Leffavinkki: Boyhood
Jos haluat paeta omaa elämääsi hetkeksi, mene elokuviin. Se ei ole lainkaan sama asia, kuin kotisohvalla Netflixin kyttääminen. Leffateatteriin meneminen on jo itsessään pieni elämys. Lippujen varaaminen ja lunastaminen, popcorn-pakkaus ja limu, lipuntarkastus ovella, oman paikkanumeron löytäminen ja istuutuminen punaiseen penkkiin. Uusien leffojen trailerit, joista ainakin puolet päätät haluavasi nähdä (etkä todennäköisesti kuitenkaan näe). Ja sitten kun valot sammuvat ja leffa alkaa pyöriä, irtoat hetkeksi omasta elämästäsi ja pääset hyppäämään mukaan aivan toiseen tarinaan, edes pariksi tunniksi.
Itse en ollut käynyt elokuvissa sitten viime kesän, jolloin kävin katsomassa The Fault in Our Starsin (johon rakastuin). Nyt tuntui siltä, että olisi korkea aika mennä, vaikken tiennyt ollenkaan, mitä ohjelmistossa tällä hetkellä on. Vähän sattumalta leffavalinnaksi osui Boyhood, joka osoittautuikin oikein kelpo elokuvaksi. En ole ainoa joka on tätä mieltä, koska elokuva on jo tähän mennessä voittanut kolme Golden Globe -palkintoa ja se on saanut myös kuusi Oscar-ehdokkuutta. Ilmeisesti Suomessa tämä leffa on jotenkin sivuutettu, koska en ole nähnyt sitä mainostettavan missään, eikä se ole esimerkiksi Finnkinon 10 katsotuimman leffan joukossa. Tämä on vääryys, koska kyseisellä listalla komeilee kaikenmoista huttua, vaikka Boyhood on leffa, jolla on jotain uutta annettavaa!
Boyhoodista erityisen tekee se, että elokuvaa on kuvattu yhteensä 12 vuoden ajan, vuodesta 2002 vuoteen 2013 asti. Se kertoo nuoren pojan Masonin ja tämän siskon kasvusta aikuisuuten. Toteutus on ainutlaatuinen ja minusta toimi erittäin hyvin. Oli upeaa nähdä päähenkilöiden kasvavan lapsista aikuisiksi leffan aikana. Tuntui, että heihin kiintyi hahmoina paljon enemmän, kuin ”normaalin” leffan henkilöihin. Leffan alussa lapset ovat vielä melko pieniä, mutta elokuvan lopussa he olivat aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa. Myös heidän vanhempiensa ikääntymisen näkee valkokankaalla selkeästi.
Koska elokuva sijoittuu niin pitkälle aikavälille, ei siinä selitetä jokaista asiaa yksityiskohtaisesti, vaan monet asiat jäävät osittain katsojan oman tulkinnan varaan. Siksi voikin olla, että jokainen katsoja rakentaa kyseisestä elokuvasta hieman omanlaisensa tarinan oman mielikuvituksensa avulla. Kun jokaista vuotta näytetään vain hetken verran valkokankaalla, jää paljon selittämättä ja kertomatta. Tämä ei kuitenkaan häiritse. Aina ei tarvitse selittää yksityiskohtaisesti. Tässä elokuvassa on toki myös paljon yksityiskohtien kuvausta, mutta silti keskitytään enemmänkin kuvaamaan suuria linjoja; päähenkilön nuoruuden tärkeimpiä kohtia.
Mielestäni Boyhood on niitä elokuvia, jotka täytyy nähdä alusta loppuun, ennen kuin siitä voi sanoa mitään. Keskivaiheessa saattaa vielä olla hämmentynyt tarinan kerrontatavasta, mutta kun valot syttyvät elokuvateatterin saliin, syttyy myös lamppu katsojan päässä: ”Vau! Tällainen kokonaisuus se olikin!”
Kyseinen leffa sopii mielestäni muuten erittäin hyvin esimerkiksi pariskuntien katsottavaksi; tästä pitävät niin miehet kuin naisetkin (olen tehnyt pientä gallupia, heh). Ei räiskintää, väkivaltaa tai seksiä. Voi toki herätä kysymys, että mitä sitten jää jäljelle? No, jotain paljon enemmän. Vakavasti otettavaa ihmiselämän ja kasvun kuvausta. Vaikka Boyhood ei ehkä ole elämääsi ravisutteleva leffakokemus, niin itse ainakin olen huomannut miettiväni leffaa jälkikäteen. Ja se on minusta hyvän elokuvan merkki.
Jos haluat nähdä jotain hieman erilaista, niin suosittelen katsomaan Boyhoodin. Minulle jäi jotenkin leffasta hyvä tunne; sellainen että kaikki menee lopulta hyvin. Kaikki järjestyy.
-Netta
Lue myös:
Leffaklassikko – Liian paksu perhoseksi