Puuma kehrää

“Hei kulta..”

Veti syliin heti ovella, halasi pitkään ja lujasti. Suuteli.

Päästyämme huoneeseensa istutti sängylle, otti kiinni käsistä, katsoi silmiin.

“Anteeksi vielä kerran.”

Keskeytin suudelmalla, sanoin pehmeästi että anteeksipyyntöön ei ole tarvetta; että minun pitäisi pyytää anteeksi, että olen pahoillani. Halasimme. Pitkään. Nörttipojan kädet alkoivat vaellella kehollani, hän silitti säärtäni, reittäni; kätensä hivuttautui hameeni alle. Ja pysähtyi. Katsoi minua innostuneena silmiin, virnisti poikamaisesti. Oli löytänyt uudet stay-uppini.

Nörttipoika polvistui eteeni lattialle ja riisui saappaani hitaasti. Silitti sääriäni, nosti jalkani olkapäilleen hivuttaen hameeni lantiolleni ja katsoi minua ihaillen. Vei huuliaan sukkien verhoamia sääriäni pitkin, aina pitsiin asti. Suuteli paljasta sisäreittä. Värähdin, vedin syvään henkeä.

Poika riisui paitansa ja tuli makaamaan päälleni painaen lantiotansa vaativasti lantiotani vasten, alkoi tehdä hierovaa liikettä. Kätensä löysi sisään kaula-aukostani, taiteili tiensä rintaliivieni sisään ja vapautti rintani; suuteli sitä, nuoli nänniäni. Kaikki tapahtui hitaasti, kiusoittelevasti. Olo oli kuin usvassa; yksityiskohdat hämärtyivät. Oli vain nautinto; jokainen kevyt kosketus lähetti väristyksiä aina selkäpiihin asti.

Poika vetäytyi päältäni, kävi polvilleen jalkopäähäni; riisui alushousuni yhdellä verkkaisella, jatkuvalla liikkeellä. Painoi kiireettömän suukon jalkoväliini, hymyili arasti. Katseemme kohtasivat, mietin näytinkö itse yhtä himokkaalta kuin mitä Nörttipojan silmistä luin. Kohotin lantiotani kutsuvasti, melkein epätoivoisesti inahtaen jotain käsittämätöntä.

Nörttipoika avasi housunsa koko ajan silmiin katsoen ja tuli päälleni. Suuteli minua pitkään, silitti kasvojani ja työntyi sisääni hitaasti edelleen silmiini katsoen. Kietouduimme toisiimme ja löysimme yhteisen rytmin; poika liikkui sisälläni hitaasti, määrätietoisesti, melkeinpä raukeasti. Slow-motion seksiä. Tuntui aivan mielettömän hyvältä. Kiipesimme yhdessä kohti kliimaksia; Nörttipoika huohotti kaulaani, kasvoi sisälläni ja purkautui minuun voihkien; saavutin oman orgasmini tuntiessani ja kuullessani hänen mielihyvänsä.

Jälkeenpäin hän veti minut tiukasti itseään vasten, solmi pitkät säärensä ympärilleni, hengitti tuoksuani nenä painettuna niskaani. Silitti laiskasti vatsaani.

“Täydellisemmän tästä hetkestä tekisi vain Morgan Freemanin voice-over.”

Purskahdin holtittomaan nauruun, johon poika yhtyi.

Oli ihanaa viettää pitkästä aikaa enemmän kuin muutama tunti yhdessä. Puhuimme paljon, vakavistakin asioista. Viimekertaisesta riidastamme. Minun laillani poikakaan ei ollut tottunut puhumaan vaikeista asioista; ymmärsimme toistemme reaktiot. Ja annoimme anteeksi.

“Me opitaan toisiltamme niin paljon muutakin kuin vain seksiä”, poika totesi vakavana.

Rakastelimme vielä kahdesti; tällä kertaa ei ollut tarvetta akrobatiaan tai eri asentoihin. Tuntui hyvältä olla toisen lähellä, koskettaa intiimisti. Silitellä toisen kehoa verkkaisesti orastavan himon kupliessa jossain syvällä.

Nauroimme myös paljon; kiehnäsimme toisissamme kuin kaksi teiniä. Matkimme Morgan Freemanin narraatiota.

“The young male has clearly accomplished attracting the sexual interest of the female, following amongst this species a very commonly used ritual of touching and rubbing lips against eachother as a sign of mutual arousal. The female’s willingness to mate is clearly visible, physiological signs varying from shortness of the breath to somewhat incoherent vocal signaling. The young male keenly observes this, concluding that it is safe to continue to copulation. As he makes his attempt, the older female assists him to ensure successful completion.”  

morgan_freeman.jpg

Ah, Morgan.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Puuma katsoo peiliin

Eiliseen postaukseeni tuli paljon kommentteja – ja valtaosa niistä oli (oikeutetusti) Nörttipojan “puolella”. Pisti todella ajattelemaan, varsinkin kun lounaan jälkeen meilejä alkoi taas tipahdella tasaisin väliajoin.

Ymmärrän nyt, että ehkä minulla kuitenkin on yliote tässä suhteessa huolimatta siitä, että Nörttipoika antaakin itsestään vahvan kuvan. Ehkä sillä on tekemistä Nörttipojan menneisyyden kanssa. Olen aina ollut siinä uskossa, että Nörttipoika ei kavahda konflikteja; hänen puheistaan saa semmoisen kuvan, ettei hän juurikaan välitä mitä muut ihmiset ajattelevat mikäli hänellä on jotain sydämellään. Mutta ehkä se on vain puolustusmekanismi; pelkkää ulkokuorta. Ehkä Nörttipoika ei olekaan sisältä niin vahva kuin luulen.

Allaoleva meilinvaihtomme (Nörttipoika kursiivilla, minä normaalilla fontilla) tuo tämän aika selvästi ilmi ja saa minut lähes inhoamaan itseäni. Miksi tosiaan Nörttipojan pitää aina olla se, joka lepyttelee, miksi minä saan äksyillä ja tuittuilla jos hänen kerran pitää filtteröidä – kuten Vierailija kysyi viime postauksen kommenttikentässä?

Milloin minusta tuli tämmöinen narttu?

ashamed.jpg

Aion ottaa asian esille huomenna kun taas tapaamme. Uskon että minun tulee vielä kunnolla, kasvotusten, pyytää anteeksi tuittuiluani. Nörttipoika ansaitsee sen.

***

Hei kulta, vielä kerran anteeksi siitä lauantain meilistä – kuten jo sanoin minun ei olisi pitänyt lähettää sitä. Miten töissä menee?

Tajuat kai että vaikka pyydätkin anteeksi sen jälkeen kun olet sanonut jotain todella loukkaavaa, se ei tarkoita sitä että voin heti unohtaa sen… Töissä ei suju, ei huvita ollenkaan tänään.

Joo, tajuan. Mutta ymmärrätkö mitä tarkoitin? Minusta tuntuu joskus ettet käsitä tunteitani tai jotain sinne päin; tuntuu että olet koko ajan varuillasi ja etsit signaaleja joita muka annan, vaikka näin ei ole. Tämä häiritsee minua; en tiedä johtuuko se omista tunteistani vai siitä että maalailen olemattomia piruja seinille.

Ja totta kai luotan sinuun, en kai muuten rakastelisi kanssasi, puhuisi kanssasi niin paljon kaikesta. Siksi onkin niin häiritsevää tuntea näin. Yritän vain selvittää omaa tilannettani, jos olen väärässä niin kerro ihmeessä.

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat: että olin/olen epävarma siitä, miten paljon tunteistasi suodatat ulospäin; ja että epäilen onko se, mitä sanot tuntevasi minua kohtaan, koko totuus vs. se, mitä oikeasti tunnet.

Tarkoitin perjantaisella kysymykselläni ärsytyksestäsi pelkästään fyysisen läheisyyden tarvetta. Aprikoin, olisiko tarvetta tavata useammin – lue: panna useammin. Mutta keskustelu ei koskaan päässyt siihen pisteeseen ennen kuin kääntyi jonnekin aivan muualle.

Olen aina ollut huono “ihmissuhdepuheissa”; en osaa ilmaista itseäni hyvin joten jos ymmärsit väärin, olen pahoillani. Mutta siitä huolimatta, tarkoitit sitä tai et, se mitä sanoit tuntui kuin suhteeltamme olisi vedetty pohja alta. Molemminpuolinen luottamus on mielestäni se, mikä tekee suhteestamme niin ainutlaatuisen; ja jos sitä ei ole, mitä meillä sitten enää on?

Ja kyllä, olen edelleen loukkaantunut…en voi sille mitään, anteeksi.

Tajuan nyt, että olin väärässä; tulkitsin sinut väärin enkä voi mitenkään oikeuttaa reaktiotani. En voi puhumalla tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja jos vieritän syyn tunteilleni, tuntuu sekin raukkamaiselta. Tiedäthän sinä miten pahoillani olen siitä meilistäni, jos joku tietää minkälainen olen, se olet sinä. Siksi voin myös luottaa sinuun, koska ymmärrät minua ja olet siinä suhteessa samanlainen kuin minä.

Ei, en tiedä miten voin hyvittää tämän, voin vain toivoa että ymmärrät etten tarkoittanut sitä. Että olen loukannut sinua, todella sattuu. Istun täällä kyyneleet silmissä…

Totta kai tiedän, tiedän myös että teen sitä itsekin; puhun ajattelematta ja toivon jälkeenpäin että voisin ottaa sanomani takaisin. Mutta se loukkaa silti. Olin kirjaimellisesti koko viikonlopun pala kurkussa, yhtäkkiä epävarma kaikesta, epävarma meistä. En pitänyt siitä tunteesta – eihän tämmöinen ollut tämän järjestelyn tarkoitus.

Tiedän että se loukkasi – usko minua. Ja olen pahoillani että sen piti tapahtua vielä keskellä viikonloppua, kun emme voineet puhua kunnolla. Jos tässä maailmassa on joku ihminen, jonka kanssa en halua riidellä, se olet sinä…

Iso suukko, odotan keskiviikon tapaamistamme enemmän kuin tiedätkään; on ikävä sinua kulta.

Tiedän että tiedät kulta; suukko takaisin. Ja kiitos että voitiin puhua, olo on jo paljon parempi…

Onneksi voimme aina keskustella konflikteistamme – se on minulle uutta.  Olet minulle erittäin tärkeä, toivottavasti tiedät sen… 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi