Iloitsetko toisten puolesta?

Mulla on yksi ihan mahtava ystävä, joka jaksaa aina tsempata mua ja innostua mun puolesta. Siis käytännön tasolla niin, että esimerkiksi ennen kuin Trendin Facebook-live alkoi (johon siis osallistuin), hän lähetti mulle tsemppiviestin. Ja muuttopäivän aamuna hän toivotti viestillä jaksamista muuttoon. Ja jo aiemmin, silloin kun muuttomme vasta varmistui, hän onnitteli uudesta kodista ja kysyi, koska menisimme kilistelemään muuton kunniaksi. Ja aikoinaan, kun sain tietää saaneeni nykyisen työpaikkani, hän ehdotti että menemme lasillisille ja taisipa hän vielä tarjotakin. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Kyseessä on ihan mahtava ja upea toimintatapa. Siitä tulee olo, että hän muistaa mun elämässä meneillään asiat, koska ne on hänellekin tärkeitä. Ja hänen tapansa toimia on jotenkin ainakin omassa lähipiirissä vähän sellainen "katoava luonnonvara". Tuntuu, että kaikki ihmiset ovat niin kiireisiä omissa menoissaan ja omissa tekemisissään, ettei kukaan jaksa ja ehdi ihan hirveästi miettiä tai muistaa muitten ihmisten tekemisiä. Ja tietysti se on ihan täysin luonnollistakin. Mutta voi hitsi, miten hyvä fiilis siitä kyllä tulee, kun huomaat, että joku on ajatellut sinua ja sinun menojasi ja tekemisiäsi. Se, että joku tsemppaa ja kannustaa, muistaa mitä sinulla on meneillään juuri nyt. Sellaista ei maailmassa koskaan ole liikaa. Ehkä sen tärkeys korostuu itselleni siksikin, ettei mulla ole sisaruksia tai muuten tosi läheistä perhettä tai sukua, niin siksi tuntuu hyvältä, että juurikin joku ystävä muistaa asiani myös. 

Olen tajunnut, että tässä on asia, jossa pitää itsekin tsempata enemmän. Kyllähän sitä nyt vielä oman puolison tai lähisukulaisen jutut yleensä muistaa, mutta välttämättä läheisimpien ystävienkään asioita ei valitettavasti aina muista. Tai vaikka muistaisikin, ei välttämättä silti tule laitettua viestiä tai kysyttyä asiasta. Mutta miksi ihmeessä ei? Se on pieni ele, joka ei vie kauan aikaa, mutta jolla voi helposti tehdä toiselle todella hyvän mielen.

Olen miettinyt sitä, miksi niin harva esimerkiksi onnittelee tai kysyy isoistakaan muutoksista tai jutuista toisen elämässä. Onko syynä pelkästään kiire ja omat menot, vai voiko välillä mukana olla esimerkiksi kateutta tai tyytymättömyyttä omaan elämäntilanteeseen. Voi olla vaikeaa onnitella toista, jos itse tuntee kateuden piston sydämessään. Me suomalaiset olemme mun mielestä vähän sellaisia kateuden tunteeseen vellomaan jääviä ja siitä käsin kyräileviä ihmisiä, eikä aina osata valjastaa kateutta niin sanotusti "kompassiksi" ja polttoaineeksi siihen, että mentäisiin kohti niitä asioita, joita itsekin halutaan omaan elämään. Elisan blogissa oli muuten juuri vähän aikaa sitten hyvä postaus siitä, miten kateuden tunnetta voisi koittaa hyödyntää omien haaveiden löytämiseen ja toteuttamiseen.

Itsekin koen tietysti joskus kateutta (varsinkin nuorempana), ja sehän on tietysti ihan inhimillistä eikä mitenkään tavatonta. Mutta nykyään pyrin ajattelemaan asian niin, että kateuden tunnetta pitää kuunnella ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä se kertoo minun haluavan tai kaipaavan. Ajattelen myös niin, että joskus on parempi myöntää kateutensa suoraan ääneen, kuin vain kyräillä omassa poterossaan tunteen syövereissä. Kateudella on nimittäin myös ikävä taipumus etäännyttää ja jopa erottaa ihmisiä toisistaan. Nykyään ajattelen myös niin, että se mitä muilla on, ei ole mitenkään pois minulta, joten on parempi iloita muiden puolesta ja heidän kanssaan. Enhän kilpaile elämässä muitten ihmisten kanssa, mutta itseni kanssa voin todellakin kilvoitella ja haastaa itseäni tavoittelemaan uusia asioita.

Uskon, että ihmiset jotka vilpittömästi iloitsevat kanssasi ja puolestasi, ovat niitä "sinun ihmisiäsi". He ovat niitä, jotka aidosti sydämessään haluavat sinulle hyvää, ja jotka ovat tilanteessa kuin tilanteessa sinun veneessäsi ja sinun joukkueessasi. Kuvainnollisesti he ovat niitä, jotka heiluttavat lippua ja odottavat vesipullon kanssa maalissa, kun sinä olet juoksemassa maratonia. Usein on jopa niin, että he pystyvät siirtämään mahdolliset omat negatiiviset tuntemuksensa syrjään, ja tsemppaamaan, iloitsemaan ja juhlimaan sitä, että sinulla menee nyt hyvin. He pystyvät tunnistamaan ja käsittämään sen, että niilläkin, joilla juuri nyt menee hyvin, ei todellakaan ole aina mennyt yhtä loistavasti ja että nykyiset onnenhetket ovat todellakin ansaittuja.

Sellainen ihminen haluan itsekin yhä vain entistä enemmän olla. Haluan muistaa tärkeiden ihmisten tärkeät asiat ja osoittaa, että myötäelän heidän tärkeissä hetkissään. Yritän painaa entistä paremmin mieleen sen, mitä ystävieni elämässä on meneillään, ja palata heidän kertomiinsa juttuihin kysymällä niistä, tsemppaamalla ja kannustamalla. Ja vaikka joskus sattuisinkin tuntemaan kateutta tai muuta vähemmän mairittelevaa tunnetta (toivottavasti en), aion ehdottomasti pitää tunteen taustalla ja kuunnella sitä, mutta muistaa, että muitten ihmisten onni ja hyvät sattumukset eivät ole millään tapaa minulta pois. Toki niin olen tähänkin mennessä pyrkinyt aina ajattelemaan, ja pidän mielessä jatkossakin.

Kiinnostaisi tietää, miten te myötäelätte läheisten ihmisten elämässä! Oletteko huomanneet, että sitä tapahtuisi nyt someaikakaudella vähemmän? Joko omalta puoleltanne tai toisten ihmisten suunnalta. Olen huomannut itse senkin, että esimerkiksi Instagramissa voi saada onnitteluja ja tsemppejä ihan tuntemattomiltakin (se on ihanaa, kiitos!), mutta sellaisia oikeasti henkilökohtaisia viestejä omalta lähipiiriltä ei välttämättä nykyaikana tule niinkään. Siksi olen itse ottanut ihan periaatteesta esimerkiksi sellaisen linjan, että jos jollain ystävälläni on syntymäpäivä, en laita vain jotain massaan hukkuvaa onnittelutekstiä hänen Facebook-seinälleen, vaan pyrin aina lähettämään vähintäänkin jonkin kivan kuvaviestin Whatsappissa, jotta onnittelu tuntuisi edes hieman henkilökohtaisemmalta ja mietitymmältä. Se on kai yksi minun tapani osoittaa ystävälle, että "ajattelen sinua, olet mielessäni tänään, olet tärkeä ja rakas". Meille suomalaisille kun on aika vaikeaa ja vierasta sanoa ääneen sitäkin, että joku on tärkeä ja rakas. Mutta näillä pienillä teoilla sitäkin voi pyrkiä osoittamaan. Sillä, että huomioi toista ja hänen asioitaan. Siihen aion pyrkiä entistä enemmän jatkossa.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Lue myös:

Pitääkö ystävyyden olla vastavuoroista?

Valitse nähdä hyvä

Muista rajasi myös ystävyyssuhteessa

Kommentit

Ai että!  Kyllä on niin ajatuksiani. Kyllä vain. En ole taitava sanoissani enkä aina saa hionoja ajatuksiani onnistumaan käytännössä. Mutta vilpittömästi iloitsen toisten puolesta, se että toisella ollut onni kohdallaan, ei tosiaankaan ole minulta pois. Toinen on voinut ponnistella suurestikkin asian eteen vaikka ulkopuolisesta vaikuttaisi vain tuurilta.  Kuten me kaikki , koen minäkin kateutta, mutta vain ohikiitävinä pistoksina.  Mitä enemmän ympärillä on vilpittömiä iloisia ihmisiä , sitä todennäköisemmin mukavat asenteet ja hyvä mieli tarttuu minuunkin ja se kannustaa jatkamaan vaikka saisinkin välillä siipeeni.

Se kuka haluaa jurottaa ja kateilla, myrkyttää omaa mieltään katkerilla  salaliitoilla , he etsivät siihen todisteensa , olisin heille vaikka kuinka vilpitön ,positiivinen ja avulias.  Olkoon sitten niin heidän kohdallaan, kai se on heidän oikeutensa juroilla.

Hyvä kirjoitus sinulta jälleen, vaikkei ajatus suomalaiseen kulttuurin istukkaan niin hyvin kuin ansaittu ja ansaitsematon kateus , mutta jonain päivänä  valta osa puhaltaa samaan hiileen, kosta se on vaan niin mahtavaa

Nettanen

Mahtavaa, että osaat iloita toisten puolesta! :) Tuo on kyllä niin totta, että usein ulkopuolisin silmiin voi vaikuttaa siltä, että jotkut asiat ovat tulleet tosi helposti toiselle, mutta eihän sitä oikeasti näe ja tiedä kaikkia niitä asioita, mitä taustalla on ja mitä uhrauksia on täytynyt tehdä, jotta ollaan päästy nykypisteeseen. Itse uskon, että kaikella on aina joku "hintalappu", eli jos ihminen on päässyt tiettyyn pisteeseen tai saanut jotain, silloin hän on joutunut luopumaan jostain muusta.

Kateus on inhimillinen tunne varmasti kaikki sitä kokevat ainakin joskus ohimenevästi. Mutta sitten pitää vain jatkaa eteenpäin ja päästää tunteesta irti. :) Tuo on kyllä myös totta, että hyvä mieli ja toisten puolesta iloitseminen "tarttuvat", eli niitä tunteita pitäisi levittää enemmän ympäriinsä!

Kiitos kommentista jälleen! :) Toivotaan tosiaan, että tässäkin asiassa asenteet ja tavat muuttuvat ajan mittaan - onneksi niin vaikuttaa monessa muussakin asiassa käyneen.

Lilies
Lilies & Life

Ihan mahtavaa, että sulla on noin ihana ystävä! <3

Mun mielestä someaikakausi on selkeästi vähentänyt henkilökohtaista ja syvällisempää huomioimista, varsinkin niiltä kaikkein läheisimmiltä. Se on kyllä kurjaa. Kai se on informaation tulva, kiireinen elämä ja ehkä myös mainitsemasi tyytymättömyys omaan elämään.

Pyrin itse huomioimaan läheiseni henkilökohtaisesti aina jouluna, syntymäpäivinä ja ihan silloinkin, kun toiselle on tapahtunut jotain hyvää tai poikkeuksellisen huonoa. Tykkään antaa pieniä lahjoja, lähetellä kortteja tai mennä yllätysvisiitille (toki soittaa ensin :D), mutta hyvin harvoin saa mitääm vastaavaa takaisin. Silloin tällöin. Tottakai tunnen myös kateutta ja ahdistusta välillä, mutta nykyään osaan paremmin käsitellä näitä tunteita kuin ennen.

Sellaisen ihmisen todellakin tunnistaa, joka aidosti sydämessään haluaa sinulle hyvää ja sellaisista täytyy pitää kiinni kynsin hampain! :) 

Nettanen

No hän on kyllä oikea kultakimpale! :) Hän kyllä melkein onkin kuin perheenjäsen tai sukulainen, koska olemme tunteneet oikeastaan ihan koko elämäni ajan.

Mustakin on kyllä tosi kurjaa, että nykyään just tyyliin syntymäpäivänäkin kaikki onnittelut tulee korkeintaan Facessa/Instassa sen sijaan, että kukaan onnittelisi henkilökohtaisesti (paitsi nyt tyyliin omat vanhemmat ja puoliso). Se on harmi, koska sellaisesta henkilökohtaisesta muistamisesta tulee kyllä niin paljon kivempi fiilist! :)

Vitsi miten IHANALTA kuulostaa noi sun tavat huomioida muita ihmisiä! <3 Toivon todella, että sun läheiset osaavat arvostaa sitä! Ymmärrän kyllä, et sekin voi joskus turhauttaa tai harmittaa, ettei saa itse kauheasti mitään takaisin, koska ystävyys kuitenkin perustuu vastavuoroisuuteen.

Ja todellakin - niistä "omista ihmisistä", jotka on siellä samassa veneessä sun kanssa, pitää aivan ehdottomasti pitää kiinni <3

A.S. (Ei varmistettu)

Olipa ihana kirjoitus ja hyvä muistutus tällaisten pienien huomaavaisten tekojen merkityksestä &lt;3

Täytyy myöntää, että itse en ole kovin aktiivinen tässä, ja jos joskus tuleekin mieleen joku tällainen juttu, niin en ehkä kuitenkaan tee mitään, koska en viitsi tai kehtaa turhaan "häiritä". Tämä on kyllä hiukan hölmöä, koska tarkoitus ja vaikutus olisi varmasti vain positiivinen, mutta käytännössä kuitenkin yllättävän vaikea toteuttaa tai sitten vain inohtuu.

Sinusta kyllä välittyy juuri tällainen ihanan lämmin kuva, ja mahtavaa, että sinulla on lähipiirissäsikin näin ihana ihminen &lt;3

Nettanen

Voi kiitos taas ihanasta kommentista! <3

Tunnistan itsestäni myös vähän tuota, että "en kai minä voi toista nyt häiritä.." Vaikka tosiaan, tuskin toinen ihminen sitä edes häiritsemisenä kokisi, vaan ihan päinvastoin! Ehkä meidän suomalainen kulttuurimme kannustaa aika paljon sellaiseen yksityisyyteen ja nykyään ei muutenkaan ole kauhean yhteisöllistä, joten helposti päätyy olemaan laittamatta viestiä, soittamatta tai saati sitten että lähtisi kyläilemään. Näissä täytyy kyllä itsenikin nyt koittaa petrata. :)

Voi että, kiitos niin paljon mieltä lämmittävistä sanoistasi! <3 Toivon ainakin, että muut ihmiset voisivat nähdä minut niin. Ja on kyllä tosiaan todellinen onni omata tuollainen ystävä. <3

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa sinne!

Alkoi vielä mietityttään, minulle toisen puolesta iloitseminen on osa minua muttei silti helppoa, nyky trendit vahvistaa minä,minä,minulle henkeä. Jatkuva kilvoittelu kuka on paras.  Vaalit lähestyy ,eikä niissä varmasti tule tilannetta että ehdokas sanoisi että älä äänestä minua, vaan tota toista joka on paljon fiksumpi, osaavampi, tuntee laajasti ne asiat jota tehtävässä vaaditaan.

Uran luomiseen ja eteenpäin viemiseen sopii erittäin huonosti toisen puolesta iloitseminen, mutta se ura vie suurimman osan ajatuksista ja se jatkuva kilvoittelu, se jää päälle.  On upeaa jos pystyy uran keskellä huomioimaan ja iloitsemaan lähimpien ystävien isoista ja pienistä iloista , perheen sisällä toisenpuolesta iloitseminen pitäisi olla itsestäänselvää, mutta ei ole.

Itse en ole kilpailuhenkinen, mutta silti pyrin kehittämään ajatuksiani ja taitojani, niin kädentaitoja kuin sosiaalisiakin.  Jaettu ilo tuplaantuu ja jaetut huolet puolittuu. Ilo toisenkin puolesta tuo hyvää oloa, onnistumisen iloa.

Niin pienillä asioilla voi huomioida toista, iloita toisen puolesta.  Ja se tunne kun joku toinen muistaa vaikka syntymäpäivät ja nimipäivät vaikka en niitä viettäisikään, ei ystäväkään päiviä muistaisi jollen olisi hänelle merkityksellinen, jollei hän haluaisi ilahduttaa...

Toisen puolesta iloitseminen vaatii tervettä itsetuntoa ja positiivista asennetta elämään. Molempia pystyy pienin askelin vahvistamaan., Pienestä pääsee myös alkuun.

Nettanen

Tosi hyvä pointti! Nykyajan henki on kyllä todella yksilökeskeinen, aika kovakin ja juurikin paljon tuota "minä minä" -henkeä korostava. Se on todella surullista ja toivon sydämestäni, että tähän tulisi joku muutos :(

Ja nykyajan henki on kyllä myös erittäin urakeskeinen ja uraa rakentaessa varmasti moni sortuu kilpailuun ja kun katse on vain omassa urassa, ei siinä aina keinoja kaihdeta vaan halutaan edetä esimerkiksi inhimillisyyden kustannuksella. Tosi ikävää kyllä!  Toki, eihän näin missään nimessä ole kaikilla, vaan tunnen myös ihmisiä jotka ovat erittäin menestyneitä ja silti todella ihania ja sydämellisiä ihmisiä. Mutta kyllä joillain ihmisillä vaikuttaa menestys olevan muita arvoja tärkeämpää.

Toisten ihmisten ilahduttamiseen riittää tosiaan hyvin pienetkin teot ja muistamiset. Usein jo vain sekin, että soittaa tai lähettää viestiä ja kysyy, mitä kuuluu. :)

Kommentoi