Tänään vuorossa kirjoitusta siitä, kuinka opiskelin artikkeleita. Aiemmat postaukset samasta aiheesta tässä ja tässä.

Artikkelit julkaistiin tänä keväänä jopa viime vuosia myöhempään, vajaa kuukautta ennen pääsykoepäivää. Tämä varmasti tuli monelle yllätyksenä ja herätti närkästystä pyrkijöiden joukossa – itsekin ihmettelin tätä. Toisaalta muutos oli positiivinen, toisaalta negatiivinen. Positiivinen koska näin ehti vielä kauemmin panostaa täysillä tilastoon ennen artikkeleita ja toisaalta myös koska näin se stressaavin lukuaika jäi hieman lyhyemmäksi. Toki se pelotti, jos artikkeleita olisi samanlainen työmaa kuin vuonna 2015. Onneksi kuitenkin tänä vuonna artikkeleita oli erittäin kohtuullinen määrä. Negatiiviseksi tämä muutos oli myös toisaalta helppo kokea, koska lukuaika jäi ikäänkuin lyhyemmäksi.

Lukukaveri taas vauhdissa tilaston kimpussa; seinällä tilaston keskeisimmät kaavat ynnämuut.

Löysin tämän kevään lukusuunnitelmani, joka alkoi varsinaisesti vasta artikkeleiden julkaisupäivästä 10.4. (muuten yritin vain käydä tilaston kaikki tuhannet ja yhdet materiaalini mahdollisimman hyvin läpi ja tietysti moneen kertaan), jolloin laadinkin lukusuunnitelman viimeiselle kuukaudelle. Artikkeleita oli yhdeksän kappaletta, joista reilut puolet melko lyhyitä, noin 8-10 sivun artikkeleita, jotka kävin yleisesti ottaen läpi yhdessä päivässä, hieman pidemmät puolestaan noin kahdessa päivässä.

Lukusuunnitelman tekoani tietysti helpotti artikkelikurssin valmis suunnitelma, jossa oli aikataulu, milloin mikäkin artikkeli käydään läpi ja missä järjestyksessä. Täten osasin suunnitella oman aikatauluni siten, että ehdin käydä artikkelit läpi aina ennen seuraavaa kurssikertaa – vaikkakin suoritin kurssin etänä netin välityksellä halusin silti pysyä aikataulussa.

Monet – kuten minäkin – ovat varmasti lukeneet netistä muiden valmistautumisesta pääsykokeisiin ja erilaisista lukutekniikoista, esimerkiksi flash cardeista, joissa toisella puolella lukee jokin termi ja toisella puolelle selitys tai määritelmä. Nämä varmasti ovat toimivia menetelmiä, mutta itse koin, että korttien tekeminen (erityisesti lukukelpoisiksi) olisi vienyt liikaa aikaa, joten pitäydyin ihan ”tavallisissa” menetelmissä.

Artikkelien ”suomentamista” ja läpikäymistä oranssin kehräävän pallon kanssa.

Artikkelin läpikäymisen aloitin aina samalla tavalla: silmäilin ensin päivän artikkelin, otsikot, abstraktin, väliotsikot, kuvat ja luin vielä mahdollisen tiivistelmän. Sen jälkeen luin artikkelin läpi – huom. luin vain, en vielä takertunut sen tarkemmin vaikeampiin kohtiin. Tämän jälkeen lähdin alleviivaamaan artikkelista tärkeitä kohtia (…joskus tuntui, että alleviivasin koko artikkelin) ja tämän jälkeen kirjoitin muistiinpanot/tiivistelmän tai tein ajatuskartan artikkelista.

Joskus tosin menetelmä ei toiminut näin aukottomasti, erityisesti kun tuli vaikeaselkoisempi artikkeli vastaan, jolloin jouduin takkuamaan pitkäänkin pelkän lukemisen ja yleiskuvan saamisen kanssa. Tällöin turvauduin usein ääneen selittämiseen: luin, puhuin ja selitin artikkelia itselleni, jotta ymmärtäisin sen. Tämän jälkeen saatoin siirtyä eteenpäin muistiinpanojen tekemiseen.

Muistiinpanojen teon jälkeen usein laskin tilastoa, tein artikkelikurssin tehtäviä tai muuten vain opiskelin artikkeleita. Illalla saatoin harjoitella monivalintoja artikkeleista ja tilastosta Pänttää-sovelluksen avulla ja ehkä kerrata päivän artikkelia tai tutustua seuraavan päivän artikkeliin. Seuraavan päivän aloitin aina edellisen artikkelin kertauksella lukemalla ja selittämällä sen itselle ääneen samalla silmäillen kyseistä artikkelia. Tämän jälkeen siirryin seuraavaan eli kyseisen päivän artikkeliin.

Päiväunet Gustav:n kanssa töiden päälle.

Artikkelienkaan opiskeluun ei välttämättä tarvitse sen ihmeellisempiä konsteja kuin lukeminen, muistiinpanot (suosittelen erityisesti ajatuskarttoja, etenkin jos pakkaa käydä kuten minulle, että muistiinpanot venähtävät melkein pidemmiksi kuin itse artikkeli…) ja kertaus. Itsellä oli tietysti lisämateriaaleina käytössä vielä Valmennuskeskuksen artikkelikurssi, johon sisältyi mm. tiivistelmät dioina artikkeleista, käsitelistat ”suomennettuina” ja tehtäviä kustakin artikkelista, sekä Pänttää-sovellus, jonka avulla sai harjoiteltua monivalintoja.

Pänttää-sovelluksesta sen verran, että mielestäni se oli oikein mainio lisä kertaamiseen ja opiskeluun eikä hintakaan päätä huimannut (muistaakseni 15e), mutta – tässä tulee se mutta – sovelluksen väittämissä oli välillä hurja määrä virheitä. Toki tässä se osaaminen tulikin vasta testattua, kun huomaa ”oikeat” väittämät oikeasti vääriksi, mutta en voi sanoa, että olisin virheistä ollut kovin iloinen. Lisäksi kirjoitusvirheet antoivat sovelluksesta hieman hutaistun kuvan, mutta ehkä tilanne paranee ensi vuodeksi – ainakin itse lähetin heille viestiä vääristä väittämistä ja vastausvaihtoehdoista sekä kommentoin ulkoasua.

Tässä vielä hieman pintaraapaisua lukusuunnitelmastani:

Paljon lukusuunnitelmassa painottuu kertaus, enemmän kuin itseasiassa muistin. Artikkelit kävin läpi kokonaisuudessaan kahdessa viikossa, jolloin kertaukselle jäi saman verran aikaa. Kahden viimeisen kertausviikon aikana ehdin käydä myös tilastoa vielä hyvin läpi. Kertaus on todellakin opintojen äiti.

Tällaista pääsykoeasiaa tällä kertaa, minkälaisia menetelmiä te käytitte kun opiskelitte pääsykokeisiin? Ensi kerralla jatketaan uudella aiheella.

Terkuin Emmi

Muistan ensimmäisen hakukertani opiskelemaan psykologiaa ylioppilaskirjoitusten jälkeen keväällä 2015. Tällöin lainasin pääsykoekirjat kirjastosta ja lueskelin niitä sen verran mitä jaksoin kirjoitusten jälkeen – en siis juuri lainkaan. Tilastossa sain ensimmäiset luvut kahlattua läpi, mutta silloin en kyllä todennäköisyyslaskennasta ymmärtänyt juuri mitään, olin lapsen kengissä sen suhteen. Artikkeleita selailin hieman puhelimella iltaa ennen pääsykoetta, en tosin paljoa sillä minulla oli ”mielenkiintoisempaakin” tekemistä.

Pääsykoeaamuna äitini tai mummani, en enää muista kumpi, heitti minut juna-asemalle ja toivotti onnea. Todennäköisesti vastaukseni oli, että joo joo en mä sinne kuitenkaan pääse kun en oo edes lukenut, meen vaan kattomaan kokeen. Eikä siinä mitään, tiesin etten ollut lukenut, joten halusinkin lähinnä saada käsityksen itse koetilanteesta.

Juna-asemalla törmäsin erääseen luokkakaveriin, joka oli myös menossa samaisiin pääsykokeisiin Tampereelle. Junamatkan aikana rupattelimme niitä näitä, erityisesti psykologian pääsykokeesta. Hän kertoi tietävänsä joitakin tapauksia, jotka olivat hakeneet peräti 5 kertaa opiskelemaan psykologiaa eivätkä he olleet silti päässeet. Nostin hieman kulmakarvojani ja hämmästelin väitettä, vaikka olin tietoinen äärimmäisen pienistä sisäänpääsyprosenteista ja kokeen soveltavuudesta. Totesin ääneen jo kauan uskomani väitteen: ”Kyllä sinne on pakko päästä sisään, jos tarpeeks haluaa.” Haluamisella toki tarkoitin kovaa motivaatiota, yrittämistä ja lannistumattomuutta, en lapsen itsepintaiseen karkin haluamiseen verrattavaa toimintaa.

Uskoinkin ja uskon edelleen tähän väitteeseeni: vaikka jokin tavoite, päämäärä tai vaikka opiskelupaikka tuntuisi mahdottomalta saavuttaa, haluan ajatella, että kaikki on mahdollista, kunhan keskittää voimansa ja motivaationsa tavoitteellisesti kohti päämäärää. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan millään tavalla halveksia ketään, joka ei nyt ole vaikka sillä viidennelläkään kerralla päässyt sisään vaan pikemminkin motivoida yrittämään uudestaan – sisäänpääsy on mahdollista. Itsekään en päässyt sisään ensimmäisellä kunnon hakukerralla vaan nyt toisella kertaa, vieläpä ei-ensikertalaisena. Ei-ensikertalaisenakin on siis mahdollista päästä opiskelemaan, jopa psykologiaa.

Tästä päästäänkin ensikertalaiskiintiöihin: ensikertalaisuuden menetin ottaessani vastaan Turun yliopiston matematiikan ja tilastotieteen opiskelupaikan. Mielestäni lukion jälkeen tämän opiskelupaikan vastaanottaminen oli erittäin hyvä päätös, etenkin psykologian kannalta. En vain saanut viettää vuotta uudessa, upeassa opiskelukaupungissa, oppia pärjäämään omillaan, saanut uusia ystäviä ja tuttuja vaan myös opiskella psykologian kannalta tärkeitä tilastotieteen ja psykologian opintoja. On erittäin harmi, että tällaisen päätöksen tehneitä, jotka halusivat opiskella myös sen tulevan ”välivuoden” ennen varsinaista opiskelupaikkaa, väärän valinnan tehneitä tai muuten vain opiskelupaikkaa vaihtaneita rangaistaan tästä – opiskelusta.

Itse koin – ja koen edelleen – ensikertalaiskiintiöt erittäin epäarvoistavina. Olemme keskustelleet tästä paljon etenkin siskoni kanssa, joka pääsi viime vuonna Tampereen yliopistoon logopediaa – myöskin ei-ensikertalaisena. (Siskoni blogi: http://www.lily.fi/blogit/dream-come-true). Tosin jonkin verranhan tilastoistakin on voinut nähdä, kuinka ensikertalaisia pääsee silti suuremmat määrät sisään kuin ei-ensikertalaisia monilla aloilla, siis ilman kiintiöitäkin. Muistaakseni Tampereellekaan ei otettu viime vuonna edes sitä kahdeksaa ei-ensikertalaista. Tästä vuodesta en ole vielä löytänyt vastaavia tilastoja enkä tiedä olivatko pääsykoerajat samat vai erit ensikertalaisille ja ei-ensikertalaisille.

Nyt tuli mentyä jopa hieman sivuraiteille itse asiasta eli mahdollisuudesta saavuttaa päämääränsä, tässä yhteydessä esimerkiksi se haluttu opiskelupaikka. Te, jotka vielä pohditte ja haaveilette psykologian koulutuspaikasta, painakaa mieleenne sanat: ”Kyllä sinne on pakko päästä, jos tarpeeksi haluaa!”.

Emmi