Annika Brusila: Reviiri

Ilokseni sain Annika Brusilan uusimman kirjan Reviiri luettavaksi (kiitos Annika!), mutta syyskuun päivät täyttyivät miljoonalla asialla ja en ole ehtinyt lukea oikeastaan yhtään mitään koko kuukauteen. Viime viikolla otin muutaman lomapäivän rentoutuakseni kunnolla,  nauttiakseni synttäreistäni oikein huolella ja koska lomalla ei tehdä arkisia asioita, oli minulla aikaa lukea Reviirikin.

Annikan kirjoista olen lukenut 2018 ilmestyneet Verisukua ja Takalukko ja tykkään hänen runsaasta, rönsyilevästä, hersyvästä jopa ylitsepursuilevasta kirjoitustyylistään todella paljon.

Reviiri olikin sitten yllätyksekseni paljon jäsennellympi, aikuismaisempi ja ajatuksia herättävämpi kuin osasin odottaa.
Esittelyteksti kertoo:
Romaanin päähenkilö Sammalvaara, poliitikko ja entinen jääkiekkoilija, käyttää valtaa ja haalii omaisuutta, haastaa riitaa ja nauttii ”räväkästä”, muiden mielipiteitä kyselemättömästä johtamisesta. Hän rynnii eteenpäin katsomatta taakseen jättämiään tuhoja. Hänen maailmassaan ei ole heikoille sijaa, kuten ei ole muuallakaan eliökunnassa.”

Wikipedia määrittää reviirin näin:
Reviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukupuolen yksilöiltä.Arkikielessä reviirillä voidaan tarkoittaa myös rajaa tai ihmisen omistamaa aluetta.

Brusilan Reviirissä päähenkilö Sammalvaaran alkuun vitsikkäältä karikatyyriltä tuntuva hahmo kääntyy pelottavan todelliseksi kuvaksi pahimman laatuisesta, omaa etua tavoittelevasta kansan manipuloijasta, jonka mielestä oma moraali (tai sen puute) on vain evoluution voittokulun tulosta, koska vahvimmat ovat syntyneet voittamaan.

Leijonalauman johtajan ajatuksia ja elämää seurataan savannin kuumuudessa ja muurahaisten elämästä ja arvojärjestyksestä opitaan pesän uumenissa ja uusien pesien rakennuspuuhissa.

Alkuun irtonaiselta ja epäolennaiselta tuntuvat kurkistukset eläin- ja hyönteismaailmaan alkavat kietoutua tarinaan vähitellen ja loppuratkaisu onkin hykerryttävä.

Reviiri on aivan erilainen kuin aiemmat Brusilalta lukemani kirjat, ei niin hillitön kuin esim. ehdoton suosikkini Takalukko, mutta Reviiri osoittaa Brusilan taidon rakentaa erinomaisen kiinnostavaa, monisyistä tarinaa niin, että langanpäistä koostuu lopussa kaunis rusetti.

Annika Brusila: Reviiri
220 sivua
Kustantaja Aviador

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Vill man vara fin får man lida pin

Kauneudesta ei viisysin kyseessä ollessa saata mennä takuuseen, mutta kipua kyllä sain kokea kun kävin synttärilahjaksi itselleni rajaukset silmiin ja huuliin kestopigmentoinnilla.

”Kauneuspäiväni” alkoi puoliltapäivin Tattoo Studio Ink Addictissä.

Päädyimme (onneksi!) aloittamaan urakan huultenrajaamisella ja Sadun esiteltyä mahdollisia rajausvärejä valitsimme väriksi vähän hillitymmän punaisen ja sovimme mahdollisesti päivittävämme sen vahvistuskäynnillä kirkkaampaan, jos väri liian pliisulta pigmentoinnin parannuttua tuntuisi.
Värihän kuitenkin vaihtui lennossa kirkkaan punaiseen jo heti muutaman ensimmäisen vedon jälkeen. Kun minä olen kyseessä, niin eihän sille mitään voi, että parempi överit kuin vajarit!En ottanut puudutusta pigmentoinnin ajaksi, koska oma kipukynnykseni on varsin korkea, eikä neulaaminen sattunutkaan mitenkään ylettömästi. Tottakai se tuntui ja kun huultenrajaukseen kului aikaa parisen tuntia, niin toki myönnän, että kipuakin pääsin tuntemaan. Kipu ei  kertaakaan ollut noussut kestämättömäksi.
Mielenkiintoista oli se, että vasemmalla puolen pigmentointi tuntui selkeästi pistävämmältä kuin oikealla! Liittyisikö siihen että sydän on vasemmalla puolen (hahahahah)?

Huulet turposivat todella lahjakkaasti, ne näyttivät siltä kuin olisin pikemminkin ottanut fillereitä kuin pigmentoinnit. Ja kuinka punaiset ne olivatkaan!
Satu lohdutti/vakuutti, että turvotus laskee ja väri tasoittuu kunhan huulet paranevat, joten mielenkiinnolla odotan lopullista näkymää.
Vahvistuskäynti on varattu lokakuun lopulle.

Pelotta siis siirryin seuraavaan operaatioon, eli silmänrajauksiin.
Piirreltyämme mallikuvia ja selattuamme  toivetyyliä netin kuvista, asemoin itseni työpöydälle ja työ alkoi…

Ensimmäisten tikkausten jälkeen ilmoitin varsin selväsanaisesti, että HALUAN PUUDUTUKSEN.

Jos olisimme aloittaneet silmänrajauksesta, en usko että olisin lainkaan jatkanut huultenrajaukseen, sen verran tuskallista oli luomen pigmentointi.
Puudutusgeeli helpotti hetken, mutta sen vaikutusaika ei ollut kovinkaan pitkä ja geeliä pitikin lisätä useampaan otteeseen. Geeli ei kuitenkaan ehtinyt luomia turruttaa kauhean vahvasti, koska  pigmentointiviivaa piti putsata jatkuvasti, jolloin geelikin samalla poistui.
Huvittavaa (jos kivussa nyt jotain huvittavaa onkaan) oli se, että kun yläluomea tikattiin, niin saman puolen sierainta ärsytti sietämättömästi. Koko ajan tuntui siis siltä, että aivastan kohta!

Silmänrajauksiin meni reilut pari tuntia ja loppupuolella purin hampaita yhteen niin lujaa, että välillä pelkäsin hampaiden hajoavan. Onneksi neulaaminen tapahtui pienissä pätkissä, että hetkittäin sain rentouduttua ja hengitettyäkin.

Silmäluomeni turposivat lahjakkaasti, joten pigmentoinnistakin tuli hankalaa, koska turvotus (unohtamatta, että viisysin naama roikkuu ihan eri asennossa pitkällään ja pystyssä) vaikeutti silmien rajausten saamista yhdenmukaisiksi.
Nousin aina välillä ylös ja tarkistimme miltä lopputulos näyttää, Satu korjasi ja korjasi, kunnes lopulta taisin sanoa, että nyt riittää, en kestä enempää.
Silmäluomia kirveli jatkuvista puhdistusaineella pyyhkimisistä ja  luomet olivat niin turvoksissa, ettei rajauksen todellista ulkoasua voinut oikeastaan päätellä.
Rajaukset tehtiin 28. päivä ja tänään 30. päivä luomet ovat vielä turvoksissa, silti rajaukset näyttävät ainakin omaan silmään aivan hienoilta ja odotan innolla, että pigmentoinnit paranevat, että pääsen näkemään lopputuloksen.
Vahvistuskäynti myös eyelineriin on kuukauden päästä. Olen todellakin umpilaiska naisihminen enkä jaksa naamaani paklata kuin erikoistilaisuuksissa, joten jo nyt puoliturvoksissakin naama näyttää huolitellummalta kuin ilman mitään, joten vakaasti uskon lopputuloksen olevan naamaa kohottava ja arkea piristävä!

Kestopigmentoinnin pitäisi kestää vuodesta kolmeen riippuen ihmisen ihotyypistä eli helpotusta arki-ilmeeseen luvassa ihan mukava tovi.

Tattoo Studio Ink Addict ottaa vastaan Jyväskylässä ja Joensuussa, minä olen itse käynyt Sadulla ottamassa myös tatuoinnin. Tämä ei ole maksettu mainos, itse olen kustantanut niin tatskan kuin pigmentoinnit, eli suosittelen Sadun kädentaitoja aivan omasta halustani!