Oikea tapa paahtaa leipää (ja muita suhdeoppeja)

visual diary

Paahdoin yksi aamu leipää.

Ajattelin ystävääni, joka opetti minut paahtamaan ruisleivät niin, ettei niitä irroita toisistaan, vaan laittaa samaan paahtimen aukkoon. Näin leipä on sisältä pehmeä, mutta ulkoa rapea. Tuli ikävä. Raastoin teeheni tuoretta inkivääriä. Tapa, jonka opin poikabestikseltäni vuosia sitten. Hän myös opetti, että aina kun joku muuttaa uuteen kotiin, kannattaa sinne mennä edellisenä iltana viinipullon kanssa istumaan tyhjälle lattialle. Se antaa asunnolle hyvän karman.

Sitten mietin ensimmäistä poikaystävääni, joka opetti sen, kun tulee baarista ja huomaa olevansa vähän liian hiprakassa, kannattaa valvoa siihen asti että selviää. Hyvä ohje.

Samalla viikolla luin helmikuun Trendistä jutun, jossa ihmiset kertoivat asioita joita menneet ihmissuhteet olivat heille opettaneet. Sellaisia pieniä juttuja, jotka vain jäävät.

En ole maailman paras ihmissuhteissa. Minulla on exiä, joita en tervehdi kadulla, ystävyyssuhteita jotka vain väljähtivät ja kummitäti, jota en ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Mutta kai kaikilla on. Ihana ajatus on kuitenkin se, että kaikki ihmiset vaikuttavat meihin jollain tavalla. Jopa ne lyhyet työkaveruudet ja säädöt. Jokainen niistä jättää pienen jäljen.

Sitten mietin isosiskoani, joka sanoi teininä: Jokainen on ihan tasan niin hyvännäköinen kun kuvittelee olevansa.

Voi kun olisin useammin muistanut tämän.

-----

Mikä pieni asia tai tapa on jäänyt joltain ihmiseltä, joka ei ehkä enää ole elämässäsi? Olisi kiva kuulla.

-----

Lately, I´ve been thinking about little things or habits past relationships have thought me. It´s funny to think everyone in our lives, even for just a short moment, will make a difference. 

 

Share

Kommentit

anni maaria

Miullon yks kaveri, jonka kanssa nähdään nykyään aniharvoin, välille on tullut kilometrejä ja kiireitä. Ennen, kun asuttiin lähempänä toisiamme, vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä ja välillä ikävöinkin tätä ystävääni ja yhdessä vietettyjä vuosia kovasti. Hän opetti miulle, että kahvinpurujen joukkoon kannattaa laittaa kardemummaa ja kanelia. Teen niin toisinaan ja silloin aina mietin tuota ystävääni.

saarah
visual diary

Oi, ihana vinkki ja tarina.

Juon harvoin kahvia, mutta usein silloin kun juon, laitan kans sinne kanelia sekaan :)

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihana postaus Saara. Mää mietin.

saarah
visual diary

Kiitos Laura.

Mieti, haluan kuulla :)

Anna Blue Eyes

Tuo ruisleivän paahtovinkki menee käyttöön! (Eli jatkossa mietin tätä blogia leipää paahdellessani.)

saarah
visual diary

Hah, näinhän se menee :D

Mutta tuo leivänpaahtovinkki on oikeasti ihan mahtava!

AnskuK (Ei varmistettu) http://peaceandstyle.fi

Eei hitsi, pakko päästä kotiin paahtamaan leipää ja testaamaan tämä vinkki! :D

www.peaceandstyle.fi

saarah
visual diary

Mahtavaa! Toimii erityisen hyvin jälkiuuni- ja ruispaloilla :)

AnskuK (Ei varmistettu) http://www.peaceandstyle.fi/

Testattu! Reissarilla meinaan, ja aika kiva kikka on :)

Kultainen

Tämä on vähän hassu, mutta pakko jakaa, kun tuli jostain kumman syystä mieleen postauksen luettuani: olin ehkä 13-vuotias, kun kuulin silloiselta parhaalta ystävältäni, että siinä vaiheessa voi sanoa toista ihmistä ystäväksi, kun uskaltaa pieraista tämän läsnäollessa...

saarah
visual diary

Aikalailla totta :)

Saanaelena (Ei varmistettu) http://saanaelena.blogspot.fi

Opin edesmenneeltä mummoltani, miten pienet kauniit asiat arjessa tekevät elämästä mielekkäämpää; kynttilöiden polttaminen, uusi huulipuna, lehden lukeminen rauhassa sunnuntaiaamuna... :)

Ihana postaus, muuten :)!

saarah
visual diary

Kiitos!

Oi, mummosi on ollut todella viisas! Allekirjoitan tämän ihan heti. Mä opin äidiltäni huulipunan käytön. Että aina kun on aikaa laittaa huulipunaa, LAITA HUULIPUNAA :)

nellie (Ei varmistettu) http://nellisoldtheworld.blogspot.com

Ihana postaus tämä. Ei sitä itse aina tajuakaan, mitä tapoja tai rutiineja on muilta ihmisiltä oppinut! Itse opin edelliseltä poikaystävältäni, että pastaa keittäessä sitä täytyy jatkuvasti kauhalla pyörittää sen 11 minuutin ajan sekä mitä vähemmän ainesosia, sitä parempi ja maukkaampi. Muistelen tätä lähes päivittäin!

Nellie

saarah
visual diary

Kiitos Nellie!

Oh, hyvä vinkki tuokin. Mä onnistun aina keittämään sellaisen yhden ison pastaköntin :D

Hepsukkainen (Ei varmistettu)

Laita ensi kerralla loraus oliiviöljyä suolattuun keitinveteen, niin ei tarvi koko ajan käydä vatkaamassa pastaa ;) Pysyy irtonaisena ja oliviiöljy tuo myös makua!

celine
journey

Ihana postaus! Äidiltäni opin, etta kirjoihin on kiva kirjoittaa päivämäärä ja ostopaikka. 

saarah
visual diary

Kiitos!

Hei mun äiti on sanonut samaa :) Siksi mulla onkin monia kirjoja joissa lukee "Saaralle Saaralta"

Kommentoi