Apua kuivalle iholle (ja bareMinerals -arvonta!)

3.jpg

Yhteistyössä bareMinarals

Vaikka ihoni näyttää ulkoisesti hyvältä, se on kuitenkin vähän ongelmallinen. Atooppinen, herkkä ja kuiva, mutta silti rasvoittuva. Varsinkin talvet ovat toisinaan tuskallisia. Siksi halusinkin tehdä tämän postauksen, koska en usko olevani ongelman kanssa yksin.

—–

Siirryin viitisen vuotta sitten käyttämään mineraalimeikkejä,

koska niistä kirjoitettiin joka paikassa. Meikkipohja, joka ei sisällä ihoa tukkivia ainesosia ja joka naamassa voi vaikka urheilla, muistan lukeneeni. Mutta ennen kaikkea: Iho joka ei tunnu meikatulta.

Käytin aiemmin vuosikausia meikkivoidetta tai sellaista meikkivoidepuuteria, joka levitetään sienellä. Meikkivoiteita inhosin, koska aina oli sellainen olo, että on liikaa meikkiä. Ihoni on aika tasaisen värinen ja tuntui tuhlaukselta levittää meikkivoidetta myös poskiin, vaikka oikeastaan sitä olisi tarvinnut vaan nenään ja otsaan. Meikkivoidepuutereissa taas hermo meni siihen, kun sellaisen kerran tiputti vessan (tai baarin) kaakelilattialle, oli uuden osto edessä. Pahinta olivat kuitenkin talviajat. Kuiva iho kun ei vaan näytä meikattuna hyvältä. Lähes joka aamu jouduin puhdistamaan naaman uusiksi, lisäämään lisää naamarasvaa ja sen päälle varovasti meikkiä. Ne kuivimmat hilseilevät ihokohdat, jokainen kuivasta ihosta kärsivä tietää tämän ongelman. Ja siihen meni hermot joka aamu.

9.jpg

Ystävän suosituksesta päädyin testaamaan bareMineralsia ja ostin samantien Starter Kit:in, joka sisälsi kaiken tarvittavan siveltimistä meikkeihin ja pohjustusaineisiin. Puolen vuoden päästä havahduin siihen, että ihoni on paljon paremmassa kunnossa. Se ei ollut enää niin kuiva ja näytti myös paljon paremmalta.

Huomasin myös meikkaavani paljon vähemmän, koska meikkipohjatuotteilla oli niin helppo sutaista vain kevyt pohja. Ja siksihän se iho myös voi paremmin. Kuulen myös toisinaan kommentin: miten sulla ei oo ryppyjä juuri yhtään, vaikka oot jo yli 30? Geenit vaiko kevyt meikkituote joka antaa ihon hengittää? Ken tietää, ihan sama, mutta eipä haittaakaan.

1.jpg

2.jpg

bareMineralsin tuotteet pohjautuvat 100 % luonnollisiin mineraaleihin. Merkin tuotteet sopivat erittäin hyvin herkälle iholle, koska tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, hajusteita, keinotekoisia väriaineita, parabeeneja tai muita kemiallisia ainesosia. Tuotteet sisältävät myös aurinkosuojan SPF15, jota itse en muuten ainakaan käyttäisi ympäri vuoden. Helleilmastossa nämä ovat myös toimineet hyvin. Naama ei kiillä eikä kärähdä, tosin kovimmassa porotuksessa olen laittanut alle ihan kunnon auronkorasvaa. Tuotteet ovat myös erittäin riittoisia: yhdellä purkilla pärjää sellaiset 8 kuukautta ja samat Starter Kit:in siveltimet ovat edelleen käytössä.

Myönnän, etten ihan usko sitä että mikään meikki olisi niin hyväksi iholle,

että se naamassa kannattaisi olla jatkuvasti. Ei edes mineraalimekki. Käyn kuitenkin joskus töiden jälkene urheilemassa pesemättä naamaani sitä ennen ja mitään katastrofaalista en ole huomannut.

4.jpg

6.jpg

7.jpg

Jos mineraalimeikit ja bareMinerals kiinnostaa, ole sormi kommentointinäppäimellä nyt.

Sain bareMineralsilta nimittäin arvottavaksi Starter Kit:in, jolla itsekin aikoinani aloitin. Setti sisältää kaiken mitä tarvitsee meikkipohjan tekoon: 2x foundation, Prime time face primer pohjustusvoiteen, All over facecolour warmth korostusvärin, Mineral veil kiinnitys”puuterin” ja kolme erikokoista sivellintä, eli kaiken mitä näissä kuvissa näkyy. Tuotteiden lisäksi mukana on ohjeet siitä, miten kaikkia eri juttuja käytetään. Tällä on siis  täydellinen testata sopisiko mineraalimeikit myös sulle.

Pakkauksen arvo on 235€ ja OVH on 99€. Arvonta päättyy 18.1.

Muistathan jättää viestiin myös meiliosoitteesi!

—–

Kuvien juliste: Maija Louekari/Marimekko

—–

I´m addicted to bareMinerals mineral make-ups, so I´m giving away one Starter Kit. (Only in Finland, sorry)

 

Kommentit (225)
  1. Uu, jes! Kiitos muistutuksesta, piti jo aiemmin näpytellä osallistumiseni arvontaan!

    Mutta joo, kun mineraalimeikit tulivat Suomeen elin meikitöntä kautta iho-ongelmista johtuen, nyt tuntuu kaikki muut meikkiasiat olevan kuosissa, mutta pohjustus on mitä haastavinta; meikkevoiteet  ovat liian paksuja, meikkipuuteri turhan kalvakoita. Josko näistä olisi peruspaletin luojaksi! 

  2. herkkiksenä ja superkalpeana en ole kyllä vielä oikein löytänyt hyvää meikkipohjaa. montaa on kyllä kokeiltu. baremineralsseja olisi kiva päästä testailemaan ja olisipa tuuri, jos voittaisin näin synttärinäni tällaisen kisan. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *