Uusi (vanha) pöytä tuli taloon

Uusi (vanha) pöytä tuli taloon

Hei muruset! <3 Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella sisustusjuttuja. Marraskuussa remontin aikaan kirjoittelin tietysti paljon remontista, ja joulukuussa taisin kirjoitella vähän sisustusmietteitä – hakusessa oli uuteen kotiin muutamia juttuja, kuten vitriini, lipasto, valaisimia ja ruokapöytä. Kirjoittelin tuolloin myös siitä, että kalusteiden ostamisessa on omat kommervenkkinsä, sillä meidän autoomme eivät useimmat kalusteet kokonaisina mahdu, ja esimeriksi Tori.fi:n […]

Kateissa ollut rakkaani – kirjasto

Kateissa ollut rakkaani – kirjasto

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Mikä ihana rauhan tyyssija. Nojatuoleja aseteltuina viihtyisiksi ryhmiksi, joissa voi pieteetillä tutustua mielenkiintoisiin kirjoihin. Hiljaista ja rauhallista. Ihmisiä opiskelemassa, lukemassa päivän lehteä ja valitsemassa iltalukemista. Mieleeni palautuivat lapsuudessa kirjastoissa vietetyt kymmenet ja sadat tunnit. Kun sovittiin etukäteen parhaan ystävän kanssa, että tiistaina mennään koulun jälkeen kirjastoon, ja otetaan eväät mukaan. Ollaan […]

ASMR on yksi lempikeinoistani rentoutua

ASMR on yksi lempikeinoistani rentoutua

Pari vuotta sitten luin Hesarista jutun nuoresta suomalaisesta naisesta, joka teki ASMR-videoita nettiin. Outo ja epämääräinen kirjainyhdistelmä, jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Ja joku tekee siitä jotain videoita, mitähäh? Jutun lukeminen oli kuitenkin silmiä avaava kokemus. Siinä kerrottiin, että ASMR on lyhenne sanoista autonomous sensory meridian response, ja se viittaa tahdosta riippumattomiin, rauhoittaviin aistielämyksiin. […]

Jatkan blogiani niin kauan kunnes..

Jatkan blogiani niin kauan kunnes..

Aina toisinaan minulta kysytään, että miten ja miksi ihmeessä jaksan blogata. Miten siihen riittää energiaa ja mistä keksii aiheita? Miten sitä jaksaa tehdä tavallisen päivätyön ohella? Aionko jatkaa sitä vielä kauan? Ja: Lopettaako tämä blogi joskus? Vastaisin, että usein ne blogit, jotka syntyvät vähän vääristä päämääristä lopettavat jossain vaiheessa yhtä nopeasti kuin aloittivatkin. Siis silloin, kun taustalla […]

Miten myydä asunto ilman välittäjää?

Miten myydä asunto ilman välittäjää?

Kirjoitin syksyllä postauksen nimeltään ”Asunnonostajan muistilista”, jossa kerroin asioista, jotka kannattaa huomioida asuntoa ostaessa. Meillä oli tuolloin asunnonmetsästys meneillään, joten noita asioita tuli pyöriteltyä paljon mielessä. Lopulta sitten löysimmekin uuden kodin, ja ennen muuttoa piti vielä myydä vanha kotimme. Päätimme myydä asunnon itse sen itse, ilman välittäjiä, ja asunto myytiinkin todella nopeasti. Tässä postauksessa päätinkin […]

Laiskottelusta tulee syyllinen olo

Laiskottelusta tulee syyllinen olo

En tammikuussa saanut aikaiseksi mitään kovinkaan suurta ja mahtavaa. Olen toki käynyt töissä, pessyt pyykkiä, tyhjentänyt tiskikonetta, ulkoiluttanut koiraa, lakaissut pikkukiviä ja kuraa eteisen lattialta ja tuulettanut täkkejä pakkasilmassa, mutta nehän nyt ovat pikkujuttuja. Jossain vaiheessa elämä on onnistunut syöksemään aivoni tilaan, jossa ne ajattelevat jatkuvasti, että pitäisi saada aikaiseksi, ja paljon. Onhan tässä viimeisen […]