Lohta ja kasviksia

Tein Tiskivuoren emännän reseptin innoittamana aasialaistyyppistä lohta ja ja kasviksia eräänä iltana.

img_20120830_223249.jpg

Noudattelin lohen kanssa Tiskivuoren emännän ideaa eli paahdoin pannulla seesaminsiemeniä, sujautin lohen pannulle nahka alaspäin ja heitin pannulle soijaa. Kun käänsin fileet, sekoitin joukkoon sweet&sour-kastiketta ja annoin paistua hetken pannulla.

Tarjoilin lisukkeena keitettyjä, vihreitä papuja jotka maustoin sitruunamehulla ja suollalla sekä kirpeää valkokaali-punasipulisalaattia.

Herkkua.

Koti Ruoka ja juoma

Syksyn ensimmäinen omenapiirakka

Syksyn ensimmäinen omenapiirakka on tupsahti meidän uunistamme ulos keskiviikkoiltana ja sitä nautittiin saksalaisen vieraamme kunniaksi torstaina. Olipa hyvää! kiitos N. omenalahjoituksesta, jolla on tehty jo kaksi ihanaa jälkkäriä!

img_6629_v2.jpg

Tein piirakan pohjaksi tavallisen murotaikinan ja päälle siivutin ihania vihreitä omenoita, jotka maustoin sokerilla, kanelilla ja kardemummalla. Lorautin komeuden päälle vielä 1/2 prk vaniljakastiketta. Uunissa herkku paistui n. 35 minuuttia 200 asteessa.

Syksy on saapunut.

Koti Ruoka ja juoma