Raikas vappumeikki

Tänävappuna vietän ensimmäistä opiskelijavappuani. Sanasta opiskelijavappu voi nousta aika viinan täyteisiä mielikuvia ja moni ei arvosta humalaisia opiskelijoita kokoontumassa vailla turvavälejä ja roskaamassa puistoalueita. Mietin itsekin pitkään, vietänkö kovin kummoista vappua tänä vuonna. Isoihin ihmismassoihin liittyminen tuntui hieman ahdistavalta ajatukselta. Huomasin kuitenkin tuntevani jonkinlaisia odotuksia, niin kuin joka juhlapyhä, miltä vapun pitäisi näyttää. Yleensä juhlapyhät tuntuvat sellaisilta, että silloin pitäisi kokoontua isolla porukalla, kaikilla pitäisi olla tosi hauskaa ja Instagramin täyttyä sosialisoimisen todistusaineistosta. Päädyin viettämään parin koulukaverin kanssa kohtuullisen iisiä iltaa parin juoman ja naposteltavien ääressä. Kävimme pyörähtämässä Tampereen Koskenrannan nurkilla, muttemme uskaltaneet ujuttautua ihmismassaan ihan vain varmuuden vuoksi, kun koronatilanne on vielä kuitenkin päällä eikä meistä ole ketään vielä rokotettu.

Vappulook oli tänävuonna myös hieman toisenlainen kuin joskus teinivuosina, jolloin tuli pukeuduttua erilaisiin teemoihin tai ainakin vuorauduttua glitteriin. Tein meikin nopeasti, sillä vappusuunnitelmatkin muuttuivat melko nopealla käännöksellä. Valitsin meikkiini Ofran uuden Good to go- paletin, jota himoitsin ”älä osta haasteen” aikana. Kyllä, tämä paletti jäi pyörimään niin paljon mieleen, että ostin sen alennuksesta n. 20€ hintaan. Enkä kadu! Paletin hohtava mintunvihreä sävy houkutteli raikkaaseen meikkiin, jossa tuo minttuinen sävy saa kaiken huomion. Saipa meikki myös kehuja Sokoksella ihanalta kassatädiltäkin!

Muuten silmämeikistä tuli hyvin neutraali ja käytin paletin ruskeita sävyjä. Silmän sisänurkkaan lisäsin pienellä kynäsiveltimellä tuon mintunvihreän, jota häivytin hieman sisänurkasta ylöspäin sekä alaluomelle. Huulet jätin hyvinkin nudeiksi, rajaukset tein Nyxin Mauve- sävyisellä huultenrajauskynällä ja päälle sipaisin Zuiin Satin lipcolouria sävyssä Parfum. Meikin olisi toki saanut seuraavalle vappulevelille lisäämällä esimerkiksi kultaista tai pronssista glitteriä silmän ulkonurkkaan tai alaluomelle taikka jotakin vaaleaa glitteriä tuon minttuisen sävyn päälle! Ehkäpä teenkin tänään jonkinlaisen vappuversion tästä meikistä.

Vaikka vappu mielletään sellaiseksi värikkääksi, sosiaaliseksi juhlaksi, ei mielestäni ole mitään väärää nauttia omasta halustaan juhlaa myös ihan omissa oloissaan tai kumppanin kanssa. Tänään vietän vappuaattoa aivan yksin kotona ruuasta nauttien, tehden itselleni mielekkäitä asioita.

Miltä teidän vappu näyttää tänävuonna?

Lue myös:

Meikin ABC: kulmien meikkaaminen

Tutoriaali: Hillitty, värikäs arkimeikki

Kesän meikkitrendi: Pastelliset luomet

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *