Oletko koskaan kuullut sanonnan; vain vahvat naiset saavat poikia. Itse, kahden pojan äitinä, kuulen sitä hyvinkin usein ihmisiltä. Vaikka olenkin otettu siitä, että muut näkevät minut vahvana naisena, en itse allekirjoita tuota sanontaa. Ja tarkoittaako se, että vain tyttöjä saavat naiset, olisivat jotenkin heikompia? Tai pääsisivät helpommalla? Naisena, joka on kasvanut lukuisten naispuolisten henkilöiden ympäröimänä, voin kertoa etteivät tyttöjen äidit pääse yhtään helpommalla. Voi, jos minunkin ystävien äidit tietäisivät mitä heidän tyttärensä ovat nuorempina tehneet, heiltä voisi jäädä muutama sydämenlyönti välistä.

Omat vanhempani ovat päässeet suhteellisen helpolla kuitenkin. Itse en ole koskaan kokenut mitään raskasta teini-ikää tai ollut se nuori, joka on pyörinyt kaupungilla yömyöhään. Harrastukseni pitivät minut hyvin kiirreellisenä nuorempana ja alkoholi, tupakka tai muut päihteet eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Itse asiassa, en ole tähänkään päivään mennessä kokeillut mitään päihteitä. Ja jostain kumman syystä, joudun useammin perustelemaan tätä valintaani, kuin mitä he jotka juovat humalahakuisesti kerran viikossa, joutuvat perustelemaan heidän valintaansa.

Kun aloin odottamaan Veetiä, monet kysyivät toivoinko tästä toisesta lapsesta tyttöä. Voin rehellisesti sanoa, että ainut toiveeni oli että lapsi olisi terve ja että saisin kokea normaalin raskauden ja synnytyksen. Näin kuitenkin aina itseni ennemmin kahden pojan äitinä. Eikä minulla ollut varsinaisia vaaleanpunaisia tyttöunelmia. En olisi pistänyt pahakseni jos lapsi olisi ollut tyttö, mutta olen myös erittäin tyytyväinen toiseen poikaan. Ja kommentit kuten, olette vielä niin nuoria, ehditte vielä tehdä sen kolmannenkin ja kai teette vielä sen tytönkin?, jätän täysin omaan arvoonsa. Voisin helposti suuttua kommenteista ja kuluttaa aikaa ja energiaa siihen että itkisin, koska tällaiset kommentit osoittavat suurta ymmärtämättömyyttä kokemaani kohtaan, mutta käytän mieluummin sekä aikani että energiani positiiviseen.

Kuva: pexels.com

Niin, olen ja taidan aina olla, ainut naispuolinen henkilö meidän perheessä. Koiristakin haaveillessani (Jaakko on luvannut minulle kaksi pientä koiraa kun lapset ovat vanhempia), haaveilen kahdesta uroksesta. Tässä taloudessa tuntuukin olevan tilaa vain yhdelle nartulle. Mutta kuten Tina Fey osuvasti sanoi; nartut saavat asioita aikaiseksi. Muutamaan asiaan olen kuitenkin kiinnittänyt erityistä huomiota tässä mieslauman ympäröimänä ja ajattelin että olisi hauska koota nämä listaksi:

1. Pyykkikorissa olevista housujen taskuista löytyy aina käpyjä, pieniä kiviä, legoukkoja ja rypistettyjä kuitteja. Avaimet sentään löytävät jo avaimille tarkoitettuun laatikkoon, mutta silti niiden perään kysellään liiankin usein. Jostain syystä tuntuu olevan yllätys, että tavarat oikeasti löytyvät niille tarkoitetuista paikoista.

2. Takapuoli, suu tai mikä tahansa ruuminosa joka osaa päästää ääniä, on hauska ja mielenkiintoinen. Pieruhuumoria viljellään koko ajan ja kun joku miespuolisista henkilöistä perheessämme päästää ääntä takapuolestaan, muut nauravat sille. Tämä huumorilaji tuntuukin olevan se kaikista paras.

3. Saat leikkiä paljon supersankaria. Meillä ehdottomat suosikit ovat Spiderman, Batman ja Star Wars hahmot. Vaikka Star Wars hahmot eivät olekaan varsinaisesti supersankareita, lasken heidät tähän samaan kategoriaan. Ainiin muuten, pelkästään äitinä oleminen ei kuulemma ole supersankaruutta. Näin ainakin 2-vuotiaani minulle ilmoitti. Kunhan hän hieman kasvaa, kerron hänelle etteivät kaikki supersankarit pukeudu viittoihin, ammu hämähäkin seittiä ranteistaan tai pidä salaista luolaa talonsa alla. Jotkut meistä kulkevat nimellä äiti, ampuvat maitoa rinnoistaan ja voivat vain haaveilla omasta huoneesta talossaan.

4. Pippeleitä vilisee joka puolella. Varsinkin silloin kun pojat käyttävät vielä vaippoja ja äitinä huolehdit vaipanvaihdoista 99%:sti. Myös se, että toinen lapsista on siinä vaiheessa, että pohtii ketkä ovat samanlaisia kuin hän ja ketkä edustavat jotain toista sukupuolta, varmistaa sen että pippeleistä puhutaan joka päivä.

5. Kaikki, siis aivan kaikki laatikot, puut, lelut ja niin edespäin, on mahdollisuus kiipeilyyn.

6. Kukkia ei kannata ostaa. Pienille pojille ne ovat nyppimisen kohteena liiankin usein ja miehen mielestä ne ovat tarpeettomia rikkaruohoja, jotka vievät liikaa tilaa pöydältä.

7. Kaikki tavarat pitää yrittää avata ja tutkia sen sisusta. Niin, ja rikkinäiset sukat tai bokserit, eivät kuulemma kuulu roskakoriin. Eipä! Tästä syystä minä hoidan meillä pyykkipuolen kokonaan, sillä en kestäisi että mieheni kulkisi rikkinäisissä alusvaatteissa.

8. Jalkapallo, tai oikeastaan mikä tahansa urheilulaji jossa tehdään maaleja, mutta meillä se tärkein on jalkapallo, on yksi tärkeimmistä asioista maailmassa. Oi sitä riemua kun joku tekee maalin! Varsinkin kun et vielä 2-vuotiaana ymmärrä että hidastukset ovat kuvia samasta maalista yhä uudestaan ja uudestan, eikä sitä että joukkueesi tekee 4 maalia peräkkäin. Tietysti jokaisen maalin juhliminen hidastuksistakin, on mukava tapa jossa pääset iloitsemaan useammin. Niin, ja voi sitä pettymystä, kun joku potkaisee pallon ohi maalin tai syöttöä ei saada kiinni.

Kun kerron ihmisille että meillä on kaksi poikaa, jotkut voivottelevat ja katsovat minua säälivällä katseella. En tosin ymmärrä miksi, sillä itse koen olevani maailman onnekkain, kun olen saanut kaksi ihanaa poikaa ja ihanan miehen. Kyllä, menoa ja ääntä riittää siitä hetkestä kun pojat aamulla heräävät, siihen saakka että nukahtavat illalla. Rakastan sitä että saan viettää päiväni heidän seurassaan, opettaa pojilleni uusia asioita ja seurata heidän kehitystään. Rakastan myös sitä, mitä he opettavat minulle. Kuten se, että pieni määrä likaa poskissa tai eteisessä, ei ole niin vaarallista. Tai se, että taikinassa olevat paakut, voivat tehdä kekseistä jopa paremman makuisia. Rakastan sitä, että mieheni poimii kaikki ötökät jotka eksyvät taloomme, sillä hän tietää että minä en pidä niistä. Rakastan sitä, miten hän saa minut tuntemaan itseni turvalliseksi ja arvostetuksi. Ja rakastan sitä hyvää mallia, jonka hän pojillemme antaa. Avioliitossa, parisuhteessa tai ihmissuhteissa ylipäätään, ei ole kyse siitä kuinka usein kerrot toiselle rakastavasi häntä, vaan siitä kuinka usein saat hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi. Ja mieheni sekä molemmat poikani, saavat minut tuntemaan itseni valtavan rakastetuksi.

Kuva: pexels.com

Tämä viikonloppu vietetään vanhempieni luona. Ohjelmaa on ollut jos jonkinmoista, eilen kävimme poikien kanssa leikkimässä heidän serkkujen luona ja sain tavata ihanaa kälyäni. Jaakko kävi isäni kanssa moottoripyörämessuilla ja illalla Väinö vietti laatuaikaa vanhempieni kanssa, kun kävimme Jaakon ja Veetin kanssa vaateostoksilla ja syömässä. Matkaan tarttui kivoja lastenvaatteita pojille Polarn o. Pyretistä ja HuiGeen merkkisiä paitoja. Itselleni ostin yhdet housut Zaralta ja muutaman paidan Guessiltä. Tänään edessä on käynti Heurekassa meidän pienen dinosaurusfanin kanssa ja iltapäivällä menemme veljeni ja hänen perheensä luokse syömään. Niin ja illalla, aion linnoittautua tietokoneeni ääreen herkkujen kanssa ja katsoa Melodifestivalenia Ruotsista.

Vanhempieni luona vierailut ovat aina kuin pieniä lomia. Ensinnäkin saamme tietysti paljon apua lastenhoidossa, koska on kaksi käsiparia enemmän tekemässä heidän kanssaan. Ja toiseksi, saat kävellä valmiiseen ruokapöytään useita kertoja päivässä. Rakastan ruuanlaittoa, mutta on myös mukava välillä olla se kenelle tarjoillaan, sen sijaan että on se kuka tarjoaa. Yritämme myös yhdistää täällä ollessa paljon vierailuja ja käyntejä esimerkiksi kaupoissa, joita ei löydy Porista. Tosin en tiedä, saako vanhempana koskaan oikein minkäänlaista lomaa, sillä tuntuu että oikeastaan pakkaat vaan sen arjen hallitun kaaoksen autoon, siirrät sen muualle ja hallitset sitä siellä. Mutta on tietysti mukavaa kun on hieman erilaista ohjelmaa. Ja on mukavaa kun voi istahtaa vaikka rauhassa katsomaan ohjelmia muutamaksi tunniksi ja joku muu huolehtii lasten viihdytyksestä.

Lisäksi automatkat ovat hyvää aikaa päästä keskustelemaan Jaakon kanssa rauhassa, ilman että joku lapsista keskeyttää jatkuvasti. Meidän pojat ovat ihanteellista matkaseuraa, sillä he joko nukkuvat tai viihdyttävät itseään lukemalla kirjoja, katsomalla ikkunasta näkyviä maisemia tai juttelemalla. Väinö viettikin hyvän tovin menomatkasta, selittäen nukkuvalle Veetille kaikennäköistä.

On aina mukava palata tänne lapsuuden maisemiin, koska kieltämättä tänne on välillä ikävä. Viihdyn kuitenkin parhaiten juuri näin, että voimme vierailla täällä pääkaupunkiseudulla ja tuntea kaupungin sykkeen. Saan hetkeksi palata niihin maisemiin jossa kerran kasvoin ja muistella millaista oli elää korkeiden Sipoon rauhallisessa ilmapiirissä, kävellä koulu- ja työmatkat Helsingin kerrostalojen, raitiovaunujen ja ihmisvilinän keskellä. Ja tuntea itsensä lähes näkymättömäksi ihmismassassa. Yksi ihminen, muiden keskellä. Mutta yhtä ihanaa kuin on palata tänne viikonlopun ajaksi, on nojata päänsä taaksepäin autossa ja matkustaa kotiin rauhalliseen Ulvilaan. Avata ovi meidän ihastuttavaan kotiin, meidän turvasatamaamme. Sillä sellaiseksi olemme aina kotimme rakentaneet. Paikaksi jossa meidän on turvallista olla ja jokainen saa olla oma itsensä. Olemme pikku hiljaa vuosien aikana sisutaneet kodin sellaiseksi joksikin me sen haluamme. Sisustus ei ole maalaisromanttinen, valkoinen ja kuin suoraan sisustuslehdestä. Haluamme että kodissamme näkyy, että siellä asuu perhe. Lapsia ja aikuisia. Elämisen jäljet saavat näkyä. Sisustus on yhteensopiva mutta meidän näköinen. Kotimme on paikka, jossa luomme yhteisiä, onnellisia muistoja. Muuttaessamme sinne, kuulimme monelta vinkkejä miten he sisustaisivat kotimme. Koimme kuitenkin että me itse tiedämme parhaiten, millaiseksi haluamme oman kotimme sisustaa. Ja siitä olemme pitäneet kiinni.

No, siinä pieni update meidän arjesta. Toivottavasti teillä on ollut onnistunut viikko ja saatte nyt nauttia rentouttavasta viikonlopusta. Olet sen ansainnut!

Kuva: pexels.com