Liebster-Award -haaste

En nyt oikein tiedä, olisinko saanut ottaa tätä haastetta vastaan; jos kurkkaa tuohon sivun oikeaan reunaan, niin näkee, että niitä seuraajia on jo yli sen 200 kappaletta (ohhoh – koskas tämä tapahtui). Kiitos muuten kaikille, jotka jaksavat yhä uudelleen ja uudelleen hypätä kyytiin!

Päätin kuitenkin vastata, jos en muuten, niin siksi, että saanpahan ainakin mainostaa muutamaa seuraamaani blogia.

Minut haastoi Ihana Tyttö, joka on kyllä bloginsa osuvasti nimennyt; kun löysin hänen bloginsa (tädää possessiivisuffiksin oikeaoppinen käyttö), rakastuin heti. Silleen kuin nyt heteronainen voi naiseen rakastua, heh.

Ihanan Tytön kysymyksetkin olivat aika ihania:

1 . Ooksää onnellinen?

Olen. Tällä hetkellä  olen, eikä tarvinut edes pysähtyä miettimään. Ihan alkoi spontaanisti hymyilyttämään. 

2. Mistä sää liikutut?

Vaikka mistä. Useammin eläimistä kuin ihmisistä, mutta viime aikoina olen alkanut liikuttua myös viimeksi mainituista. Koska onhan ihmisetkin aika upeita. Useimmiten.

3. Millaiset lakanat sulla on?

Mä haluaisin ne Tom of Finland –lakanat! Varsinkin haluaisin ne, jos olisin vielä sinkku. Niillä voisi hyvin testata potentiaalisen seurustelukumppanin suvaitsevaisuutta.

Mulla on itseasiassa vaan tylsiä lakanoita; ihan tavallisia puuvillaisia. Suhteen alkuaikoina oli vielä mustia ja punaisia satiinisia, ja tuplapeitto. Sitten tuli avioliitto, ha ha. 

4. Mitä sää teet silloin, kun kukaan ei nää?

Puren varpaankynsiäni! Se on mun salainen guilty pleasure.

5. Mitä sää haluaisit tehä, muttet uskalla?

Haluaisin mennä jonnekin harrastelija-stand-up iltaan. Siis esiintymään. Mulla on jo vähän materiaaliakin, jota kirjoitin silloin, kun en hetkellisesti muistanut että mulla on ihan kamala ramppikuume!

6. Mikä on sun suhtees partoihin; kuvaile vapaasti.

Mun suhde partoihin on jälkijunainen. Silloin, kun tämä koko metsuriseksuaalibuumi tuli, olin ihan että mitvit, miksi äijillä tursottaa yhtäkkiä naamasta karvaa, en tajua! Porukka jakoi kuvia kuumista miehistä, jotka näytti mun mielestä vaan siltä kuin ne olisi repäisty jostain luolasta, ja itse olin vaan, että Gillette – the best the man can get.

Sitten tapasin Valokuvaajani ja sillä oli parta. Sen jälkeen parrasta tuli mun lemmikki – olen vannottanut sitä ikinä ajamasta sitä pois. Se trimmaa ja groomaa sitä kuin näyttelykoiraa, ja sen partaöljy on kallista ja tuoksuu santelipuulle. Se käyttää partasaippuaakin.

Luulin, että parta olisi paha mun iholle, mutta Valokuvaajan parta on niin pehmeä, että sen kosketus on kuin joku hivelisi pumpulilla sisäsääriin. Sitä on ihana paijata.

Lenkille en tosin ole vielä lähtenyt sitä viemään.

7. Mikä saa sut kehrään?

Ks. vastaus kysymykseen kuusi. Se parran kosketus iholla.

8. Mikä sua ahdistaa?

Viha. Tällä hetkellä mua ahdistaa se, miten vihaisia ihmiset on. Ne ei tajua, että toisilla ihmisillä on oikea hätä, ja jupisee jotain raiskareista ja musulomaaneista. En mä usko että kukaan jättäisi vapaaehtoisesti kaikkea taakseen ja riskeeraisi sekä oman että lastensa hengen matkalla ihan vaan huvin vuoksi, tai että pääsisi Pohjanmaalle raiskailemaan. Siis oikeesti – ne on ihmisiä ja niillä on hätä. Ei tässä pitäisi olla mitään keskusteltavaa. 

9. Mitä sun vielä pitäis tehdä, että vanhana ja ruttusena voisit kattoo elämää taaksepäin tyytyväisenä?

Noh, mähän alan jo olla aika vanha ja ruttunen 😀 Itseasiassa, eipä tule heti muuta mieleen, kuin että kirjan haluaisin jonain päivänä vielä kirjoittaa (ja mielellään myös julkaistakin). Vink vink vaan kaikki ne sadat kustannustoimittajat, jotka tätä blogia tietysti lukevat. Eigu.

10. Mitä suuhunpantavaa rakastat eniten? Tulkitse vapaasti.

Mua ei itseasiassa olisi tarvinut erikseen kehottaa tulkitsemaan vapaasti, sen verran likainen on mielikuvitus.

Mutta jos nyt jätetään se itsestäänselvä ykkösvaihtoehto pois, niin pizzaa ja sushia voisin vetää vuoropäivinä vaikka ajanlaskun loppuun asti. Ellei se lihottaisi niin maan perusteellisesti. Joo ja huuhtoisin molemmat alas shampanjalla.

11. Mistä sää unelmoit niin, ettet aina pysty keskittyyn olennaiseen?

Pitäisi tietysti sanoa, että maailmanrauhasta ja ihmisten keskeisestä harmoniasta ja vapaasta rakkaudesta, heh. Mutta olen niin himokas raadollinen, että unelmoin tällä hetkellä seuraavasta tapaamisestani Valokuvaajan kanssa, ja mitä kaikkea sen tapaamisen aikana taas tapahtuu ja montako kertaa ja missä asennoissa.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa

KIITOS IHANA TYTTÖ!

ja laita linkki hänen blogiinsa. Ovelana linkitin jo alussa, ja tuossakin äsken. Näin sitä säästetään aikaa kuulkaas!

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa

Niin, mistä tietää onko blogilla alle 200 lukijaa, ellei bloggaaja ole asentanut jotain kävijämittaria tontilleen? Toisin sanoen, heitän vaan lonkalta blogeja, joita itse seuraan, koska ne mielestäni ansaitsevat kyllä (enemmänkin) tunnettuutta: 

Cereja: Alaston seksipäiväkirjani 
Kaitafilmi: Elämä kahtia
riina_maria: Humputellen
NotCredibleDates: I Don’t Get You, Sorry
Sugar Kane: I Wanna Be Adored
Ansa X: Kiihkeä Kirjastonhoitaja
Madame H: Kutsutaan sua madameksi
Iidaisa: Sinkkuelämää, vihdoinkin
Keksitty Nimimerkki: Suhteettoman Hyvä Meno
Desperatehousewife: Täysi Kymppi
Raisaliitto: Viinin voimalla

Ja sitten kohtaan 4: keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

1. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?

2. Jos saisit olla eläin, mikä eläin olisit ja miksi?

3. Mikä on ärsyttävin luonteenpiirre kanssaihmisessä?

4. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

5. Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

6. Mikä on elämän tarkoitus?

7. Miksi bloggaat?

8. Jos sinusta tehtäisiin 2.0 –versio, mitä muuttaisit itsessäsi?

9. Jos voisit viettää päivän vastakkaisen sukupuolen kehossa, mitä tekisit?

10. Onko sinulla ärsyttäviä tapoja – jos, niin mitä?

11. Mitä sinun persoonastasi tärkeää asiaa et ole vielä paljastanut blogissasi?

Tulettehan linkkaamaan ja vinkkaamaan tontilleni, mikäli otatte haasteen vastaan! <3 

Suhteet Oma elämä

Paha, paha puuma

Lueskelin tämän postauksen kommenttikenttää ja pysähdyin.

Juuh elikkäs 😀 alkaa kuulostaa pikkasen uskomattomalta :D”

”Toisen, tuntemattoman ihmisen surukokemuksen ja vakavan sairauden yhdistäminen siihen, että itse pettää aviomiestään, viestii ja sopii salatapaamisia muiden miesten kanssa, oli vastenmielistä luettavaa. En kokenut tätä kirjoitusta, blogin muiden postausten joukossa, kauniina, vaan ehkä – tekopyhänä.”

”Tuntuu että yrittäisit kerätä jotain plussapisteitä ja näyttää tunteitasi, vaikka kaikki tietävät, että mitä teet tällä hetkellä, on kamalaa.”

Kyllä, minä petän aviomiestäni, koska en saa kotona seksiä. Enkä varmastikaan ole ainoa, joka pettää puolisoaan; minun eroni on se, että minä kirjoitan siitä.

Mutta hyvät ihmiset – en minä ole läpensä paha. Ei maailmassa ole 80-luvun hollywoodelokuvien kaksijakoisuutta, jossa USSR on paha ja USA hyvä; jossa konnat ovat konnia ja tunnistettavissa jo ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella, ja sankarit pysyvät sankareina ja takaavat onnellisen lopun, jossa paha tuhotaan. Kunpa elämä olisikin niin helppoa, niin mutkatonta, niin mustavalkoista. 

Voiko tosiaan olla niin, että minut nähdään saman mustavalkoisen filtterin läpi? Että koska en ole uskollinen seksittömässä parisuhteessani, niin minussa ei voi olla mitään hyvää, ei kykyä nähdä mitään kaunista – tai että minulla ei edes ole oikeutta tuntea mitään kaunista omassa elämässäni?

Onko tosiaan niin, että tässä maailmassa on vieläkin ihmisiä, niin mustavalkoisesti ajattelevia, ja täynnä vihaa, että kauniin kohtaamisen jakaminen synnyttää joko epäuskoisuutta tai epäilyksen siitä, että jaan kohtaamisen vain kerätäkseni plussapisteitä?

Jäin toisaalta taas myös miettimään, minkälainen ihminen tuntee jatkuvaa tarvetta arvostella toista ihmistä, olkoonkin sitten vain anonyymina, vain Internetin kätköistä, riippumatta siitä, mitä arvostelun kohteen aihepiiri käsittelee; toisaalta taas tajusin, että jokaisen motiivit ovat vain kyseisen henkilön tiedossa, joten hyppäsin tämän sivuraiteen yli aika äkkiä.

Sen sijaan aloin miettiä, minkälainen itse olen, minkälaisen kuvan annan siinä ihan oikeassa elämässä, siinä ihan oikeassa kanssakäymisessä. 

Minä olen paitsi pettäjävaimo, myöskin jonkun (ainakin ajoittain suhteellisen hyväkin) tytär. Olen jonkun, tai ehkä jopa useamman, paras ystävä; se, jolle voi kertoa kaiken ja tietää, ettei se kerro eteenpäin. Olen myös hyvä työntekijä ja asiakkaitten keskuudessa pidetty yhteyshenkilö; se, joka vastaa nopeasti ja kattavasti, ja joka ajattelee mukana. Se, joka saa kollegat ajoittain nauramaan niin, että vesi valuu silmistä. 

Olen se nelikymppinen nainen, joka käy tiistai-iltaisin joogassa ja halaa joogaopettajaansa; se, jonka luokse naapurin poika tulee perjantai-iltana juomaan muutaman pullon olutta ja ruotimaan ihmissuhteitaan, kun omille vanhemmille ei voi. Ja olen myös se jakkupuvussa työpäivän jälkeen ruokakaupassa vanhan mummun ostoksia pakkaava, kun huomaan, että tällä on vaikeuksia seistä tukematta rollaattoriinsa.

Olen se nainen, joka hymyilee sinulle ratikassa, vaikka emme tunnekaan entuudestaan; ja se, joka tervehtii sinua kun kohtaamme lenkkipolulla. Ja sinä hymyilet takaisin, ja tervehdit yllättyneenä. Sillä et tiedä, että minä petän miestäni, etkä siten ajattele, että minä olen läpensä paha.

Minä en nyt kirjoita tätä kaikkea kerätäkseni plussapisteitä. Minulla ei ole mitään tarvetta bonussysteemiin tai lojaliteettiohjelmaan; minä kirjoitan tämän kaiken kertoakseni, että vaikka petän, se ei määritä minua ihmisenä. Minä olen niin paljon muutakin kuin vain se huorintekijä. Ja siitä pettämisestäkin huolimatta en ole koskaan tarkoituksella kenellekään ilkeä.

Minä en myöskään ole vihainen tai katkera; ennemminkin hämmästynyt, että on olemassa minulle tuntemattomia ihmisiä, joille minun blogini todellakin määrittelee minut kokonaisuutena, jotka jotenkin blogin kauttani luulevat tuntevansa minut. Luulisi, että siihen on yli kahden vuoden aikana (!) tottunut, mutta aina se jaksaa hämmästyttää; että minä olen jollekin vain se sosiaalipornon tuottaja, se haureuteen horjahtanut ämmä, se tunteeton petturi. 

Ja kyllä – minä ymmärrän näitä tuntemattomia ihmisiä. Ymmärrän, että jokainen peilaa tätä maailmaa oman kokemuspohjansa läpi; sekä sen, mitä vanhemmilta sukupolvilta on opittu, mikä on tullut äidinmaidossa tai vastaanotettu mummun pyykkäyksestä karheutuneista käsistä. Mistä on puhuttu kotona ja mistä vaiettu, ja siitäkin mistä on salaa kuiskittu. Ymmärrän, että on helppoa olla ehdoton, jos kaikki menee itsellä hyvin ja suunnitelmien mukaan. Tai ehkä, vaikka ei menisikään. Minä en kuitenkaan enää osaa olla ehdoton, missään asiassa. Minua hävettää, että edes joskus olen ollut, monessakin. 

Me olemme erilaisia ihmisinä juurikin kokemuspohjamme takia; olemme ikäänkuin puita ja niitten vuosirenkaita, joista jotkut renkaat ovat paksumpia kuin toiset. Mutta siellä kaikkien niitten renkaitten sisällä, siellä ytimessä, me olemme kaikki samanlaisia. Kukaan ei ole pahempi tai parempi kuin toinen; me vain olemme, ja haluamme samoja asioita kulttuurista, ihonväristä tai taloudellisesta statuksesta riippumatta.

Ja me yritämme aina tehdä parhaamme, tilanteesta riippumatta. Ihan varmasti ja ihan joka ikinen meistä. 

crusifiction.gif

Suhteet Oma elämä Rakkaus