Olohuoneen uusi ilme

uusikoti1.JPG

Halusin siivota joulukuusen pois heti vuodenvaihteen jälkeen, sillä se ehti olla esillä koko joulukuun ajan. Samalla kertaa päätin vaihtaa olohuoneeseen uuden maton, jonka saimme muutama päivä sitten. Matto on Linie Designin Asko, värissä mixed.

Kyseessä on juurikin se hittimatto, jota olen ihaillut (enkä varmasti ainoana) blogeissa ja Facebookin sisustusryhmissä viimeiset pari vuotta. Useampikin kaverini on saman maton ehtinyt hankkimaan, ja siksi ajattelin, ettei sitä meille enää tulisi. Juuri ennen joulua bongasin kuitenkin Facebookissa ilmoituksen, jossa joku myi omaansa, joten ajattelin, että miksipä ei.

joulukoti2.JPG

Olohuone vanhan maton ja joulukuusen kanssa.

Uusi matto näyttää mielestäni ihan kivalta, joten se saa ainakin toistaiseksi jäädä. Jotenkin olohuoneemme näyttää nyt omaan silmääni tyhjältä, kun joulukuusi on poissa. Olen ollut aikeissa hankkia olohuoneeseen verhot koko sen ajan, kun olemme täällä asuneet, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Se johtuu siitä, etten ole osannut päättää, minkälaiset verhot haluaisin. Olen miettinyt joko Marimekon mustavalkoista Lokki-kuosia (mutta hinta vähän hirvittää), tai ehkä vaaleanharmaita, läpikuultavia verhoja. Myös jonkinlainen nojatuoliratkaisu voisi olla mukava lisä olohuoneeseen.

Pidän itseäni melko visuaalisena ihmisenä, mutta en ole mikään mestarisisustaja. En vaihda sisustusta, tekstiileitä tai astioita sesongin mukaan enkä jaksa kuusta lukuunottamatta laittaa edes joulukoristeita. Toivoisin, että minulla olisi silmää yksityiskohdille, jotka antavat sisustukselle viimeisen silauksen ja tekevät siitä kodikkaan näköisen. Valitettavasti se kuitenkin puuttuu minulta. Siksi kerään ideoita Pinterestistä ja Facebookin sisustusryhmistä, ja kun niistä inspiroituu, ei lopputulos välttämättä ole kaikista persoonallisin. Tärkeintä tietysti on, että koti miellyttää omaa silmää, eikä sillä pitäisi olla väliä, vaikka samanlainen sisustus löytyisi joka toisesta kodista.

uusikoti4.JPG

Näitä sisustuskuvia on kiva ottaa, mutta toisaalta ne tuntuvat vähän huijaamiselta. Sillä eihän meidän kotimme oikeasti näytä ikinä siltä, mitä se näissä kuvissa on. Kuvista siivottu ja rajattu ulos kaikki ne sotkut ja esineet, jotka yleensä ovat vallanneet olohuoneemme. Normaalisti tv-tason takaa pilkottaa virtajohtoja ja hdmi-piuha, ja sohvapöydällä olisi astioita, kirjoja ja muuta sekalaista. Nytkin selkäni takana sohvan ja seinän välissä on iloinen sekamelska johtoja sekä vauvanhoitotarvikkeita, jotka eivät vielä ole löytäneet omia paikkojaan.

Pyrin olemaan tässä blogissa mahdollisimman rehellinen, mutta siitä huolimatta tuntuisi epämukavalta julkaista kuvia sotkuisesta kodista. Vaikka en voi verrata tätä omaa blogiani millään tavalla suosituimpiin blogeihin, silti niiden lukeminen ja täydellisyyttä hipovien, lähes ammattilaistasoisten kuvien katselu ei voi olla vaikuttamatta omaan bloggaamiseeni. Ehkä se on sitä samaa kaunistelua tai suodattamista, mitä me kaikki teemme enemmän tai vähemmän tiedostaen sosiaalisessa mediassa. Vaikka emme huijaa tai edes vääristele totuutta, valitsemme julkaista ne kuvat ja sisällöt, jotka sopivat omaan julkisuusprofiiliimme.

Olisi mukava kuulla teidän ajatuksianne blogien todenmukaisuudesta. Arvostatteko enemmän raadollista rehellisyyttä vai haetteko blogeista enemmän inspiraatiota? Olen myös avoin ideoille olohuoneemme sisustuksesta. Olisiko esimerkiksi tv:n takaisen seinän maalaaminen liian radikaali ratkaisu?

Suhteet Sisustus Oma elämä

2018: suurten muutosten vuosi

hania.jpg

1.1.2019. Vuosi on vaihtunut, ja minkälainen vuosi tästä onkaan tulossa! Sen kunniaksi voisin tehdä hieman tilinpäätöstä menneestä vuodesta, joka oli minulle monien muutosten aikaa.

Tammikuussa starttasi terveydenhoitajaopintojeni viimeinen lukukausi, johon sisältyi muun muassa työterveyshuollon opintoja ja työelämäprojekti sekä kouluterveydenhuollon ja terveysasematyön harjoittelut. Toukokuun lopulla valmistuin Metropoliasta, ja aloitin heti seuraavana arkipäivänä työt helsinkiläisellä terveysasemalla terveydenhoitajana. Yhden viikon lomaa ja sairaslomia lukuun ottamatta loppuvuosi menikin nopeasti töiden parissa.

Hyppäys opiskelijasta oikeaksi terveydenhoitajaksi tuntui aluksi pelottavalta. Valmistuessani ajattelin, että nyt pitäisi kaikki osata ja tietää ja olla ammattilainen. Itsenäisesti työskenteleminen ja päätösten tekeminen sekä vastuu jännittivät. Nopeasti kuitenkin huomasin, että myös valmiina terveydenhoitajana työskentely on jatkuvaa uuden opettelua. Tämän reilun puolen vuoden aikana olen oppinut aivan valtavasti, ja väitän, että jokaisena päivänä eteeni on tullut ainakin yksi uusi asia. Terveysasema on todella monipuolinen työpaikka, joka myös vaatii monipuolista tietämystä ja taitoja. Vaikka välillä on ollut todella haastavaa, menisin silti mielelläni takaisin töihin terveysasemalle.

Vuoden alussa olimme vielä helsinkiläisiä. Asutimme mieheni kanssa keskustassa sijaitsevaa opiskelija-asuntoa, johon minulla oli viha-rakkaussuhde. Ehdimme asua kyseisessä asunnossa yli kolme vuotta, kunnes pääsimme muuttamaan maalis-huhtikuun vaihteessa ensimmäiseen omaan kotiimme tänne Espooseen. Asuntolainaa tosin ehdimme maksaa jo vuoden verran etukäteen ennen muuttoa, sillä ostimme uudiskohteen, jota ei vielä ollut olemassakaan kaupantekohetkellä. Useamman vuoden keskusta-asumisen jälkeen olemme sopeutuneet hyvin tänne lähiöön, ja kotimme tuntuu samaan aikaan omalta, mutta siinä on edelleen uutuudenviehätystä.

Vapaa-ajan suhteen tämä vuosi ei ollut ehkä kaikista tapahtumarikkain, mutta kohokohtina mieleen muistuu kahdet häät ja niitä edeltävät polttarit sekä elo-syyskuun vaihteessa tehty lomamatka Kreetalle, josta postauksen kuva on peräisin.

Suurimpana muutoksena tänä vuonna on tietenkin ollut raskaaksi tulo. Kesän kynnyksellä tein positiivisen raskaustestin, ja sen jälkeen loppuvuosi onkin menty aika lailla raskauden ehdoilla. Nyt maalisuora alkaa jo häämöttää, ja tämä vuosi tulee varmasti olemaan ihan erilainen kuin yksikään aikaisempi. 

Suhteet Oma elämä