Iloitsetko toisten puolesta?
Mulla on yksi ihan mahtava ystävä, joka jaksaa aina tsempata mua ja innostua mun puolesta. Siis käytännön tasolla niin, että esimerkiksi ennen kuin Trendin Facebook-live alkoi (johon siis osallistuin), hän lähetti mulle tsemppiviestin. Ja muuttopäivän aamuna hän toivotti viestillä jaksamista muuttoon. Ja jo aiemmin, silloin kun muuttomme vasta varmistui, hän onnitteli uudesta kodista ja kysyi, koska menisimme kilistelemään muuton kunniaksi. Ja aikoinaan, kun sain tietää saaneeni nykyisen työpaikkani, hän ehdotti että menemme lasillisille ja taisipa hän vielä tarjotakin. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Kyseessä on ihan mahtava ja upea toimintatapa. Siitä tulee olo, että hän muistaa mun elämässä meneillään asiat, koska ne on hänellekin tärkeitä. Ja hänen tapansa toimia on jotenkin ainakin omassa lähipiirissä vähän sellainen ”katoava luonnonvara”. Tuntuu, että kaikki ihmiset ovat niin kiireisiä omissa menoissaan ja omissa tekemisissään, ettei kukaan jaksa ja ehdi ihan hirveästi miettiä tai muistaa muitten ihmisten tekemisiä. Ja tietysti se on ihan täysin luonnollistakin. Mutta voi hitsi, miten hyvä fiilis siitä kyllä tulee, kun huomaat, että joku on ajatellut sinua ja sinun menojasi ja tekemisiäsi. Se, että joku tsemppaa ja kannustaa, muistaa mitä sinulla on meneillään juuri nyt. Sellaista ei maailmassa koskaan ole liikaa. Ehkä sen tärkeys korostuu itselleni siksikin, ettei mulla ole sisaruksia tai muuten tosi läheistä perhettä tai sukua, niin siksi tuntuu hyvältä, että juurikin joku ystävä muistaa asiani myös.
Olen tajunnut, että tässä on asia, jossa pitää itsekin tsempata enemmän. Kyllähän sitä nyt vielä oman puolison tai lähisukulaisen jutut yleensä muistaa, mutta välttämättä läheisimpien ystävienkään asioita ei valitettavasti aina muista. Tai vaikka muistaisikin, ei välttämättä silti tule laitettua viestiä tai kysyttyä asiasta. Mutta miksi ihmeessä ei? Se on pieni ele, joka ei vie kauan aikaa, mutta jolla voi helposti tehdä toiselle todella hyvän mielen.
Olen miettinyt sitä, miksi niin harva esimerkiksi onnittelee tai kysyy isoistakaan muutoksista tai jutuista toisen elämässä. Onko syynä pelkästään kiire ja omat menot, vai voiko välillä mukana olla esimerkiksi kateutta tai tyytymättömyyttä omaan elämäntilanteeseen. Voi olla vaikeaa onnitella toista, jos itse tuntee kateuden piston sydämessään. Me suomalaiset olemme mun mielestä vähän sellaisia kateuden tunteeseen vellomaan jääviä ja siitä käsin kyräileviä ihmisiä, eikä aina osata valjastaa kateutta niin sanotusti ”kompassiksi” ja polttoaineeksi siihen, että mentäisiin kohti niitä asioita, joita itsekin halutaan omaan elämään. Elisan blogissa oli muuten juuri vähän aikaa sitten hyvä postaus siitä, miten kateuden tunnetta voisi koittaa hyödyntää omien haaveiden löytämiseen ja toteuttamiseen.
Itsekin koen tietysti joskus kateutta (varsinkin nuorempana), ja sehän on tietysti ihan inhimillistä eikä mitenkään tavatonta. Mutta nykyään pyrin ajattelemaan asian niin, että kateuden tunnetta pitää kuunnella ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä se kertoo minun haluavan tai kaipaavan. Ajattelen myös niin, että joskus on parempi myöntää kateutensa suoraan ääneen, kuin vain kyräillä omassa poterossaan tunteen syövereissä. Kateudella on nimittäin myös ikävä taipumus etäännyttää ja jopa erottaa ihmisiä toisistaan. Nykyään ajattelen myös niin, että se mitä muilla on, ei ole mitenkään pois minulta, joten on parempi iloita muiden puolesta ja heidän kanssaan. Enhän kilpaile elämässä muitten ihmisten kanssa, mutta itseni kanssa voin todellakin kilvoitella ja haastaa itseäni tavoittelemaan uusia asioita.
Uskon, että ihmiset jotka vilpittömästi iloitsevat kanssasi ja puolestasi, ovat niitä ”sinun ihmisiäsi”. He ovat niitä, jotka aidosti sydämessään haluavat sinulle hyvää, ja jotka ovat tilanteessa kuin tilanteessa sinun veneessäsi ja sinun joukkueessasi. Kuvainnollisesti he ovat niitä, jotka heiluttavat lippua ja odottavat vesipullon kanssa maalissa, kun sinä olet juoksemassa maratonia. Usein on jopa niin, että he pystyvät siirtämään mahdolliset omat negatiiviset tuntemuksensa syrjään, ja tsemppaamaan, iloitsemaan ja juhlimaan sitä, että sinulla menee nyt hyvin. He pystyvät tunnistamaan ja käsittämään sen, että niilläkin, joilla juuri nyt menee hyvin, ei todellakaan ole aina mennyt yhtä loistavasti ja että nykyiset onnenhetket ovat todellakin ansaittuja.
Sellainen ihminen haluan itsekin yhä vain entistä enemmän olla. Haluan muistaa tärkeiden ihmisten tärkeät asiat ja osoittaa, että myötäelän heidän tärkeissä hetkissään. Yritän painaa entistä paremmin mieleen sen, mitä ystävieni elämässä on meneillään, ja palata heidän kertomiinsa juttuihin kysymällä niistä, tsemppaamalla ja kannustamalla. Ja vaikka joskus sattuisinkin tuntemaan kateutta tai muuta vähemmän mairittelevaa tunnetta (toivottavasti en), aion ehdottomasti pitää tunteen taustalla ja kuunnella sitä, mutta muistaa, että muitten ihmisten onni ja hyvät sattumukset eivät ole millään tapaa minulta pois. Toki niin olen tähänkin mennessä pyrkinyt aina ajattelemaan, ja pidän mielessä jatkossakin.
Kiinnostaisi tietää, miten te myötäelätte läheisten ihmisten elämässä! Oletteko huomanneet, että sitä tapahtuisi nyt someaikakaudella vähemmän? Joko omalta puoleltanne tai toisten ihmisten suunnalta. Olen huomannut itse senkin, että esimerkiksi Instagramissa voi saada onnitteluja ja tsemppejä ihan tuntemattomiltakin (se on ihanaa, kiitos!), mutta sellaisia oikeasti henkilökohtaisia viestejä omalta lähipiiriltä ei välttämättä nykyaikana tule niinkään. Siksi olen itse ottanut ihan periaatteesta esimerkiksi sellaisen linjan, että jos jollain ystävälläni on syntymäpäivä, en laita vain jotain massaan hukkuvaa onnittelutekstiä hänen Facebook-seinälleen, vaan pyrin aina lähettämään vähintäänkin jonkin kivan kuvaviestin Whatsappissa, jotta onnittelu tuntuisi edes hieman henkilökohtaisemmalta ja mietitymmältä. Se on kai yksi minun tapani osoittaa ystävälle, että ”ajattelen sinua, olet mielessäni tänään, olet tärkeä ja rakas”. Meille suomalaisille kun on aika vaikeaa ja vierasta sanoa ääneen sitäkin, että joku on tärkeä ja rakas. Mutta näillä pienillä teoilla sitäkin voi pyrkiä osoittamaan. Sillä, että huomioi toista ja hänen asioitaan. Siihen aion pyrkiä entistä enemmän jatkossa.
-Netta
Kuvat: Pexels.com
Lue myös: