Nukkuminen, aihe josta lasten yhteydessä puhutaan loputtomiin. Tässä lisää tätä loputonta ja usein aika tylsääkin jaaritusta ja selitys meidän unokoulukokeiluistamme, joten tämä teksti ei nyt varmaankaan kiinnosta ketään jolle aihe ei nyt ole ajankohtainen. Mutta jos juuri nyt pähkäilet, miten saisit suunnilleen yksivuotiaan nukkumaan, tästä voi olla jotain iloa.

Olen ihminen joka tarvitsee paljon unta ja johon unen puute vaikuttaa heti – blogin päivitysten puuttumisestakin saa taas syyttää vain väsymystä. Olen myös huono nukkuja: välillä minun on vaikea nukahtaa, heräilen kesken yötä ja saatan silloin valvoa pitkiäkin aikoja. Uniongelmien ja vauvan yhdistelmä on mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta yöheräilyt ovat minulle tosi hankalia, koska herättyäni jään usein valvomaan ja jos saan liian vähän unta, sairastun tosi helposti. Toisaalta olin jo ennen lasta tottunut katkonaisiin öihin, joten huonosti nukkuminen ei tullut minään shokkina.

Jo ennen lapsen syntymää oli kuitenkin selvää, että nukkuminen on niitä juttuja, joiden sujumisen eteen olen valmis tekemään töitä. Kirjoitinkin nukkumisasioista jo viime kesänä. 

Kaikenlaisia vaiheitahan meillä on ollut, mutta pääosin olemme kuitenkin nukkuneet kohtalaisen hyvin. Lapsi ei ole missään vaiheessa heräillyt valtavan paljon, alun vatsavaivojen jälkeen illat ovat pääosin olleet helppoja ja öisinkin lapsi on yleensä päässyt suht nopeasti takaisin nukkumaan. 

Olen kyllä tehnyt tämän eteen töitäkin ja noudattanut rutiinejani aika orjallisesti. Haluaisin uskoa, että kurinalaisella aikataululla ja samojen asioiden toistolla niin iltatoimissa kuin öisin lapsen herätessäkin on ollut vaikutusta. Yksi selkeimmistä jutuista on ollut, että siitä hetkestä kun nukutustoimet illalla alkavat aamuun saakka en ole puhunut mitään, vaan jos lasta on pitänyt rauhoitella, olen ehkä vähän hyssytellyt tai hyräillyt. Toinen ohjenuora on ollut, että makuuhuoneeseen ei sytytetä valoja ellei oli ihan täysin pakollista (kuten vaikka silloin kun lapsi oksentaa sänkyynsä).

Koko syksyn kuvio oli se, että istuin puoli yhdeksältä sohvalle, telkkari oli päällä, lapsi oli sylissäni ja joi maitoa tuttipullosta kunnes nukahti tai oli ainakin hyvin lähellä nukahtamista. Sitten vein lapsen sänkyynsä nukkumaan, ja hiippailin pois. Joulun jälkeen kuvio vaihtui niin, että syötin lapsen makuuhuoneessa, ja se nukahti joko syliini tai meni sänkyynsä kieriskelemään ja nukahti sinne itsekseen kun poistuin huoneesta (ja jos ei nukahtanut, otin sen uudestaan syliin, se söi lisää ja nukahti). Yöllä lapsi heräsi yleensä 1-3 kertaa, yleensä ensimmäisen kerran noin kolmelta ja toisen kerran viiden jälkeen. Silloin otin sen syliin ja annoin pullosta maitoa ja sitten lapsi jatkoi uniaan.

Voiko unikoulun pitää vaiheittain?

Koska olin idiotti, en pitänyt lapselle unikoulua ennen kuin aloitin työt. Työt aloitettuani lapsi sitten alkoikin nukkua entistä huonommin ja minä aloin olla entistä väsyneempi, mutta toisaalta unikoulun pitämisestä tuli entistä vaikeampaa, kun en voi enää nukkua päivisin. Useimmissa lukemissani ohjeissa neuvotaan hoitamaan unikoulutus kertärysäyksellä, mutta päätin kuitenkin itse kokeilla vaiheittain, koska ajatus edes parista hyvin vähäunisesta yöstä tuntui mahdottomalta näin työssäkäyvänä yksinhuoltajana.

Vaihe 1: Nukahtaminen ilman maitoa illalla

Yhtenä iltana yksinkertaisesti päätin, etten enää anna lapselle maitoa makuuhuoneessa, vaan syötän sitä olohuoneessa pitkin iltaa iltapalan jälkeen. Tavoitteeni on saada lapsi nukkumaan puoli yhdeksään mennessä, joten suunnilleen 20-20.15 otan lapsen syliin ja tarjoan sille viimeisen kerran maitoa. Kun lapsi ei enää halua juoda, kannan sen sänkyynsä. Jos lapsi on hyvin levoton, annan sen olla hetken yksin makuuhuoneessa, rauhoittua ja ymmärtää että nyt ollaan käymässä nukkumaan. Sitten alkavat varsinaiset nukutustoimet.

Kokeilin alkuun monenlaista. Ekana iltana silittelin ja taputtelin lapsen selkää ja lauloin sille, ja lapsi nukahti noin puolessa tunnissa. Toisena iltana lapsi nukahti vartissa niin, että vain istuin sen sängyn vieressä. Kolmantena pelkästään silittelin ja nukahtamiseen meni 20 minuuttia. Neljäntenä lapsi nukahti heti kun laskin sen sänkyyn. Viidentenä iltana lapselle nousi kuume ja kaikki periaatteet hylättiin.

Flunssan jälkeen jatkoimme yritystä, ja nyt meille on vakiintunut malliksi se, että kunhan lapsi on hiukan rauhoittunut, laitan käden sen selälle ja alan laulaa Tuu tuu, tupakkarullaa. Sitten istun silmät kiinni lapsen sängyn vieressä ja laulan laulun kahta säkeistöä kunnes lapsi nukahtaa. Toistaiseksi se on tarkoittanut 3-14 kertaa (kerran lapsi on nukahtanut ennen kuin ehdin edes aloittaa laulamista), ja nukutukseen on mennyt maksimissaan 20 minuuttia.

Vaihe 2: Maidon korvaaminen vedellä

Kehittelin ajatuksen, että jos saan lapsen siirtymään juomaan yöllä vettä, se tottuu vähitellen siihen, ettei yöllä tankata ruokaa. Siispä vaihdoin tuttipulloon vettä. Siirtymä sujui hämmentävän hyvin. Ekalla kerralla lapsi protestoi petkutuksen tajutessaan karjumalla selkä kaarella sylissäni pari minuuttia, mutta joi sitten vettä ja nukahti. Alkuun tuntui, että välillä lapsi joi vettä ihan tajuttomat määrät, jotta saisi vatsansa täyteen, mutta vähuitellen juominen vähän tasaantui Välillä saatoin kyllä taipua, ja tarjota lapselle viiden maissa maitoa, kun se kovasti karjui tyytymättömyyttään.

Kaikista vaiheista veteen siirtyminen on ollut helpoin. Se myös helpotti omia öitäni, sillä vesipullonhan saa sängyn luokse jo illalla eikä sitä tarvitse kesken yötä hakea jääkaapista tai palauttaa sinne.

Vaihe 3: Eroon tuttipullosta

Aloin huomata, että ei se lapsi oikeastaan kaipaa edes juotavaa yöllä, se kaipaa tuttipulloa. Koska en imetä, tuttipullosta on tullut lapselle imetyksen kaltainen rauhoittumiskeino, ja siksi se haluaa yölläkin syliin ja tuttipullon suuhunsa. Vaihdoinkin siis yöksi pulloon pehmeän nokan – normaalin nokkamukin kanssa lapsi alkaa aina pelleillä, joten se ei ollut vaihtoehto yökäyttöön, eikä meillä ole pillimukia.

Tätä muutosta lapsi protestoi ekana yönä aika tavalla. Jotenkin sain sen silti rauhoittumaan, ja toiselle herätyksellä se joi nokasta ihan mielellään pienen hörpyn ja meni sitten tyytyväisenä takaisin nukkumaan. Sitten tapahtui ihme: seuraavana yönä lapsi nukkui kello 20-5.55 heräämättä kunnolla kertaakaan. Kerran se hiukan kitisi ja iskin sille tutin suuhun, mikä rauhoitti. Ja seuraavana yönä sama ihme uudestaan.

Tämän jälkeen pidin vapaaillan, ja ehkä sen (ja äitini maitotarjoilujen), ehkä pienen flunssa, ehkä pystyyn nousemisen oppimisen myötä yöt sitten menivätkin taas tasolle, että välillä lapsi valvoo maidostakin huolimatta puolitoista tuntia, ja että nokkamuki ei kelpaa suuhun yhtään. Parin yön tuskailun jälkeen viime yö mentiin pelkällä vedellä.

Jatkamme siis opettelua. Uskon, että tästä kaikesta on ollut hyötyä, ja että kyllä ne yöunet tästä kesän aikana kunnollisiksi muuttuvat. Jo nyt – jos nyt parin yön väliaikaista ongelmallisuutta ei huomioida – nukkumishommat ovat muuttuneet helpommiksi. Lapsi nukahtaa iltaisin unilauluun ihan tyytyväisenä ja alkaa olla tottunut siihenkin, ettei yöllä syödä. Olen itsekin saanut itseluottamusta, että saan kyllä lapsen rauhoitettua ilman maitoakin. Kyllä tämä tästä. Ja jos hetkeksi taas huononee, niin parantuukin uudestaan.