Festareille ympäri Eurooppaa

Ladataan...
visual diary

Festari-innostukseni alkoi siitä, kun katsoin kolmetoistavuotiaana dokumentin Woodstockista. Olin silloin muutenkin vähän hippivaiheessa, joten moinen hippiaikoijen fiilistely iski ihan täysillä. Kun festari uudelleenjärkättiin vuonna 1994, tapitin sitä läpi yön teeveestä hurmioituneena.

Itse pääsin ensimmäisen kerran festareille 16-vuotiaana. Suuntasimme kaksi vuotta vanhemman siskoni kanssa Ilosaarirockiin, jossa satoi vettä koko viikonlopun niin paljon, että samettihousujemme leveät lahkeet homehtuivat. Ei haitannut yhtään, koska muuten oli vaan niin mielettömän ihanaa.

Mutaisella leirintäalueella teltassa nukutut yöt, herääminen lokkien kirkumiseen, bändit yöttömässä yössä, festarituoka, ihmiset ja juuri sellainen vapaudentunne, jonka vain kuusitoistavuotias voi saavuttaa ekoilla festareillaan. Oh, liikutun jo tästä muistelustakin!

Sen jälkeen kiersin innoissani Suomen festareita kymmenisen vuotta, jonka jälkeen iski totaalinen kyllästyminen. Kunnes keksin yhdistää kaksi rakastamaani asiaa; ulkomaan matkailun ja festarit. Tämän nerokkaan innovaation myötä festarit kuuluvat taas jokakesäiseen ohjelmistooni.

Kohde 1: Sziget, Budapest

Sziget -festari järkätään Budapestin lähistöllä Óbudai -saarella, tänä vuonna 11.-18.8. Festarit ovat kokoluokassaan suuret (400 000 ihmistä) ja pitkät. Festareilla on musiikin lisäksi myös paljon muita esityksiä, mm. huikeita sirkus -ja akrobatiaesityksiä. Oma reissuni vuonna 2008 oli mahtava: kuuma keli, huiput bändit (mm. ikisuosikkini Rosin Murphy) ja plussana ihana Budapest, jossa vietin välipäiviä silloin kun en jaksanut festarialueelle asti. Festreilla oli myös tietysti kivan edullista verrattuna Suomen vastaaviin.

Kohde 2: Wireless festival, Lontoo

Lontoossa, Finsbury Parkissa 4.-6.7. järjestettävä Wireless Festival on kävijämäärältään Szigetiä pienempi, noin 130 000. Matkasin tänne 2010 katsomaan nuoruuden suurta ihastusta, Pulpia. Keikka oli mieletön ja järjestelyt toimivia. Vaikka jengiä oli paljon, ei kaljaa kauan tarvinnut jonotella ja jopa bajamajat olivat puhtaita.

Kohde 3: Primavera Sound, Barcelona

Kesäkuun ekana viikonloppuna Barcelonassa järkättävä Primavera Sound oli suunnitelmissa useamman vuoden, ennenkuin vihdoin pääsin sinne. Kesäkuun alku on ajallisesti hankala, kesälomaa ei silloin halua vielä pitää ja talvilomaakaan ei sinne asti voi säästellä. Vuonna 2011 otin pari päivää palkatonta lomaa ja yhdistin ne viikonloppuun,

koska oli vaan pakko. Olin odotellut näkeväni suosikkibändini The Curen livenä sellaiset 16 vuotta, joten kun tilaisuus tuli, silloin mentiin.

Keikka oli kolmetuntinen ja festarit muutenkin ihan mahtavat. Takaisin täytyy päästä.

Vinkki: Jos haluat lähteä Primaveraan ensi keväänä, osta lippu jo syksyllä kun ne tulevat myyntiin. Lipun hinta nousee festareiden lähestyessä nimittäin hurjasti.

Kohde 4: Roskilde festival, Roskilde

Jo silloin 16-vuotiaana haaveilin joskus pääseväni Roskildeen, tuonne klassikkofestareille. Kesti kuitenkin kauan toteuttaa tämä haave.

Roskilde sijaitsee Kääpenhaminan läheisyydessä ja on yksi Euroopan suurimpia ja vanhimpia festareita. Viime kesänä olin menossa Köpikseen muuten vaan lomalle, kunnes yhtäkkiä tajusin, että samana viikonloppunahan onkin Roskilde. Ja onneksi menin, tämäkin festari oli ihan mahtava.

Mieltön Crystal Castles ja tietty Rihanna (aka ihku-Rihku), hyvä seura ja yötön yö-meininki. Ekan kuvan punaviinitonkka maksoi suunnilleen kympin, eli halpaakin oli.

-----

Festareissa on vain jotain maagista. Kesä, lämpö ja se että saa irrottautua kaikesta normaalielämästä pariksi päiväksi ja tarpoa hiekassa (tai mudassa) ei-niin-hehkeänä (vaikken enää teltassa nukukaan), mutta sitäkin onnellisempana. Ja jos lavalle kipuaa suosikkibändi, jonka kaikki biisit osaa ulkoa, se on vain bonusta. Ja miksi ulkona nautittu ruoka (ja juoma) maistuu vaan niin paljon paremmalta?

Seuraavaksi kiinnostaisi esimerkiksi Optimus Alive Lissabonissa, Barcelonan Sonar ja tietysti Kaliforniassa järkättävä Coachella.

Onko kellään kokemuksia niistä?

-----

I´ve been to many music festivals in my life. Next ones I´d like to check out:

Optimus Alive,  Sonar and Coachella.

Share

Kommentit

iloinenfestaroija (Ei varmistettu)

Ihana postaus!! Iski hillitön festarikuume! Mulla kokemusta on Latvian Positivus Festivalista, jota voin kyllä suositella, jos esiintyjäkattaus vaikuttaa hyvältä. Siellä vallitsee vähän samanlainen tunnelma kuin Flowssakin sillä erotuksella, että miljöönä on pieni latvialainen kylä ja festarialue levittyy pääasiassa hyvin metsäiselle alueelle. Muuta kuin telttamajoitusta sieltä on käsittääkseni vaikea löytää, mikä on vähän harmi, jos telttailu ei enää nappaa. Noista sun luettelemista haluaisin kokea erityisesti Barcelonan festarit ja Coachellan! Muista festareista Saksan Melt kiinnostais. Tänä vuonna tiedossa vain Suomi-festejä, mutta ihan hyvä niinkin.

saarah
visual diary

Oi, kuulostaa kivalta. En ookkaan koskaan käynyt Latviassa. Laitetaan tääkin to do -listalle :)

Roskildesta oon itsekin haaveillut ainakin 5 vuotta, ens vuonna vois olla jo ajankohtainen :)

saarah
visual diary

Se on kyllä ihana. Toivottavasti pääset ens vuonna!

Kanelibasilika

Ah festarit.. <3

saarah
visual diary

Aivan <3

Laura P...

Toi vuoden 1994 Woodstock-yö! Halusin niin sen katsoa, mutta isoveli hätisteli pikkusiskon pois oman festarikatsomonsa alta. En ilmeisesti ollut vielä 13-vuotiaana tarpeeksi coolia seuraa veljelle ja tämän lukiokavereille! Wonder why... :D Nim. Ikuisesti katkera!

Ps. Mahtavia festarikuvia ja -muistoja!

saarah
visual diary

Voi ei! Mä muistan sen kyllä tosi hyvin, mikä fiilis sitä katsoessa oli. Olin niin kateellinen kaikille ihmisille jotka oli siellä :) Mä olin itse silloin 14v, eli ehkä ihan hyvä etten päässyt mukaan :D

 

Hanna Maria (Ei varmistettu) http://hannamariahh.blogspot.fi/

Itse oon käynyt 2011 Portugalissa Freedom-festareilla https://www.facebook.com/FreedomFestival.pt/timeline, 2012 Unkarissa Ozorassa http://ozorafestival.eu ja 2013 Kroatiassa Momento Demento -festareilla http://modemfestival.com. Kaikki on olleet ihan huiseja! Tänä vuonna taitaa valitettavasti jäädä reissu tekemättä kun lomat ei osu samaan aikaan kun vois lähteä.

Maiski
40 hours and counting

Ihanaa lukea kokemuksia ulkomaisista festareista. Suurin osa näistä on itseasiassa omalla must see -listallakin :)

saarah
visual diary

Mahtavaa! Iso suositus kyllä kaikille näille :)

Kommentoi

Ladataan...