Stay With Me

Kaksi päivää enää Suomeen!

Aika on tosissaan juossut viime päivät. Yllättävän paljon on vielä asioita hoidettavana ennen perjantai-iltaa ja lentokentälle suuntaamista. Eilen oli vuorossa jouluostoksilla kiertäminen (viimeiset lahjat jäivät tosin edelleen puuttumaan..), tänään puolestaan jälleen pyykkivuoren selättäminen (niin ei heti Suomeen päästyään tarvitse rientää ostamaan puhtaita sukkia..)

Hämmentävästi kylläkin en oikein ole vielä ollenkaan päässyt joulutunnelmaan kiinni, vaikka kovasti olenkin joulua ehtinyt odottaa. Nyt kuitenkin kun sitä oikein luvan kanssa saisi tunnelmoida, en jotenkin saa oikeasta fiiliksestä kiinni, tuntuu kai hiukan epätodelliselta, että joulu on jo niin lähellä. Mutta ehkä Suomen reissu vihdoin saa joulukipinän syttymään! Eilen sentään ostin Ikeasta (niiden henkareiden lisäksi, joita oikeastaan sinne varsinaisesti menin hakemaan) pienen ”joulukuusen” ja hiukan muita joulukoristeita. Hyasintin ja amarylliksen olenkin ehtinyt kotiin ostaa jo aikaisemmin, rakastan nimittäin noita joulukukkia ja haluan nauttia niiden kaudesta niin pitkään kuin mahdollista. Hiukan kuitenkin nauratti, kun tajusin asettelevani joulukuuseeni joulupalloja the Crashin Big Ass Loven tahtiin. Oikein kunnon joulutunnelmaa! 😉

https://youtube.com/watch?v=HD3iPJAE-Uc

 

Sitäkin enemmän olen tunnelmoinut tätä Maria Menan Sam Smith-coveria. Jos en sitä vielä täällä ole riittävästi julistanut: RAKASTAN Maria Menaa! Uskomaton ääni, uskomaton persoona, uskomattoman koskettavaa musiikkia, what’s there not to like. Siispä itse asiassa melkein yhtä paljon kuin Suomen matkan vuoksi odotan ensi perjantaina myös sen takia, että silloin vihdoin ilmestyy Maria Menan uusi levy! Tiedänpähän ainakin mitä kuunnella reissussa! <3

Nyt ihanaa viikon jatkoa teille, minä jatkan pyykkäämistä!

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

I Always Liked That

Tiedättekö, viime aikoina olen paljon miettinyt sitä, miten vuosikaudet elin sellaista elämää, jossa elämä oli oikeastaan sarja huonoja päiviä peräkkäin. Loputtomasti, niin että tuntui siltä ettei muita vaihtoehtoja edes ole. Että sitä se elämä vain on. Ainakin minun elämäni.

Joskus päivät olivat vähemmän huonoja, joskus puolestaan sellaisia, että tuntui siltä ettei missään ole mitään järkeä. Elämässä ainakaan.

Ja nyt viimeisen kohta vuoden verran, ja erityisesti viimeiset puoli vuotta se onkin ollut jotain päinvastaista: Lähes joka päivä mietin, että onpa hyvä päivä. Että miten voikaan rakastaa elämää näin paljon?

PB150057(2).jpg

Eikä siihen tarvittukaan romansseja, sitä oikeaa. Ei supersosiaalista pintaliitoa, ei äärimmäistä fitnesselämää. Riittää sittenkin ihan vain se, että tekee sitä mistä tykkää. Antaa itsensä olla juuri sellainen kuin on. Rakastaa muita sellaisina kuin he ovat. Ja sitä juuri, kaikkein eniten: rakastaa, rakastaa niin paljon kuin sydän haluaa, ihmisiä, elämää, kaikkia niitä pieniä höpsöjä yksityiskohtia, joista itse niin kovasti tykkää.

Kuten vaikka sinistä taivasta lempikaupunkinsa yllä. Pastellinvärisiä taloja, laulavaa nuottia puheessa ympärillään. Jokea, joka kivenheiton päässä keskustan vilinästä syöksyy ja kuohuu voimissaan. Juoksulenkkiä sen saman joen varressa, vieressä yksi lempi-ihmisistä. Sitä kuinka lenkin lopuksi tuntuu ettei jaksaisi enää askeltakaan mutta oikeasti jaksaa kuitenkin, jalat vain vievät loputtomalta tuntuvasti eteenpäin.
 

Ja aina hiukan vielä eteenpäin, perille.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä