Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin
Postauksen otsikko on yhden lempibändini, Scandinavian Music Groupin, kappaleen nimi. Kappaleen kertosäe kuuluu: ”Näin minä vihellän matkallani / Näin minä vihellän matkallani / Jos sen on oltava niin / Olkoon sitten niin.” Kappaleen lopussa lauletaan lisäksi: ”Ja kun minulta viedään kaikki / Autan kantamaan / Ja kun lopulta kaadun / Teen sen näyttävästi”.
Kappale sopii aika täydellisesti siihen elämänfilosofiaan, jota olen jo jonkin aikaa pyrkinyt tietoisesti opettelemaan. Siihen, jossa pyrin juurikin ajattelemaan, että jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin. Tämä ajatusmaailma on itselleni täysin uusi ja vieras. Ja ihan äärimmäisen tärkeä.
Olen nimittäin aina ollut ihminen, jolle on hyvin tärkeää pitää ohjat omissa käsissään. Kontrolloida asioita, tilanteita ja tunteita. Olla suututtamatta ketään. Tietää mitä tapahtuu, jotta voisin pyrkiä jo etukäteen torjumaan kaikki mahdolliset vahingot, ikävät asiat ja vaikeudet. Tai jotta olisin ainakin varautunut ja valmis, sitten jos ja kun jotain ikävää tai pahaa käy. Tai etten ainakaan vahingossakaan olisi ollut 100 % antautunut tilanteelle ja hetkelle, ja tulisi sitten ikävästi yllätetyksi; jottei kukaan vain koskaan enää veisi mattoa jalkojeni alta.
Saatoin ennen olla myös sisäisesti monella tapaa pessimistinen tai inhorealistinenkin ihminen, jotta suojaisin itseäni ikäviltä asioilta. Aina tämä ei suinkaan näkynyt käytöksestäni muille ihmisille ulospäin, mutta omassa päässäni olin hyvinkin huono antautumaan tilanteen ja olosuhteiden vietäväksi tai hyväksymään asioita sellaisina kuin ne ovat.
Ikävien sattumusten osuessa kohdalle pyrin myös aina korjaamaan kaiken parhaani mukaan, mahdollisimman nopeasti tietenkin. Pyrin maanisesti korjaamaan asiat sekä vatvoin niitä päiväkaupalla päässäni, vaikka se useinkaan ei auttanut yhtään mitään, korkeintaan toi itselleni unettomia öitä. En kestänyt minkäänlaista epävarmuutta, vaan se sai minut kiemurtelemaan epämukavuudesta. Mikäli joku ihminen oli minulle syystä tai toisesta (usein myös itsestäni johtumattomasta) suuttunut, loukkaantunut tai mököttävä, pyrin itse aina heti korjaamaan tilanteen. Pyytämään anteeksi, vaikka se ei olisikaan ollut minun tehtäväni. Sovittelemaan, joustamaan, venymään ja vanumaan. Tekemään mitä muut haluavat minun tekevän, miettimättä, mitä minä itse haluan tai mikä on minulle parhaaksi. Pienensin itseäni, jotta en ärsyttäisi muita tai olisi kenellekään riesaksi tai vaivaksi. Vastasin lukemattomiin kysymyksiin ”Ihan sama, päätä sä!”, jotta oma mielipiteeni tai ehdotukseni ei vain olisi ristiriidassa toisen ihmisen mielipiteen kanssa.
Mutta sellainen elämä käy pidemmän päälle hyvin raskaaksi. Se aiheuttaa itselle pahaa oloa, ahdistusta, itsetunto-ongelmia ja vaikka mitä. Se saa kadottomaan itsensä ja unohtamaan sen, mitä minä itse haluan ja tarvitsen. Milloin minä voi hyvin.
Ja siksi olen jo pidempään pyrkinyt opettelemaan uutta ajatusmallia. Sellaista, jossa lempeästi hyväksyn asiat niin kuin ne ovat. Hyväksyn sen, että on paljon asioita, joille en vain yksinkertaisesti voi yhtään mitään, ja ne menevät miten menevät, tein mitä tahansa. Opettelen lempeyttä itseäni, muita ihmisiä ja asioita kohtaan. Opettelen hyväksyntää ja sitä, että myös minun mielipiteilläni, tunteillani, ajatuksillani ja toiveillani on merkitystä ja niiden tulee tulla kuulluksi. Kuulin eräältä ihmiseltä viisaat sanat: Jokainen ihminen on vastuussa omista reaktioistaan. Jos joku suuttuu tai loukkaantuu minulle vailla syytä, on kyse hänen reaktiostaan. Sille minä en voi mitään.
On fakta, etten missään olosuhteissa voi aina pitää ohjia käsissäni, joten miksi edes yrittäisinkään. Mitä jos päästäisinkin ohjista irti, ja antaisin elämän vain viedä. Lilluisin virrassa, ja katsoisin mitä tuleman pitää. Nostaisin välillä kädet pystyyn niiden asioiden edessä, joille en kertakaikkiaan voi mitään, sen sijaan, että yrittäisin aina epätoivoisesti ja maanisesti tukahduttaa joka ikisen tulipalon, varsinkin ne, joiden syttymiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa.
Uuden asenteen opettelu on tietysti käynyt lapsenaskelin. Mutta yhä useammin olen huomannut toteavani, että nyt en voi tälle asialle mitään, joten antaa sen olla, tai antaa sen vähintäänkin ottaa aikansa. Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin. Ja voi luoja, miten hyvältä se tuntuukaan! Se tuntuu välillä toki vaikealta ja uudelta, mutta myös hyvältä ja voimauttavalta. Se vapauttaa energiaa. Kun en enää yritä kontrolloida ihan kaikkea, vaikuttaa joka asiaan tai pyri miellyttämään muita ihmisiä joka asiassa, voi käyttää energiansa niihin asioihin, joihin ihan oikeasti sen haluaa käyttää, ja joilla on merkitystä. Kun ei annakaan enää muitten ihmisten kävellä ylitseen eikä ole pyytelemässä anteeksi asioita, joita ei tarvitse pyytää anteeksi, saa takaisin itsekunnioituksensa.
Muutokset tapahtuvat aina hitaasti, ja niin tämäkin. Mutta on hienoa huomata jo nyt ihan oikeaa muutosta itsessään tämän asian suhteen. To be continued.
-Netta
Lue myös:
Lasipullossa on hauska kuvio tanssivasta parista. Pullon suu oli aavistuksen vaurioitunut, mutta se saa toimia kauniina yhden kukan maljakkona mökillä.
Oikeanpuoleinen maljakko on ihana! Se on myös aika painava, en tiedä voisiko se olla kristallia. Maljakossa on kaunis kukkakuvio.
Kannellisessa lasiastiassa on ihana ruusukuvio, ja se sopii täydellisesti mökille. Kansi on mökillä käytännöllinen, niin ötökät eivät pääse syömään herkkuja.
Tämä lasipullo on vähän samea, se täytynee puhdistaa esimerkiksi etikalla. Muutoin se on kyllä todella kaunis ja sopii hyvin mökin vanhaan tyyliin.