#girlboss vai #miehenelättämä?

 

IMG_5509.JPG

 

Olin viime syksynä kivalla illallisella, jossa toisilleen tuntemattomat designernaiset puhuivat paljon erilaisista alaan liittyvistä asioista. Oli arkkitehtiä, graafikkoa, kirjoittajaa. Kymmenen vuotta uraa tahkoneita ja just aloittaneita. Ilta oli inspiroiva, mutta kotiin kävellessäni aloin taas pohtia erästä asiaa, joka vaivaa minua aika usein.

On paljon ihmisiä, jotka puhuvat julkisesti kovalla innolla siitä, miten omia unelmiaan pitää seurata, ei kannata jäädä sellaiseen työhön josta ei tykkää ja kuinka kaikkien pitäisi olla oma pomonsa. Girlbossia ja oman jutun tekemistä tuutataan nyt joka puolelta.

 Nämä ihmiset ovat myös niitä aktiivisimpia sosiaalisessa mediassa. Sieltä näkyy että itse itsensä pomoilla on varaa tilailla ruokaa lähettipalveluilla kotiin jatkuvalla syötöllä ja ostella kaikkea kaunista koko ajan. He palaveeraavat kalliissa kahviloissa aamutuimaan ja reissaavat ympäri maailmaa läppäri kainalossa. Kaikki näyttää paljon ihanammalta ja inspiroivammalta kuin se marraskuinen aamupalaveri harmaassa toimistoneukkarissa ja pomon tekemät to do –listat pöydällä odottamassa.

Kyseisellä illallisellakin eräs osallistujista kertoi, kuinka jätti työnsä pankissa ja aloitti uuden elämän: nykyisin hän suunnittelee kauniita muistikirjoja. On niin paljon ihanampaa, nainen jatkoi. Mutta kaiken tän on mahdollistanut mun mies, joka elätti mua pari ekaa vuotta, hän sitten lisäsi. 

 

IMG_5508.JPG

 

Haluaisin että tämä lukisi useammin pikkuprintillä ihmisten kuvien ja postausten alareunassa:
#pappabetalar #mieskustantaa #mummonperinnölläeläen tai mikä se totuus onkaan. Tai edes se, että voin tehdä tällaisia päätöksiä, koska tiukan paikan tullen vanhempani auttavat rahallisesti. 
Sekin on aikamoinen etuoikeus, joka monelta puuttuu.

Tietysti olen samaa mieltä siitä, että elämä on liian lyhyt siihen, että tekee työtä jota vihaa. Mutta omalla kohdallani pistää vihaksi myös se, miten annetaan sellainen mielikuva että päivätyön jättäminen olisi helppo ja sankarillinen teko ja yrittäjyys ja oman bisneksen pyörittäminen olisi superhelppoa ja rahakasta heti alusta alkaen. 

Ei helvetissä ole.

Minua ahdistaa suunnattomasti myös niiden medialukutaidottomien teinityttöjen puolesta, jotka kuvittelevat että vaikkapa pääkaupunkiseudulta asunnon ostaminen, ja muutenkin siellä itsensä elättäminen, luksuslomat ja kaunis koti aina täynnä tuoreita leikkokukkia olisi jotenkin helposti tavoitettavissa sellaisilla titteleillä kun vaikkapa vapaa kirjoittaja tai bloggaaja.

Kun ei ole. Niitä ihmisiä on määrällisesti tosi vähän. Paljon normaalimpaa on (varsinkin uran alussa) tehdä sitä perustyötä, ei mitään suurinta unelmaa ja ihaninta koskaan (eikä siltikään ehkä ole varaa kaikkeen tuohon). Pitäisi myös aina muistaa se, että osa niistä menestyneistä bloggaajistakin on tehnyt myös ihan tavallisia duuneja ensin ja ehkä kerännyt sillä pesämunaa, joka mahdollistaa osittain sen, että tulot ovat epävakaat. Tai sitten he ovat vaan osuneet kultasuoneen (tai kultalusikkaan). 

 

IMG_5507.JPG

 

Netin, sosiaalisen median ja blogien valheellisuudesta puhutaan muka koko ajan. Minusta niistä ei siltikään puhuta tarpeeksi.

Tosi-tv –buumin alkaessa vuosia sitten päiviteltiin sitä, että jonkun tutkimuksen mukaan tosi monien teinien haaveammatti oli julkkis. Nykyisin se varmaan on #girlbossEikä siinä mitään. 

Mua ahdistaa se, kun sun unelmatkin on niin realistisia, sanoi exäni muinoin. Ja mua ahdistaa sun puolesta se, että sä oon niin epärealistinen haihattelija ettei tosikaan. Erohan siitä tuli, mutta pysyn kannassani: 

Haaveita pitää olla, mutta pitää olla myös tajua siitä,
mikä on todellisuutta. 

 

—-

 

#girlboss OR
#myhusbandsmoney #myparentsarerich 

 

 

 

Kommentit (120)
  1. Kiitos tästä tekstistä! Hyvä että joku sanoo tämän ääneen. Olen itse tullut siihen tulokseen, että täydellistä työtä ei välttämättä koskaan saa mutta paras mahdollinen kompromissi voi löytyä.
    Tästä samasta aiheesta bongasin muuten kolumnin Ylen sivuilta tällä viikolla.

    Hyvää unelmien täyteistä uutta vuotta 2018! (Btw juuri nyt haaveilen pastel de natasta ja portugalilaisesta kahvista, toivottavasti päädyn taas Lissaboniin ensi vuonna!.)

  2. Realistinen kerronta (edes aika-ajoin), avoimuus, oman aseman tiedostaminen ja tietty kriittisyys ovat bloggaajille ja vlogaajille tärkeitä asioita siksikin, että ihmisille, etenkin nuorille, syntyisi totuudenmukainen kuva siitä, mitä tietyt elämänvalinnat tuovat mukanaan. Ja mitä ne vaativat. Unelmia olla pitää, mutta myös realismia.

    Ja sitten toivoisin, että jokainen – niin nuori kuin aikuinen – osaisi tunnistaa ennen muuta omat unelmansa, eikä sekoittaisi niitä haavekuviin tai yleisesti ihannoituihin elämäntapoihin.

    Että uskallettaisiin rohkeasti etsiä omaa tietä ja pohtia, mikä tekee juuri minut onnelliseksi tässä ainoassa elämässäni… Onko se vaikkapa yrittäjyys, joka tuo mukanaan sekä vapautta että epävarmuutta – vai sopiiko minulle paremmin ajatus vakaasta työstä, säännöllisestä työajasta ja kuukausipalkasta; vapauttaako sellainen elämä minut ehkä paremmin toteuttamaan omia unelmiani kuin freelancerius tai vapaan taiteilijan työ?

    Että uskallettaisiin tehdä valintoja sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä siinä uskossa, että meidän jotenkin kuuluisi viettää koko elämämme jollakin mystisellä epämukavuusalueella, jotta voisimme saavuttaa ”todellisen onnen”.

    Ettei automaattisesti ostettaisi meille myytyjä onnen ja ”hyvän elämän” ideaaleja, vaan tunnistettaisiin, että hyvää elämää on monenlaista.

    Tässä auttavat sekä medialukutaito että koko blogi- ja someskenen ja erityisesti mielipidevaikuttajan asemassa olevien lifestyle-suosikkien avoimuus ja rehellisyys. Julkisuus, näkyvyys ja menestys tuovat aina vastuuta mukanaan, tai ainakin niiden pitäisi tuoda.

    Ihan samalla tavalla arvostan erityisen paljon niitä perhebloggaajiakin, jotka tuovat postauksissaan esiin elämän kirpeämpiäkin puolia. Kiiltokuvia on kaunista katsella (ehkä, joidenkin mielestä), mutta tarttumapintaa niissä ei ole.

    p.s. Itse elän unelmaani, johon kuuluvat ruuhkavuosiarki, kuukausi(matala)palkkainen asiantuntijatyö, pinaattilätyt ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen samanlaisina toistuvat rutiinit. En voisi olla onnellisempi – juuri tällaisesta elämästä olen aina haaveillut.

    1. Oh noes, tuplakommentin voi poistaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *