Tänään koitti vihdoin vapautuminen hostellista, ja siirryin tosiaan couchsurfaamaan erään saksalaisen pojan kimppakämppään Nordstrandiin, n. 15 minuutin junamatkan päähän Oslon keskustasta. Ja on muuten aivan käsittämätön nousu elintasoon kyseessä, kämppä nimittäin sijaitsee vuonon rannalla rinteessä eli olohuoneen suurista ikkunoista näkyy uskomaton vuononäköala, kämppä on muuten suuri ja upeasti sisustettu (harmi etten oikein voi vieraan ihmisen kodista laittaa blogiin kuvia..) Kaikkein kovimmin kaivatut muutokset ovat kuitenkin pesukone, wifi ja (toivottavasti ainakin) hiljainen huone nukkua!

Toinen edistysaskel oli saada vihdoin sairaalalta sähköpostitse paperit allekirjoitettavaksi työn vastaanottamisesta. Nyt täytyy vain saada ne ja MRSA- sekä tubikartoituskaavakkeet tulostettua ja allekirjoitettua ja palauttaa ne sitten postitse sairaalaan. Hämmentävän hidas systeemi kyllä tuntuu olevan, mutta näin on nyt kai sitten kärsivällisesti mentävä. 🙂 Ennen varsinaista työsopimusta en oikein pysty vielä hoitamaan muitakaan käytännön asioita kuten ID-numeron ja verokortin hakemista ja pankkitilin avaamista. Eli odottelu jatkukoon edelleen. 

Muuten päivät ovat jälleen kulkeneet aika lailla vanhoja ratojaan. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet Oslossa ovat aika pitkälti tulleet jo nähtyä, joten päivät ovat olleet lähinnä täynnä päämäärätöntä hengailua ja kontaktien luomista. Sunnuntaina tosiaan teimme pienen vaellusreissun saksalaisen cs-hostin kanssa, mukaan piti tulla myös hänen ystäviään, mutta reissua oli sittenkin siirtää sateen takia ja tytöt eivät iltapäivällä enää ehtineet mukaan, joten lopulta kiipesimme Vettakollenille kahdestaan. Tai ei kyllä varsinaisesti kahdestaankaan, sillä samoja rinteitä oli kyllä kapuamassa aikamoinen määrä norjalaisia sunnuntaipäivän viettäjiä. Olin kyllä entuudestaankin siinä käsityksessä, että norjalaiset todellakin ulkoilevat paljon, mutta asian näkeminen käytännössä on silti hämmentänyt minua, mutta hyvä näin päin! Mahtavaa nähdä, miten perheet viettävät yhdessä tavallista sunnuntaipäivää nimenomaan luonnossa kulkien.

Tein muuten ehkä kaikkien aikojen rookie-virheen ja unohdin kameran muistikortin tietokoneeseen sunnuntaiaamuna. Saatte siis tällä kertaa vain kännykkäräpsäisyn näköaloista, jotka olivat kyllä käsittämättömän upeat. Onpahan syy joskus toistekin kavuta tuonne ottamaan kuvia kunnon kameralla.

Sunnuntai-illaksi sain kutsun skottipojan tämänkertaisen cs-isännän luo skottipojan ja saksalaisen kanssa syömään pinnekjøttiä, tuota perinteistä norjalaista lammasruokaa. Sekä ruoka että ilta olivat mahtavia, jälleen kerran. Skottipojan jälkiruoaksi tekemästä totaalisesti rakenteeltaan epäonnistuneesta mutta sitäkin paremman makuisesta banoffee-tortusta olisi kyllä voinut saada välittömän sydänkohtauksen, ainakin se kuulemma sai sekä skottipojan että hänen ruotsalaisen isäntänsä heräämään keskellä yötä yhtä aikaa närästyksen vuoksi. Itsehän jostain mystisestä syystä pystyn syömään käsittämätömiä määriä makeaa ongelmitta, itse olisin voinut vaikka vielä santsatakin ellen olisi tajunnut varsin hyvin kyseisen tuotteen kalorimääriä. 😉 Tämä cs-isäntä on muuten itse asiassa alunperin ruotsalainen ja puhuu aika ihanaa ruotsin ja norjan sekamuotoa, sopii minulle hyvin. 😀 Ruotsalainen aksentti tuntuu hämmentävästi kovin kotoisalta ja selkeältäkin kaiken norjan kuulemisen jälkeen (norjan kuullunymmärtäminen ei valitettavasti edelleenkään ole näköjään vahvimpia alueitani aikakaan käytännössä).

Saman isännän ja hänen paikallisten kavereidensa kanssa vietettiin eilen myös iltaa mincurlingia pelaten, tällä kertaa myös meksikolainen oli mukana. Aika mielenkiintoisen kansainvälinen porukka siis jälleen kasassa; suomalainen, meksikolainen, norjalainen, ruotsalainen, skotlantilainen (taaai itse asiassa amerikkalainen vaikka koko elämänsä Skotlannissa onkin asunut) sekä sveitsiläinen. En ole ikinä ennen pelannut minicurlingia ja suhtauduin siihen jostain syystä vähän varauksella, en yleensä pidä esimerkiksi keilaamisesta juurikaan. Tuo oli kuitenkin tosissaan hauskaa, parasta oli suomi-ruotsi allianssin nousu taka-ajoasemasta voittoon, oh the sweet victory. Oli hauska nimenomaan myös tutustua juurikin tuohon ruotsalaiseen cs-isäntään, sillä hänkin on kuitenkin aikanaan tänne norjaan muuttanut toisesta Pohjoismaasta eli osaa aika hyvin neuvoa muuttokoukeroissa. Lisäksi hänen kanssaan erityisesti oli hauskaa päästä treenaamaan norjaa helpon aksentin vuoksi.. 😛 Menenkin ensi perjantaina jälleen hänen luokseen viettämään iltaa kahden muun couchsurfaajan kanssa, toivottavasti tulee jälleen hauskaa.

Eli sekalaisia kuulumisia lähinnä vain jälleen. Pikkuisen vaan ihmiset vaihtuvat, mutta aikamoisessa flowssa täällä nyt vain tulee kulutettua aikaa aina vain uusien ja uusien ihmisten kanssa, aika lailla odottelevissa tunnelmissa.