Vastakohtien viikkoni

Tämä viikko on ollut yhtä vuoristorataa, se on pitänyt sisällään niin mahtavia kokemuksia upeassa kaupungissa, kuin todella surullisia juttuja täällä Suomessa. Öisen Rooman valoja, italialaisen miehen kauniita lauluja, hyvää ruokaa, uskomattomia rakennuksia, kymmeniä suihkulähteitä, tyylikkäitä ihmisiä, kotiinpaluun ja yhdet hautajaiset.

On kummallista, ettei kukaan oikeastaan koskaan tiedä, milloin on se viimeinen päivä elämää. Sitä paremmalla syyllä, siitä pitää nauttia. Sitä pitää jatkaa, vaikka eteen tulisi ikäviä asioita. Meidän tehtävä on elää elämää ja tehdä siitä meille mukavaa. Olla mahdollisimman hyvä ihminen. Elämän kulkua ei voi aina muuttaa, vaan pitää sopeutua siihen mitä vastaan tulee ja jatkaa. Halusin vähän kertoa teille tästä surustani, se on kuitenkin osa elämää. Surussakin on jotain kaunista, blogini kun tunnetaan kauniiden asioiden paikkana.

P1017935-tile.jpg

P1018376-tile.jpg

P9080066.JPG

P9080082.JPG

P9080094.JPG

Kokomusta asuni on muuten kokonaan Italiasta, ihan paras paikka tehdä upeita löytöjä. Roomassa kannattaa ehdottomasti tsekata kaikki kauniit pannat, päähineet ja perus pikkumustat mekot.

Kotiin oli aivan ihana palata, huomenna alkaa taas arki. Odotan jo aamukahviani ja sähköpostien selailua. Nyt omaan sänkyyn, ei ole sitä voittanutta.

Voikaa hyvin ja uskomattoman ihanaa uutta viikkoa tyypit!

/the trick is to enjoy life. Don’t wish away your days waiting, for better ones ahead…

Kommentit (17)
  1. Voimia! Suru on todella pysäyttävää, sen kohdatessa alkaa miettiä omaakin elämäänsä toisella tapaa. Vaikka tuntuisi pahalta, on suru silti tarpeellistakin ja osa elämää. Kuten sanoit, on opittava nauttimaan elämästä sellaisena kuin se annetaan ja jokaisesta päivästä erikseen, kukaan ei tiedä kauanko saamme täällä olla. Olen ihan samaa mieltä myös siinä, että surussa on jonkinlaista kauneutta, haurasta mutta kaunista yhtä kaikki. Lämpöisiä ajatuksia sinulle!

    1. Kiitos samoin. <3

  2. Voimia suruun! Itse menetin isäni äkillisesti kaksi vuotta sitten. Se suru oli lamauttavaa, varsinkin kun isäni oli vielä työikäinen. Elämä on sellaista ja sille ei aina voi mitään. Kuten sanoit, niin ehkä se on parempi ettei tarkkaa lähtöpäivää kukaan tiedä. Tyylikäs on musta mekkosi ollut!

    1. Otan osaa myös sinun suruun, meidänkin läheinen lähti ihan liian aikaisin vaikka sairaus olikin kestänyt jo vuosia -tuli kuolema yllättäen ja nopeasti. Ehdimme kuitenkin heittämään hyvästit ennen lähtöä, se oli hyvä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *