Shut your eyes
Piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta kirjoitetaanpa sittenkin tästä loppuviikosta. On nimittäin ollut niin kova kiire, että tuntuu etten ole ehtinyt käymään kotona kuin nukkumassa, sitäkin hiukan heikosti.
Mutta en valita. Töitä ja ystäviä, liikuntaa ja haasteita, elämä on viime päivinä tuntunut vielä tavallistakin paremmalta. Kuten olin toivonutkin, ehdin tällä viikolla nähdä taas enemmän ystäviä, tosin enemmän yöunien kuin työvuorojen kustannuksella. Lisäksi torstaina sain kuulla että viikonlopun työvuoroihin oli minulle kaavailtu vastuuhoitajan eli ansvarsvaktin perehdytysvuorot. Tiesin tuon olevan lähiaikoina kyllä edessä, sillä viimeistään jouluaattoiltana olen ainoana yhtään kokeneempana sairaanhoitajana töissä, parempi siis saada perehdytys ajoissa kuin vasta viime tipassa. Silti todellakin jännitin asiaa etukäteen, ei ehkä niinkään sisällöllisen osaamisen puolesta (koska sen kyllä oppii pikkuhiljaa), vaan enemmänkin kielellisen osaamisen vuoksi, ansvarsvaktina kun joutuu aika (tai oikeastaan tosi) paljon vastaamaan puhelimeen ja soittelemaan ympäriinsä. Sen sijaan toisaalta otin perehdytyksen vastaan myös positiivisena haasteena, koska viimeistään kotihoidossa tiimisairaanhoitajana opin kyllä pitämään vastuusta ja erityisesti siitä, että saan ohjata toimintaa ja olla se, joka ratkaisee ongelmatilanteet. Opin pitämään vastuun tuomasta hallinnantunteesta, pikkuhiljaa myös osaamisen kasvaessa luottamaan enemmän ja enemmän omaan ongelmanratkaisukykyyn ja organisointitaitoihin. Luulenkin että pidemmän päälle tulen kyllä todellakin nauttimaan ansvarsvaktina olosta.
Perjantaina sain vielä lähinnä seurata varsinaista ansvarsvaktia, lauantaina ja sunnuntaina minulla oli kuitenkin jo vastuuvuoro, tosin niin että puolestaan lääkkeistä vastaavana sairaanhoitajana oli kokenut sairaanhoitaja joka tarvittaessa auttoi ja ohjasi ongelmatilanteissa.
Ja niitähän sitten tulikin. Tänään oli nimittäin sellainen vuoro että oksat pois. Alku ensinnäkin oli oikein ”hyvä”: minä joka yleensä olen neuroottisenkin tarkka herätyskellon asettamisessa olin eilisillan jäljiltä niin poikki että olin asettanut herätyksen vahingossa perjantaille. Heräsin siis 7.20 ja tajusin että minun pitäisi olla kymmenen minuutin päästä töissä toista päivää vastuusairaanhoitajana, onpa hyvä alku vastuu-uralle. Hampaiden harjaus, soitto töihin että myöhästyn hiukan, vaatteet päälle ja juoksuspurtti heti aamuun. Olin töissä 7.31, jos siis olisin jättänyt soittamatta olisin luultavasti ehtinyt ajoissa! Mutta täytyy myöntää, että ei ole ihan maailman paras tunne aloittaa päivänsä uudessa jännittävässä tehtävässä naama hikisenä ja meikittömänä ja hiukset pörrössä.
Mutta loppupäivänä se oli kyllä yksi pienimmistä murheista. Meno oli melkein kuin kotihoidossa pahimpina päivinä (mutta ei nyt sentään, ehdinhän sentään käymään vessassa edes päivän aikana, edes sitä ei kotihoidossa aina ennättänyt tehdä). Mutta tulipahan opittua ainakin mahdollisimman paljon!
Nyt, vuorossa on pari tuntia laiskottelua (suunnitelmissa oli alunperin kylläkin perinteinen yliopistoaukion joulukuusen valojen sytytys, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta en millään sittenkään ehtinyt sinne töiden jälkeen) ja sen jälkeen pitkät hyvät yöunet ennen huomista aamuvuoroa. Onneksi huomenna ei sentään kuitenkaan ole vastuuvuoroa edessä, maanantaiaamut nimittäin ovat ehkä kaikkein kiireisimpiä kaikista vuoroista!
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa!
