Glamlin - henkilökohtainen kauneuskonsulttisi

Ladataan...
Minnean muruja

Haluatko kuulla uudesta ihastuksestani, joka toi hymyn huulille? Kannattaa lukea tämä postaus :)

En ole kummoinen meikkaaja, enkä ole kosmetiikan uusimpien trendien tasalla. Olen täällä blogissakin vähän valitellut onnetonta osaamistani ehostuksen suhteen, ja toivonut, että löytäisin jostain meikkikoulun, jossa joku opastaisi minua itselleni oikeiden tuotteiden valinnassa sekä niiden käytössä.

Voitte kuvitella, miten innoissani olin, kun kuulin, että pääsen testaamaan uutta henkilökohtaista kauneuspalvelua, Glamlinia! Oletteko jo kuulleet palvelusta? Ihan kädestä pitäen opastusta sieltä ei saa, mutta aika lähelle päästään! Glamlin on oma kauneuskonsulttisi verkossa. Homma toimii siten, että täytin ensin oman kauneusprofiilin, jossa kerroin, mihin asioihin kaipaisin apua. Ongelmiahan olisi riittänyt vaikka kirjaksi saakka, mutta päätin keskittyä olennaisimpiin :)

Minulla on ollut käytössä kosteusvoiteen päällä meikkivoide ja puuteri, mutta silti kasvoni kiiltävät ja ovat suoraa sanottuna melko epäpuhtaan ja rasvaisen näköiset. Kasvot kiiltävät jo tunnin sisällä meikkaamisesta. Kaipailinkin siis ensisijaisesti apua kunnon meikkipohjan teossa. Toiseksi toiveeksi esitin piristystä silmämeikkiin. Olen käyttänyt samoja harmaan ja ruskean sävyjä luomiväreissä jo ties kuinka monta vuotta.

Kauneusprofiilini täytettyäni chattailimme henkilökohtaisen kauneuskonsulttuni kanssa messingerissä, ja hän kyseli lisää toiveistani ja ihoni nykyisestä tilasta. Hän pyysi minua myös lähettämään itsestäni kasvokuvan, jotta näkisi paremmin, mikä minulle toimii.

Minulle jäi todella mukava fiilis keskustelusta, ja jäin jännityksellä odottelemaan, mitä tuotteita kauneusguru minulle valitsisi. Glamlinhän on siitäkin kätevä, että paketissa tulee neljä tai viisi tuotetta, ja hintaluokan saa valita itse. Kauneuskonsultti sitten valitsee sopivan hintaluokan tuotteet pakettiin.  Palvelun käyttö on helppoa ja nopeaa, sopii hyvin kiireiselle naiselle.

Olin juhannuksen reissussa, ja kauneuskonsulttini ehti ottaa minuun yhteyttä vielä ennen pakettini saapumista kertoakseen, että paketti olisi pian luonani. Olin todella otettu kaikesta siitä henkilökohtaisesta ja ystävällisestä palvelusta, mitä sain. Jos totta puhutaan, niin en ole koskaan saanut näin loistavaa palvelua ja asiakkaan huomioimista mistään, missä olen asioinut. Ja se on aika paljon sanottu!

Paketti saapui sopivasti samaan aikaan, kun itse palailin reissusta kotiin. Ja pakkohan se paketti oli heti aukaista :D Voi, miten kaunis lahjapaketti sieltä pahvilaatikosta paljastuikaan! Hymy nousi korviin, kun avasin upealla silkkinauhalla koristeltua pakettia. Kaikki paketissa huokui luksusta ja tyylikkyyttä. 

Mustan silkkipaperin sisältä paljastui neljä tuotetta. Olen ehtinyt tehdä meikkini näillä tuotteilla nyt kahtena päivänä, ja olen tyytyväinen tyttö! Pahoittelen ylitsevuotavaa hehkutusta, mutta ette usko, miten onnellinen olen, kun kahteen päivään kasvoni eivät ole olleet tippaakaan kiiltävät! Olo on ollut raikas, ja kasvojen iho mattainen koko päivän. Aivan uskomatonta!

Mitä tuotteita minulle oli sitten valittu?

Smashbox Photo Finish Primer

"Pohjustustuote, joka  auttaa meikkiä pysymään kasvoilla pidempään, ja hillitsee kiiltoa. Sisältää ihoa hoitavia vitamiineja sekä ihoa puhdistavaa vihreää teetä." Toimii! Ihosta tuli silkkinen ja mattainen, ja mikä parasta, se pysyi mattaisena. Meikkivoide asettui todella kauniisti tämän tuotteen päälle.Absolution La Solution + Controle

"Tasapainottava seerumi hoitaa oikuttelevaa ihoa tehokkaasti. Puhdistaa ja korja ihoa samalla kosteuttaen ja jättäen sen mattapintaiseksi." Tämän tuotteen tehon huomasin heti! Sekoitin tätä muutaman pisaran kosteusvoiteeni sekaan. Tuoksu on hieman epämiellyttävä, mutta se on pieni juttu verrattuna tehoon. Iho tuntui mattaiselta jopa vielä illalla suihkun jälkeen. Mitä ihmeen taika-aineita tähän on sujautettu! Rakastan tätä tuotetta!

Clarins Khol Eye Pencil Intense

"Pehmeällä silmänrajauskynällä on helppo aloittaa rajausten harjoittelu. Kynän päässä on häivytykseen sopiva sivellin, jonka avulla syntyvä utuinen lopputulos sopii hyvin kevyeen päivämeikkiin." Loistava tuote. Minulla on ollut käytössä nestemäinen rajauskynä, mutta tämä on kyllä huomattavasti parempi. Silmäni vuotavat helposti, eikä tämäkään rajauskynä pysynyt koko päivää, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Oli mukavaa, että tuotteen mukana tuli sekä kuvalliset että kirjalliset ohjeet.

Dr. Hauschka Eyeshadowpalette

" Luomiväripaletilla korostat helposti silmiesi muotoa ja väriä. Levitä vaaleaa sävyä koko silmäluomelle kulmakarvoihin saakka, ja varsinkin silmän sisänurkkaan. Levitä tummempaa sävyä puolikuun muotoisesti luomen liikkuvalle osalle." Minulle valittu luomiväripaletti oli myös mieluinen. Kiva päästä testaamaan hieman uusia sävyjä, mitä ei itse olisi tullut valittua. Ohjeet olivat myös tässä tuotteessa (kuiten kaikissa) hyvät. Silti tumpelona kaipaan vielä sitä ihan kädestä pitäen opastusta. 

Kaiken kaikkiaan olin hyvin tyytyväinen näihin tuotteisiin, ja eteenkin erinomaiseen asiakaspalveluun! Minun ei siis tarvinnut palauttaa mitään tuotetta. Mutta jos olisin halunnut palauttaa, olisi se ollut helppoa ja maksutonta. Niistä tuotteista, jotka päättää pitää, saa vielä 10% alennuksen. Voin käsi sydämellä suositella Glamliniä kaikille, jotka kaipaavat apua, vinkkejä tai vain uusia ideoita omiin kauneusrutiineihinsa! Nämä kauneusgurut osaavat asiansa, ja saavat asiakkaan tuntemaan itsensä tärkeäksi!

Kaunista uutta viikkoa! Onko joku jo kokeillut Glamliniä? Olivatko sinulle valitut tuotteet olleet hitti vai huti?

Jos innostuit, niin oman kauneusprofiilin pääsee täyttämään, ja palvelua testaamaan, täältä!

 

* Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaaan

*sisältää mainoslinkkejä

Share

Kommentit

Lilies
Lilies & Life

Tykkään Dr. Hauschkan tuotteista, ihanat sävyt tuossa luomiväripaletissa! <3

Minnea
Minnean muruja

Mulle nimi oli tuttu, mutten omistanut yhtään heidän tuotettaan ennen tätä. Mielenkiinto kyllä heräsi Dr. Hauschkan tuotteisiin ;)

Elina // Vauhtihirmun elämää (Ei varmistettu) http://elokuinen2015.blogspot.fi/

Eikä miten mahtavalta kuulostava palvelu! :) Täytyypä ajan kanssa vielä tutustua paremmin.

Hanna-Mari/life with Hanna-Mari (Ei varmistettu) https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

Ihan uusi juttu minulle tuollainen palvelu, mutta kuulostaa todella hyvälle! Minä olen aivan hukassa sopivien meikkituotteiden kanssa, joten tämä voisi olla tutustumisen arvoinen juttu :)

https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

Mari_Shopaholic (Ei varmistettu) http://diaryofatrueshopaholic.blogspot.com

Tää on kyllä mielenkiintoinen palvelu, josta olisi varmasti apua monille ihonhoidon ja kosmetiikan kanssa painiville :) Kivoja tuotteita olit saanut, tuo Smashboxin primeri on yksi mun suosikeista!

Suvi Saranki (Ei varmistettu) http://www.dailychic.fi

Mun mielestä tämä Glamlin vaikutti loistavalle konseptille! Se, että saa kotoa käsin ostaa ja joku auttaa valinnassa on kaivattu innovaatio kauneusmaailmaan! :) P.S. Upeita kuvia &lt;3

www.dailychic.fi

Kommentoi

Ladataan...