Apua kuivalle iholle (ja bareMinerals -arvonta!)

visual diary

Yhteistyössä bareMinarals

Vaikka ihoni näyttää ulkoisesti hyvältä, se on kuitenkin vähän ongelmallinen. Atooppinen, herkkä ja kuiva, mutta silti rasvoittuva. Varsinkin talvet ovat toisinaan tuskallisia. Siksi halusinkin tehdä tämän postauksen, koska en usko olevani ongelman kanssa yksin.

-----

Siirryin viitisen vuotta sitten käyttämään mineraalimeikkejä,

koska niistä kirjoitettiin joka paikassa. Meikkipohja, joka ei sisällä ihoa tukkivia ainesosia ja joka naamassa voi vaikka urheilla, muistan lukeneeni. Mutta ennen kaikkea: Iho joka ei tunnu meikatulta.

Käytin aiemmin vuosikausia meikkivoidetta tai sellaista meikkivoidepuuteria, joka levitetään sienellä. Meikkivoiteita inhosin, koska aina oli sellainen olo, että on liikaa meikkiä. Ihoni on aika tasaisen värinen ja tuntui tuhlaukselta levittää meikkivoidetta myös poskiin, vaikka oikeastaan sitä olisi tarvinnut vaan nenään ja otsaan. Meikkivoidepuutereissa taas hermo meni siihen, kun sellaisen kerran tiputti vessan (tai baarin) kaakelilattialle, oli uuden osto edessä. Pahinta olivat kuitenkin talviajat. Kuiva iho kun ei vaan näytä meikattuna hyvältä. Lähes joka aamu jouduin puhdistamaan naaman uusiksi, lisäämään lisää naamarasvaa ja sen päälle varovasti meikkiä. Ne kuivimmat hilseilevät ihokohdat, jokainen kuivasta ihosta kärsivä tietää tämän ongelman. Ja siihen meni hermot joka aamu.

Ystävän suosituksesta päädyin testaamaan bareMineralsia ja ostin samantien Starter Kit:in, joka sisälsi kaiken tarvittavan siveltimistä meikkeihin ja pohjustusaineisiin. Puolen vuoden päästä havahduin siihen, että ihoni on paljon paremmassa kunnossa. Se ei ollut enää niin kuiva ja näytti myös paljon paremmalta.

Huomasin myös meikkaavani paljon vähemmän, koska meikkipohjatuotteilla oli niin helppo sutaista vain kevyt pohja. Ja siksihän se iho myös voi paremmin. Kuulen myös toisinaan kommentin: miten sulla ei oo ryppyjä juuri yhtään, vaikka oot jo yli 30? Geenit vaiko kevyt meikkituote joka antaa ihon hengittää? Ken tietää, ihan sama, mutta eipä haittaakaan.

bareMineralsin tuotteet pohjautuvat 100 % luonnollisiin mineraaleihin. Merkin tuotteet sopivat erittäin hyvin herkälle iholle, koska tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, hajusteita, keinotekoisia väriaineita, parabeeneja tai muita kemiallisia ainesosia. Tuotteet sisältävät myös aurinkosuojan SPF15, jota itse en muuten ainakaan käyttäisi ympäri vuoden. Helleilmastossa nämä ovat myös toimineet hyvin. Naama ei kiillä eikä kärähdä, tosin kovimmassa porotuksessa olen laittanut alle ihan kunnon auronkorasvaa. Tuotteet ovat myös erittäin riittoisia: yhdellä purkilla pärjää sellaiset 8 kuukautta ja samat Starter Kit:in siveltimet ovat edelleen käytössä.

Myönnän, etten ihan usko sitä että mikään meikki olisi niin hyväksi iholle,

että se naamassa kannattaisi olla jatkuvasti. Ei edes mineraalimekki. Käyn kuitenkin joskus töiden jälkene urheilemassa pesemättä naamaani sitä ennen ja mitään katastrofaalista en ole huomannut.

Jos mineraalimeikit ja bareMinerals kiinnostaa, ole sormi kommentointinäppäimellä nyt.

Sain bareMineralsilta nimittäin arvottavaksi Starter Kit:in, jolla itsekin aikoinani aloitin. Setti sisältää kaiken mitä tarvitsee meikkipohjan tekoon: 2x foundation, Prime time face primer pohjustusvoiteen, All over facecolour warmth korostusvärin, Mineral veil kiinnitys"puuterin" ja kolme erikokoista sivellintä, eli kaiken mitä näissä kuvissa näkyy. Tuotteiden lisäksi mukana on ohjeet siitä, miten kaikkia eri juttuja käytetään. Tällä on siis  täydellinen testata sopisiko mineraalimeikit myös sulle.

Pakkauksen arvo on 235€ ja OVH on 99€. Arvonta päättyy 18.1.

Muistathan jättää viestiin myös meiliosoitteesi!

-----

Kuvien juliste: Maija Louekari/Marimekko

-----

I´m addicted to bareMinerals mineral make-ups, so I´m giving away one Starter Kit. (Only in Finland, sorry)

 

Share

Kommentit

Sanph
Sanph

Sattuipa kreivin aikaan! Meitsin naama käyttäytyy nykyään ihan ihmeellisesti ja tuntuu, että naama "kukkii" koko ajan. Varsinkin nyt talvella menee hermo, kun naama rasvoittuu, mutta samalla hilseilee kuivuudestaan. Painin aika suurenkin indentiteettikriisin parissa, kun olen aiemmin aina tottunut olemaan se siloposki ja finnitön ilman meikkiäkin, mutta nyt joka aamu kärvistelenkin peilin edessä meikkipurkkien kanssa.

Anias (Ei varmistettu)

Jes jes jes! Vuosia sitten käytin mineraalimeikkejä ja tykkäsin, mutta sitten se vaan jäi - varmaankin vaan jonkun purkin loputtua. Hyvä kun muistui. Meikkivoide on loppu ja nyt voisi olla mineraalien toinen tuleminen tähänkin nassuun!

Emmahh (Ei varmistettu)

Mukana, olisi helpotus tälle naamalle!

Sari P (Ei varmistettu)

Tähän arvontaan on pakko osallistua! Oma ihoni on hyvin kuiva ja helposti ärtyvä, joten perusmeikkivoiteet vaikuttavatkin liian paksuilta ja tunkkaisilta. Käytän BB-voidetta meikkivoiteen sijasta ja olen joskus miettinyt, toimisiko mineraalimeikit ihollani paremmin.

tutututuuu (Ei varmistettu)

Mulla on oikeestaan semmonen kosmetiikkamyllerrys kaapissa menossa. Yritän etsiä ne omat, kunnon luottotuotteet.. mieluiten luonnonkosmetiikan puolelta, minäkin, hörähtänyt. Tämä olis myös kiinnostava testattava, juurikin kuivan ihon vuoksi. Ja siitäkin huolimatta, että väitän luottotuotteeni tällä saralla jo jotakuinkin löytäneeni. Tosin Lumenelta, eli ei luonnonkosmetiikkaa eikä aina edes kuivalle iholle se parhain..

Mineraaleist mulla ei oo mitään kokemusta. Ne on ollut...hankalasti lähestyttäviä.

Ava A (Ei varmistettu)

BareMinerals onkin jo tuttu, mutta vain itse pohjan osalta, joten mielellään testaisin myös muita tuotteita.

hmh (Ei varmistettu)

Juuri eilen lotrasin varmaan litran kosteusvoidetta ja öljyä naamani. Tänään menee varmastikin toinen. Mineraalimeikkejä olisi ihana kokeilla, voisi jopa uskaltautua ulos!

Oih! Olisi ihana päästä testaamaan noita tuotteita, mukana siis!

sisa

Muistan itsekin tuon saman rummutuksen mineraalimeikeistä, jonka jälkeen olen jämähtänyt Everyday Mineralsin tuotteisiin. Sen myötä olen lopettanut nestemäisten meikkivoiteiden käytön ja olo on ollut todella epävarma ja epämukava, kun niitä on jälkikäteen kokeillut. Ylimeikattu ja varma, että rajat näkyvät kilometrien päähän. Eli hiphurraa mineraaleille!

Japiko (Ei varmistettu)

Pintakuivasekaiho!!! Täällä. Ja kyllä,mukana!!! Valehtelisin,jos tuolla 30+ eikä yhtään ryppyä olisi mitään tekemistä intoni kanssa *köh.

Mukana :) oon jo varmaan vuosia miettinyt mineraalimeikkien kokeilua, mutta mietinnän tasolle se on jäänyt. Ekosertfioituihin meikkeihin oon jo osittain (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) siirtynyt, mutta oon käsittänyt että mineraalimeikit on vähintään yhtä turvallisia naamalle (?). Inhoan myös ylimeikattua lookkia. Vähemmän on enemmän. 

Satu P (Ei varmistettu)

Tää ois ihana. Tein vuosi sitten uudenvuodenlupauksen että siirryn meikeissäkin luonnollisiin versioihin, mutta kokeiluista huolimatta en edellenkään oo löytänyt täydellistä meikkipohjaa, ehkä tää olis se!

neitinieminen (Ei varmistettu)

Ei vitsit, onko tuollaisia olemassa? ongelmani on kuiva ja laikittain punoittava iho, eli pakkohan siin on meikata vaikka lopputulos on hilseileva. Nuo mineraalimeikit voisi olla avuksi! Opiskelijabudjetilla vaan aika kalliita, joten olisi aika upeaa testata mineraalit arvonnassa voittamalla! :)

SaneShaw (Ei varmistettu) http://saneshawinsane.blogspot.fi

Kiitokset! Tätä pitää heti palkkapäivän tullen kokeilla :) Olen itsekin atoopikko ja tuo tilanne meikkivoiteen jälkeen esiintulleiden kuivimpien kohtien rasvaamisesta, raapimisesta ja uudelleen meikkaamisesta on niin tuttu! Päätin myös ihon vointia parantaakseni ryhtyä tipalliseen tammikuuhun, eli yritän juoda sen 2 litraa vettä päivässä. Olisi niin ihanaa kulkea mustissa vaatteissa ilman valkoisia, kasvoista irroneita ihohiutaleita :)

laur-a (Ei varmistettu)

oi jospa nyt onnetar suosisi! mun iho on tismalleen samanlainen kuin tossa kuvailit ja olisi ihanaa saada vähän helpotusta asiaan.

mikihara

Ooooh BareMinerals meets Visual Diary! Mikä maanantai! Tällaisen just yli kolmekymppisen naama on juuri tällaisen testisetin tarpeessa. Oon näitä koittanutkin, mutta esim. primerin käyttö vielä ontuu ja oikeat määrät oikean sävyistä mineraalimeikkivoidetta eri vuodenaikoina on taitolaji, jota pitää treenata. 

mineap@gmail.com

Elii (Ei varmistettu)

Vautsi vau mikä arvonta! Itse oon aikoinaan käyttänyt everyday mineralsin mineraalimeikkejä, mutta koska niiden tilaaminen tullien ja muiden takia on niin kallista, on tullut siirryttyä takaisin perusmeikkien pariin. Olis kivaa päästä tätä barea testaamaan kun kuulostaa olevan aika hyvä merkki! :)

sinisofai (Ei varmistettu)

Ooh, mahtava palkinto! Oon jo vuosia ollut kiinnostunut bareMineralsien tuotteista, mutta enpä ole raaskinut ostaa vielä. Mulla on myös aika samanlainen ihonlaatu kuin sulla, ja vaikka käytän pelkästään herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita meikeissäkin (kaikki luonnonkosmetiikkaa), niin ei tunnu olevan apua.

sini.sofai@gmail.com

Cocobe (Ei varmistettu)

bareMinearlsia onkin pitänyt kokeilla, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Mukava lukea käyttökokemuksia! Ja kyllä, ne raivostuttavat kuivat läikät, jotka rasvaamisesta huolimatta ilmestyvät meikin levittämisen jälkeen, ovat valitettavasti kovin tuttuja, joten osallistun mukaan arvontaan.

Cocobe (Ei varmistettu)

Ja se mailiosoite tietysti unohtui... kia_kle@yahoo.com

lauravolyym (Ei varmistettu)

minäki mukana! Oon kokeillu Everyday Mineralseja ja Lily Loloja, mutta tää BareMinerals on jääny kokeilematta.

lauravolyym at gmail.com

enkm (Ei varmistettu)

Mulla on myös todella kuiva ja atooppinen iho. Talvisin se menee niin pahaksi että vaikka rasvaan itseni joka päivä niin iho on silti niin kuiva että hilseilee. Eikä naama ole sen parempi, teen juuri tuon saman aamuisin, että täytyy meikata monta kertaa uusiksi koska iho on liian kuiva, mutta en koskaan ajatellut sen johtuvan meikkivoiteesta. Tämä olisi loistava tilaisuus nähdä auttaisiko mineraalimeikki! (ja olisinko minäkin rypytön kolmekymppisenä!)

pinka (Ei varmistettu)

Muutamia mineraalimeikkejä kokeilleena olen tykästynyt, mutta edelleen pintakuivan (ja rasvoittuvan...) talvi-ihon ongelma vaivaa! BareMineralsista mulla ei ole kokemusta mutta itse taas nimenomaan olen talvella päätynyt meikkivoiteisiin hilseilevien nenänpielten pelossa... Jänniä nää naama-jutut...

LaLind (Ei varmistettu)

Oih, mielelläni testailisin noita meikkejä. Toivottavasti onni suosii!

laura.lindstrom11(at)gmail.com

eepuu (Ei varmistettu)

Minulla on juuri samanlainen iho kuin sinulla, kesällä sen kanssa jotenkin pärjää mutta talvet on aina taistelua kuivan ihon kanssa. BareMineralsia tai muitakaan mineraalimeikkejä en ole kokeillut, kiva olisi päästä testaamaan :)

Kuvaputkessa

Suomen talvi on tosiaan se viimeinen silaus pintakuivalle, mutta silti rasvoittuvalle ja punakan kalvakalle naamavärkille. Olen muutenkin vanhemmiten miettinyt mineraalimeikkeihin ja luonnonkosmetiikkaan siirtymistä. Kai sillä joku merkitys lopulta on mitä kemikaaleja ihollensa läiskii vuosikymmenestä toiseen... Toisin sanoen kiva kuulla kokemuksia ja kiinnostaisi kyllä kokeilla tätä!

(kuvaputkessa at gmail.com)

P S (Ei varmistettu)

"Kuiva iho kun ei vaan näytä meikattuna hyvältä."
Niin totta. Useasti olen ottanut meikkivoiteen pois heti sen laitettuani, kun en kestänyt vaan sen katsomista. Jotain kuitenkin tarvisi naaman värin tasoittamiseen.
backinreverieÄgmailÖcom

P-aula (Ei varmistettu)

Olen jo pitkään halunnut kokeilla mineraali meikkeja, mutta täällä tuppukylässä ei ole päässyt testailemaan, joten en ole uskaltanut netistäkään tilata kalliin hinnan takia. Oma lärvä on rasvainen, ryppyinen, maksaläiskäinen, ruttoinen..ym, joten voisi kuvitella, että mineraali meikit voisivat käydä mainiosti. Tällä hetkellä käytän meikkivoidetta aivan liian paljon, jollain iho näyttää vanhalta ja tunkkaiselta, mutta jollainhan nämä näpyt on saatava piiloon! Nii ja ikäähän on se 30v jo!

Katjuskainen (Ei varmistettu)

Kuulostaa mahtavalta, tätä haluaisin ehdottomasti päästä koleilemaan! :)
katjamako(at)hotmail.com

K L (Ei varmistettu)

Yksi kuiva, herkkä ja atooppinen on hyvin kiinnostunut! Opiskelijana tollaseen kokeiluun ei olisi varaa, toivotaan että onni suosisi<3 Ihanaa alkanutta vuotta sulle, tykkään tästä blogista hirmuisesti!

Aino S

Aina pitänyt testata mineraalimeikkejä, mutta ole aina miettinyt etteivät ne juuri sovi omalle supersuperkuivalle iholle.

 

aino.stromberg(a)gmail.com

Lillypad (Ei varmistettu)

Samaistun niin niin paljon. Köyhänä ja pihinä en vaan ole koskaan raaskinut investoida tohon starttipakettiin. Sata euroa (meikki)tuotteeseen jonka itselle sopivuudesta ei ole täyttä taetta on ollu liikaa. Oon kuitenkin harkinnut tähän investointia jo vuosia, että jos onni nyt potkaisee ja tuote on niin ihana millaiseksi sen kuvittelen, tulee meikkilaukkuun iso muutos.

Laurauu (Ei varmistettu)

Oh, tulipa ihan satumaisen uskomattoman hyvään saumaan tämä! Juuri viikonloppuna juhlimaan lähtiessä sai kiukustua kun meikkiä yritin nätisti sipaista kuivaan nassuuni. Ensin tuntuu, että ah se on ihan hyvin. Vähän ennen lähtöä kun katsookin itseään peilistä, huomaakin että no eihän se olekaan yhtään hyvin ja päädyt pesemään kaikki pois ja aloittamaan suuremmalla rasvakerroksella, todetaksesi että ei oo vieläkää hyvä ja oot jo myöhässä.

( laurae.kallio [at] gmail.com)

Lottem (Ei varmistettu)

Oi, haluan myös ei-meikatun olon ja parempikuntoisen ihon!

Maira__ (Ei varmistettu)

Mulle kyllä kelpaisi! Nimim. Ikuisestiko täydellisen meikkivoiteen/pohjan? metsästäjä...

Kiiu (Ei varmistettu)

Ooh, kiinnostaa! Olen haikaillut noita testiin mutta suolainen pakettihinta on jarruttanut näitä aikeita....

whitecollarspy at gmail piste com

Rekkuli (Ei varmistettu)

Kuulostaa täydelliseltä! Nyt hiukkasen verran onnea matkaan, please...:)

Kaura (Ei varmistettu)

Ai hitsi, nyt toivon kyllä sormet ja varpaat ristissä että onni potkaisisi!

katariina.kotila at gmail.com

Cherrycloud (Ei varmistettu)

Kyllä kiinnostaa! Jostain syystä ei silti ole pahemmin tullut testailtua mineraalimeikkejä, tämän asian voisi korjata tänä vuonna :)

Maiija (Ei varmistettu)

Kuulostaa täydelliseltä meikkisetiltä, olisi kiva kokeilla!

Mise

Olen käyttänyt tähän asti lähinnä Lily Loloa, mutta olisipa kiva testailla Bare Mineralsiakin! :)

misema@utu.fi

Tanjus (Ei varmistettu) http://vaatehuttuja.blogspot.fi/

Kuulostaa tosi hyvältä. Ihoni kuivuu niin talvisin ett' poskista "irtoaa lämpäreitä" ihoa :( Yritä sitä nyt sitten meikata.

vaatehuttuja(@)gmail.com

taruem (Ei varmistettu)

Itselläni on myös samanlainen ongelmaiho, johon kyllä tuskastuu säällä kun säällä vuodenajasta riippumatta! Mineraalimeikkejä en olekaan vielä kokeillut, luonnonkosmetiikkaan muuten kyllä hurahtanut.. :)

TerhiKoo (Ei varmistettu)

Meitsi on 37- vuotias ja todennut viime aikoina saman, jos mielii näyttää nuoremmalta kandee välttää paksua meikkipohjaa, sillä ei saa kuin rutkasti lisävuosia. Mineraalit kuulostaa loistoratkaisulta tähän-

Noraea (Ei varmistettu)

Oi, tämä kelpaisi! Mulla on nyt talven myötä alkanut tulemaan enemmän iho-ongelmia, joten tämä voisi olla ratkaisu asiaan! Mukana siis :-)

sikkuralla (Ei varmistettu)

Oijoi, kylläpäs tällainen setti kelpaisi! Ihoni on kovin kuiva ja herkkä, enkä kovin paljon meikkejä viitsi edes käyttää. Mineraalimeikeistä olen kuullut vain hyvää ja niitä haluaisin mielelläni kokeilla.
s.kansakoski(at)luukku.com

Possumunkki (Ei varmistettu)

OO, mä haluaisin testata näitä! Kaikki mineraalimeikkikokeilut ovat kaatuneet kärsimättömyyteeni sutien kanssa sählätessä - mutta en oo raaskinut panostaa ehkä tarpeeksi laadukkaisiin tuotteisiin. Katsotaan jos onnetar vaikka suosisi!

// visuaalisestivaativa // (Ei varmistettu) http://visuaalisestivaativa.fi/

Aloitin juuri panikoinnin vuosikausien luottomeikkipohjani loppumisesta ja siitä, ettei sitä ilmeisesti edes valmisteta enää. Ystäväni ehti suositella Bare Mineralsia minulle noin kaksi minuuttia ennen kuin avasin tämän postauksen. Olisikohan tämä jokin (hyvä) enne? :D

Naisakaisa (Ei varmistettu)

Itsellänikin on ollut paljon ongelmia ihon kanssa ja toimivia meikkituotteita ei tahdo löytyä. Iho kuivuu talvisin ja meikkivoiteen levittäminen tuntuu vain pahentavan asiaa: lopputulos on usein kammottava ja epätasainen. Mielelläni tutustuisin mineraalimeikkeihin ja olisi huippua voittaa tämä aloituspaketti! Mukavaa talven jatkoa :---)

Tuokiokuvia

Oi vitsi, kovin tutuilta kuulostavat nuo sun ennen-ongelmat ihon kanssa - pintakuiva sekaiho on meikkaajan painajainen. Myös kolmeakymppiä pian koputellessa rypyttömyys kiinnostaa, hah, eli I'm in! 

Pages

Kommentoi