2 x viimeaikoina nähty elokuva

Tulin viime viikonloppuna pitkästä aikaa katsoneeksi elokuvan – tai itse asiassa peräti kaksi! Olen tainnut blogissakin kirjoittaa, että nykyään tuntuu vähän vaikealta löytää hyviä elokuvia, ja usein elokuvan etsintä päättyy siihen, etten löydä mitään hyvää, ja katsonkin sitten jotain sarjaa sen sijaan. Myös elokuvateatterissa tulee nykyään käytyä melko harvakseltaan. Vaan viime viikonloppu oli poikkeuksellisesti leffojen suhteen erittäin onnistunut – ensin katsoin perjantaina yksin kotona Call me by your name -elokuvan, ja lauantaina olimme ystäväporukan kanssa elokuvateatterissa katsomassa uuden Leijonakuninkaan. Ajattelinkin nyt pitkästä aikaa kirjoitella tänne blogin puolelle vähän perinteistä leffa-arviota.

Call me by your name

Kuva: Aamulehti

I may have come close, but I never had what you two have. Something always held me back or stood in the way. How you live your life is your business, just remember, our hearts and our bodies are given to us only once. And before you know it, your heart is worn out, and, as for your body, there comes a point when no one looks at it, much less wants to come near it.

Muistan, että kun tämä kyseinen elokuva ilmestyi, hehkutettiin sitä monissa lehdissä ja blogeissa. Onnistuin kuitenkin jotenkin ohittamaan jutut syventymättä niihin sen tarkemmin ja minulta meni vähän ohi, että millainen leffa oikeastaan on edes kyseessä. Perjantaina, kun selailin leffavalikoimaa läpi, törmäsin tähän leffaan ja katsoin sen trailerin, jonka jälkeen päätin katsoa koko leffan.

Call me by your name sijoittuu 80-luvun Italiaan, jossa amerikkalaisperhe viettää kesää. Perheen isä on tutkija, ja joka kesä hän saa luokseen avustajakseen opiskelijan. Tällä kertaa avustajaksi saapuu 24-vuotias amerikkalainen Oliver. Perheen 17-vuotiaan pojan Elion ja Oliverin välille kehittyy hiljalleen tunteita, jotka roihuavat yhä kuumempina ja kuumempina – sisäisistä estelyistä huolimatta. Olosuhteet ovat kuitenkin kaikin puolin hankalat suhteen kannalta.

Elokuva on kuvattu todella kauniissa ja idyllisissä maisemissa Italiassa, joka mielestäni suorastaan ”näyttelee yhtä roolia” tässä elokuvassa. Myös itse kuvaustyyli on omaleimainen ja taiteellinen. Elokuva on kaikin puolin kaunista katseltavaa. Aluksi itsestäni tuntui, että elokuva lähtee liikkeelle vähän hitaasti ja juoni tuntui etenevän vähän verkkaisesti, mutta jossain vaiheessa leffa imaisi kunnolla mukaansa.

Tykkäsin ihan hirmuisen paljon Elion suhteesta omiin vanhempiinsa – heillä oli todella lämpimät, läheiset ja mutkattomat välit, ja vanhemmat tukivat Eliota kaikessa – myös aikana, jolloin esimerkiksi homoseksuaalisuus oli eri tavalla tabu kuin tänä päivänä. Elokuvan loppu herkisti jopa tällaisen vähän vähemmän herkkiksen tyypin. Yksi elokuvan koskettavimmista ja vaikuttavimmista kohtauksista oli Elion isän lämminhenkinen puhe pojalleen.

En ehkä ihan täyttä kymppiä antaisi tälle leffalle alun verkkaisuuden takia, mutta vahvan suosituksen annan ihan ehdottomasti!

Leijonakuningas

Kuva: Kainuun Sanomat

When we die, our bodies become the grass, and the antelope eat the grass. And so, we are all connected in the great Circle of Life.

Kävimme viime lauantaina tosiaan ystäväporukan kanssa katsomassa Leijonakuninkaan live action -version. Disneyhän on viime vuosina tehtaillut kyseisiä versioita useista elokuvistaan, mutta vasta Leijonakuningas oli sellainen, joka minunkin oli pakko päästä katsomaan – se on ollut aivan ehdoton suosikkini Disney-leffoista lapsena (Pocahontasin lisäksi).

En ollut nähnyt Leijonakuningasta vuosiin, mikä oli varmaan siinä mielessä hyväkin, ettei tullut verrattua liikaa uutta versiota vanhaan. Meidän koko seuruettamme mietitytti etukäteen se, olisivat aidon näköiset, mutta ihmiskieltä puhuvat leijonat jotenkin outoa tai vaivaannuttavaa katsottavaa.

Onnekseni voin todeta, että englantia puhuvat leijonat eivät olleet mitenkään liian outo juttu. Ehkä ihan ensi metreillä asiaan kiinnitti huomiota, mutta elokuvan edetessä koko hommaa ei enää pahemmin mietityttänyt. Jotta tarina saatiin kerrottua sellaisena kuin se on, leijonien nyt vain oli puhuttava. 😀 Leijonat itse ja muutenkin koko elokuvan visuaalinen ilme olivat mielestäni hienoja, ja jo se toi elokuvaan paljon uutta ensimmäiseen versioon verrattaessa. Pikkuinen Simba oli älyttömän söpö ja maisemat näyttivät todella kauniilta.

Elokuvan juoni noudatti uskollisesti alkuperäisen version juonta, ainakin sikäli kuin itse muistan. Sen sijaan minulla on jokin muistikuva, että alkuperäisversio on ollut mielestäni hauskempi – tosin en tiedä, johtuuko se vain siitä että sen nähdessäni oli huomattavasti nuorempi. Joissain kohdissa olisin toivonut ehkä lisää tunnetta – esimerkiksi ihmettelimme vähän, ettei Simba lainkaan itkenyt isänsä Mufasan perään, vaikka nyt toki surullinen olikin.

Elokuvan musiikki toimi hyvin ja tykkäsin laulujen uusista versioita. Aikuisen Nalan ääninäyttelijänäkin toimiva Beyoncé toi musiikkiin upean lisän.

Elokuvan ikäraja on K12, eli se on itse asiassa suunnattu aikuisemmalla yleisölle. Siihen nähden olisin ehkä kaivannut vielä aavistuksen lisää jotain, ehkä syvällisyyttä? Toki täytyy muistaa, että tämäkin versio pohjautuu nimenomaan lastenohjelmaan.

Leijonakuninkaan uusi versio oli joka tapauksessa hyvin toteutettu, mukaansatempaava ja upealla musiikilla höystetty. Seurueessamme oli yksi henkilö, joka ei ollut koskaan nähnyt Leijonakuninkaan alkuperäisversiota, ja jopa hän antoi leffalle arvosanaksi ysin. Itse antaisin varmaan ainakin ysi plussan! 🙂

***

Onko siellä muita, jotka ovat nähneet nämä elokuvat tai jomman kumman? Mitä tykkäsitte?

Ja hei, heittäkää mulle taas vinkkejä hyvistä leffoista! Niitä on aina niin hankalaa löytää. Tarkoituksena on katsoa lähiaikoina  myös ainakin Rocketman, joka kertoo Elton Johnin elämästä.

-Netta

Lue myös:

Parhaat näkemäni elokuvat

12 vuoden ajan kuvattu Boyhoode-elokuva on omaleimainen

Amy Winehouse -dokumentti tekee melankoliseksi

Kommentit (4)
  1. Call me by your name ei omalla kohdalla oikein lunastanut odotuksia. Kirjoitin siitä jutun:
    https://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/dont-call-me-by-your-name/
    Pitäisi ehkä antaa sille uusi mahdollisuus 🙂

    Leijonakuninkaan uutta versiota en ole vielä nähnyt, enkä oikein tiedä, kuulunko kohdeyleisöön. Ensimmäisen leffan aikaan olin ”liian vanha”, joten en innostunut leffasta, vaikka pikkusisko sitä fanitti.

    1. Hei pitää lukea toi sun postaus! 🙂

      Mee ihmeessä katsomaan, vaikka et olisikaan koskaan nähnyt. Meidän porukassa tosiaan oli myös yksi, joka ei tyyliin edes tiennyt mikä on Leijonakuningas ja ihmetteli miksi me mennään katsomaan jotain lastenleffaa. 😀 Ja silti tämä samainen mies antoi leffalle arvosanaksi ysin! Eli uskon, että voit todellakin tykätä. <3

  2. Katson todella harvoin elokuvia, mutta Call Me By Your Namen katsoin noin vuosi sitten (taisi olla Elokuvapäivänä syyskuun alussa).Se taitaakin olla viimeisiä katsomiani elokuvia, koska en jaksa katsoa yksin kotona ja elokuvateattereissakaan ei tule juuri käytyä.

    Fiilikset elokuvasta olivat hyvin samanlaisia kuin kuvailit, eikä loppu pystynyt katsomaan kuivin silmin 😀 Kaiken kruunasi Sufjan Stevansin ihana musiikki <3

    1. Joo, harmillista kyllä leffoja tulee itselläkin katseltua nykyään melko harvakseltaan. Mä kyllä itse asiassa jopa tykkään katsoa leffoja yksin ollessani, mutta en vaan yleensä meinaa löytää mtn hyvää 🙁

      Mutta tämä leffa oli kyllä hyvä! <3 Ja oon muuten samaa mieltä (unohdin vain postauksessa mainita), että leffan musiikit oli myös tosi ihanat! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *