Puolet kesälomasta takana, puolet edessä
Otsikko sen jo kertookin – puolet tämän kesän lomistani on nyt ohi ja puolet vielä edessä. Tänä vuonna lomani ovat vähän pätkissä – ensin oli viikko lomaa Italiassa, sitten hetken aikaa töitä, sitten toinen lomaviikko, jolloin olimme Ranskassa ja vähän myös Suomessa. Nyt on edessä kolme viikkoa töitä ja sitten olisi vielä kaksi viikkoa putkeen lomaa.
Viime vuonna minulla oli vain kaksi viikkoa lomaa (eivätkä nekään putkeen), ja jo heti ensimmäisen lomaviikon jälkeen kirjoitin, miten minulla oli vähän ikävä takaisin arkeen. Se johtui varmaan siitä, että ensimmäisen lomaviikon olimme sukuloimassa, ja olimme yövieraina sukulaisille. Silloin helposti voi ikävöidä omia rutiineita. Lisäksi olin aloittanut keväällä uudessa työpaikassa, ja uuden työn kanssa oli vähän ”kuherruskuukausi” vielä meneillään.
Sen sijaan tänä vuonna, nyt kahden lomaviikon jälkeen, en voi sanoa kaipaavani arkea, työtä tai rutiineja. Olisin todella mielelläni lomalla nytkin, ja jotenkin jo valmiiksi etukäteen (typerää, I know) suren sitä, miten lyhyt tämä kesä loppupeleissä onkaan ja miten nopeasti lomat kuluvat, ja miten pian taas on syksy ja arki ja sitten saadaan odottaa seuraavaa lomaa taas sata vuotta…
En haluaisi, että elämä on vain sitä, että odotetaan lomia. Mutta jostain sellainen ”loman tarve” on minuun nyt joka tapauksessa pesiytynyt. Takana on toki aika rankka talvi ja pitkä työputki, mikä vaikuttaa varmasti paljon. Olen myös pohtinut sitä, mikä on minulle sitä parasta ja rentouttavinta lomaa, sitä todellista ”akkujen latausta”. Vaikka molemmat ulkomaanreissumme olivat hienoja ja kivoja, ei sen tyyppinen reissaaminen ehkä ole minulle sitä optimaalisinta hermolomaa.
Ensinnäkin, minulla on lentopelko ja niinä päivinä kun tiedän joutuvani lentämään, olen koko päivän ennen lentoa enemmän ja vähemmän hermostunut ja ahdistunut. Lennon jälkeen olen myös usein väsynyt, koska olen jännittänyt koko päivän ja lennon ajan. Reissussa joutuu myös usein käyttämään paljon aikaa erilaisissa kulkuneuvoissa – junissa, busseissa, metroissa ja takseissa – ei myöskään sitä rentouttavinta minulle. Jos matka-aikataulu on tiivis ja on nähtävä ja tehtävä paljon lyhyessä ajassa (esimerkiksi muitten reissaajien toiveesta) – ja vaikka ne olisivat kivojakin asioita, väsyy minun mieleni aina jonkin verran sellaisestakin.
Toisin sanoen, vaikka olemme olleet kahdella mukavalla ja kivalla matkalla, olivat ne molemmat aika tiivisaikatauluisia eivätkä ehkä minun mielenlaadulleni kaikkein rentouttavimpia. Ehkä parhaiten minulle itselleni toimii matkustusmielessä jokin rantalomatyylinen, jossa itse kohteessa ei ole tarkoitus tehdä hirveästi muuta kuin makoilla aurinkotuolissa, lukea kirjaa ja siemailla drinkkiä – tai sitten tekemistä voidaan keksiä fiiliksen mukaan rennosti ja ex tempore. Seuraava lomamme olkoon siis enemmän jotain sen tyylistä.
Nyt meillä on onneksi vielä kaksi viikkoa lomaa tiedossa. Mutta aavistuksen huolissani olen sen suhteen, paljonko ehdin loppulomastakaan ihan vain olla. Lähdemme silloin todennäköisesti heti loman alettua Pohjois-Suomeen sukuloimaan. Ajomatkaa omalla autolla kertyy noin kahdeksan tuntia suuntaansa, jonka ajamme varmasti aikalailla yhteen menoon. Tarkoituksena on viipyä paikan päällä jokunen yö – niin, että koko ensimmäinen lomaviikko ei kuitenkaan mene sukuloidessa.
Loppulomaksi suunnitteilla on lähinnä olla omalla mökillämme. Siellä on ihanaa ja kivaa, mutta olen huomannut, että siellä hommat todella helposti lipsahtavat vähän työleiriksi. Olemme nyt kolmen vuoden ajan remontoineet mökkiämme, ja remontti jatkuu yhä. Ja sen tiesimme toki mökin ostaessamme, että remonttia riittää – se ei siis ole mikään yllätys. Mutta pikku hiljaa olen huomannut itsessäni sen, että kun viikonloput ja lomapätkät täyttyvät aina remontista, alkaa mieli kaivata senkin tilalle välillä joutilaisuutta.
Toisin sanoen – fiilis on kai se, että oikein koskaan ei tunnu olevan enää sellaista aikaa, kun ei tarvitsisi tehdä mitään. Ja sitä oma mieleni jotenkin niin hirmuisesti kaipaa. Ja siksi onkin nyt minun itseni tehtävä varmistaa, että sitä se myös saa. Juhannuksena menimme mökille ja mies halusi taas tehdä remonttia. Totesin, että hän saa kyllä sitä tehdä ihan vapaasti, mutta minä en tällä kertaa aio tehdä yhtään mitään. Ja niinpä istuin pihatuoliin ja luin lehteä. Sirkkelin soiminen vähän häiritsi välillä rentoutumistani, mutta tietoisesti pyrin kuitenkin istumaan siinä ja nollaamaan mieltäni. Toki sitten myöhemmin intouduin myös puutarhahommiin, mutta ihan omasta tahdostani, ja niitäkin tein tällä kertaa varsin maltilla.
Kahdelle jäljellä olevalle lomaviikolle otankin sen mission, että yritän antaa itselleni luvan ja tilaa olla, sikäli kuin se vain on mahdollista. Pyrin myös miettimään sitä, mitkä ovat niitä syitä, jotka aiheuttavat sen fiiliksen ”loman tarpeesta”. Jotkut asiathan omassa arjessa ovat syitä siihen, ja niihin olisi hyvä saada muutosta. On esimerkiksi tuntunut hyvältä antaa itselle lupa olla rauhassa ”laiska” blogin suhteen nyt kesän ajan. Olen myös pyrkinyt tekemään mahdollisuuksien mukaan etäpäiviä ja hölläilemään vähän kaiken suhteen mahdollisuuksien mukaan.
Sen sijaan sille, että kesä ja loma (ja elämä) tuntuvat kuluvan jatkuvasti vain nopeammin ja nopeammin, ei välttämättä ole niin hirveästi mitään tehtävissä – olen kuullut sellaista huhua, että se kuuluu aikuisuuteen. Tai mikäli teillä on jotain salaisia vinkkejä, laittakaa ihmeessä jakoon! :D
-Netta
Lue myös: