Täytyy myöntää rehellisesti, että tällä hetkellä on pieni työnhaku-uupumus. Työnhaku on tunteiden vuoristorataa, tasapainoilua innostuksen, jännityksen, odotuksen ja pettymyksen välillä. Työnhakuun löytyy lukematon määrä ohjeita ja oppaita, kuten ”Näillä ohjeilla saat unelmiesi työpaikan kolmessa viikossa”. Harvemmin puhutaan työnhakijan henkisestä jaksamisesta, esimerkiksi siitä miten työnhakija jaksaa epävarmuutta, miten kohtaa toistuvat hylkäykset ja miten tsempata itsensä aina uuteen yritykseen. 

Olen lähettänyt tähän mennessä kymmeniä hakemuksia ja päässyt kolmeen haastatteluun. Sitä ennen olen laittanut tarvittavat dokumentit kuntoon ja määritellyt itseapuoppaiden neuvojen mukaisesti itselleni: mitä haluan, mistä sen voisi löytää ja millä keinoilla. Olen kuullut, että vain 80% avoimista työpaikoista tulee julkiseen hakuun. Kun pääkaupunkiseudulla on brändättävä itsensä uskottavaksi somessa, ei sama toimi maalla. Maalla ei verkostoja ja kontakteja luoda Linkedissä, vaan kahvipöydissä. 

Työelämä ja työnhaku eivät aina ole reiluja ja oikeudenmukaisia. Osa työpaikkailmoituksista tuntuu olevan enemmän markkinointia kuin oikeasti työntekijän hakemista. Julkisella puolella vastaavasti vapaat työpaikat ja niiden vaatimukset on laadittu jo talossa olevalle sopivaksi. Ajoittain mieleen hiipii onko yli 40 vuoden ikä ylittämätön este työn saamiselle tai onko pitkästä koulutuksesta enemmän haittaa kuin hyötyä…

Olen nyt päättänyt, että jos työnhaku ei jonain päivänä nappaa, pidän taukoa. Teen jotain muuta, jotain josta saan energiaa ja joka tuottaa minulle iloa. Tsemppiä kaikille muille työnhakijoille! 

: Anna