Kirjoittelin viimeksi kesäkuun alussa mökkipuutarhan kuulumisia. Silloin kaikkialla vihersi ja kukki, istutin kasvimaalle hyötykasveja ja ostin myös  kaksi pensasmustikan taimea sekä yhden vadelman taimen. Suunnittelin kirjoittelevani myöhemmin lisää mökkipihan kuulumisia blogissa, vaan niinpä sitä ollaan jo elokuun puolivälissä, enkä ole lainkaan kirjoitellut puutarhaterveisiä. Mutta tässä niitä nyt tulee taas pienen tauon jälkeen, vähän tällainen yhteenveto puutarhamme kesästä.

Kesän säät olivat vähän vaihtelevat – välillä kylmää ja koleaa, välillä hellettäkin. Mökkipitäjässämme aurinkoa saatiin kyllä kivasti, ja oikeastaan mökkipuutarha on kärsinyt kuivuudesta. Nurmikko on monin paikoin palanut karrelle, ja osa kasveistakin pääsi heinäkuussa nuupahtamaan aika pahasti. Varsinkin etupihamme on todella aurinkoinen, ja siellä helposti kasvit ja istutukset pääsevät kärsimään kuivuudesta.

Sen sijaan alkukesästä oli tosiaan viileämpää ja satoikin jonkin verran, ja se oli ainakin yhdeltä kantilta katsottuna hyvä asia: suosikkikukkaseni pionit eivät kärsineet kuivuudesta, vaan kukkivat ja kukoistivat jälleen uskomattoman kauniina. Miten upeita ne voivatkaan olla! Mikään toinen kukka ei pihamaallamme ole minulle yhtä tärkeä ja odotettu kuin pioni. Meillä on puutarhassa neljä vanhaa pionipehkoa jotka kukkivat upeasti, ja lisäksi kolme viime keväänä istuttamaani, jotka eivät vielä kuki – kuulemma pionin ensimmäistä kukintaa voi joutua odottamaan useammankin vuoden. Mutta mikäs tässä on odotellessa, kun vanhat pehkot kukkivat näin upeasti.

Samoihin aikoihin pionien kanssa kukki runsaasti myös jasmike-pensaamme. Sen kukat ovat todella kauniita, ja tuoksu on aivan ihana ja suorastaan huumaava! Oli pakko viedä muutama oksa kotiin maljakkoon.

Vähän joka puolella tonttia on jossain vaiheessa kukkinut jonkinnäköisiä vanhoja perennoja. Mielestäni osa niistä on tällä hetkellä vähän höpsöissä paikoissa, ja tarkoituksenani onkin jossain vaiheessa siirtää niitä järkevämpiin paikkoihin ja myös jonkinlaisiin ryhmiin/kukkapenkkeihin, sillä nyt meininki on vähän se, että epämääräisesti yhdellä puolella tonttia kukkii yksi lajike, toisella puolen toinen ja kolmannessa paikassa kolmas. Perennat ovat kuitenkin siitä parhaita, että ne ovat usein todella helppohoitoisia ja koska ne ovat monivuotisia, ne pulpahtelevat esiin joka vuosi ihan itsestään.

Alla olevassa kuvassa kukkii peurankello, joka näyttää levinneen hurjaa vauhtia takapihalla. Sitä ajattelin siirtää etupihalle, koska nyt se kasvaa sellaisessa paikassa, että sitä hädin tuskin kukaan edes huomaa. Ylipäätään agendalla on kyllä vielä isompikin mökkipihan kunnostus ja muutosprojekti, jahka aikaa vapautuu mökkiremonteilta.

Myös tällainen suloinen vaaleanpunainen, itselleni tuntematon ruusu kukkii puutarhassamme. Niin kuin kukkii muuten useammassakin paikassa myös se kirottu kurtturuusu, joka nyt sitten sääntöjen ja asetusten mukaan pitäisi kolmen vuoden sisään hävittää! No, olen jo aloittanut vähän kyseistä hommaa, kun olen muutenkin raivannut pihaa. Sinänsä kurtturuusun hävittäminen ei siis minua haittaa, koska myös ne kasvavat meidän pihallamme höpsöissä paikoissa ja tulisin ne muutenkin varmaan hävittämään (eikä se ole mielestäni edes mikään erityisen kaunis kasvi), mutta onhan koko homma tietysti aika erikoinen. Kun ajelee missä tahansa Suomessa vaikkapa maantietä, saa huomata että joka paikassa kasvaa kurtturuusua ja myös toista hävitettävien lajien listalla olevaa kasvia – lupiinia.

Mielenkiinnolla siis seuraan, miten ahkerasti kyseisä kasveja julkisilta paikoilta hävitetään ja miten siihen löytyy määrärahoja. Ja ei sillä, ymmärrän kyllä sen pointin, että kurtturuusu helposti valtaa alaa esimerkiksi luonnonvaraisilta rannoilta, mutta kova homma tuossa urakassa tulee kyllä olemaan, enkä usko että kolme vuotta siihen riittää. Josko kolmessa vuodessa nyt kuitenkin saisimme meidän puutarhastamme nuo kurtturuusut pois. Sekin on vähän haasteellista, sillä siinä kohdassa, josta sitä viime vuonna poistimme, oli taas tänä kevään uusia varsia jo puskenut esiin.

Jatketaan kurtturuusuista eteenpäin puutarhakierroksella. En tiedä mikä tämä alemman kuvan ihana harsokukka on nimeltään, mutta se on myös todella kaunis! Vein sitäkin kotiin maljakkoon.

Kasvimaalta satoa on tullut vähän niin ja näin. Marjapensaat tekivät tänäkin vuonna paljon marjoja, ja raparperimme näyttää villiintyneen ja tuotti kovasti satoa. Mutta sitten taas esimerkiksi kasvattamiani kurkkuja ei ole näkynyt lainkaan, ja salaattikin on ollut jotenkin kovin kitukasvuista tänä vuonna.

Mansikoita tuli ihan mukavasti, mutta ei kuitenkaan niin, että niitä olisi säilöön asti saanut – lähinnä omaan napostelukäyttöön ja myös yhden mansikkakakun päälle. Luulen, että ensi vuonna mansikkamaata voisi vielä aavistuksen laajentaa ja lisätä taimia.

Sipuli teki kyllä satoa, mutta istuttamani ryvässipuli jakautui useampaan pienempään osaan, ja yksittäiset osaset jäivät aika pieniksi. Harkitsenkin nyt, päädynkö ensi vuonna kuitenkin ryvässipulin sijaan ”tavalliseen”, koska tykkään kyllä ruoanlaitossa isommista sipuleista kuin joita saimme tänä vuonna sadoksi.

Niin nopeasti meni tämäkin kesä puutarhassa! Hassua ajatella, että suurin osa kasveista on tälle vuodelle jo kukkinut, ja pikku hiljaa on aika siirtyä puutarhan syystöihin, kuten haravoimiseen ja syyslannoitteen levittämiseen. Olen tämän todennut jo sata kertaa aiemmin, mutta todettakoon se taas: ”Suomen kesä on puutarhurille liian lyhyt”.

Katsotaan, josko kirjoittaisin vielä tälle puutarhakaudelle ainakin yhden puutarhakuulumisista kertovan postauksen. Tällä kertaa en ehkä lupaa mitään, mutta pyrin siihen 😉 Ja toivotaan, että kautta olisi vielä mahdollisimman pitkään jäljellä! Erilaisia puutarha- ja pihaideoita surisee kyllä nytkin päässä ihan hirveästi, mutta suurin osa taitaa päästä toteutukseen vasta ensi vuonna. Mutta hyvää kannattaa odottaa 🙂

-Netta

Lue myös:

Suomen kesä on puutarhurille liian lyhyt

Terveisiä mökkipuutarhasta, 1/2019

Onko kuivanmaan mökissä järkeä?