Hyvinvoinnista puhuttaessa korostetaan usein uusien, parempien rutiinin ujuttamista arkeen: meal preppausta, salitreeniä, lenkkeilyä tai vaikkapa herätystä klo 5 aamun hiljaisten tuntien pyhittämiseksi itselle. Yritän useamman kerran vuodessa aloittaa kaikkia noita edellä mainittuja ja monta muuta hyvää tapaa, mutta yrityskertojen määrä kertonee samalla onnistumisasteesta.

Siinä missä uusien rutiinien juurruttaminen tuntuu hankalalta, olen tehnyt arkeeni hyvinvointia edistäviä muutoksia kuluneen vuoden aikana ihan vaivihkaa luopumalla joistain vanhoista tavoista:

Torkuttaminen

Katsottuani tarpeeksi monta ”herää viideltä ja olet kaikin puolin parempi ihminen” -videota päätin itsekin yrittää herätä edes hieman aiemmin. Viideltä herääminen ei olisi kohdallani realistista, mutta asetin herätyskellon pirisemään kuudelta. Kello soi ja minä torkutin. Torkutin ja torkutin, aamu toisensa jälkeen, viisi minuuttia kerrallaan. Toive aikaansaavista aamuista kääntyi itseään vastaan ja lopputulos päälaelleen.  Lopulta lakkasin luottamasta itsekuriini ja jätin luurin suosiolla makkarin ulkopuolelle, jotta joutuisin nousemaan sängystä herätyksen sammuttaakseni – aivan kuten kaikissa niissä katsomissani videoissa suositeltiin, mutten alkuun suostunut uskomaan. Yhtenäkään aamuna en ole palannut sänkyyn sen jälkeen, kun olen raahautunut keittiöön asti sammuttamaan siellä ulvovaa herätystä!

Puhelin sängyn vieressä (tai sängyssä…)

Olen ASMR-videoiden suurkuluttaja ja useamman vuoden ajan nukahdin lähes joka ilta napit korvissa ja puhelin vierelläni. Torkuttamisesta luopuminen vaati puhelimen parkkeeraamista makuuhuoneen ulkopuolelle, ja samalla päätin siirtää kuiskailuvideoiden parissa rauhoittumisen sängystä nukkumaanmenoa edeltävään hetkeen sohvalla. Jännitin vähän, saisinkokaan enää unta ilman kuiskailuja korvissani, mutta yllättäen nukahtaminen sujuukin nopeammin hiljaisuudessa (päässä surraavista ajatuksista huolimatta) kuin rauhoittavia taustaääniä kuunnellen. Ennen kaikkea olen nukkunut koko yön suorastaan hämmentävän hyvin! Luuri naaman vieressä nukkuminen ei kai ole koskaan ollut kovin suositeltavaa, mutta yllätyin, miten suoraan puhelimen siirtäminen kauemmas vaikutti unen laatuun.

Jokailtaiset sarjamaratonit

Kotona minun ja miehen yhteistä tekemistä on katsoa sarjoja, ja useamman jakson maratonit ovat olleet enemmänkin sääntö kuin poikkeus arki-iltaisin. Yhteiset hetket sarjojen parissa ovatkin olleet sellaista laatuaikaa, josta en ole halunnut luopua. Lisäksi opiskeluhommien ja gradun kirjoittamisen painaessa päälle sarjat olivat sopivaa ei minkään tekemistä, kun  mikä tahansa muu olisi tuntunut liian aktiiviselta koulutehtävien välttelyltä. Gradun valmistumisen jälkeen päätin kuitenkin panostaa lukemiseen ja kirjoittamiseen (siitä kirjoittelin täällä!), ja niihin nipistin aikaa sarjamaratoneista. Meillä katsotaan edelleen sarjoja melkeinpä joka ilta, mutta useimmiten yksi jakso riittää. Vapaa-aika on monipuolistunut, eikä parisuhdeaika ole mitenkään vähentynyt tai ainakaan huonontunut!

Työpaikan lounasravintolan tarjonta

Toimistomme alakerrassa on perinteinen lounasravintola, jonka ruokalistaan kuuluu päivittäin useampi kotiruokahenkinen vaihtoehto ja runsas salaattipöytä. Henkilökunta-alen kanssa buffetin hinta on varsin kohtuullinen, joten etenkin eväättöminä päivinä rafla houkutteli enemmän kuin lähimpään kauppaan kirmaaminen. En kuitenkaan ole koskaan osannut valita buffetista sivistyneesti yhtä ruokalajia, joten lounaallakin lappasin lautaselleni ihan vähän vain kaikkea. Lopputulemana kierin vatsa edellä takaisin töihin ja kirosin, etten onnistunut taaskaan pysymään kohtuudessa. Viime kuukausina olen linjannut itselleni, että työlounaan vaihtoehdot ovat kotoa tuodut eväät tai lähimarketin salaattibuffet – ei alakerran ravintola. Päätös on säästänyt rahaa, kaloreita ja ähkymorkkista!

Facebook ja turhanpäiväinen Instan selaaminen

Somesiivouksesta kirjoittelinkin jo aiemmin – klik klik!

Ah, elokuu! Joka tuutista syötetään paluuta arkeen ja rivien välissä vihjaillaan orastavasta syksystä, mutta omalla kohdallani kesä tuntuu tavallaan vasta alkavan. Ensimmäinen, viikon mittainen kesälomapätkäni kesäkuun alussa hujahti Itävallan Alpeilla reissatessa, ja pidempi loma alkoi vasta tällä viikolla. Kesäkuinen lomaviikko meni niin tiiviisti tien päällä, että reissufiiliksen rinnalle ei ehtinyt syntyä varsinaista lomafiilistä. Nyt kahden vapaan viikon ajan edessä sen sijaan on kaikenlaisia perinteisempiä kesäaktiviteetteja: Suomi-matkailua, päivää Suomenlinnassa ja kalenterissa täysin tyhjiä päiviä odottamassa ex tempore -ideoita.

On kieltämättä ihanaa, että on ollut mahdollisuus lomailla pieni pätkä heti alkukesästä ja vielä lisää näin elokuun puolella. Elokuisessa lomassa on jotain samaa kuin arkivapaissa: Tuntuu kuin olisi vapaampi tekemään omat suunnitelmansa vailla viikonloppuun tai keskikesän lomaan kohdistuvia odotuksia ja paineita. Lisäksi mitä ikinä päätänkin tehdä, kymmenet muut eivät todennäköisesti ole saaneet samaa ideaa. Vastaavasti kuumimman lomakauden aikana työskentelyssä jotain normiarkea rennompaa, kun monet sidosryhmät ovat kesälaitumilla. Pitkinä lämpiminä iltoina ehtii sitä paitsi touhuilla melkein kuin lomalla! Rehellisyyden nimissä myönnän kuitenkin, että kesä toimistolla olisi voinut olla pitkä, jos kaikki lomapäivät olisivat sijoittuneet vasta näin elokuulle.

Monena vuonna olen ollut syksyä jo elokuussa tunnelmoivien etujoukoissa, mutta ehkä juurikin myöhäisen loman takia tänä vuonna kesä tuntuu jatkuvan pidempään. Rakastan syksyä, sen pimeneviä iltoja ja kuulaita aamuja, kynttilöitä, sohvannurkkaan käpertymistä, ennen kaikkea syksyn mukanaan tuomaa uuden alun tunnetta. Vaikken enää pariin vuoteen ole opiskellut niin, että arki noudattaisi lukuvuosikalenterin syklejä, ajatus jonkin uuden alkamisesta syksyllä on pysynyt vahvana. Vuodenvaihdetta ja tammikuun  puhdasta pöytää varjostaa epätoivoinen tarve rämpiä vuoden pimeimmästä ja vaikeimmasta ajasta kohti valoa ja keveyttä, mutta syksy on sellaisesta pakonomaisuudesta vapaa. On vain virkistävää siirtyä suloisesta kesästä syksyn ihanan arkeen ja rutiineihin.

Vielä en kuitenkaan toivo syksyä, vaikka salaa vähän odotankin. Syksyn sijaan mielessä ovat lomasuunnitelmat: Tällä viikolla reissaamme ympäri Itä-Suomea kunnes suuntaamme toiselle puolen Suomea katsomaan Rammsteinia. Tampereelta tie käy hetkeksi kotiin, mutta ensi viikolla teemme vielä pienen pyrähdyksen Hankoon. Olen usein kasannut lomalle kohtuuttoman määrän reissuja ja muita suunnitelmia, ja jokaisen loman jälkeen toivonut muistavani jatkossa kotilomailun tärkeyden. Vaikka reissupäiviä kertyy nytkin yhteensä viikon verran, yhtä monta päivää saan olla myös kotona kesä-Helsingin mahdollisuuksien äärellä. Ainakin kaupungin edustan pienet saaret kiinnostaisivat, samoin Kauppatorin hillomunkit ja Kansallismuseon Nick Brandt -näyttely. Palataan kaikkeen siihen kuitenkin vasta reissujen jälkeen!