Eräs tuttavani kertoi, että hän haluaisi perustaa blogin, mutta se ei kannata, koska blogit ovat hänen mielestään jo niin menneen talven lumia. Tämä oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen näkökulma ja vaikka keskustelustamme on kulunut jo hyvä tovi, ovat hänen sanansa pyörineet päässäni siitä lähtien.

Ensimmäinen reaktioni oli tietenkin kieltäminen. Sisälläni joku huusi ”eeeeiii!!” ja kovaa. Hetken sulattelun jälkeen ymmärrän kyllä sinänsä ystäväni mielipiteen pointin. Sosiaalinen media rantautui elämiimme rytinällä ja on kehittynyt lyhyessä ajassa hurjasti. Blogit olivat yksi somen ensimmäisistä muodoista, ja sittemmin niitä ovat seuranneet vlogit, tubettajat, Instagram, Snapchat, Periscope, Jodel ja kaikki muut sovellukset, joita tällainen täti-ihminen ei edes tunne nimeltä. Jutellessani teini-ikäisten serkkujeni kanssa kysyin heiltä joskus, lukevatko he blogeja. Vastaus oli (ylläriylläri) kieltävä. Eivät kuulemma oikeastaan koskaan. He seuraavat tubettajia, snäppääjiä ja Periscopea. Se on helppoa ja nopeaa. Se ei vaadi itseltä mitään vaivaa. Jos kyllästyy, voi siirtyä videosta toiseen. Ystäviensä kanssa he lähettävät ääniviestejä, koska se on helpompaa ja nopeampaa kuin kirjoittaminen.

Tämän saman kaavan olen kohdannut vuosien varrella myös työssä lasten ja nuorten kanssa – halutaan asioita nopeasti ja helposti, keskittymiskyky on vaihteleva ja tylsistymiskynnys usein iso. Tässä mielessä blogimaailma voisi oikeasti olla uhattuna – nuorempi polvi on selkeästi kuva- ja erityisesti videokansaa. Myös Facebook on arvellut sisältönsä olevan tulevaisuudessa lähinnä käyttäjien lataamia videoita, kun se alkuaikoina oli enimmäkseen tekstimuodossa olevia statuspäivityksiä. Blogien seuraaminen onkin varmasti jossain mielessä ”vaativampaa” kuin vlogien – tekstiä pitää itse lukea ja usein myös pureskella, ajatella ja miettiä.

Itselleni kirjoittaminen ja tekstit ovat aina olleet tärkeitä. Siitä syystä haluan kyllä takertua tässä asiassa wanhaan ja olla muutosvastarinta. Haluan nimittäin uskoa, että blogeille ja niiden teksteille on vielä tulevaisuudessakin oma kohderyhmänsä. Uskon kyllä sen, että tuo ryhmä voi jonkin verran pienentyä, mutta haluan myös uskoa, että tuo jokin porukka on jossain määrin silti olemassa tulevaisuudessakin. Haluan uskoa, että aina on ihmisiä, joille nimenomaan teksti on se omin kanava. Osa blogeista varmasti tulee muuttumaan valtavirran mukana siihen, että sisältö tulee olemaan entistä interaktiivisempaa ja sisältää entistä enemmän videoita.

Mutta kun puhun blogeista,  puhun nyt nimenomaan kirjoitetusta sisällöstä, tekstistä. Minulle tekstit ovat tärkeitä ja rakkaita. Kirjoittaminen on tapa purkaa pääni ja sydämeni sisältöä. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että tämä blogi on minulle täysin harrastuspohjainen, enkä joudu ottamaan mitään stressiä siitä, kuinka usein pitäisi tuottaa sisältöä ja minkälaisella sisällöllä houkutellaan suuria massoja. En silti väitä, etteikö olisi kiva tietää, että joku muukin joskus lukee näitä mieleni tuotoksia. Ilahduin kovasti, kun ystäväni kyseli, koska postaan seuraavan kerran. En kuitenkaan olisi valmis luopumaan tekstimuodosta tai muuttamaan omaa tyyliäni massojen takia. Mutta toivon myös, että ihmiset jatkossakin osaisivat arvostaa kirjoitettua tekstiä ja nimenomaan tekstimuotoisia blogeja.

Blogimaailma itsessäänkin tuntuu olevan nyt jonkinlaisessa murroksessa. Todella paljon on viime aikoina kirjoitettu siitä, että blogeihin kaivataan lisää sitä samaa aitoutta, jota niissä oli vielä alkuaikoina. Hyviä kirjoituksia aiheesta ovat tehneet ainakin Anna Vihervaarasta, Saranda ja Vihreä talo. Meneillään on vähän kuin kahtiajako; on olemassa ne ammattimaiset blogit, joille blogin teko on työtä ja blogi on sen mukaisesti täydellisesti sliipattua pintaa, ja sitten on harrastelijat ja puoliammattilaiset, jotka haluavat pitää kiinni tavallisesta elämästä ja tuoda tavallista arkea blogiin.

Vaikuttaa siltä, että myös lukijakunta on jollain tapaa vähän väsynyt blogien samanlaisiin mainoskampanjoihin, samoihin kuvakulmiin, samoihin design-huonekaluihin ja samanalaiseen täydelliseen blogibile-elämään. Kaivataan pyykkikasoja, mummolan perintöhuonekaluja, arkiruokaohjeita ja vähän sydänsurujakin. Luulen, että aitous tulee olemaan suurta valttia tulevaisuudessa ja uskon, että se voisi myös olla blogien pelastus tulevaisuudessa. Sen verran mitä vlogeista tiedän, ovat sielläkin nimittäin tykättyjä juurikin ne, jotka tuovat rohkeasti esiin omaan itseään ja omaa persoonaansa sekä sitä tavallista elämäänsä.

Otsikon kysymykseen en osaa vastata muuta kuin sen, että toivon, että blogit eivät olisi menneen talven lumia nyt eikä myöhemminkään! Toivon, että blogeille riittäisi aina se oma lukijakuntansa ja toivon myös, ettei blogimaailmaa vietäisi liikaa sinne ulkokullattuun suuntaan. Toivon, että siinä olisi tavoitettu nyt se pahin piikki ja suunta olisi pikkuhiljaa taas takaisin kohti aidompaa ja tavallisempaa elämää. Toivon, että blogeilla todellakin on tulevaisuus.

-Netta

Lue myös:

En halua brändätä itseäni

Blogimaailma ennen ja nyt