Varmasti jokainen parisuhteessa tai missä muussa vuorovaikutussuhteessa tahansa elänyt on joutunut pohtimaan onko vielä mahdollista aloittaa suhde puhtaalta pöydältä? Miten laittaa tahranpoisto alkuun, mitä keinoja meillä on vielä käytettävissä ja onko meillä ylipäätään tahtoa lähteä koko hommaan…

Yksi ainoista varmoista asioista elämässä on, että kukaan ei ole täydellinen. Se mitä kuitenkin voimme odottaa parisuhteessa toiselta, on hyvät tarkoitusperät, ettei toinen satuta tai loukkaa toista  tahallaan.

Kun fakta on, että jokainen meistä mokailee on tärkeää osata ja kyetä pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö on paras tapa käynnistää parisuhteen pyykkipäivä. Anteeksi sana on omassani, kuin myös monen muun parisuhteessa,  vaikein sana lausua ja samoin myös vaikein sana kuulla ja hyväksyä.

Loukkauksia, ristiriitoja ja pettymyksiä ei kannata kuitenkaan lakaista liinan alle. Ne kun eivät itsekseen häviä sieltä. Mielestäni onnekkaampia parisuhteita ovat suhteet, joissa asiat voidaan käsitellä ja riidellä pois, ja jatkaa sen jälkeen ilman kaunoja.

Anteeksi antaminen ei tapahdu nopeasti, vaan vaatii tietoista työskentelyä ja kasvamista. Pyykkiä pitää jaksaa pestä, kunnes se on puhdasta. Monesti erehdymme mieltämään suhteen vääräksi, kun se ei ole helppo. Hyvänkin parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Parisuhde ei ole ainainen karkkipäivä tai elämysmatka. Uskon, että oikeanlaisella vuorovaikutuksella on mahdollista selvitä yhdessä monista kriiseistä ja suhde voi niiden avulla tai niistä huolimatta jopa vahvistua.

Lopulta on myös hyväksyttävä, että kaikkia asioita tai kokemuksia emme kuitenkaan välttämättä pysty ratkaisemaan tai käsittelemään. Jotkut asiat pitää lopulta hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Anteeksianto antaa silti näissäkin tilanteissa mahdollisuuden elää nykyhetkessä sekä voimavaroja suunnata ajatuksia luottavaisesti kohti tulevaisuutta.

Anteeksi kulta mustikkatahroista!

-Anna

Kaikki mitä olisin halunnut sinulle sanoa – on sanottu. Tai ainakin haluan uskon, että olet nähnyt ja tuntenut ne tärkeimmät yhteisissä jaetuissa hetkissä, katseissa ja kosketuksessa.

36 tuntia he pitävät sinua nukutettuna ja hengityskoneessa. 2160 minuuttia meillä läheisillä on aikaa rukouksin ja ajatuksin pitää sinut luonamme.

Ajoin tänään sairaalalle ja mietin mitä haluaisin isä sanoa sinulle. Käskisinkö taistelemaan vai antaisinko luvan jo luovuttaa. Viimeisenä vuotena on ollut raskasta nähdä kuinka olet sairauksien takia joutunut luopumaan monista itsellesi rakkaista asioista. Kuitenkin haluaisin kuiskata korvaasi: taistele vielä! Me ja maailma menettäisimme ihan liian paljon jos sinua ei olisi.

Kun olin vasta kouluikäinen sanoit pelkääväsi sitä päivää kun kirjoittaisin sinusta julkisesti ja kuinka terävä kynäni olisi muistelmissani. Nyt kun olen itse kahden tyttären äiti voisin vain toivoa heidän oppineen minulta saman minkä sain sinulta. Opetit minulle periksiantamattomuutta, rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, uteliaisuutta ja kiinnostusta elämää ja sen kaikkia ilmiöitä kohtaan. Tärkeintä mitä olet opettanut on perheen merkitys ja viimeisen sanan saa rakkaus!

:Anna