Kuulumisia
Moi!
Onpa ehtinyt vierähtää aikaa viimeisistä Norja-kuulumisista. Sattuneesta syystä kylläkin, eipä ole juuri mitään suurempaa sillä saralla tapahtunut. Aika kylläkin tuntuu kulkevan sitäkin kovempaa, alle neljä viikkoa enää töitä jäljellä!
Yksi edistysaskel sentään on tapahtunut, sain sittenkin ilmoittauduttua B1-kielikokeeseen Osloon! Ilmeisesti paikkoja olikin avattu lisää, sillä pari päivää myöhemmin tilannetta tarkistaessani huomasin Oslossa sittenkin olevan runsaasti vapaita paikkoja sekä kirjalliseen että suulliseen kokeeseen. Nyt siis odottelen, että posti tuo tiedon siitä, koska tarkalleen ottaen menen koetta tekemään. Sitten olisikin lentolippujen ja majoitusten varaamisen aika, jännää! Suunnitelmana on siis tällä hetkellä lähteä kielikoetta tekemään ja samalla reissulla hakeutua työnvälitysfirmojen ja rekrytoimistojen pakeille. Sitten kun töitä (ja asunto..) on tiedossa, palaan Suomeen hakemaan muuttokuormaa ja koiraa.
Tunteet ovat viime aikoina vaihdelleen innostuksesta pakokauhuun ja takaisin. Ensi viikonloppuna vietetään vapun jatkeena läksiäisiä, minkä myötä lähtö tuntuu jatkuvasti konkreettisemmalta ja konkreettisemmalta. Oikeastaan viime aikoina olen vasta myös konkreettisemmin tajunnut, että kohta on aika jättää myös huippukiva nykyinen työpaikkani taakse. En mistään hinnasta vaihtaisi tällä hetkellä työpaikkaa, jos Suomeen olisin jäämässä. Tykkään todella paljon olla kotihoidossa töissä – saan päivittäin kokea työni merkityksekkääksi, olla uskomattomien ja paljon elämässään kokeneiden ihmisten kanssa tekemisissä ja oppia heiltä, auttaa heitä niissä asioissa, jotka eivät enää suju, ja jakaa tämän kaiken mahtavien, empaattisten, ihanien työkavereiden kanssa.
Silti tuntuu oikeastaan vain onnelliselta olla tällaisessa tilanteessa. Lähteä hyvästä toivottavasti vielä parempaan, ei paetakseen mitään vaan mennäkseen vain elämässä eteenpäin, toteuttaakseen unelmiaan.