#Historianilukijana

Villasukka heitti minulle hauskan haasteen omassa postauksessaan luku- tai pikemminkin lukijahistoriastaan.

”Lapset joille luetaan, oppivat lukemaan” – jossain olen tällaiseen ajatukseen törmännyt ja ainakin minun osaltani se pitää paikkansa.
Minulle (ja veljelleni) on luettu pienestä pitäen, kirjahyllyt eivät kotonani koskaan olleet koriste-esineiden esittelytelineitä vaan ne ovat pursunneet kirjoja tuplariveissä ja -pinoissa.

Itse opin lukemaan nelivuotiaana, äitini kertoi että joku sunnuntai-aamu olin alkanut posmentamaan ääneen edessäni olevaa Aku Ankkaa ja kun lukemistani oli ihasteltu, olin todennut, että enkä osaa. Lukutaitoni olin sitten itsekin uskonut, kun testimielessä oli ihan oikea kirja eteeni nostettu.

Lukeminen oli pienenä suurinpiirtein parasta, mitä tiesin. Luin kaiken mitä käsiini sain, tietokirjoja, (äitini ikäskannaamia) romaaneja, maitopurkkien tekstejä aamupalapöydässä…vanhempien vihkiraamatun luin ennen ekaluokkaa kannesta kanteen tyystin ilman käsitystä sen uskonnollisesta olemuksesta ja vautsivau mitä tarinoita varsinkin vanhasta testamentista löytyi!

Ekaluokkalaisena sain kirjastokortin ja pieni sivukirjastomme tuli tuttuakin tutummaksi, alkuun luin läpi lastenosaston (todellakin luin jokaisen kirjan sieltä) ja sitten sain vanhempien luvalla siirtyä aikuisten osastolle, josta valitsemieni kirjojen sopivuuden kirjastotäti tarkisti ennenkuin sujautti lainauslippusen takakannessa olevaan taskuun.

Istuin nenä kiinni kirjassa aina ja joka paikassa, joka ainoan vapaahetkeni luin. Olin siis helppo lapsi lahjoa, muistan saaneeni mummilta aina merkkipäivinäni Tiina-sarjan kirjoja ja ne olivatkin pikkutyttöminäni suosikkeja. Mummolassa luin salaa nurkassa piilotellen ehkä 7-vuotiaana Anne Frankin päiväkirjan, joka todellakin oli hiukkasen rankempaa kamaa kuin Tiinan seikkailut, mutta sen lukemisen paljastuttua ja kun en lukemisesta mitään traumoja saanut ei valintojani enää yritetty ikäkriteerillä rajoittaa.

Luin todellakin aivan mitä vain, ala-asteikäisenä ahmin sekaisin lasten ja nuorten kirjoja,  de Maupassantia, Tsehovia ja muita ”maailmankirjallisuuden helmiä” varmaankaan tajuamatta niiden hienouksista ja laadukkuudesta sen syvempiä. Venäläiset klassikot olivat ihania, koska ne olivat PAKSUJA kirjoja ja niistä riitti iloa pitkäksi aikaa. Jonkun Tiina-kirjan tai Viisikon kun lukaisi yhden vessareissun aikana…
Ahmin jopa Valittujen Palojen koottuja, jos ei muuta lukemista löytynyt, pahimmassa tuskassa syvennyin veljeni kalastuslehtiin ja -oppaisiin.

Ala-asteen lopuilla Stephen Kingin ja kauhukirjallisuuden löydettyäni tuli minusta kauhugenren suurkuluttaja. Samaan aikaan innostuin myös aivan toisesta äärilaidasta, ”historiallisista” rakkausromaaneista malliin Catherine ja Angelika, mutta edelleenkin lukuahmatin lautaselle pääsivät lajit laidasta laitaan – Jerry Cottonit, Morgan Kanet ja muut sankarit viihdyttivät monina iltoina mökillä ja keskiviikkoinen Aku Ankan tipahtaminen postiluukusta oli juhlaa!

Kirjat ja lukeminen ovat pysyneet intohimona senkin jälkeen, kun intohimoja alkoi löytyä niin musiikista, ihmisistä kuin ihan vain elämisestäkin. Lukemiselle löytyy aina aikaa!

Luen parisataa kirjaa vuodessa.
Rakastan erityisesti skandidekkareita ja -jännäreitä ( Jansson, Keppler, Läckberg, Larsson jne.), mutta kuten jo moneen otteeseen olen maininnut, kaikki käy! Stephen Kingin uusi kirja on aina merkkihetki ja vaatii ainakin suklaata, jos ei sitten vähän punkkuakin ensimmäisille sivuilleen.
Psykologiset trillerit ovat herkkua myös ja viimeaikoina pelkkinä unikirjoina nautiskelemani hömpät ovat ujuttautuneet myös päiväviihteeksi.
King poislukien olen huomaamattani siirtynyt lukemaan 90% naiskirjailijoiden teoksia, tämä ei todellakaan ole tapahtunut tietoisena valintana, koska usein tartun uuteen kirjaan pelkästään nimen tai hienon kansikuvan takia, kirjailijan huomioin vasta näiden jälkeen.

Tietoisesti pyrin lukemaan myös erilaisilla palkinnoilla kunnostautuneita kirjoja, vaikka en todellakaan hyväksy lokerointia ns. laatukirjallisuuteen ja hömppään. Finlandiapalkitut (ja myös muut ehdokkaat)  teokset on paikko ainakin yrittää lukea, mutta ilman suurta surua voin ne myös kesken jättää, jos teksti ei itseäni mukaan imaise.

Kuuntelen äänikirjoja, mutta en nauti niistä niin paljon kuin painetuista versioista, koska äänikirjan kanssa yleensä teen jotain muutakin enkä keskity kirjan maailmaan. Niinpä kuunnellut kirjat ovat vähän kuin kermavaahto IrishCoffeen päällä, makeaa ja sulaa suuhun nopeasti, kun taas painetut kirjat ovat ”sitä ihteään” IrishCoffeeta (ehdottomasti Jamesonilla) ja lukien nautiskellessa pääsee  tarinan ytimeen uppoamaan syvemmälle.
Äänikirja kyllä pelastaa monen  kiireisen ihmisen päivän, mutta AINA pitää suoda itselleen hetki istua ja rauhoittua kirjan ääressä, oli elo miten hektistä hyvänsä.

Kaikista lukemistani kirjoista on vaikeaa nostaa ykköseksi jotain tiettyä kirjaa, koska eri aikaan elämässä on kolahtanut niin erilaiset teokset. Jos muutamaa kuitenkin (no niin, tää on niin tyypillistä ”en osaa, mutta JOS nyt kuitenkin…) hehkuttaisin, niin vaikkapa näitä:
* esiteini-iässä kirjoittelin pitkiä pätkiä S.E.Hintonin Taistelukalasta päiväkirjaani ja oi että se oli järisyttävä silloisesta minästä (en ole uskaltanut uudestaan lukea).
* Anja Kaurasen Sonja O tuli luettua aikaan kun itsellä oli vahvin teiniuhma päällä ja laskinkin kaiken palvontani Sonja O:n alttarille. Teinivuosien kohokohtia oli kun Helsingissä kohtasin porukan ikätovereita, jotka huutelivat perääni että ”oletko sä se Sonja O?”.
* Richard Bachin Silta yli Ikuisuuden sai minut tunnistamaan itsessäni asioita, joista en ollut kovin ylpeä ja sitä myötä muuttamaan näitä käytösmalleja. Tätä kirjaa saan ehkä kiittää myös tästä (välillä rasittavasta) piiiiitkästä parisuhteestani!
* Donna Tartin Jumalat juhlivat öisin on kirja, josta taas kirjoitin ylös (ja lähettelin ystävillekin) pätkiä, jotka räjäyttivät tajuntani. Jos et ole vielä kirjaa lukenut, niin LUE!

Siinäpä muutama kirja, jotka ovat pysyneet kärkisuosikeissa läpi vuosien.

Joskus sinkkuna elellessä ajattelin että ”So many men, so little time”, mutta nyt 28 vuotta  parisuhteessa eläneelle on motto muuttunut siveellisempään muotoon ”So many books, so little time”. Kuten muinoin sinkkuna, niin tänäkin päivänä teen kuitenkin parhaani käydäkseni läpi ainakin ne kiinnostavimmat yksilöt…

********

Villasukan haasteen nappasivat myös  ainakin:
Tähän on tultu

puheenaiheet oma-elama ajattelin-tanaan kirjat
Kommentit (12)
  1. #historianilukijana – RosaCanina | Lily
    9.12.2021, 14:07

    […] Suttastiina kun hänen #historianilukijana – postaustaan ihan kuumana kommentoin, joten täältä pesee! Kirjallisuus on kiihottavaa, lukeminen lämpöä ja […]

  2. Ihana lista ja juttu. Lukeminen kannattaa aina!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *