani kulumaan hyvin kuvaamisen parissa. Ja mikä parasta, tämä vuodenaika ja valo on juuri sopiva tällaisten kuvien ottamiseen. Täytyy lähteä vielä kirpparikierrokselle etsimään kuviin sopivaa rekvisittaa, mutta jotain onneksi löytyyy omastakin kaapista. Keramiikkaankin ajattelin sijoittaa.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Oma elämä Trendit

Instagramin stailaus

Digitaalisen markkinoinnin opiskelujen myötä kiinnostuin valtavasti Instagramista, erityisesti sen algoritmistä. Olen lukenut paljon aihepiirin ympäriltä ja vaikka minulla ei olekaan antaa täsmävinkkejä tilin kasvattamiseen, haluan painottaa kuitenkin sen visuaalista keskiötä sekä punaista lankaa, joka jokaiselta tililtä olisi hyvä löytyä. Mikä saa ihmisen klikkaamaan seuraa – nappia?  Se punainen lanka.

Minulla on peräti kolme Instagram tiliä ja viimeisin niistä on blogini tili nimimerkillä @_ylanen. Uudistin tilini täysin, sillä halusin feediini yhtenäisen ilmeen. Rakastan valokuvausta ja yhtenäisen ilmeen myötä aloin löytää siitä punaisesta langasta kiinni. Se on kotoilu ja arjen kauniit asiat ja esineet, ne asiat joiden ääressä elän joka ikinen päivä. Jotain, mikä vangitsee katseeni ja saa ajatukseni kiinnitettyä hetkeen ja hetkessä elämiseen.

Olen vasta alkutaipaleella uuden tilini kanssa ja uuden tilin kasvattaminen on rehellisesti sanottuna ihan kamalan vaikeaa. Se ei kuitenkaan ole pääpointti tässä vaiheessa vaan haluan kasvaa kuvaajana ja oppia tuomaan erilaisia stailauksia kuviini. Olisi ihana kuvata kauniita esineitä, joista samalla huokuisi ihana hyggeily fiilis.

He, jotka osaavat brändätä osaamisensa, löytyvät kyllä Instagramista. Brändäys on nimenomaan sitä oman osaamisensa tuotteistamista sekä markkinointia, jotain millä on selkeä päämäärä. Kun tuotteistamiseen on alettu kouluttaa, tuntuukin siltä, että  liiketoimintaa syntyy ihan mitättömiltäkin tuntuvista asioista.

Moni kuitenkin tienaa somella jo nykypäivänä ja kieltämättä se itseänikin kiinnostaa. Yhden naisen mainostoimistoa on helppo toteuttaa kotoakin päin, se vaatii bisnesälyä sekä markkinointitaitoja. Yhteyksiä sekä vuorovaikutustaitoja. Minulla on kuitenkin blogi ja sen tekstejä aion tällä tilillä markkinoida, mutta hyvin maltillisesti. Enemmän olen kiinnostunut uusista ihmisistä.

Kuvien suunnittelu ja stailaus tuo kotoilu päiviini kivaa twistiä ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Huomaan, että se auttaa suunnittelemaan tulevaa, mikä on tosi tärkeä asia työttömälle. Se ruokkii luovaa sieluani ja siksi onkin tosi kiva nähdä tulevaisuudessa, millaiseksi galleriani muodostuu. Haluan sinne vielä taiteellisenkin henkäyksen.

Nähdään Instan puolella, ystävystyn DM viestien kera siellä mielelläni.

Työ ja raha Oma elämä Opiskelu Puhutaan rahasta