Koetko ilmastoahdistusta?

Tällä viikolla perinteinen media on täyttynyt ilmastoasiasta. Maailman hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi nimittäin raporttinsa siitä, miksi ilmaston lämpeneminen tulee pitää alle 1,5 asteessa ja kuinka dramaattinen ero on, jos lämpötila nousee 2 astetta. Toisaalta raportin sanoma oli toivoakin antava – vielä asioihin pystytään vaikuttamaan ja vaikutusvaltaa on myös yksittäisillä kansalaisilla. Parhaita yksittäisen ihmisen vaikutuskeinoja ovat lentomatkustamisen välttely, mahdollisimman vähäinen yksityisautoilu, lihan syömisen minimointi, pikamuodista kieltäytyminen ja uusiutuvan sähkön käyttäminen.

earth-1149733_960_720.jpg

Tein omassa Instagram Storyssani maanantaina gallupin, jossa kyselin, moniko seuraajistani kärsii ilmastoahdistuksesta. Storyn nähneistä 1/3 vastasi kyselyyn, ja kyselyn tulos oli yksimielinen: 95 % vastaajista koki kärsivansä ilmastoahdistuksesta. Ihan liikaa ei tietenkään kannata ahdistua tai yöuniansa menettää, mutta kyllä nyt viimeistään on aika avata silmät ja pyrkiä tekemään kestäviä valintoja myös omassa arjessa. Toivon, ettei kukaan myöskään enää ajattele, ettei yksittäisen ihmisen valinnoilla ole väliä – totta kai niillä on. Yritysten toiminta perustuu aina kysynnän ja tarjonnan lakiin, ja mitä suurempi kysyntä on ekologisille tuotteille ja palveluille, sitä enemmän niitä tulee olemaan saatavilla.  Tämä Ylen artikkeli tuo myös mielenkiintoisen pointin esiin – yhden suomalaisen päästöt ovat 10,7 tonnia ja yhden intilaisen 1,8 tonnia vuodessa. Jos yksi suomalainen puolittaa päästönsä, on sillä sama vaikutus kuin jos viisi intialaista puolittaa päästönsä.

Päätin, etten tällä kertaa itse kirjoita tähän mitään pitkää ja syvällistä uutta pohdintaa, koska olen juuri vähän aikaa sitten käsitellyt aihetta tässä postauksessa. Sen sijaan linkkaan tällä viikolla julkaistuja, muitten bloggaajien viisaita ja ajankohtaisia tekstejä aiheeseen liittyen. Aina on hyvä laittaa hyvä kiertämään, ja olenkin iloinen, että blogimaailmassa on jonkin verran tällä viikolla kirjoitettu ilmastonmuutoksesta. Ja toivon todella, että kirjoitetaan vielä lisää!

climate-change-2241061_960_720.jpg

”Kannustaisinkin jokaista teistä pohtimaan omia pieniä tapojaan sekä sitä, miten voit ihmisiä ympärilläsi tsempata kestävämpään elämäntapaan. Jos jokainen meistä ajattelee asioiden olevan jonkun muun vastuulla, eivät ne ole kenenkään vastuulla. Tosiasiassa on jokaisen yksittäisen ihmisen vastuulla, millaisen ympäristön ja tulevaisuuden jälkipolville jätämme.”  Laura Annika – Ilmastoahdistus

”– meidän ihan kaikkien on tehtävä jotain sen eteen, että planeettamme pysyy elinkelpoisena myös meidän jälkeen tuleville. Saavutetuista eduista ei huvita luopua, mutta nyt ollaan pakkotilanteessa: kaksitoista vuotta aikaa pysäyttää ilmastonmuutos on niin isolle tehtävälle hälyttävän lyhyt aika.” Stella Harasek: Ilmasto muuttuu ja meidän täytyy myös

”Vastuullisempi elämä ei ole kilpailu, jossa vain paras voittaa – enemmänkin se on laiva, jonka myötä me kaikki uppoamme, jos kyydissä on yhtään äyskäröimisestä lintsaavaa vapaamatkustajaa.” Homevialaura – #Mitäminäolentehnyt – Jokaisen meistä on osallistuttava ilmastotalkoisiin

”Tällaisessa ammatissa, kun vaikutusvaltaa on, tuntuu, että vastuu on vielä suurempi. Minun on alettava jatkossa miettimään asioita tarkemmin. Kieltäytymään materiasta, jota en oikeasti tarvitse, miettimään matkapostausten tilalle muuta sisältöä.” Vilma P.: Ilmiöitä

Aika usein asenne tuppaa olemaan se, että omilla teoilla ei voisi hirveästi vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja että päävastuu tästä hommasta on poliitikoilla ja isoilla yrityksillä. Tämä ajattelutapa on suoraansanottuna mun mielestä aika naiivi. On totta että just mun tekeminen ei suuressa mittakaavassa ole kovin merkittävää, mutta jos jokainen tekee vähän paremmin, syntyy näistä pienistä teoista jo jonkinlainen vaikutus. Mun mielestä kukaan ei voi enää pestä käsiään tästä vastuusta ja jos tavoitteena on oikeasti 1,5 lämpöasteen nousuun jääminen, on jokaisen osallistuttava.” Fashion Statement: Kun blogien kulutushysteria ahdistaa

Tärkeintä olisikin, että ihan jokainen puhuisi asiasta ja keskityttäisiin siihen mitä minä voitaisiin tehdä paremmin ja missä kohdin voisi muuttaa tottumuksia, sen sijaan että todetaan vain, että jos ei ole täydellinen niin ei kannata edes yrittää.” Mona’s Daily Style: Ahdistusta, ristiriitaisia tunteita ja tekoja

Luulisi kaikkien harkitsevan, että mistä lähtee itse omin hartiavoiminensa ilmastotalkoiden omaa osuutta suorittamaan. Mutta arvatkaa vaan, onko näin, kun lukee kommentteja tähän äärimmäisen tärkeään asiaan. NO EI OLE!!!!” Happy Hippie Goes Zero Waste: Ilmastotalkoot ja liskoaivot

Moni meistä varmaan masentui entistä enemmän kuultuaan/luettuaan ilmastonmuutosraportista, osa varmasti pelkää tulevaisuuden puolesta (kuten vähän minäkin) ja osalle heräsi toivo tulevaisuudesta – voimme siis vielä vaikuttaa tulevaan eli on siis mahdollista muuttaa asiat vielä. Miksi muuttaa omaa käyttäytymistä jos oma kanta on se ettei millään ole väliä? Toisten ihmisten vuoksi.” EvaDo: Hirveää jeesustelua ilmastonmuutoksesta

Kyllä viime viikkojen uutisointi ilmastonmuutoksesta on ollut todella surullista ja huolestuttavaa luettavaa. Uutisoinnin seuraaminen on todella surettanut varsinkin tuoreena äitinä. Olenkin miettinyt asioita, joita voisin tehdä vielä paremmin, sillä niitä kyllä on! Ja liian usein ajatellaan, ettei yksittäisen ihmisen tavoilla ole merkitystä isossa kokonaiskuvassa, mutta juuri niistä yksittäisistä teoista tulee isoja tekoja, kun jokainen tekee vähän.” –Iidan matkassa: Mitä voin tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? 

”Itseäni ilmastonmuutos ahdistaa siinä määrin, että vaikka en olekaan päättävässä asemassa ja minulla on vain se yksi ääni käytettävänä tulevissa vaaleissa, haluan tehdä jotain vaikka sitten vain ruohonjuuritasolla. Olen omassa perhessäni ja elämässäni tehnyt jo vuosien ajan pienen pieniä muutoksia ekologisempaan ja vastuullisempaan suuntaan.” Varpain jaloin: 40 ekovalintaa vastuullisempaan arkeen

”Helppo tapa vaikuttaa asiaan, on äänestää mitä tahansa ehdokasta/ puoluetta, joka ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan ongelmana ja on halukas panostamaan asiaan tulevalla vaalikaudella. Hiljaiseen puolueeseen kuuluminen on vähän surullista puuhaa. Jos ei kerran neljään vuoteen viitsi käydä heittämässä lappua laatikkoon (ilman jotain oikeasti hyvää syytä), on ihan turha nurista, että politiikkaa tehdän tavalla tai toisella väärin.” Ihme Ituhippi: IPCC:n raportti ja mitä siitä on jäämässä käteen?

”Ja kyllä, tämä tulee tarkoittamaan tavallisen länsimaisen kuluttajan kohdalla elintasoleikkauksia. Hyvästi jokapäivänen lihansyönti, useat vuosittaiset ulkomaanmatkat, edullisen krääsän, elektroniikan ja muotivaatteiden ostelu, isot asuinneliöt, ja todennäköisesti sisälämpötiloista pitää myös vähän nipistää mikä näin Suomen leveysasteilla kuulostaa aika ikävältä. Tietyillä aloilla työttymyys tulee todennäköisesti lisääntymään, mutta valitettavasti asioita pitää miettiä iso kuva mielessä, ei yksilötasolla.” Syötävän hyvä: Ilmastoahdistus ja mitä sille voi tehdä

”Vähintä mitä ilmastonmuutoksen hidastamisen eteen voi tehdä, on äänestää. Ensi kevään eduskuntavaaleissa aion syynätä ehdokkaat läpi tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Tarvitsemme isoja päätöksiä, ja niiden päätöksen tekijöihin, heihin me kaikki voimme vaikuttaa.” Piapas: Ilmastonmuutosta ei voi estää, mutta sinäkin voit hidastaa sitä!

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että emme ahdistuksemme keskellä sulje silmiämme. Puhutaan tästä kaikesta läheistemme kanssa ja omissa kanavissamme, ei saarnaten ja syytellen, vaan faktoihin nojaten, ymmärrystä edistäen ja parempiin valintoihin kannustaen. Koska nyt on pakko.” Pupulandia: Koska nyt on pakko..

(Jäikö joku hyvä postaus vinkkaamatta? Itse en ole valitettavasti löyänyt kuin nämä. Vinkkaa kommenttiboksissa, niin lisään listalle!)

ice-edge-828966_960_720.jpg

Lisäksi päätin listata tähän omasta mielestäni oman blogini oleellisimmat ekologisuus-postaukset. Toivon, että niissä on ajateltavan aihetta, pohdittavaa ja ehkä insporaatiotakin esimerkiksi heille, jotka nyt ovat ilmastoahdistuksen kourissa.

1) 30 x ekoteko arjessani

2) Ekologisuuden tulisi olla normi, ei marginaalin ”viherpiipertelyä”

3) Muoviton maaliskuu päättyi – mitä jäi käteen?

4) Taistelu mikromuovia vastaan

5) Miten kulutustottumukseni ovat muuttuneet?

6) Miksi en enää osta Kiinakaupoista?

7) Miksi olen vaihtanut luonnonkosmetiikkaan?

8) Miten sisustaa ekologisesti?

9) Samaa asua SAA käyttää useissa juhlissa

10) Miksi vaihdoin palasaippuaan?

high-water-123222_960_720.jpg

Lopuksi esitän blogin lukijoille saman kysymyksen kuin Instagram Storyjeni katselijoille – kärsitkö ilmastoahdistuksesta? Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla argumentteja molempiin suuntiin, jos niitä vain on. 🙂

-Netta

Kuvat: Pixabay.

puheenaiheet vastuullisuus uutiset-ja-yhteiskunta syvallista
Kommentit (12)
  1. Vastasin Storyn puolella, etten kärsi ilmastoahdistuksesta. Muutamia vuosia sitten kuitenkin kärsin ja sillon meni maku ihan kaikesta. Sen jälkeen ymmärsin, ettei minun ahdistukseni pelasta tätä maailmaa, joten päätin lopettaa sen ja keskittyä niihin asioihin joihin voin vaikuttaa ja jotka puolestana vaikuttavat ilmaston kehittymiseen. Kyse ei siis (välttämättä) ole meillä ei-ahdistujillakaan välinpitämättömyydestä asiaa kohtaan, vaan pikemminkin käytettävissä olevien resurssien kohdentamisesta.

    1. Hei tosi mielenkiintoinen pointti, kiitos siitä! <3 Ymmärän ihan täysin. Jo teini-ikäisenä koin itse todella suurta ahdistusta maailman tilasta ja silloin mun oli myös ihan oman mielenterveyden takia otettava etäisyyttä esimerkiksi tv-uutisten katseluun, jotten menettäisi yöuniani. 

      Joku kommentoi mulle Instassa myös, että sehän on myös eri asia, että kärsiikö ilmastoahdistuksesta ja että tekeekö asioiden mitään. Että voihan sitä olla ”ahdistunut” ja silti jatkaa elämäänsä ihan samaan malliin. Hän olikin sitä mieltä, että jatkokymys olisi voinut olla tämä – ”teetkö asioille jotain?”. Kaksi eri asiaa ehdottomasti, siinä mielessä toi mun kysymyksenasettelu oli tosi kapea! Onneksi keskustelua voi aina jatkaa ja on tosi mielenkiintoista kuulla erilaisia pointteja aiheen tiimoilta.

      Ihanaa viikonloppua sinne! <3

  2. Olen välillä hyvinkin ilmastoahdistunut, vaikka eihän sillä ahdistuksella saa välttämättä asioita aikaan. Tärkeää suunnata ahdistus toisaalta toimintaan (esim. suosittelen Suomen luonnonsuojeluliiton ja WWF:n vieraslajitalkoita) ja toisaalta tekemättä jättämiseen (ei esim. lennä niin paljon). Hyvältä kyllä tuntuu että ihmiset ovat heränneet ilmastonmuutokseen ja muovin määrään ja tekevät niiden kannalta oikeita asioita. Hyvä postaus tämä!

    1. Kiitos! <3

      Toi on kyllä hyvä pointti, että pelkkä ahdistus ei saa mitään aikaan. Sen rinnalle tarvitaan tekoja! Tosi hyviä noi sun ehdotukset. Itse olen ollut WWF:n kuukausilahjoittaja nyt 10 vuoden ajan ja uskon, että myös tukemalla heidän toimintaansa pienellä summalla voi olla mukana tekemässä hyvää. 🙂 Ja sitten on tosiaan nuo päivittäiset pienetkin asiat, joita jokainen voi arjessaan tehdä.

      Olen niin samaa mieltä, että on tosi hyvä, että keskustelu tästä aiheesta tuntuu VIIMEIN heränneen laajemminkin!

      Mukavaa viikonloppua sinne, kiitos kun kommentoit! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *