Vastarannankiiski, vol. 1

”Tonio was smoking~” by komyc is licensed under CC BY-NC 2.0

Haluaisin aloittaa tupakanpolton, mutta ongelmana on se, että se maistuu ja haiseekin niin hemmetin pahalle ettei millään pysty.

Mutta olen niiiiiiiiin tympiintynyt kaikkiin säännöksiin, lakeihin ja yleismaailmalliseen paheksuntaan, mitä tupakoitsijat nykypäivänä saavat osakseen, että ihan v*ttuillakseni haluaisin liittyä syrjittyjen ja parjattujen saastuttajien halveksuttuun joukkoon.

Röökin orjat, sorron yöstä nouskaa!

Enää ei saa polttaa sisällä (sinänsä kyllä hyvä juttu tämä, ei tarvitse julkisissa tiloissa vietettyjen iltojen jälkeen suoraan survoa vaatteitaan pesukoneeseen), työpaikat ovat savuttomia, koulut ovat savuttomia, kerhot ovat savuttomia.
Ei saa oikein polttaa ulkonakaan. Ei portinpielessä, ei pihalla, ei puistossa (lasten leikkipaikkalle voipi savu leijua)…

Ei saa polttaa omassa kotonaankaan!
Saa olla juoppo, saa olla yli-/alipainoinen (kehopositiivisuus kunniaan!), mutta auta varjele jos on vaikkapa parveketupakoitsija!
Siinähän sitten lukee kotitalonsa ala-aulan ilmoitustaululta paheksuvia lappusia tai peräti saa niitä postiluukustaan sisään ja  paikallislehden tekstiviestipalstalla julistetaan tupakoitsija  julkiseen pannaan kun julkenee myrkyttää kanssaihmisiä röökinsavullaan, joka tappajana luikertaa sisään itä-siiven naapurin tuuletusikkunan hyttysverkon rei´istä.

Jos oikein hyvin käy, niin ravintolassa tai junassa tai muussa julkisessa toimitilassa on taaimmaisessa kulmarakennuksessa pieni ja ikkunaton koppi, jossa voi syntiään harjoittaa toisten paarioiden kanssa.
Ja sieltäkin tultuasi joutuu kohtaamaan tylyjä katseita, lausahduksia ja peräti luentoja siitä kuinka osaltaan tuhoaa otsonikerrosta, kanssaihmisten keuhkoja, omistaan puhumattakaan ja muutenkin on heikko ja p*ska ihminen, kun ei tuollaisesta riippuvuudesta irti ole päässyt.

Väärin, niin väärin!!

Kyllä tupakoitsija, ihan niinkuin ylensyöjä tai itseään aliravitseva tai alkoholisti tietää vaarat ja sudenkuopat, ihan varmasti tietää.
Riippuvuus, sairaus, addiktio – mitä niitä määreitä onkaan – miksi kaikille muille riittää sympatiaa ja kannustusta mutta ei tupakoitsijoille?

Kysynpähän vaan.

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Annika Brusila: Takalukko


Sain Annika Brusilalta hänen uusimman kirjansa Takalukko ja kirjan kolahdettua postilaatikkoon olin innoissani aloittamassa tätä lukukokemusta:
”Päähenkilön monologissa polymeerien sekoittuminen napajäätulvaan, myrkyllisiin lumpeisiin ja psykoosiin vaatii tinkimätöntä korjauskeinovalikoimaa!
Hämmentävä lukukokemus heilahtaneen mielen maisemaan.”

Sitten sattui ja tapahtui kaikenlaista ja vasta viime viikonloppuna pääsin rauhoittumaan (no ehkä vähän väärä termi tämän kirjan yhteydessä) Takalukon ääreen…

Rauhoittavaa tekstiä ei Takalukko todellakaan ole.

Päähenkilön pidäkkeettömästi (pakkomielteisesti) jakama informaatiotulva maailman tilasta ja omista ”korjausliikkeistään”  hengästyttää alussa, mutta kun rytmiin pääsee kiinni tekstiin uppoaa syvälle.

Tottahan se helvetti on. Maailma hukkuu roskaan ja paskaan ja jokaisen pitäisi viimeistään nyt herätä toimimaan, tekemään korjausliikkeitä itse kunkin.

Mutta Takalukon päähenkilöllä mopo keulii milloin enemmän milloin vähemmän.
Elämä on tajuttoman vaikeaa, kun tekipä mitä hyvänsä, niin omalta osaltaan tuhoaa maailmaa. Sen ekologisemman vaihtoehdon valitseminen on joskus lähes mahdotonta ja kanssaihmisten välinpitämättömyys ja  toimet aiheuttavat melkeinpä  fyysistä kipua.
Henkinen kipu onkin sitten niin suurta, että mielenterveys ei enää kotikutoisista korjausliikkeistä tokene, vaan hoitojakso sairaalassa on edessä – se auttaako vai pahentaako se todellista tilannetta onkin sitten oma juonensa…

Verbaalista ilotulitusta ja ajatuksia herättävää ”sanaripulointia” päähenkilön suoltamana saa lukija käsiteltäväkseen roppakaupalla.
Lukija saa myös aikamoisen pläjäyksen ympäristönsuojelu-,ilmastonmuutos-, kierrätysinfoa samalla kun pääsee aivan kuin sisältäpäin seuraamaan lahjakkaan, mutta syrjäytyneen, erilaisen ja ahdistuneen ihmisen henkiseen hajoamiseen.

Surullinen ja hiukka ahdistunut olo valui mieleeni päähenkilön tykitystä ja pohdintoja lukiessa – vaikka aihepiiri oli erilainen, niin kehityskaari kulki samoja polkuja kuin nuoruuden ystäväni puheet ja käytös, kun hänen mielensä ja jaksamisensa murenivat.

Vaikuttavaa tekstiä. Lue jos uskallat.

Luin myös: Annika Brusila: Verisukua

 

::::::::::::::::::::::::::::::

Helmet-lukuhaasteessa 2019 sopii vaikkapa kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
36. Kirjassa ollaan yksin
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kulttuuri Kirjat Suosittelen