Seitsemän päivää Suomessa

visual diary

Onko jo ikävä meitä, puhelin piippaa kun istun siskon keittiön pöydän ääressä eräänä elokuisena iltana.

Meillä kysyjä tarkoittaa portugalilaisia. Niitä hassuja tapoja omaavia etelän ihmisiä, joista yhä useammin ajattelen: nää on mun tyyppejä ja miten minä ikinä enää sopeudun takaisin Suomeen.

(No on mulla vähän ikävä, vastaan).

Joka kerta kun tulen Helsinkivantaalle sillä kello neljä saapuvalla lennolla, tapahtuu sama juttu. Tulee hirvittävä tunneryöppy siitä, miten lähellä kotimaa onkaan. Istun neljä ja puoli tuntia lentokoneessa ja yhtäkkiä olenkin takaisin siellä jossain entisessä.

(Neljä tuntia! Joskus istun neljä tuntia kotisohvalla katsomassa Netflixiä. No ei ihan. Eihän minulla ole nykyisin sohvaa jolla istua, pelkkä patja lattialla.)

Sitten istun bussissa keskellä valoistuvaa loppukesäistä aamua. On pakko valita Spotifystä jotain suomalaista: kuuntelen tunnin sitä Pariisin kevään levyä, jota kuuntelin taukoamatta sinä keväänä kun olin juuri muuttanut Helsinkiin.

Pakko myöntää: itkettää vähän.

Metsämaisemat, kirpeä loppukesäinen aamuilma, tyhjyys ja nostalgia. Ja ne biisit, joita kuuntelin silloin kun Helsinki oli mielestäni kiinnostavin suurkaupunki koskaan. Silloin joskus ikuisuus sitten.

Ja tuntuu oudolta. Samaan aikaan kaikki on kotoisaa, mutta sitten ihan vierasta.

Kaupassa kysyn vahingossa joltain asiakkaana olevalta mieheltä, että missähän täällä on niitä marjajauheita ja mies katsoo minua vihaisesti: en oo hei täällä töissä.

Anteeksi, en osaa enää olla tässä maassa. Hymyilen liikaa vieraille, sanon kiitos ja anteeksi joka väliin. Nukun paremmin kuin moneen kuukauteen, koska on ihanan viileää öisin. Tiputan löylyveteen koivutuoksua ja heitän liikaa löylyä. Parvekkeelta näkyy kesäyö ja pelkkiä puita.

Sä oot hiljainen kuin maaseutumaisema. 

Olen Suomessa vain viikon, siitä suurimman osan ajasta kyykin marjapensaissa kummipoikani kanssa, istun siskon keittiön pöydän ääressä ja juon teetä. (Ja vähän kaikkia ihania suomalaisia ginejä. Ginland, kuten aina vahingossa kirjoitan puhelimellani yrittäessäni kirjoittaa kotimaani nimeä).

Helsingissä taas se nykyisen ja entisen elämän välinen kontrasti iskee tajuntaan kovimmin. Kaikki on kuin ennenkin: istun ystävän valkoisessa kodissa ja tytöt tulevat kylään. Syödään liikaa karkkia, juodaan viiniä ja puidaan elämää. Maanantaina taas sataa ja on syksyistä, vaikka on vielä elokuu. Raahaan K-marketin muovikassillista ruisleipää ja salmiakkia mukanani koko päivän.

Sitten seuraavana aamuna olenkin taas kotona Lissabonissa.
Illalla haen kissan kotiin hoidosta ja se menee saman tien nukkumaan sänkyyni. Sillä viikolla en itse juuri nuku. Aivoni kai prosessoivat liikaa kaikkea tätä, entistä, nykyistä, tulevaa.

Expattielämässä on niin monia asioita, joita sitä kokematon ihminen ei vaan voi ymmärtää, sanoo ystäväni seuraavalla viikolla pitkällä viinilounaalla.

Sitä, miten voi olla kaksi kotimaata ja kaksi minää
ja ei yhtään ideaa siitä, miten ne joskus vielä osaa yhdistää. 

----

I had the best week back in Finland. 

But it was also very emotional, as going back always is. 

Share

Kommentit

EricaK
EricaK

Ginland :'D

saarah
visual diary

No mut parhaat ginit tulee kyllä Suomesta :)

2avlt5 (Ei varmistettu) http://2avlt5.blogspot.com/

Tää teksti voisi olla mun kirjoittamani, onnistuit ilmaisemaan kaiken sen jota olen viimeisen vuoden aikana tuntenut. Suomessa käyminen on aina haikeaa, ihanaa, surullista, outoa, pelottavaa, kotoisaa ja kaikkea mitä en osaa edes kuvailla.

saarah
visual diary

Joo, nää on varmaan tosi samanlaisia fiiliksiä melkein kaikilla ulkomailla asuvilla! Samaan aikaan ihanaa ja sit jotenkin surullista ja haikeaa. Oli pakko kirjoittaa noista tunnetiloista ihan senkin takia että muistaa ne ite sitten joskus tulevaisuudessa :)

Sea (Ei varmistettu)

Kaunis kirjoitus! Mut siis mun täytyy olla jotenkin vajavainen kun ei tää ulkomailla asuminen eikä Suomessa vierailu tunnu oikein miltään :-D Ehkä oon liian lähellä Suomea, lento on yhtä nopee kuin ajomatka entisestä Suomi-kämpästäni vanhempieni kotiin, tai en tiedä.

saarah
visual diary

Hahaa, en tiiä. Ehkä mä oon liiankin tunteellinen sit :D 

Mo_ (Ei varmistettu)

Ihana teksti ja toi viimeinen lause <3

saarah
visual diary

Kiitos <3 

Ilana

Tunnistan. Itse käsittelen asiaa tällä hetkellä siten, että en edes ajattele enää palaavani pysyvästi (vaikka joskus niin voikin vielä käydä), koska se tuntuu helpommalta. Mitä pidempään olen poissa, sitä kipeämmin tiedostan muutokset sekä Suomessa että itsessäni.

saarah
visual diary

Mä oon alkanut nyt myös yli vuoden poissaolon jälkeen huomata muutokset itsessäni. Ne on pieniä ja isoja juttuja. Jännä nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Emmäkään ihan 110% varma oo siitä, muutanko koskaan enää Suomeen takas. Niinkun en oo 100% varma yhtään mistään :)

Nnnea (Ei varmistettu)

Allekirjoitan taysin tuon expattielama kommentin. Mietin jatkuvasti kuinka tulen tulevaisuudessa yhdistamaan kaksi kotiani ja kaksi erilaista minaa.

Valimatkaa Suomeen 27h ja haikeinta siina on ettei tieda ikina millon taas paasee kotiin.

saarah
visual diary

Huh, toi on ihan toista kun mun vajaan viiden tunnin välimatka! 

Juu, näin on.  Se muuttuu siitä ainoastaan vähän.  Suomeen meno aina yhtä ihanaa ja outoa ja....Mutta jossain vaiheessa siinä sitten käy niin, etta sitä sitten vain päättää mikä on se kotimaa, ketkä on ne "mun tyypit" kuten sanoit ja mikä on se synnyinmaa.  Tai sitten on niitä jotka on HYVIN suomalaisia vuosikymmeniä muuton jälkeen ja vain asuu vuosikymmenet Suomen ulkopuolella.  Nykyisin olen amerikkalainen, mutta aika vahvalla skandinaavisella identiteetillä.

Nanna 

saarah
visual diary

Näinhän se varmasti menee sit kun on vuosikausia poissa eikä edes enää ajattele paluumuuttoa :) 

Lottat (Ei varmistettu)

Sä et välttämättä nää asiaa näin, mutta tällaisen pikkukylässä kasvaneen, pian 16 vuotta täyttävän tytön silmissä sun elämäsi on ainakin blogiteksteiksi käännettynä jotenkin äärettömän kaunista! Mulla veri vetää ulkomaille ja sun elämäntyyli kiehtoo mua hurjasti, ja tän hetkisten tulevaisuuden suunnitelmieni toteutuminen saattaisi hyvinkin viedä mut maailmalle ja ehkä jopa vähän sun alalle. Sitten taas on tosi mahdollista, että kaikki menee ihan eri tavalla, niin kuin sä jossain postauksessa sanoitkin.
Toivon kummiskin, että mäkin pääsen joskus kirjoittamaan omasta elämästäni yhtä kaunista päiväkirjaa kuin mitä sä kirjoitat,oli se sitten Euroopassa, muualla maailmassa tai vaikka ihan täällä koti-Suomessa. Voi olla, että oon vähän sun fani!

saarah
visual diary

Oi että, kiitos tästä ihanasta kommentista <3

Just sunnuntaina istun autossa illalla kohti Lissabonia, oli sellainen vaaleanpunainen auringonlasku ja radiosta tuli yhtäkkiä se biisi joka oli mun suosikki silloin kun olin ite 16v. Piti hetken ajan ihan fiilistellä sitä, että voi Saara 16v, myös pikkukylän kasvatti, jos sulle ois silloin kerrottu että joskus vielä asut Lissabonissa ja elämä on (kaikkine iloineen ja suruineen) tällaista, et olisi ehkä uskonut. 

Mut ihan kun itsekin sanoit, kaikki voi mennä suunnitelmien mukaisesti tai sitten ei. Taika kai on oppia löytämään sitä kauneutta ja ihanuutta pikkujutuista ja yllätyksellisyydestä :)

 

 

nm (Ei varmistettu)

Ensiksi, on ollut mahtavaa lukea Lissabon-juttujasi, kiitos! Toiseksi, nuo(kin) ajatukset taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus meillä expateilla, olen samaistunut ja nyökytellyt täällä päätäni ties kuinka monille teksteillesi.

Palattuani takas Suomeen vuoden Irlannissa ja toisen vuoden Brasiliassa asumisen jälkeen en itsekään tienny miten päin olla kun kaikki tuntui niin tutulta ja oudolta samaan aikaan. Missä se oma koti enää on? Sitä oli samalla kertaa se sama vanha tyyppi ja silti joku ihan muu. Nyt vajaat kaksi vuotta myöhemmin olen huomaamattani luiskahtanut täysin samoihin uomiin kuin ennen reissujani. Samat asiat jurppii jälleen, stressi vaivaa mieltä ja puhisen välillä ihan naurettavan takapajuisille jutuille; kaikki mistä olin kuvitellut suurena maailmanmatkalaisena päässeeni eroon :D Siltikin, tiedän että täällä se oma paikkani on ja tänne kuulun, ainakin tältä erää.

Kyllä sinäkin varmasti sen oman paikkasi löydät kun aika sille koittaa :) Oli se sitten Suomi, Lissabon tai joku ihan muu!

saarah
visual diary

Sitä oli samalla kertaa se sama vanha tyyppi ja silti joku ihan muu.

Tää on just se fiilis ja tosta(kin) tulee jotenkin haikea olo. Ite ainakin koen et oon muuttunut ja kasvanut täällä ulkomailla ollessa paljon ja "hyvään suuntaan" ja pelottaa jotenkin että kaikki ne asiat katoavat kun palaa Suomeen. Ei kai sitä vielä pitäisi miettiä, mutta kyllä se mielessä on. 

Elina U.
Lentoaskeleita

En oikein tiedä mitä kirjoittaisin tähän, tunkisinko vain tekstikentän täyteen sydämiä vai yrittäisinkö sanoa mitään tämän jälkeen, kun menit kirjoittamaan jotenkin salakavalasti juuri ne asiat, jotka mielessäni myllertävät. Minulla on ollut jo pitkään sellainen "hitto miten tässä näin kävi"-olo, kun olen tajunnut, että Etelä-Carolinasta tuli vahingossa myös koti, enkä osannut olla vaan vähän vaan heittäydyinkin tähän matkaan ihan joka solulla. Ja sitten pitäisi ajatella paluuta Suomeen alle kolmen kuukauden kuluttua. Suomen reissullamme tein ihan täsmälleen saman kuin sinä: aloin puhua kaupassa tuntemattomalle ja sain vastaukseksi kiusaantuneen hiljaisuuden. 

Mikään ei ole enää samalla tavalla kun tullaan täältä Suomeen ja minua vähän epäilyttää, osataanko jäädä enää paikalleen vai kuinka nopeasti alkaa uusi seikkailu houkuttaa. Tai sitten kaikki tuntuu kodilta ja samalta kuin ennenkin ja pikku hiljaa etelän minä unohtuu (en halua). 

<3<3<3<3<3<3<3

saarah
visual diary

Hahaa, nää on selkeesti hyvin samanlaisia tunteita monilla expateilla. 

Minua vähän epäilyttää, osataanko jäädä enää paikalleen vai kuinka nopeasti alkaa uusi seikkailu houkuttaa.

Kuulostaa NIIN tutulta ajatukselta! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis fiilaan. Mut fiilaan myos samaa kun joku tuolla ylempana; elama palaa kylla tavallisiin uomiinsa, Suomessa tai muualla.
Olen elanyt, suuren osan elamaani lapsena ja nyt aikuisempana ulkomailla, joten osaan odottaa sita kulttuurishokkia joka palaajaa odottaa. Ensiksi se saattaa jopa yllattaa, koska suomalainen luulisi ettei Suomeen paluussa voi mikaan shokeerata kun kulttuuri on niin tuttu, mutta se vasta yllattaakin.

Ekan sukupolven maahanmuuttajana tama sitaatti Rupi Kaurilta kolahtaa ja kovaa: "They have no idea what it is like to leave home at the risk of never finding home again, have your entire life split between two lands and become the bridge between two countries."

saarah
visual diary

Oi mikä sitaatti, tän laitan talteen. Kiitos <3 

Naksutus (Ei varmistettu)

Ah niin totta! Asuin kolme vuotta Tallinnassa (joo, tosi lähellä mutta kuitenkin niin kaukana) ja syksyllä palasin Turkuun saattamaan opinnot loppuun. Tosi outoa olla samassa asunnossa, samassa koulussa, samassa kaupungissa. Mutta itse ei ole enää sama. Vaikka tavallaan onkin. Edelleen tuntuu oudolta, eikä varsinaisesti tunnu kodilta niinkuin Tallinna. 3v sitten lähtenyt minä vs. nykyhetken minä, jatkuvaa kamppailua.

saarah
visual diary

Ymmärrän niin hyvin! Ja ei se varmaan oo edes kiinni siitä kuinka kaukana on ollut. Kai ne uudet maisemat aina ihmistä muuttaa, oli ne sitten 300 tai 3000 kilsan päässä. 

Tsemppiä syksyyn <3

evaaaa (Ei varmistettu)

Oli pakko vähän niiskuttaa kuin luin tätä tekstiä. Taidan sitten itsekin olla aika tunteellinen ihminen. Sopeutumisprosessi kuitenkin tuntuu olevan vasta aluillaan, vaikka palasin jo yli kuukausi sitten Suomeen. Juttelen ihan liikaa Portugalista ja ulkomailla asumisesta ihmisille, joita ei edes kiinnosta. Ja tajuan, miten olen itse muuttunut, kun kaikkien muiden elämä on jatkunut samanlaisena. En enää voisi kuvitellakaan, että asuisin täällä koko loppuelämäni. Mutta onneksi ei kai tarvitsekaan.

Hassua, miten jossakin vaiheessa (erityisesti talvella) oli kamala ikävä Suomeen, kun nyt taas antaisi mitä vain että pääsisi takaisin. :')

saarah
visual diary

Oih, kovasti tsemppiä Suomeen paluuseen <3

Mä niin tajuan jo nyt ton kun nyt taas antaisi mitä vain että pääsisi takaisin.

Tiiän jo nyt tosi monesta pikkuasiasta et HITTO VIE, näitä tulen kaipaamaan. Ja jopa niitä tylsiä hetkiä ja sitä ulkomaa-arkea kaikkine vitutuksineen. Ja sit niitä vaaleanpunaisia auringonlaskuja. Oi Portugali <3

Maaria84 (Ei varmistettu)

Lähdin etsimään itseäni toiseen kaupunkiin. Tarkoitus oli vaihtaa hetkeksi maisemaa; ravistella auki apaattisia ajatusmyttyjä, jotta arjesta voisi taas syntyä jotakin elämänmakuista ja innostavaa. En osannut varautua siihen, että ihminen voi lyhyessä ajassa muuttua täysin. Ettei enää sovikaan sinne, mikä oli ennen koti ja itsestäänselvyys. Olla perustavanlaatuisesti sama, ratkaisevasti erilainen. Ja minä sentään olen pysynyt saman maan rajojen sisällä! Mitä se mahtaakaan olla Euroopan toisella reunalla!

Tavoitit niin kauniisti kaiken sen, mitä olen viime aikoina pohtinut. Palaaminen on aina vaihtoehto, mutta tällä hetkellä se tuntuu hiukkasen absurdilta. Säätää itsensä takaisin säästöliekillä. Koska siltä se Helsingissä tuntuu. En tiedä, ei minulla vastauksia ole. On vain tunne.

saarah
visual diary

Kiitos kauniista kommentista :)

Tarkoitus oli vaihtaa hetkeksi maisemaa; ravistella auki apaattisia ajatusmyttyjä, jotta arjesta voisi taas syntyä jotakin elämänmakuista ja innostavaa.

Tämä oli myös mun lähtemisen perusajatus. Uskon että se on tehnyt mulle TODELLA hyvää ja vaan toivon et sit kun täältä palaa, sitä osaisi jotenkin elää Suomessakin sillä uudella asenteella :)

avokado (Ei varmistettu)

Mä ahdistuin aina ennen siitä Tove Jansson -sitaatista, jonka mukaan on niitä, jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Oon muuttanut pois Suomesta kolme kertaa, eri pituisiksi ajoiksi eri maihin, ja tullut takaisin. Olen opetellut ajattelemaan niin, että on myös meitä, jotka sekä lähtevät että jäävät. Jos on niin onnekas, että saa valita, ei tarvitse valita aina samalla tavalla.

Portugali kuulostaa upealta!

Kommentoi