#girlboss vai #miehenelättämä?

visual diary

 

 

Olin viime syksynä kivalla illallisella, jossa toisilleen tuntemattomat designernaiset puhuivat paljon erilaisista alaan liittyvistä asioista. Oli arkkitehtiä, graafikkoa, kirjoittajaa. Kymmenen vuotta uraa tahkoneita ja just aloittaneita. Ilta oli inspiroiva, mutta kotiin kävellessäni aloin taas pohtia erästä asiaa, joka vaivaa minua aika usein.

On paljon ihmisiä, jotka puhuvat julkisesti kovalla innolla siitä, miten omia unelmiaan pitää seurata, ei kannata jäädä sellaiseen työhön josta ei tykkää ja kuinka kaikkien pitäisi olla oma pomonsa. Girlbossia ja oman jutun tekemistä tuutataan nyt joka puolelta.

 Nämä ihmiset ovat myös niitä aktiivisimpia sosiaalisessa mediassa. Sieltä näkyy että itse itsensä pomoilla on varaa tilailla ruokaa lähettipalveluilla kotiin jatkuvalla syötöllä ja ostella kaikkea kaunista koko ajan. He palaveeraavat kalliissa kahviloissa aamutuimaan ja reissaavat ympäri maailmaa läppäri kainalossa. Kaikki näyttää paljon ihanammalta ja inspiroivammalta kuin se marraskuinen aamupalaveri harmaassa toimistoneukkarissa ja pomon tekemät to do –listat pöydällä odottamassa.

Kyseisellä illallisellakin eräs osallistujista kertoi, kuinka jätti työnsä pankissa ja aloitti uuden elämän: nykyisin hän suunnittelee kauniita muistikirjoja. On niin paljon ihanampaa, nainen jatkoi. Mutta kaiken tän on mahdollistanut mun mies, joka elätti mua pari ekaa vuotta, hän sitten lisäsi. 

 

 

Haluaisin että tämä lukisi useammin pikkuprintillä ihmisten kuvien ja postausten alareunassa:
#pappabetalar #mieskustantaa #mummonperinnölläeläen tai mikä se totuus onkaan. Tai edes se, että voin tehdä tällaisia päätöksiä, koska tiukan paikan tullen vanhempani auttavat rahallisesti. 
Sekin on aikamoinen etuoikeus, joka monelta puuttuu.

Tietysti olen samaa mieltä siitä, että elämä on liian lyhyt siihen, että tekee työtä jota vihaa. Mutta omalla kohdallani pistää vihaksi myös se, miten annetaan sellainen mielikuva että päivätyön jättäminen olisi helppo ja sankarillinen teko ja yrittäjyys ja oman bisneksen pyörittäminen olisi superhelppoa ja rahakasta heti alusta alkaen. 

Ei helvetissä ole.

Minua ahdistaa suunnattomasti myös niiden medialukutaidottomien teinityttöjen puolesta, jotka kuvittelevat että vaikkapa pääkaupunkiseudulta asunnon ostaminen, ja muutenkin siellä itsensä elättäminen, luksuslomat ja kaunis koti aina täynnä tuoreita leikkokukkia olisi jotenkin helposti tavoitettavissa sellaisilla titteleillä kun vaikkapa vapaa kirjoittaja tai bloggaaja.

Kun ei ole. Niitä ihmisiä on määrällisesti tosi vähän. Paljon normaalimpaa on (varsinkin uran alussa) tehdä sitä perustyötä, ei mitään suurinta unelmaa ja ihaninta koskaan (eikä siltikään ehkä ole varaa kaikkeen tuohon). Pitäisi myös aina muistaa se, että osa niistä menestyneistä bloggaajistakin on tehnyt myös ihan tavallisia duuneja ensin ja ehkä kerännyt sillä pesämunaa, joka mahdollistaa osittain sen, että tulot ovat epävakaat. Tai sitten he ovat vaan osuneet kultasuoneen (tai kultalusikkaan). 

 

 

Netin, sosiaalisen median ja blogien valheellisuudesta puhutaan muka koko ajan. Minusta niistä ei siltikään puhuta tarpeeksi.

Tosi-tv –buumin alkaessa vuosia sitten päiviteltiin sitä, että jonkun tutkimuksen mukaan tosi monien teinien haaveammatti oli julkkis. Nykyisin se varmaan on #girlboss. Eikä siinä mitään. 

Mua ahdistaa se, kun sun unelmatkin on niin realistisia, sanoi exäni muinoin. Ja mua ahdistaa sun puolesta se, että sä oon niin epärealistinen haihattelija ettei tosikaan. Erohan siitä tuli, mutta pysyn kannassani: 

Haaveita pitää olla, mutta pitää olla myös tajua siitä,
mikä on todellisuutta. 

 

----

 

#girlboss OR
#myhusbandsmoney #myparentsarerich 

 

 

 

Share

Kommentit

Pakkaspinja (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus, olen niin samaa mieltä!
Tuntuu, että nuorten (aikuisten) unelma on tällä hetkellä työ, joka on kaikkea muuta kuin toimisto ydeksästä viiteen. Ja ei siinä mitään, unelmia pitää olla. Mutta, itse olen tällä hetkellä unelma-ammatissani eli työskentelen alalla, jota aikoinaan opiskelin, saan kehittää osaamistani ja työskennellä asioiden parissa, joista pidän. Silti, kirjoitan tätäkin kommenttia 80-luvun toimistossa, johon rantauduin kahdeksan jälkeen ja lähden neljältä. Täällä juodaan JuhlaMokkaa, pidetään palavereita ankeissa neukkareissa, ei ole mahtavia hengailutiloja eikä Fatboy:ta, mutta on sekalainen joukko mukavia tyyppejä, omanalan huippuasiantuntijoita, mahtavia keskusteluita, tulostimen jumittamista, välillä työtehtäviä, jotka jättäisin mieluummin välistä. Viime viikon glamour-hetki oli päivän työmatka Ouluun. Ja silti tämä on se unelmien paikka, jossa haluan työaikani viettää.
Ihanaa perjantaita ja villejä unelmia kaikille!

saarah
visual diary

Juuri näin! Ja todellakin, unelmia pitää olla, mutta myös tajua siitä, että tosi moni työpaikka on just tollanen kun kuvailit. Ei työelämä useimmiten ole vaan ihanaa ja instagram-kamaa, usein se on just tollasta arkista työtä. 

Helen27 (Ei varmistettu)

Ja vielä - ne valkokulta-timantti kihlasormukset... Aina mies ostaa ja sitten naiset kilpailevat kivien koosta... Ei sillä näytä olevan väliä, että valkokulta ei ole edes kulta ja timanttien arvo on todelisuudessa vain murtoosa hinnasta. (Timantit, muuten, eivät ole harvinaisiaja valkokulta on halpa sekoitus kullasta ja muista aineista.) Miksi naiset eivät osta koruja ja kihlasormuksia? Tämähän on legaalista prostituutiota.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aika epäasiallinen kommentti muuten niin hyvässä kommenttiketjussa. Erinäisistä syistä ihminen voi joutua toisen elättämäksi eri elämäntilanteissa, niin kauan kuin järjestelyyn osallistuvat ovat itse tyytyväisiä ja pelin henki on reilu, en näe ongelmaa. Itselleni on esimerkiksi ollut henkisesti todella raskasta, kun en ole saanut töitä, joilla rahoittaa opintoni, tukikuukaudet on käytetty, enkä miehen tulojen vuoksi voi saada toimeentulotukea tai asumistukea, vaikka omat tuloni ovat nollassa. Olen myös joutunut lainaamaan äidiltäni rahaa. Silti jonkin verran pystyn nauttimaan lahjaksi saaduista kauniista koruista ja vaatteista. Haen kokoajan kuumeisesti töitä ja yritän saada tutkinnon kasaan. Itselleni olisi tärkeää päästä osallistumaan yhteisiin kuluihin ja ainakin maksaa itse omat ostokseni, mutta en kyllä paheksu niitäkään, jotka pystyvät nauttimaan elätettävinä olemisesta. Kortensa voi kantaa kekoon monella tavalla.

saarah
visual diary

Joo, tuo ylempi oli kyllä outo ja aiheeseen liittymätönkin kommentti, just kun ajattelin että mahtavaa et tää postaus on herättänyt näin järkevää keskustelua!

Mia Juva (Ei varmistettu)

Oli aika kummallinen kommentti - tuolla samalla nimimerkillä on hyökätty yhden bloggarin sivuille aivan samoilla argumenteilla. Tuon bloggarin pitäisi alkaa heti merkitä kaikki tuotteet, jotka eivät ole sponsoriyhteistyön kautta tulleita muutoin "syytteenä" legaalihuoraus. Törkeää.

mies (Ei varmistettu)

Kyllähän se on ihan oikein, että kutsutaan miehensä elättämiä naisia sillä nimellä mitä he ovat. Tai siis, ei siinä mitään, jos elää miehensä rahoilla säästeliäästi, vaatimattomasti, ja kärvistellen. Mutta nainen joka tuhlaa miehensä rahoja ja esittelee itseään niillä, niin todellakin siihen on vain yksi nimitys.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tän on jo pakko olla trolli?

Myös mies (Ei varmistettu)

Jep, niin se on, että monet naiset, jotka esittelevät tavaroita somessa ja blogeissa, ovat itseasiassa miesten elättämiä. Miehet maksavat remontit, autot, huonekalut, lomamatkat ja myös naiset korut. Mielestäni kommentti on asiallinen. Moni kaveri on tästä puhunnut. Some on täynnä naisia, jotka ovat miesten elättämiä eli just niitä laillisia huoria. Järkyttävä totuus? Ehkä kannattaa katsoa peiliin ja puhua välillä myös miesten kanssa tästä aiheesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Huora on loukkaava nimitys prostituoidusta. Prostituution etiikasta voi keskustella, itse en ymmärrä mitä muuta eroa seksityöllä on minkä tahansa muun työn kanssa, kuin tämä stigma. Ihmiskauppa on tietysti rikollista ja aivan toinen asia. Prostituutiolla on enemmän yhteistä minkä tahansa muun työn kanssa, kuin parisuhteen kanssa, jossa osapuolten taloudellinen panos on epätasainen. On kohtuullisen selvää, että jos miehille maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa kuin naisille, on todennäköistä, että heteroparisuhteessa mies tienaa enemmän. Omassa avioliitossamme olemme mieheni kanssa sopineet, että jaamme yhteiset menot siten, että molemmille jää "omaa rahaa" yhtä paljon. Minä maksoin isoista yhteisistä hankinnoista suurimman osan perinnöstäni (samoin asunnon pääoman kokonaan), mutta mies on elättänyt minua opintojeni aikana tukikuukausien loputtua. Olen luvannut vastaavasti elättää häntä (työlläni, johon olen pätevöitynyt hänen mahdollistamansa opiskelun kautta), kun hän haluaa tulevaisuudessa jäädä koti-isäksi ja/tai pitää sapattivapaata jossain vaiheessa. Perheen menot on mahdollista jakaa todella monella tavalla, eikö pidä unohtaa työpanosta kotona tästä yhtälöstä. Avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa nähden, mutta kukaan ei pakota pysymään avioliitossa, missä toinen ei kunnioita yhteisiä sopimuksia menojen jakamisesta tai ei muuten halua panostaa suhteeseen. Lisäksi minusta ei ole mitään ihmeellistä siinä, että blogiskenestä ison osan muodostavat ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole täysipäiväisessä ansiotyössä, niin kirjoittaja- kuin lukijapuolella, heillä kertakaikkiaan on aikaa ja toisaalta puutuu työn tuoma sosiaalinen verkosto.

saarah
visual diary

Musta tässä lähdetään nyt vähän sivuraiteille koko jutusta. Toki on naisia, joiden miehet elättävät niitä (ja miehiä, joiden naiset elättävät niitä), mutta huora-nimityksen käyttäminen kyseisesta asiasta tai muutenkaan täällä kommenttiboksissa ikävä kyllä antaa kommentoijasta sellaisen kuvan että hän on joko edelleen yläasteella tai sitten henkisesti siellä yläasteella koko ikänsä. 

Näin blogin kirjoittajana itseasiassa voisin kieltää kaiken huorittelun tän blogin kommentoinnista, kiitos. 

Vierailija (Ei varmistettu)

No ensinnäkin prostituutio on laillista ja meitä omat kihlasormuksensa ostavia naisia on kyllä. Juu, timantit on huijausta tavallaan enkä itse niihin paljon rahaa laittaisi mutta valkokullan jälleenmyyntiarvo on yhtä hyvä kuin keltakullan ja jos omat kihla- ja vihkisormukset ostaa tuota ajatellen niin ehkä ei kannattaisi ostaa ollenkaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä alkaa mennä jo aika paljon asian vierestä, mutta me teetimme mieheni kanssa sormuksemme naapurin korusepällä, niin suuri osa korujen hinnasta muodostui suunnittelusta ja muusta työstä, että on selvää, ettei jälleenmyyntiarvo ainakaan romumetallina ole lähelläkään ostohintaa. Tuntuu kuitenkin mukavalta maksaa kotimaisesta käsityöstä. Sormusten tunnearvo on kuitenkin kohdillaan. Pakko nyt vielä lisätä tähän valkokulta-asiaan, että kullan pitoisuus ilmoitetaan väristä riippumatta karaatteina, puhtaasta kullasta ei voi tehdä koruja, koska se on liian pehmeää, eli 18 K valkokullassa ja keltakullassa on täsmälleen sama määrä kultaa. Kukin miettiköön omalla kohdallaan, kuinka paljon rahaa haluaa esim. sormuksiin tai häihin käyttää vai haluaako ollenkaan.

Kiitos! Rohkea ja hyvä avaus! 

Elämäntilanteita on erilaisia. Olen itsekin tehnyt rohkeita hyppyjä, mm. muuttanut rakkauden vuoksi Nepaliin. Olen vaihtanut asuinpaikkakuntaa ja työpaikkaa usein ympäri Suomen. Olen jopa vaihtanut ihmissuhdetta, työpaikkaa, paikkakuntaa ja kotia kaikkea samalla rytinällä. Se on ollut mahdollista, koska olin nuori, jaksoin tehdä useampaa työtä päällekkäin. Lisäksi olin varsin etuoikeutetusta asemassa sillä tiesin, että tiukan paikan tullen voin pyytää vanhemmilta taloudellista tukea.

Nyt olen kuitenkin jo yli 40-vuotias. En enää voi ajatella, että iskä pelastaa. Sen sijaan vanhenevat vanhempani tarvitsevat minun apuani. Minulla on kiva omistusasunto, jonka kulut maksan yksin. Se on tosin vähän syrjässä, sillä tuloni eivät riitä asunnon hankkimiseen Helsingin keskustasta. Olisihan se toki kivaa ja helppoa, jos voisi asua valoisassa asunnossa vaikkapa Töölössä ja kaikkialle olisi kävelymatka.

Realiteetti on kuitenkin se, että olen kokenut vakavan uupumuksen kaksikin kertaa. Lisäksi sairastuin vakavasti. Tajusin, että en ole kone, joka jaksaa mitä vain. Myös tyhjän päälle hyppääminen on minun luonteelleni hyvin kuluttavaa.

Niinpä hyväksyn faktat. Käyn töissä, vaikka se ei enää suuri intohimoni olekaan. Minulla on kuitenkin mukavia työkavereita ja voin työni kautta tehdä maailmasta hieman paremman. Lisäksi työ luo taloudellisen varmuuden.  Tiedän, että pystyn maksamaan laskuni.

Teen sitten vapaa-ajallani niitä asioita, jotka tuovat merkitystä elämääni. Minulle tämä järjestely sopii. ;) Toki olisi kivaa tehdä vain niitä asioita, joihin on valtava into ja palo. Mutta on kiva voida nukkua yönsä ilman huolta siitä, lähteekö asunto alta tms. Kukin siis tyylillään. 

saarah
visual diary

Kiitos kun jaoit tän tarinan!

Oon niin samaa mieltä tästä Toki olisi kivaa tehdä vain niitä asioita, joihin on valtava into ja palo. Mutta on kiva voida nukkua yönsä ilman huolta siitä, lähteekö asunto alta tms. Kukin siis tyylillään. 

Tietysti olisi ihana että sillä omalla intohimotyöllään voisi tienata elantonsa, mutta ei se aina vaan ole mahdollista. 

saarah
visual diary

Hyvä pointti, tää todellakin juontaa juurensa sinne Carrien aikoihin. Nyt kun katsoo sarjaa (joka tosin edelleen on musta ihanan viihteellinen sarja), ei sillä ole realismin kanssa mitään tekemistä. Yksi kolumni viikossa ja kämppä Manhattanilla ja se elämäntyyli... Just joo. Mun mielikuvissa ei oo yhtään girlbossia et jos sun pitää maksaa kämpän käsiraha, tajuaakin vasta siinä vaiheessa et oho, oonki käyttäny kaikki mun rahat kenkiin. 

 

sohvatyynysota
Sohvatyynysota

JUURI NÄIN! Loistava kirjoitus ja täyttä asiaa.

saarah
visual diary

Kiitos!

riik
3h+kasvimaa

Vähän tähän samaan aiheeseen liittyen mä oon aina ihmetellyt opojen kannustavaa asennetta kaiken maailman taide- ja kädentaito-opintoja kohtaan. Oikeasti ihan todella harva pystyy elättämään itensä niillä duuneilla.

Vaikka oon itsekin kulttuurialalla (ja ehkä juuri siksi) toivoisin oman lapseni hankkivan joskus ammatin, jossa on todennäköistä työllistyä. Harrastaa voi sitten ihan mitä haluaa. Kuulostaa kyllä raadolliselta ja unelmien alasampumiselta, tajuan sen itsekin.

Hmm. Tosiasiat on hyvä pitää mielessä. Kulttuurin alan koulutus on hyvä ja kattava. Olen työskennellyt itsekin ammattikoulussa kulttuurin opetusalalla. Tosiasia on kuitenkin se, että alalla kilpailu on kovaa. Vain luokkansa parhaat työllistyvät. 

Toisaalta kulttuurin alan koulutus antaa hyvät valmiudet toimia yrittäjänä ja jatkaa esimerkiksi ammattikorkeakouluun (mikäli on panostanut opintoihin ja saanut hyvät arvosanat). Ei koulutus siis hukkaan mene. :) Nykyään muutenkin ihmiset vaihtavat ammattia keskimäärin 2-3 kertaa ja kouluttautuvat uudelleen. Oppia ikä kaikki. 

riik
3h+kasvimaa

Totta. Mutta mä oon törmännyt tässä viime aikoina näihin muotoilija amk -tyyppeihin, joille ei ole duunia ja opintotukikuukaudet on jo käytetty. Se on musta vähän karu tilanne. 

Totta. Tuo on kyllä varsin karua. :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Millään alalla kaikki ei työllisty, siitäkin puhutaan tosi vähän, että hammaslääkäri- ja lääkäripariskunnatkin saattavat joutua lähtemään töiden perässä eri paikkakunnille ja asumaan erossa lapsistaan, jos haluavat työllistyä. Itseä kaduttaa, etten seurannut intohimoa kulttuurialalle, vaan kouluttauduin tunnollisesti piiitkään "varman" toimeentulon toivossa ja vielä vaihdoin alaa parempien työllisyysnäkymien toivossa. Sitten katselen kateellisena, velkaisena ja työttömänä, kun ystävät toteuttavat itseään onnellisina niukasti eläen.

saarah
visual diary

Taas lily heittelee kommentit miten sattuu (saiskohan tän JOSKUS muuten korjattua?).

Toi on tietty kans totta, että millään alalla ei ole takuuta työllistymisestä ja aina saattaa tehdä vääriä valintoja. Ja sekin, että maailma muuttuu koko ajan. Itse kouluttauduin graafiseksi suunnittelijaksi suunnilleen just ennen kun siitä tuli kaikkien unelma-ammatti. Itse kun valmistuin, oli työllistymisnäkymät vielä suht ok, mut sit joskus viiden vuoden päästä työttömiä graafikoita oli ihan hulluna. Tietty talouden romahdus oli toinen asiaan liittyvä juttu. 

Mutta musta on varsinkin vaarallista se, et jos esim. teinitytöt ei halua opiskella itselleen ammattia vaan unelmoivat vaan kuvailevansa leikkokukkia kotona työkseen. 

mibs (Ei varmistettu)

Heh, olipa osuva kommentti. Ensimmäinen paremmin työllistävä ammatti ei tuntunut yhtään omalta, ja uskaltauduin hakemaan sydäntä lähellä olevalle kulttuurialalle. Opinnot olivat unelmien täyttymys, mutta työttömäksi tuli valmistuttua. Nyt kituutan tuon ensimmäisenä hankitun epämieluisan ammatin töissä, ja makselen kulttuurialan viisivuotisten opintojen aikana kertynyttä opintolainaa pois.. Hinku kulttuurialan töihin olisi edelleen suuri, mutta niinhän se on monella muullakin.

Mutta ihana kirjoitus! Ihanaa, että joku kirjoitti tästä rehellisesti. On hurjaa miettiä juurikin teinien maailmaa, kun some vaikuttaa niin paljon sekä ulkonäköihanteisiin, että siihen, mitä tavoitellaan elämältä.

saarah
visual diary

Niinpä! Toivon todellakin että opinto-ohjaus on kehittynyt meidän ajoista, eikä enää olla sillai et aijaa, tykkäät kuviksesta, varmaan joku taideala ois sulle hyvä. 

Saranda
Tyhjä ajatus

Mahtava kirjoitus, Saara. Ja tosi fiksuja kommentteja täällä, oli mukava lukea niitä. :) Tykkään tosta sun näkökulmasta että "joo, mahdollista se on, mutta ei kaikille". Just näin! Kaikki voi tavoitella unelmiaan mutta realiteettikin kannattaa pitää mielessä ettei sitten sen puutteen nojassa ota tosi hölmöjä riskejä. :)

saarah
visual diary

Aivan, tota realismia mä tässä juuri peräänkuulutan! Tietysti pitää olla unelmia, mutta myös paljon järkeä ja realismia :)

Purrr (Ei varmistettu)

Oon niiiin sama mieltä sun kanssa! Tosi hyvä postaus.
Mullakin oli aiemmassa työssä tosi vaikeaa (koska työ oli kamalaa ja rankkaa ja opiskelin päälle) ja vtutti aina kun just tällainen hyväosainen ystävä kysyi, että miksi en vaan jätä mun duunia jos se on niin kamalaa. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, että se ei olla edes vaihtoehto. Mulla oli asuntolaina ja jollain sitä kai muutenkin pitäisi elää, ei mun vanhemmat tai rikas poikaystävä ollut ottamassa musta koppia jos olisin päättänyt jättää duunini.

saarah
visual diary

Näin juuri! Oon ollut ite samantyyppisessä tilanteessa ja niissä huomaa sen, miten eri taustoista tulevien ihmisten realiteetit on niin erit. Harva voi just ottaa loparit töistä ja alkaa miettiä mitä sit tekis. Aika moni tarvii sen kuukausipalkan elämiseen ja ilman työtä ei voi kovin kauan "miettiä sitä seuraavaa suuntaa", ellei joku elätä sillä aikaa...

Mayy (Ei varmistettu)

Itsellä vähän päinvastainen tilanne: mulla on vakiduuni ja sen myötä tasainen tulo, joka mahdollistaa sen, että poikaystävä pystyy tekemään kokopäiväisesti töitä yrityksessään. Tästä tilanteesta ollaan puhuttu monesti, että varmaan aika monen muunkin (muotoilualan) pienyrityksen tilanne oikeesti on se, että sitä pyöritetään palkatta, perinnöllä ja/tai perheen/puolison tuella. Ulospäin tämähän ei näy: kaikki on vaan niin menestyneitä, ja some ruokkii mielikuvaa entisestään. Tietty ihan bisneksenkin vuoksi täytyy jotain kulissia pitää yllä (vai pitääkö?): ei ole kauhean uskottavaa yritystoimintaa jos julkisesti ulvoo sitä, miten ei rahat riitä omien laskujen maksamiseen ja ei pariin vuoteen ole saanut nostettua itselleen juurikaan palkkaa... Mutta ei tää elämänvaihe ikuisesti kestä. Luotto menestymiseen meillä ainakin on kova, ei tätä muuten tehtäisi. Ja jos nyt niin ikävästi kävisikin, ettei tästä tulekaan menestyvää yritystä, niin so what? Tulipahan testattua. Etenkin kun on niin etuoikeutettu, että voi testata. Mut mielenkiintoista pohdintaa, kiitos tästä(kin) postauksesta!

saarah
visual diary

Ihan totta, toi on varmaan usein se tilanne. Emmäkään ajattelis et sen firman pitäis tehdä jotain realistista tilitystä siitä, millaista se yrittäjyys välillä onkaan, se tuntuis vähän hassulta. Tykkään myös sun asenteesta 

Luotto menestymiseen meillä ainakin on kova, ei tätä muuten tehtäisi. Ja jos nyt niin ikävästi kävisikin, ettei tästä tulekaan menestyvää yritystä, niin so what? Tulipahan testattua.

:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Saara, taas kerran muotoilit sanoiksi sellasen muodottoman ärtymyksen joka mun mielessä on vilahdellut sosiaalista mediaa ja blogeja selaillessa!

saarah
visual diary

Kiitos! Mua on kans vaivannut tää asia aika kauan, eli oli pakko nyt laittaa ajatuksensa sanoiksi kun tällainen kanava kerran on :)

CougarWoman
CougarWoman

#myhusbandsmoney täällä hei! 

En mitenkään voisi muuten lähteä keväällä kuukaudeksi vapaaehtoistyöhön ja opiskelemaan arabian kieltä, ellei mun kultainen aviomies olisi sanonut, että totta kai voit mennä, kun kerran siitä haaveilet, ja elä huolehdi rahasta (joudun ottamaan useamman viikon palkatonta lomaa, mikä ei taloudellisesti olisi ollenkaan mahdollista, ellei mies tienaisi niin isosti). 

 

saarah
visual diary

Juuri näin! Eikä musta tossa TIETENKÄÄN oo mitään pahaa, hienoahan se on, jos toinen pystyy tukemaan rahallisesti :) Mutta kaipaisin just tota rehellisyyttä ja asiasta puhumista enemmän.

CougarWoman
CougarWoman

Joo en mä ajatellutkaan, että olisit ajatellut, että tässä olisi mitään pahaa. :) Ei tullut semmosia viboja ollenkaan, ajattelin vaan ilmoittautua, kun just penäsit sen perään, että näistä pitäisi puhua enemmän. :)

saarah
visual diary

Hahaa, enkä mä mitenkään nää et sä postailisit sun reissusta mitään #girlbossina tässä nyt teen vapaaehtoistyötä :D :D

Workin'girl (Ei varmistettu)

Melkein itkua tuhersin onnesta tätä lukiessa, vihdoin joku sanoo sen ääneen. Ihanan aito kirjoitus, itse seuraan sivusta haihattelijaa joka vaihtaa elämää yhdestä toiseen melkein silmänräpäyksessä. Olen miettinyt onko minussa jotain vikaa kun olen "vain" tavallisissa töissä ja vuokralla lähiössä, mitä teen väärin kun en voi tehdä samoin. Mutta ei, selvisi että hänelläkin on perintö. Kieltäydyn tästä lähin tuntemasta alemmuuden tunnetta jos ilahdun tulppaanien tukkutarjouksesta, että saisin minäkin niitä kukkia joskus kotiini!

saarah
visual diary

Ihana kommentti, kiitos <3 

Musta tää on niin tärkeä aihe, että oli pakko nyt tehdä vihdoin postaus aiheesta. Itseasiassa oon kirjoittanut tän jo lokakuussa, mutta en ollut vaan julkaissut tekstiä, koska tiesin että tässä on se väärinymmärryksen mahdollisuus et aatellaan et tyrmään sen et ei kannata unelmoida ollenkaan. Toki kannattaa, mut just toi realismiasia, eli esim se et onko sitä perintöä tms. on hyvä muistaa. 

 

Ninne (Ei varmistettu)

Toi on niin totta ja samoin tämä koko kirjoitus. Surullista on, että sitten usein nämä jonkun muun rahoilla menestyvät ihmiset ovat niitä, jotka ovat näkyvimmin esillä sosiaalisessa mediassa. Monesti olen itsekin miettinyt miksi joku pystyy tuohon mutta minä en. Kuulun suunnilleen keskituloisten joukkoon ja joka kuukausi joudun laskemaan ja pohtimaan mihin rahat tässä kuussa riittää. Jos ostaisin viikoittain leikkokukkia, latteja, merkkivaatteita ja ravintolaillallisia, niin olisin puilla paljailla hyvin nopeasti.

Usein olen myös törmännyt näiden "rikkaiden" asenteisiin ja ihmettelyyn siitä, miksi ei voi lähteä baariin, ulkomaille, ravintolaan... Heille tuntuu olevan täysin utopiaa se, että osa joutuu pohtimaan tulojaan ja menojaan todella tarkasti.

Olisi ehdottoman mielenkiintoista tietää tarkemmin näiden ihmisten taustoja, koska on erittäin tunnistettavaa tuo ajatus, että mitä sitä itse tekee väärin tavallisessa työssään ja vuokra-asunnossaan kun ei kykene ylläpitämään samanlaista elämäntyyliä. Suomessa raha-asiat ovat mielestäni muutoinkin aivan liian suuri tabu. Palkkakehitystä ja epätasa-arvoa on erittäin vaikea korjata, jos asioista ei voida puhua realistisesti ja niiden oikeilla nimillä.

paulahelena
ALUAP

Tää oli hyvä muistutus itellekin! Oon surffaillut kivempien työpaikkojen perässä ja harkinnut ihan muiden alojen opiskelua, jos vaikka löytyis jotain hauskempaa/mukavampaa/täydellisempää/intohimoisempaa/motivoivampaa tapaa hankkia elantonsa, vaikka nykyisessäkään ei sinänsä oo mitään vikaa. Pitäis muistaa, että kaikilla ei oo varaa vaihtaa edes sitä viis miikan työpaikkaa saati sit tällasta "ihan kiva kasiplus" -jobia. No, tänään alkaa äitiysvapaa, eli eipä tartte hetkeen miettiä työasioita. Ja taas yks etuoikeus mun laariin - voin ite päättää, milloin palaan takas töihin, sen sijaan että laskettais miehen kanssa koska mun on pakko palata tienaamaan.

saarah
visual diary

Aivan, sen ihan kiva kasiplus -duunin hyvät puolet ja omat etuoikeudet on kans hyvä välillä muistaa :) Toki koen itsekin olevani tällä hetkellä tosi etuoikeutettu: opiskelen ulkomailla suomalaisella opintotuella. Ilman sitä en tosiaan täällä olisi, koska ei ole miestä tai perintöä, joka elättäisi. 

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Loistokas kirjoitus, ja hyvä muistutus kaikille meille unelmoijille!

Aniharvat kun syntyvät kultalusikka suussa, ja pääsevät heti unelmatyöhönsä. Meidän muiden pitää tehdä työtä sen eteen, että jonain päivänä unelmat toteutuisivat. Minäkin, ensiksi normaalia työtä ja arkea, kouluja ja vapaaehtoisjuttuja, kuten tätä blogiani nyt. Kaikkea mahdollista mikä antaa kokemusta ja voi viedä niitä unelmia kohti. Minua ei ole kukaan elättänyt näin aikuisiällä, itse aina ostanut vaatteeni ja ulkomaanmatkani, ja hittovie olen ylpeä siitä.

Mutta jos unelma on, ei siitä pidä luopua vaikka se unelma olisikin muiden mielestä mahdoton. Höhpyh, tuntuu että mikään ei ole mahdotonta enää tässä maailmassa!

xx

saarah
visual diary

Ei tietenkään unelmista pidä luopua, siinä oon samaa mieltä! Ja tietty on eri juttu unelmoida vaikka kivasta duunipaikasta kun siitä, ettei koskaan tarvisi tehdä töitä ja voisi asua vaikka ranskalaisessa linnassa :D Unelmat on tärkeitä, mutta realismi on myös :)

Heina (Ei varmistettu)

Hei, omasta mielestäni on täysin ok ja jopa järkevää unelmoida siitä, ettei tarvitse tehdä töitä ja linnassa asumisesta. Jotta voi saavuttaa jotain pitää se tavoite olla selkeänä mielessä. Tämän jälkeen lähdetään sitte laatimaan suunnitelmaa miten se tilanne toteutetaan askel kerrallaan. Realismilla usein vaan rajoittaa itseään ja suomessa semmonen elämän virran mukana vellominen on vähän turhan yleistä. Pitää tutustua itseensä mitä todella haluaa ja sen jälkeen tehdä kaikkensa sen eteen. Linna ranskassa ja passiiviset tulot on sen jälkeen vaan alkusoittoa kun tämän ymmärtää.

Tuulihattu

Kiitos ja aamen! Olisi tosiaan erinomaista että nostettaisiin vielä enemmän esiin niitä realiteetteja, mitä tietynnäköinen elämä maksaa. Moni julkkis ja bloggaaja esimerkiksi tekee päivätyötä tai osa-aikahommia, mutta näitä ei mainita tai sitten niistäkin annetaan epärealistinen kuva.

Sekin olisi hyvä muistaa että kaikki ei edes halua tehdä työkseen mitään uskomattoman luovaa ja palkitsevaa. Tai vaikka haluaisi, ei vain voi ja osaa tehdä sellaista jolla eläisi. Esim Suomen kokoiseen markkinaan ei montaa teollista muotoilijaa, kirjailijaa tai poplaulajaa tarvita. Se on vain fakta.    

On niitäkin, jotka haluaa vain käydä töissä ja ilmaista itseään sitten vapaa-ajalla. Entäpä sitten ne, jotka oikeasti tykkää olla vaikka kaupan kassalla tai R-Kiskalla? Onhan sekin ihmisläheistä ja monipuolista duunia. Harmi, että tämäkin on hieman "epäsuosittu" mielipide. Itse en ainakaan ole törmännyt instassa useinkaan kuviin joissa Cittarin vormussa vuoroa aloitteleva julistaisi #ilovemyjob. Vaikka nehän niitä todellisia oman elämänsä pomoja on. 

PS. Eikös  #girlboss-häsä ole alunperin Sophia Amoruson juttuja? Hänen tarinastaan alkaa muuten oma Netflix-sarja pian. Eikä tosiaan mikään pappabetalar-juttu vaan ihan raa'alla työllä ja tuurilla hankittu menestys, joka rakennettiin hanttihommilla. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sääntöjen rikkomisella (eBayn sääntöjen vastaisella oman yrityksen ilmaisella mainistamisella), työntekijöiden syrjinnällä ja sorrolla... Siinä esikuvaa kerrakseen, ratsastaa trendifeminismillä, kun hänelle sopii.

saarah
visual diary

Kiitos hyvästä lisäpohdinnasta aiheeseen! Tosiaan on totta, ettei kaikki edes halua (ja onneksi ei) tehdä jotain luovaa intohimotyötä ja se on todellakin ok, eikä yhtään huonompi vaihtoehto millään asteikolla. 

Joo, girlboss taitaa olla tosiaan Amoruson luoma käsite, innolla odotan tuota Netflix-sarjaa, niin saan tietää hänestä enemmän. Tosin kuten joku tännekin kommentoi, ei taida olla mikään maailman esimerkillisin tuo hänenkään menestystarinansa. 

 

Jeminaf (Ei varmistettu)

Millä logiikalla kassat ovat niitä todellisia oman elämänsä pomoja? Girlbossilla tarkoitetaan kuitenkin yleisesti henkilöä, joka yrittäjyyden kautta onnistunut luomaan itselleen olosuhteet joissa voi itse hyvin pitkälle (vaikkei yleensä tietysti loputtomiin) määritellä milloin tekee työtä, missä, kenen kanssa ja mitä. Tämä on vapautta josta cittarin kassalla voi vain haaveilla. Kaikki eivät sellaista vapautta kaipaa ja hyvä niin. Itse olen kokenut molemmat puolet, palkkatyön (myös vuoden verran r-kioskin kassana) ja tämän täällä paljon parjatun luovan yrittäjyyden. Molemmissa hommissa joutuu paiskimaan kovasti töitä. Mutta valitsin vapauden ja valitsen jatkossakin.

Joillekin tämän ketjun kirjoittajista elämänlaatu on matkoja, leikkokukkia, kauniita esineitä ja omistusasuntoa. Minulle se on mahdollisuutta herätä innostuneena jokaiseen aamuun ja ihanaa tunnetta siitä että olen itse valinnut itselleni tälläisen työelämän ja -tahdin.

Luen just #Girlboss-kirjaa ja parhaimmallakaan tahdolla en näe hänen uratarinassaan hirveästi haukkumista. Kovalla työllä on menestys aikaansaatu, lukekaa itse. Ja ebayn sääntöjen rikkominen, no hohhoijaa. Yhtä paha asia kuin punaisilla suojatien ylittäminen. Ai kuinka hirveän moraalitonta.

Pages

Kommentoi