Kesäkurpitsa-fetasalaatti

Kun etsin alkupalareseptejä isäni syntympäiväillalliselle, selailin suolaa ja hunajaa-blogin reseptipankkia.’

Tykästyin moneen reseptiin, mutta loppujen lopuksi tämä kesäkurpitsa-fetasalaatti vei voiton ja se päätyi juhlapöytään pastan kanssa.

img_6500_v2.jpg

Valitettavasti minulla ei enää ole parilapannua eikä sitä mandoliinia (hö!)  joten pilkoin kurpitsat ja paistoin tavallisella paistinpannulla. Täytyy tosiaan laittaa se parilapannu (ja mandoliini!) ostoslistalle.

Pinjansiemenet unohtuivat kauppaan mutta noudattelin muutoin alkuperäistä reseptiä, tykkäsin erityisesti raikkaasta kastikkeesta!

Kesäkurpitsa-fetasalaatti

200 g fetaa
1 iso kesäkurpitsa
erilaisia salaatteja (esim. rucolaa, viinisuolaheinää, pinaattia, vuonankaalia, keräsalaattia tms.)
öljyä

Kastikkeeksi oliiviöljyä, valkoista balsamicoa ja mustapippuria.

Suikaloi kesäkurpitsat mandoliinilla tai muutoin, sivelle niille öljyä molemmin puolin ja paista parilapannulla (tai grillissä, jos sellaisen omistat) nopeasti. Anna jäähtyä.

Sekoita salaattipohja erilaisista salaateista, lorauta joukkoon oliiviöljyä ja balsamicoa ja rouhaise sekaan mustapippuria. Sekoita hyvin.

Laita salaattipohja laakeaan tarjoiluastiaan, asettele päälle kesäkurpitsat ja murustele niiden päälle fetajuusto.

img_6501_v2.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Sieniherkkuja

img_6522_v2.jpg

Äitini ensimmäiset kantarellilähetykset mökiltä ovat saapuneet perille omaan keittiööni. Pyöräytin ensimmäisestä lähetyksestä kaksi erilaista kantarellipiirakkaa.

Kantarelli-sipulipiirakka vuohenjuustolla

Tein piirakan pohjan Jauhot suussa-blogin reseptiä mukaillen mutta oma piirakkapohjani oli 50/50 vehnäjauhoja ja ruisjauhoja.

Pohjan ohje täältä.

Täyte

1 iso sipuli

kantarelleja

pari palaa pyöreää ja pehmeää vuohenjuustoa

1 prk ranskankermaa

1 kananmuna

suolaa

pippuria

sitruunamehua

siivutin sipulin ja suikaloin kantarelleja hieman pienemmiksi. Paistoin kantarelleja ja sieniä pannulla n. 15 minuuttia ja maustoin niitä suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

Sekoitin ranskankerman ja kananmunan.

Kun piirakkapohja oli valmis ja uuni lämmennyt levitin sieni-kantarelliseoksen piirakkapohjan päälle vuokaan ja lisäsin hieman vielä suolaa. Levitin ranskankerma-kananmunaseoksen päälle ja paistoin uunissa n. 25 minuuttia (200C)

img_6523_v2.jpg

*

Kantarelli-parsakaalipiirakka pippurijuustolla

Noudatin samaa piirakkapohjareseptiä kuin yllä myös toisessa piirakassa.

Täyte

Kantarelleja

1/2 parsakaali

1/3 pkt mustapippurituorejuustoa

(itse käytin Pirkan tuorejuustoa  jota olen käyttänyt pihvin pippurikastikkeen tekoon ja tähän piirakkaan tällä viikolla. Nam!)

1 prk turkkilaista jogurttia

1 kananmuna

suolaa

Paistoin parsakaaleja ja kantarelleja pannulla n. 15minuuttia, maustoi niitä hieman suolalla.

Sekoitin turkkilaiseen jogurttiin pippurituorejuuston ja kananmunan.

Kun piirakkapohja oli valmis, kaadoin parsakaali-sienitäytteen piirakkavuoassa olevaan pohjaan ja levitin päälle jogurtti-pippurijuustoseoksen.

Paistoin piirakkaa uunissa n. 25 minuuttia (200C)

img_6532_v2.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma