Olen tovin ehtinyt pyöriä Pinterestissä ja tullut siihen tulokseen, että haluan todellakin vaihtaa hääseurueeni mekot. Tummanvihreä maksimekko ei enää miellytä. Onneksi hommasin aikoinaan palautusturvan, joten pystyn vielä palauttamaan mekot, sillä niitä ei tietenkään ole käytetty. Netissä surffailessa olen myös todennut, että kyllä minä taidan haluta, että morsiusneitoni pukeutuvat vaaleanpunaiseen. Ehkä hieman puuterin sävyiseen. Täydellistä mekkoa en ole löytänyt, mutta olen todella tykästynyt ajatukseen kietaisumekosta lievästi röyhelöisellä helmalla. Olen siis ehkä sittenkin sitä mieltä, että jokaisella morsiusneidolla voisi olla sama mekko. Se voisi olla midi-mittainen ja hihaton. Tai ehkäpä t-paitahihainen. En ole kovin hyvä pukemaan mieleni sisäisiä visioita sanoiksi etenkään, kun en ole ihan täysin perillä, mitä haluan. Luotan kyllä siihen, että jokaiselle sopiva mekko vielä löytyy.

Oma mekkoni sen sijaan on perinteisen valkoinen. Hääpuku on minulle tärkeä asia, sillä on ehdottoman tärkeää, että minulla on mukava olla asussani koko hääpäivän ajan. Moni asia ei ole yhtä ikävää kuin se, että on epämukava olo omissa vaatteissaan. Valitsemaani pukuun olen onneksi edelleen todella tyytyväinen. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että valitsin mekon, jossa on olkaimet! Muistan punninneeni kahden mekon väliltä, joista toinen oli olkaimeton. On kuitenkin ihanaa, että minun ei tarvitse viettää hääpäivääni kiskoen mekkoa ylös kymmenen minuutin välein. Olkaimet lisäävät hyvin paljon mekon mukavuutta. Mekostani en muuta halua vieläkään paljastaa – sittenpähän näette! …Joskus kun saamme häät vihdoin juhlittua. 😅

Tuntuu tyhmältä valittaa, mutta en pääse yli siitä, miten surullinen olen, että olemme joutuneet siirtämään häitämme. Häiden järjestäminen on stressaavaa, puhumattakaan maailmanlaajuisesta pandemiasta. Sitten kun ne yhdistetään, niin siinä alkaa jo vähän lähteä hiukset päästä. Tiedän, että olen myös onnekas siinä mielessä, että me emme ehtineet maksaa häistämme vielä hirveästi ja siksi menettäneet isoja summia toisin kuin monet muut. Tiedän muutamia pareja, jotka olivat vain viikkojen päästä häistään ennen kuin Suomikin sulkeutui. Yhtäkkiä kaikki suunnitelmat menivät uusiksi ja kauan odotettu ihana päivä siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

En tarkoita todellakaan loukata ketään ja olen todella pahoillani kaikkien puolesta, joita korona on kohdellut ankarammin. Minulle tekee kuitenkin hyvää kirjoittaa ylös ajatuksiani näistä asioista. Onhan tämä blogi vähän kuin päiväkirjani. Toivottavasti lueskelen näitä juttuja kuin menneitä muistoja jo vuoden päästä. Toivottavasti olemme jo puolisoni kanssa siinä vaiheessa onnellisesti naimisissa ihanien häiden jälkeen. Ennen kaikkea toivon kuitenkin, että elämä olisi palautunut normaaliksi. Että voisin viettää merkkipäiviä läheisteni kanssa ravintolassa iloisesti skoolaten. Että voisin seistä ihmisjoukossa ja laulaa täyttä kurkkua lempiartistini mukana. Että voisin nähdä ystäviäni tuntematta syyllisyyttä. Että voisin halata hoivakodissa olevaa isoäitiäni.

Tsemppiä meille kaikille! ❤️