Mitä eroaminen opetti parisuhdenormeista?
Pari kuukautta sitten erosin pitkästä parisuhteesta. Ero on useimmiten monella tapaa elämää mullistava kokemus ja sitä setviessä joutuu pohtimaan asioita, jotka eivät normaalisti juurikaan mietitytä. Itselläni kysymykset ovat liittyneet pitkälti siihen, mitä minä haluan ja millaista elämää haluan elää.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen eroni. Minulla on ennenkin ollut pitkiä parisuhteita ja näin ollen olen eronnut aiemminkin. En kuitenkaan koskaan ennen ole eronnut 29-vuotiaana. Ja huh, miten erilaista se onkaan! On ollut aidosti yllättävää, millaisia reaktioita kolmekymppisyyden kynnyksellä eroaminen on ympäristössä aiheuttanut verrattuna aiempiin kokemuksiini. Ympäristöllä ja yhteiskunnalla tuntuu nimittäin olevan kysymysmerkkeihini valmiina varsin yksinkertaisia vastauksia.
Se, että parisuhteisiin liittyy oletuksia ja normeja, ei sinänsä ole minulle uutinen. Sen sijaan uutisena on tullut se, miten vahvoina tietyt ajatukset edelleen 2010-luvulla elävät. Etenkin, mitä tulee naisiin. Eron jälkeen minulle on sanottu, että löydän kyllä ‘vielä jonkun’ (hehe!), että ‘ehdin vielä perustaa perheen’ (kalkkiviivoilla vedellään!) ja muistutettu, että munasoluni kuolevat (klassikko!). Eksäni on minua kymmenen vuotta vanhempi. Hänen siittiönsä ovat saaneet olla ihan rauhassa. Soitin ja kysyin.
Yleinen ajatus tuntuu olevan, että kolmekymppisellä sinkkunaisella alkaa olla jo vähän kiire. Kolmekymppisen sinkkunaisen oletetaan kirjoittavan Tinderin biotekstiksi jotain sen tyyppistä että kirkko varattu, vain sulhanen puuttuu. (By the way: Itse kirjoitin olevani feministi, ihan vain välttyäkseni tämän kaltaisilta tilanteilta.) Ikään kuin nyt olisi sitten oltava jatkuva haku päällä, koska ei tässä enää aikaa (tai munasoluja!) ole hukattavana. Oletus on ilmiselvästi se, että kolmikymppinen sinkkunainen haluaa pariintua ja lisääntyä. Ihan sama missä järjestyksessä, kunhan molemmat johtotähdet pysyvät kirkkaana mielessä.
Kolmikymppisille naisille suunnattu eropuhe tuntuu siis lähtevän viitekehyksestä, jossa kaikki suunnittelevat perheen perustamista, häitä ja yhteisen kodin sisustusta. Juttelin asiasta siskoni kanssa, jonka viimeisestä erosta on aikaa jo useampi vuosi. Hän kertoi saaneensa puolitutulta viimeksi viime viikolla säälivän kyllä-sullekin-vielä-onni-löytyy -kommentin huolimatta siitä, että hän ei edes kaipaa parisuhdetta. Ymmärrettävästi siskoni oli tuohtunut, onhan hän varsin tyytyväinen elämäänsä ilman miestä. Miettikää, miten ankeaa: edelleen, vuonna 2017, naisen oletetaan olevan tyytyväinen elämäänsä vasta, kun siihen kuuluu kiinteänä osana kyseenalaistamaton heterosuhde.
Eropuheeseen liittyvät parisuhdenormit ärsyttävät, koska parisuhdenormit ovat ihan kuin mitkä tahansa normit. Ne luovat kahlitsevia odotuksia myös sellaisille ihmisille, jotka eivät normeihin sovi.
Lopuksi voisin lähettää kaikille kolmekymppisille naisille sellaisia terveisiä, että kyllä niitä munasoluja riittää, jos niitä ylipäänsä miettii. Eletään miten halutaan, normeista viis!
Blogin kommenttiboksi on suljettu. Keskustelua voi viritellä Bluestockingin Facebook-sivulla, tervetuloa!