Mökkiaamu
Kello on vajaa viisi kun aamulla herään, on aivan pilkkopimeää ja hiljaista kuin (haudassa?) huopatossutehtaalla. Työnnän nenänpäätä varovasti peiton alta ulos ja kokeilen toisella jalalla peiton ulkopuolista lämpötilaa…pitääkö pukea peiton alla vai onko ilmalämpöpumppu ehtinyt lämmittää mökin yön aikana siedettäväksi. Vuarpaat eivät jäädy, joten kömmin peiton alta esiin ja tassuttelen avaamaan pimennysverhoja.
Ikkunasta avautuu niin upea maisema, että käyn ottamassa kuvan ulkoterassilta!
Aila-myrskystä ei ole vielä tietoakaan, joten pistän aamukahvit tippumaan ja istahdan pöydän ääreen lukaisemaan netistä lehdet ja tsekkaamaan BB:n tapahtumat.
Seitsemältä napsautan työkoneen päälle ja kirjaudun sisään järjestelmiin. Postien tsekkausta, vastauksien kirjoittamista ja kalenterimerkintöjen tarkennusta siihen saakka kun kahdeksalta alkaa viikottainen teams-kokous.
Kokouksen jälkeen kahvitauko vol 2., jolloin en kyllä juo kahvia, vaan kannan sisään klapeja niin uuninvierustat kuin takanvierustan täyteen. Jos Aila ottaa ja katkaisee sähköt alueelta – ja satavarmasti se sen tekee, kun kaikki pienemmätkin pörinät mökin pimeäksi pistävät – niin en ainakaan palele ja saan iltaruoan ja -teen kuumaksi puuhellassa. Olo on oikein partiolaismainen, aina valmiina!
Tokihan nostan myös kynttilöitä esille, varmuuden vuoksi.
Kirjoitan ihka ensimmäisen oman hallinnollisen dokumenttini ja laitan sen eteenpäin allekirjoitettavaksi. Tunnen itseni todella osaavaksi, taitavaksi ja valtaapitäväksi. Näin sitä vaan puututaan opiskelijoiden tekemättömyyksiin!
Aamu kääntyy aamupäiväksi erilaisia ohjeita ja materiaaleja lukiessa.
Kohta on pää tiedosta turvoksissa!
Oyinkan Braithwaiten esikoinen Sisareni, sarjamurhaaja imaisi minut mukaansa heti ensi minuuteillaan. Jo tapahtumapaikka, Lagos tuo eksotiikkaa tarinaan ja nykypäivän Nigeria kulkee freesisti mukana läpi tarinan arvomaailmoissa, tapahtumissa ja elämänkulussa.
Jo kahdeskymmenes Maria Wern-dekkari ei tuota pettymystä.