Stereotypioista ja sukupuolirooleista lapsen kasvatuksessa

Stereotypioista ja sukupuolirooleista lapsen kasvatuksessa

Meille tulee poikavauva. Se on ehkä rivien välissä käynyt jo ilmi tästä blogista, mutta nyt kirjoitan sen ensimmäistä kertaa. Meille oli alusta lähtien selvää, että haluamme tietää etukäteen vauvamme sukupuolen. Tuntuu, että ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy niin paljon uusia asioita ja epätietoisuutta, että sukupuolen selviäminen oli yksi jännitettävä asia vähemmän. Kun saimme rakenneultrassa tietää odottavamme […]

Mistä tietää, milloin on valmis vanhemmaksi?

Mistä tietää, milloin on valmis vanhemmaksi?

Mistä voi tietää, milloin on valmis vanhemmuuteen? Kirjoitin jo aiemmin postauksen siitä, milloin on oikea aika hankkia lapsia. Aiempi kirjoitukseni käsitteli aihetta enemmän ulkopuolisten tekijöiden, kuten elämäntilanteen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Olen myös miettinyt paljon sitä, mistä voi tietää, milloin itse haluaa lasta tarpeeksi, jotta olisi niin sanotusti oikea aika alkaa yrittämään raskautumista. Osalle ihmisistä tulee […]

Tuhkarokko – vaaraton lastentauti?

Tuhkarokko – vaaraton lastentauti?

”Ennen vanhaan kaikki lapset sairastivat tuhkarokon, ja hengissä ollaan.” Tällaisia kommentteja luin, kun torstaina uutisoitiin laajasti 6-vuotiaasta rokottamattomasta lapsesta, joka ulkomaanmatkan seurauksena sairastui tuhkarokkoon. Lapsi asuu Pohjanmaalla, jossa rokotekielteisyys on voimissaan ja rokotuskattavuus paljon muuta Suomea heikompi. Tuhkarokko on erittäin herkästi tarttuva tauti, joten yhdistettynä heikkoon rokotuskattavuuteen tapaus antaa aiheellisesti syytä huolestua tuhkarokkoepidemian puhkeamisesta. Jostain […]

Kirjastokortti – paras lahja lapselle

Kirjastokortti – paras lahja lapselle

Jos saisin päättää yhden asian tai ominaisuuden, jonka voisin välittää itseltäni tulevalle lapselleni, se olisi intohimo lukemiseen.  Kuten olen aiemmin kertonut, olen pienestä asti rakastanut lukemista. Opin lukemaan ensimmäisellä luokalla, kuten varmaan suurin osa omasta ikäluokastani. Jo kauan ennen tätä selailin satukirjojen kuvia ja kotonamme olevia Aku Ankka -lehtiä toivoen, että ymmärtäisin niiden tarinat ilman aikuisen apua. Ehkä […]

Black friday ja ajatuksia kuluttamisesta

Black friday ja ajatuksia kuluttamisesta

Kävin perjantaina ruokakaupassa. Samalla reissulla päätin ostaa miehelleni joululahjan, sillä hänen toivomansa asia oli black fridayn vuoksi urheiluliikkeessä alennuksessa. Kassalle jonottaessani katselin ympärilläni olevaa vaate- ja urheiluvälinepaljoutta ja aloin pohtimaan, mitä kyseisen kaupan ja kaikkien muidenkin kauppojen myymättömille tuotteille tapahtuu. Urheilu- ja vaateliikkeiden valikoimat tuntuvat uudistuvan vähintään parin kuukauden välein, eikä kaikkia tuotteita varmasti saada […]