Mietin pitkään (tämän blogin elinkaaren huomioiden pitkään tarkoittaa siis noin kahta viikkoa), uskallanko kirjoittaa tätä blogia omalla nimelläni ja naamallani. Tulin siihen tulokseen, että blogini on toivottavasti mielenkiintoisempi, jos mahdolliset lukijani näkevät, kuka täällä ruudun toisella puolella on.

Siis moikka! Olen Taru. Olen 29-vuotias, ja tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi. Olen ammatiltani terveydenhoitaja ja asun pääkaupunkiseudulla mieheni kanssa. Valmistuin tosin vasta tämän kesän alussa, joten ammatista puhuminen tuntuu jotenkin liioitellulta, kun en ehdi pitkään olla työelämässä ennen äitiyslomalle jäämistä.

Itseni esittely on aina tuntunut minusta jotenkin hankalalta. En oikein tiedä, mitä kertoisin. Jos yritän miettiä, miten muut minua kuvailisivat, adjektiivit voisivat olla mahdollisesti seuraavanlaisia: suorasanainen, mukavuudenhaluinen, analyyttinen, tunnollinen. Ehkä ajoittain hauska.

En varsinaisesti harrasta mitään, mutta olen suoratoistopalveluiden, elokuvien ja kirjojen suurkuluttaja. Viime vuosina kirjat ovat tosin jääneet valitettavan vähälle kahteen muuhun verrattuna. Lapsena ja teini-iässä luin joka päivä, ja olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Lukion jälkeen opiskelin pienen mutkan kautta medianomiksi ja työskentelin hetken aikaa toimittajana. Päätin kuitenkin sen jälkeen opiskella myös terveydenhoitoalalle.

Olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat aina huomenna tai seuraavana maanantaina aloittavansa terveellisemmän elämän. Liikunta on aina ollut minulle enemmän tai vähemmän pakollinen paha. Useamman kerran olen aidosti innostunut jostain liikuntamuodosta, mutta sitten jonkin ajan kuluttua motivaatio on syystä tai toisesta lopahtanut. Nytkin suunnittelen, että lapsen syntymän jälkeen aloittaisin uudelleen lenkkeilyn.

Luen joka aamu Helsingin Sanomat samalla kun syön aamupalan (ruisleipää ja nykyisin myös puuroa). Se on ollut rutiinini yli kymmenen vuoden ajan. Kun työskentelin toimittajana, muutama kirjoittamani juttu julkaistiin Hesarissa, mikä oli mielestäni tietenkin todella hienoa. Nyt en ole ennen tämän blogin aloittamista kirjoittanut koulutehtävien lisäksi oikeastaan mitään moneen vuoteen, joten kirjoitus- ja kielenhuoltotaitoni ovat pahasti ruosteessa. Toivottavasti ne taas kehittyvät tämän blogin myötä! Siitäpä tulikin mieleeni vielä mainita, että kameran edessä oleminen on minulle todella epämukavaa. Sen huomioiden itsestä ja omasta elämästä bloggaaminen ei ehkä ollut se kaikista fiksuin valinta…