vuonna 2019, osa 2

Vuoden ensimmäisen puolikkaan koosteen löydät täältä!

Heinäkuussa

  • Olin koko kuukauden töissä ja salaa odottelin sitä hetkeä, kun leijonanosa suomalaisista palaa lomien jälkeen töihin ja läpsystä vaihtaen karkaan itse lomalaitumille.
  • Vietimme omalla mittapuullani suoranaisen leffakuukauden, kun kävimme katsomassa muutaman viikon sisään kaksi elokuvaa: Midsommarin, joka oli ensimmäinen näkemäni kauhuleffa omaan makuun  makuuni (joskin myös saman ohjaajan aiempi Hereditary oli varsin hyvä), ja Tappajahain alkuperäisine kohinoineen ja filmin katkeiluineen  uudeksi leffateatterisuosikiksi nousseessa Kino Reginassa.
  • Kävin katsomassa ja kuulemassa Ed Sheerania  Malmin lentokentällä kuten keskimäärin joka toinen tuntemani ihminen. Keikka oli ihana, mutta päivässä parasta oli keikkaseuralaiseni eli parhaan ystäväni kihlauutinen ja pyyntö kaasoksi!
  • Pistäydyimme Craft Beer Festivalilla ja Töölön Bar Teoksessa tapasillallisella, herkuttelin ystävän kanssa Havenin tyylikkäällä iltapäiväteellä ja vietimme vanhojen opiskelukavereiden kanssa perinteistä grillijuhlaa, joka venyi aina yöhön asti. Kesäisten arki-iltojenkin aktiivisuus tuntuu ihan utopialta nyt, kun päivän ainoat valoisat tunnit osuvat toimistoaikaan…
  • Otimme varaslähdön elokuiseen lomapätkään Oulussa Qstockissa. Yli 30 asteeseen kohonnut paahde oli rehellisyyden nimissä vähän liikaa festarointia ajatellen, mutta iltojen vikoilla keikoilla jaksoi sentään riekkua mukana.

Elokuussa

  • Aloitin kahden viikon kesäloman ystävän kanssa Ventunossa illallisella. Suosittelen! Ruoka oli erinomaista ja tunnelma sopiva niin ystävien kohtaamiselle kuin romanttiselle illalliselle.
  • Keskityimme kesäkuisen Itävallan-reissun jälkeen kotimaan koluamiseen ja teimme roadtripin Itä-Suomessa. Kohteista ja kokemuksista kirjoittelin kesällä enemmänkin!
  • Kotimatkalla Kuopiosta vaihdoimme auton junaan ja teimme pienen koukkauksen Tampereelle. Pääasiallinen syy oli tietysti Rammsteinin keikka Ratinalla, mutta ehdimme toki siinä sivussa nähdä kesäistä kaupunkia myös muuten.
  • Kävimme yhden yön pyrähdyksellä hiljaisessa Hangossa. Yllätyin, miten autio kaupunki oli jo elokuun puolivälissä! Sesongin ulkopuolinen Hanko ei siis säväyttänyt (eikä toisen päivän kaatosade varsinaisesti auttanut asiaa), mutta kenties annan kaupungille uuden mahdollisuuden vielä jonain vuonna kuumimman lomakauden aikaan.
  • Juhlistimme kolmea yhteistä vuotta matalan kynnyksen päivällisellä Woolshedissa ja Once Upon A Time in Hollywood -leffalla. Vuotta aiemmin juhlimme vuosipäivää Olossa ja olen jo vitsaillut aloittavani säästöprojektin viidennen vuosipäivän kolmen Michelin-tähden elämystä varten, joten low key laatuaika oli hauskaa vaihtelua. 

Syyskuussa

  • Pääsin viimein tositoimiin kaasona, kun etsimme (ja löysimme!) morsiamelle upean hääpuvun.
  • Kävimme perjantai-illan ex tempore -treffeillä: Ostimme muutaman tunnin varoajalla liput Nelosen Stand up -ohjelman kuvauksiin Peacockiin, ja ennätimmepä sitä ennen vielä nopealle illalliselle Weeruskaan! Alppilan klassikkoravintola oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta teki kerralla vaikutuksen kodikkaalla tunnelmallaan.
  • Sain surullisia uutisia sedän voinnista ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin suku kokoontui hautajaisiin. Vanhempiani yli kymmenen vuotta nuoremman sedän kuolema tuli täysin yllätyksenä ja oli syksyn ensimmäinen todellinen herätys oman terveyden priorisointiin liittyen.
  • Perjantaisten hautajaisten jälkeen matkustin yhdessä äidin ja isän kanssa viikonlopun viettoon Ouluun. Kotoilun ja perheen kesken vietetyn ajan lisäksi ennätin oululaisten ystävien kanssa brunssille Tubaan. Lämmin suositus: hinta-laatusuhde on vähintään kohdallaan ja tunnelma kuin kotoisassa mummolassa!

Lokakuussa

  • Välttelin kaamosväsymystä kehittelemällä kaikenlaista kivaa tekemistä: Treffasin ystävää Pitäjänmäen suloisessa Viinikahvila Pausassa ja herkuttelin Lilla Robertsin luksusbrunssilla. Kävin parhaan ystäväni kanssa katsomassa kaiken hehkutuksen arvoisen Pienen Merenneidon Helsingin kaupunginteatterissa, ja miehen kanssa pyörähdimme ensimmäistä kertaa IMAXissa katsomassa upean The Joker -leffan sekä kävimme vuoden toisessa Musta laatikko -näytöksessä (ja ostimme saman tien liput myös tulevan kevään esitykseen!).
  • Tilasin meille kotiin siivoojan, joka hinkkasi kodin ongelmakohdat ennennäkemättömällä tarkkuudella hohtavan puhtaiksi. Halusin täsmäsiivouksen tiettyihin alueisiin kylppärissä ja keittiössä, ja soiteltuani muutamaan siivousfirmaan löysin sopivan joustavan palvelupaketin. Ehkä vuoden parhaiten käytettyjä euroja muuten nuo siivoukseen käytetyt.
  • Pistäydyimme Tukholmassa kahden yön viikonloppulomalla. Reissun kohokohta oli ehdottomasti illallinen 24-paikkaisessa Michelin-ravintola Agrikulturissa! Kävimme myös Fotografiskassa ja sunnuntailenkkeilin Östermalmilla miehen potiessa yhtäkkiä iskenyttä flunssaa. Reilun kolmen vuoden yhteisen reissuhistorian aikana tämä oli ensimmäinen kummankaan sairastuminen!
  • Järjestimme kotona rapujuhlat (eli ihan tavalliset juhlat, joissa tarjoiltiin rapuja). Mikään kolmen ruokalajin pöytäjuhla kyseessä ei ollut, joskin rapujen lisäksi autenttista tunnelmaa saatiin snapseilla ja jopa yhdellä snapsilaululla!

Marraskuussa

  • Kuukausi alkoi vanhan opiskelijajärjestöni gaalahenkisen kokoontumisen merkeissä. Neljän vuoden välein järjestettävää tapahtumaa varten laittauduin pitkän kaavan mukaan ammattilaismeikkaajan ja -kampaajan käsissä. Sain ensimmäistä kertaa koskaan irtoripset ja naamassa oli pakkelia enemmän kuin koskaan.
  • Podin Töölö-kuumetta ja Helsinki-ikävää, kun paras ystäväni löysi unelmakämpän Töölöstä. Todellisuudessa en olisi valmis uhraamaan neliöistä enkä omistusasumisen haaveista, jotka eivät ole siellä suunnilla ihan realistisia, mutta kaipaan silti keskustan sykkeeseen.
  • Vietin ihanan viikonlopun Oulussa. Kävimme äidin ja isän kanssa teatterissa ja syömässä, mutta pääosin vietimme rauhallista, yhteistä aikaa kotona.
  • Oulusta maanantaiaamuna kotiin palattuani isä kuoli seuraavana päivänä. Loppukuu kului on-off Oulussa äidin kanssa.
  • Surusta huolimatta osallistuin miehen perhejuhliin ihanalla illallisella Tornissa. Ennen illallista olimme ajatelleet pistäytyä drinkeillä Ateljee Barissa, joka osoittautui toppatakkisten turistien kansoittamaksi, klaustrofobiseksi muovituolihelvetiksi – cocktailit jäivät väliin.

Joulukuussa

  • Itsenäisyyspäiväviikon olin lähes kokonaan Oulussa, ja lauantaina itsenäisyyspäivän jälkeen hautasimme isän. Kolmen Espoon ja Oulun välillä seilatun viikon jälkeen palasin arkeen ja töihin.
  • Skippasin varsinaiset pikkujoulumeiningit. Sen sijaan vietin pikkujoululounaan Strindbergin kolmen ruokalajin äärellä ja nautin jouluruoasta ja suloisesta vauvaseurasta pari viikkoa ennen joulua. Ystävän heinäkuussa saama pikkuinen ei enää olekaan pieni, pelottava käärö (niskan tukeminen sellaista pidellessä on kuumottavimpia asioita, mitä tiedän…) vaan viihtyy sylissä ihmettelemässä maailmaa.
  • Viiden päivän joululoma hujahti minilomalla Tampereella sumun ja sateen keskellä, ja sen jälkeen rauhassa kotoillen.

Puheenaiheet Ravintolat Oma elämä Ajattelin tänään

vuonna 2019, osa 1

Kuluneen vuoden isoimmat opit kokosin yhteen jo eilen, mutta ajattelin palata viimeiseen kahteentoista kuukauteen myös astetta vähemmän korkealentoisella tasolla. On hauskaa kaivella kalenteria ja kuva-arkistoja ja huomata, miten paljon vuoden aikana oikeastaan on tullutkaan tehtyä, nähtyä ja tavattua!

Tammikuussa

  • Starttasimme uuden vuoden katselemalla ilotulitusta Thamesin varrella ja yrittämällä syödä  viinirypäleen Big Benin jokaisen kahdentoista lyönnin kohdalla. Suosittelen ehdottomasti jokaista kokemaan yhden uudenvuodenaaton Lontoossa ja metsästämään tiketit nimenomaan ilotulituksen viralliselle katselualueelle! Samoin suosittelen u p e a a, baskilaista Eneko-ravintolaa Covent Gardenin laitamilla. Raflasta meille vinkatun espanjalaisen uudenvuoden rypäleperinteen sen sijaan voi skipata (antoivat jopa viinirypäleet lähtiessä mukaan!), sillä yritys on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan.
  • Jatkoimme neljän tähden illallisia ystäväporukalla! Koko vuonna illallisia kertyi kahdeksan, joista kaksi kokkasin itse. Konseptoitu kokoontuminen on osoittautunut vuosien varrella superkäteväksi tavaksi nähdä säännöllisesti, ja kieltämättä on ihanaa päästä kolme kertaa neljästä valmiin pöydän ääreen herkuttelemaan.
  • Palasin italian tunneille. Hullua ajatella, että tuolloin italian opiskelua oli takana vasta vajaa puoli vuotta ja nyt jo puolitoista!
  • Vietin viikonlopun talvisessa Oulussa. Reissulta ei ole yhtään kuvaa eikä kalenterimerkintää, joten taisimme äidin ja isän kanssa keskittyä yhteiseen, rauhalliseen aikaan kotona.

Helmikuussa

  • Teimme miehen kanssa ensimmäisen yhteisen kaukomatkamme, parin viikon Aasian-kierroksen akselilla Singapore-Langkawi-Kuala Lumpur. Radiohiljaisuus blogissa jatkui pitkälle kevääseen, joten tuonkin reissun kuvat ja kuulumiset jäivät jakamatta. Innostuin muisteluista nyt niin, että voisin kirjoitella ja kuvittaa matkasta ihka oman postauksensa!
  • 26-vuotispäivääni vietin töissä ja sen jälkeen miehen kokkaaman ylläri-illallisen merkeissä kotona. 26 on ilmeisesti ollut jotenkin vaikea ikä hahmottaa, sillä olen käytännössä koko vuoden epähuomiossa ajatellut ja sanonut olevani 27.
  • Loman jälkeen aloitin kuuden viikon jakson pienemmillä viikkotyötunneilla. Tein töitä viikossa kaksi päivää ja uurastin gradun parissa neljä, ja ahkeroinnin myötä valmistuminen alkoi viimein häämöttää. Olen kuullut superihmisistä, jotka taikovat gradun kasaan täyspäivätyönkin ohella, mutta onneksi myönsin lopulta itselleni, etten kuulu tuohon ihmeelliseen joukkoon.
  • Kuulin yhden päivän aikana kaksi valtavaa uutista: yhdestä kihlauksesta ja yhdestä vauvasta! Tuosta päivästä tuntuu alkaneen kokonainen uusi elämänvaihe, sillä aiemmin häät ja lapset kuuluivat yksinkertaisesti epämääräiseen, hamaan tulevaisuuteen. Etenkin vauvauutinen liikautti jotain sisälläni, ja vuoden aikana oli ihanaa päästä seuraamaan ystävän odotusta ja sitten pienen vauvan elon ensikuukausia.

Maaliskuussa

  • Keskityin gradun kirjoittamiseen käytännössä koko kuukauden ajan. Gradupäivinä lähdin heti aamusta yliopistolle Otaniemeen, hain ärrältä ensimmäisen päivän kahdesta, valtavasta kahvista ja istuin upouuden yliopistorakennuksen tietokoneluokkaan vakiopaikalleni valtavien ikkunoiden ääreen kirjoittamaan. Muistan kahvit, croissantit, yliopiston lounasravintolan ja kevään etenemisen ikkunan takana, mutten varsinaista kirjoittamista tai ajatusprosessia. Siitä huolimatta ”graduvapaani” päättyessä maaliskuun lopussa kasassa oli jo melkein kokonainen akateeminen loppytyö.
  • Graduilun ohessa vietin yhden ihanan illan työporukalla orastavaa kevättä juhlien, illallistin pettymykseksi osoittautuneessa Farangissa vaihtokaverin kanssa (aiempi kokemukseni ravintolasta oli päinvastoin täysin positiivinen, joten menköön huonon illan piikkiin), kävin miehen kanssa katsomassa mieleenpainuvan The Green Book -leffan,  Helsingin Sanomien Musta Laatikko -näytöksessä sekä HIFK-Pelicans-lätkämatsissa Nordiksella.

Huhtikuussa

  • Kävimme HIFK-Kärpät-ottelussa ja oman joukkueen tappio otti niin koville, että teimme päätöksen jättää parisuhdetta raastavat Helsinki-Oulu-kamppailut jatkossa väliin.
  • Vietimme helmikuussa synttärilahjaksi saamani ylläriviikonloppuloman Tallinnassa. Valitsimme ensimmäistä kertaa hotellin sijaan AirBnB:n, ja Viru-keskuksen tornin asunto valtavine, vanhan kaupungin suuntaan avautuvine ikkunoineen osoittautui kerralla nappivalinnaksi.
  • Raavin gradun viimeisä rippeitä kasaan täysien työviikkojen ohella, kunnes viimein palautin valmiin tuotoksen kuun lopulla!
  • Matkustin Ouluun viettämään keväistä viikonloppua äidin kanssa gradun valmistumisen jälkeen kevein sydämin.
  • Juhlistin vappua miehen ja ystäväpariskunnan kanssa pienellä brunssilla meillä kotona. En ole koskaan ollut mikään vapun (tai juhannuksen tai uudenvuodenaaton) ylin ystävä, mutta skumpantäyteinen herkuttelu hyvällä porukalla toimi jopa tällaiselle vapunvihaajalle!

Toukokuussa

  • Söin hyvin: Osana synttärilahjaansa vein miehen Shitty Dinnerille Espan kokkikoulun tiloihin. Kävin opiskelukaverin kanssa The Cockissa päivällisellä ja toisen kanssa Storyssa aamiaisella. Äitienpäivänä lounastimme miehen perheen kanssa Casa Largossa.
  • Osallistuin pakohuonepeliin ekaa kertaa. Kävimme neljän hengen porukalla suorittamassa Escape Room Helsingin The Great Vanishing Act -huoneen, joka sopi hyvin niin porukan pakohuoneasiantuntijalle kuin ensikertalaisillekin. Pääsimme muuten ulos ihan viime tipassa (ja ehkä muutamien lisävinkkien avulla)!
  • Aktivoiduin blogissa piiiiitkän tauon jälkeen.
  • Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi 17.5.! Äiti ja isä tulivat Oulusta juhlimaan valmistumistani, ja koulun virallisen juhlatilaisuuden herkuttelimme koko porukka Kosmoksessa kolmen ruokalajin kera.
  • Juhlistimme valmistumistani ja miehen synttäreitä viikonloppureissulla Turkuun, missä herkuttelimme tunnelmallisessa Smör-ravintolassa.  (Ai miten niin on muitakin tapoja juhlistaa kuin syödä?)

Kesäkuussa

  • Vietimme miehen kanssa ensimmästä kesälomapätkää ja lomailimme vajaan viikon verran Itävallan Alpeilla. Alppimatkailun yhdistää usein ensimmäisenä talveen ja lasketteluun, mutta vuoristossa oli paljon nähtävää kesälläkin. Reissun jälkeen vinkkasin parhaista vuoristomaisemista, kirjoitin yllättävän ihanasta Innsbruckista sekä kokosin viisi vinkkiä kesäiselle alppimatkalle Itävaltaan.
  • Loman jälkeen aloitin uusvanhassa työssäni – jo vuosien ajalta tutussa toimistossa ja jo edellisen vuoden puolella sijaisuuden merkeissä testaamassani tehtävässä.
  • Juhannusta karkasin pakoon Tallinnaan yhdessä miehen ja ystäviensä kanssa. Vanha kaupunki on tullut vuosien varrella koluttua läpeensä, mutta tuolla reissulla tutustuimme paremmin Kalamajan alueeseen, jossa uutta ja kiinnostavaa vielä riittää.
  • Kuun viimeisenä viikonloppuna kokoonnuimme lukiokavereiden kanssa Kuopioon. Olemme yrittäneet nähdä koko porukalla vähintään kerran vuodessa, mieluiten puolivuosittain, ja tällä kertaa hyvänä tekosyynä toimi kuopiolaisen ystävän uuden kodin tupaantulijaiset.

Vuoden jälkimmäisen puolikkaan kooste lävähtää eetteriin tiistaina, palaillaan!

Puheenaiheet Oma elämä Matkat Ajattelin tänään