Ekat kuukaudet vauvan kanssa

Me selvittiin siitä! Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat olleet tunteiden vuoristorataa, sopeutumista, turhautumista, oppimista ja onnea. Hän on pian jo kolmekuinen. Kaunistelematta sanottuna, enemmän tummaa ja sumuista mutta ihanat hetket sitäkin kirkkaampia. Yritän tähän tiivistää oleellisen, mitä haluisin muistaa, mitä jakaa ja vinkata.😊

Luota itseesi

Esikoisen vanhempana saa kokoajan olla todistelemassa etteivät kaikki havainnot, huolet ja ajatukset vauvaan ja vauvan hoitoon liittyen johdu vain siitä että kyseessä on esikoinen. Tähän törmää ihan normi arjessa, läheisten taholta mutta myös terveydenhuollossa. Sellainen puhe saa helposti kyseenalaistamaan kaiken mitä oma järki tai vaistot sanovat, kyseenalaistamaan oman kykenevyyden vanhempana. Erityisesti tämä otti hermoon kun vauvan vatsavaivoihin ei edes yritetty löytää apua ja itkuisuutta jatkuvasti vähäteltiin enemmän tai vähemmän kaikkialla ympärillä, kun tosiasiassa vatsavaivoihin oli ihan oikea syy ja itkuisuus aidosti brutaalilla tasolla.

”Niin tämäkö oli teidän esikoinen?” Vapaasti suomennettuna: Sinä et vielä tiedä tästä yhtään mitään ja hermostut turhasta. Pullamössösukupolvi ei vain kestä vauvan itkua. Joskus ja joiltain osin varmaan totta. Tämä ”no vauvat itkee, sellaista se on” puhetapa on kuitenkin haitallinen.

1. Se estää vauvaa ja vanhempia saamasta apua.

2. Se asettaa avun hakemisen kynnyksen tarpeettoman korkealle.

3. Se tuottaa epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta.

Minä en enää usko tähän ”vauvat itkee” mantraan. Enkä myöskään ainoihin oikeisiin tai edes yksiselitteisesti parhaisiin tapoihin toimia. Neuvoa kannattaa kysyä (niitä saa kyllä kysymättäkin 😅) , tietoa hakea, virallisia tahoja, asioihin perehtyneitä ja kokeneita kuunnella. Lopulta kuitenkin just meillä vauvan vanhemmilla on suurin motivaatio, suorastaan pakottava tarve huolehtia vauvan hyvinvoinnista. Se jos joku oikeuttaa luottamaan omaan vaistoon ja harkintakykyyn. Jokainen vanhempi on kuitenkin tehnyt ja tulee tekemään omat virheensä, kompromissinsa ja rimanalituksensa mitä tulee lapsiin. Se on varmaa. 😄

Kaikki tarinat ovat totta

Yhtäaikaa. Nimittäin vauva-arki ei ole tietynlaista vaan se on yhtenä päivä tällaista ja toisena toisenlaista. Tai oikeastaan erilaisia joka tunti. Ja täysin ennustamatonta, missä piileekin sen ainutlaatuisuus. Juuri siksi se on aikuiselle niin helvetin hankalaa, siksi myös ikimuistoista ja ihmeellistä. Saa, ja toisaalta ei voi muuta kuin keskittyä vauvaan muutaman viikon tai kuukauden ajan. Niin paljon ennustamaton elämä imee rutiineihin tottuneelta ihmiseltä mehuja. Huomaa että ne rutiinit on todella olemassa syystä. Samalla se kuitenkin myös vapauttaa monien muiden arkisten asioiden ajattelemiselta, itse asetetuilta standardeilta ja velvollisuuksilta.😄

Ainakin itselle, se on ollut just niin ihanaa kuin olin kuullut. Mutta myös just tasan niin raskasta kuin olin pelännyt.

Merkityksellisyys

Vanhemmuus todellakin tuo elämään merkityksellisyyttä. Vauvalle vanhempi on elintärkeä ja aikuiselle vanhemmuus on vaativa, motivoiva ja mielenkiintoinen tehtävä. Mikäpä olisi parempaa sisältöä elömälle. Samalla kun luopuu vapauksistaan,saa hyvästellä tyhjyyden tunteet ja tylsät hetket.

Saa nauttia tai olla nauttimatta

”Muista nyt nauttia!” ”Se on niin äkkiä ohi!” Nämä muistuttelijat ehkä harmittelevat omien lastensa kiireessä ohi kiitäneitä ensikuukausia. Mieleni on tehnyt kysyä, muistuuko mieleen miksi ne vaan vierähtivat sillä lailla ohitse, miksi et itse ehkä muistanut nauttia? Vastaus lienee, ettei se aika ole pelkästään nautittavaa. 😅 Ja sitten taas silloin kun se on, saattaa nolottaa sellainen totaalinen vauvakuplaan vetäytyminen. Että totta hitossa saa nauttia ja elää täysillä just sitä hetkeä, mutta ei tartte. Kyllä me laskettiin sekunteja kun vauva huusi viidettä tuntia ja toivottiin ajan kulumista enemmän kuin mitään. Toisaalta eilen illalla toivoin ajan pysähtyvän, kun imetin keinutuolissa hymyilevää, suoraan silmiin tuijottelevaa vauvaa. ❤️

Tarpeelliset

Loppuun vielä lista ensimmäisinä kuukausina tarpeellisiksi osoittautuneista tykötarpeista.

Toinen ihminen, ja kolmas: Ensimmäisistä kuukausista selvitäksesi tarvitset ihmisen, jolle voit surutta lykätä vauvan, vaikka itkevänä. Se voi olla vauvan toinen vanhempi tai joku muu. Sitten tarvitset ihmisen jonka kanssa voit viettää vauvavapaata ja joka pitää sinut kiinni ulkomaailmassa sekä ihmisen jonka kanssa voit puhua vauvajutuista tuntitolkulla ja jolta voit saada vertaistukea. Fakta on, ettei kukaan ymmärrä niinkuin toinen jolla on saman ikäinen vauva.

Kantoväline: Vähänkään vaativamman vauvan kanssa tämä on aivan ehdoton hankinta. Ennen kuin tämän hoksasin, olin käytännössä vauvan vankina nojatuolissa. Muutenkin itkuinen vauveli pärähti huutamaan aina jos hänet laski käsistään. Vessassa ei muuten tarvitse käydä juosten. Vauva ei mee rikki jos itkee sen aikaa. 😅 Joka tapauksessa, se sohvalla jumittaminen jumittaa myös pääkopan. Vauvan kantaminen liinassa tai repussa on useimmista vauvoista ihanaa, ja äidistä on ihanaa kun saa tehdä jotain. Itselle liinasta on tullut sellainen apukäsi johon tukeudun kun pitäis mennä johonkin tai olla sosiaalinen ja vauva on itkuinen. Liinaan hän aina lopulta rauhoittuu.

Pumppu, pullo, korvike: Joo tiedän, tähän liittyy omat ongelmansa eikä kaikki halua pulloa käyttää, saatikka poistua vauvansa luota ekaan puoleen vuoteen. Me kuitenkin haluttiin a) mulle omaa aikaa ja kunnolla, tunnin kauppareissu ei ole omaa aikaa. 😂 b) isälle mahdollisuus olla oikeasti tasavertainen vanhempi 😊 Korviketta ollaan käytetty kun en vaan yksinkertaisesti ehdi/jaksa pumpata eikä aina pysty ennakoimaan.

Kuulosuojaimet: On tilanteita joissa vauvaa ei yksinkertaisesti saa rauhoittumaan. Ihan tavalliset korvatulpat auttaa jo paljon mutta ihan perinteiset peltorit hoitaa homman parhaiten. Kun itkusta saa ns. terän pois, on paljon helpompi ajatella ja toimia. Lisäksi joskus jonkun on nukuttava. 😂 Vauva sille toiselle tyypille, peltorit päähän ja nukkumaan.  😄

Kapalo: Meillä oli rauhaton ja kipeä vastasyntynyt. Hän hyötyi valtavasti napakasta kapaloinnista. Kun mikään muu ei auttanut, vauva kapaloon, syliin kylkiasentoon, tutti suuhun, hyssytystä ja pientä hytkytystä(kts. Happiest baby-metodi). Tämä toimi tosi hyvin silloin kun vauva ei ollut älyttömän kipeä. Hän myös nukkui ensimmäiset 2kk kapalossa, mikä todennäköisesti  soi meille kymmeniä tunteja lisää unta. On olemassa kaikenlaisia pusseja ja virityksiä. Meille riitti kaksi ohutta ja hiukan joustavaa kapaloliinaa. 😊

Lue myös:

Synntyskertomus

INSTAGRAM

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Mitä tarkoittaa kestävämpi elämä?

Nyt kun me ollaan vastuussa tämän pienen ihmisen hyvinvoinnista, tuntuu ympäristön tilasta huolehtiminen ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Varsinkin kun tämä päällänsä oleva tilanne on näyttänyt miten paljosta pystymme luopumaan tarpeen vaatiessa, ja miten suuria vaikutuksia maailman laajuisella downsiftaamisella voi olla. Tänään siis pehmoisen vauvakuplan sijaan palaan juurilleni pohtimaan kestävää kulutusta kriittisesti.

 

Hyväosaisin kymmenys

Me kaikki puhutaan kestävämmistä ja ekologisemmista valinnoista koko ajan. Huomaan, että välillä alan käyttäytyä ja ajatella ihan niin kuin me oltaisiin jo tehty tarpeeksi. Jotenkin tuudittaudun siihen, että kun me jo tehdään asioita eri tavalla, niin nyt voidaan hetkeksi lopettaa ja olla huoletta. Sitten muistan, ja muistutan itseäni meidän elämäntyylin kuormittavuudesta. Me ollaan rakennettu iso talo ja ajellaab autolla ympäri maakuntaa päivittäin. Me ollaan tehty lapsi, joka on, let’s face it, yksi eniten ympäristöä kuormittavista päätöksistämme elämän aikana. Vaikka eihän se tietenkään niin yksinkertaista ole, pitää elämässä olla muutakin kuin ilmastoahdistusta. Mutta vaikka me kuinka viilattaisiin  meidän ruokavaliota, ostettaisiin parhaamme mukaan käytettyä, ajeltaisiin hybridillä ja vähennettäisiin jätteen määrää, me eletään maapallon standardien mukaan edelleen selkeästi täysin kestämättömällä tavalla. Meillä on ihan liikaa tavaraa, ihan liikaa kulutus”tarpeita”, tavallaan ihan liian mukavaa. Me suomalaiset keskiluokkaiset kuulutaan vähintäänkin tän planeetan hyväosaisimpaan kymmenykseen, ja sen kymmenyksen elämisestä ja bisneksistä aiheutuu suoraan tai välillisesti selvästi suurin osa hiilidioksidipäästöistä ja muusta maapallolle koituvasta harmista. Mun mielestä meillä ei ole missään kohtaa oikeutta pestä käsiä ja rentoutua koska jo ”yritimme” tai olemme jo tehneet jotain hyviä valintoja. Miedän pitäisi tehdä siis todella TODELLA paljon asioita, että voitais sanoa tehneemme tarpeeksi. Elämän pitäisi muuttua niin paljon, että sitä on vaikea edes kuvitella.

Yhtä huono kuin muutkin

Tämähän ei tarkoita sitä, että meillä tehtäis jatkuvasti täydellisiä valintoja, tai edes hyviä valintoja. Mä koen kyllä, että me ollaan tehty ne meidän perheelle varatut itsekkään kulutusvalinnat jo. Meillä on talo ja kaksi autoa ja muutenkin kaikki mitä me tarvitaan. Paljon enemmän kuin suurimmalla osalla maapallon ihmisistä. Koen että nyt meillä ei ole enää oikeastaan oikeutta kasvattaa meidän elintasoa hirveästi, elämänlaatu onkin asia erikseen, mutta siihen ei tarvita lisää kuluttamista tai päästöjä.

Luopumista

Kestävämmän elämän opettelu ei välttämättä ole kivaa. Mutta eipä sen oikeasti kuulukkaan olla. Pitää luopua jostain mihin on tottunut. Itseasiassa pitää luopua ajan myötä aika paljosta. Mitä akuutimmaksi maapallon tilanne on tullut, sitä korkeammalle on nousseet myös meidän elämäntyylin muutoksia koskevat vaatimukset. Vaikka kirppistely tai kestävämpien tuotteiden ostelu on parempi kuin ei mitään, en oikeastaan enää laske niitä sillä tavalla kestäviksi valinnoiksi. Länsimaisessa yltäkylläisyydessä suurin osa ihmisistä on pisteessä, jossa ainoa kestävä valinta on useimmiten jättää kokonaan ostamatta. En ole idiootti minäkään, enkä elä maakuopassa. Tajuan kyllä että on joitain välttämättömyyksiä, jotkin asiat vaan on korvattava jos vanha rikkoutuu.

Tarkoitankin tässä ehkä sitä ekologisuuden varjolla ostamista. Sitä että ekoilun myötä yhtäkkiä omistamasi tavaramäärä onkin lisääntynyt, eikä vähentynyt. Olet päätynyt ostamaan ekotuotteen tyydyttämään jotakin tarvetta, jota sinulla ei edes aikaisemmin ollut. Tai sallinut itsellesi vielä yhden vaateostoksen tässä kuussa, koska ostit luomupuuvillaa. Käynyt kirppiksellä jo toisen kerran samalla viikolla ja kantanut kotiin kassitolkulla tavaraa, ajattelematta että touhu on yhtälailla osa ylikulutuskulttuuria kuin mikä tahansa muukin shoppailu. Riippuvaista toisaalla uusiin tuotteisiin kohdistuvasta ylikulutuksesta ja sitä kautta mukana mahdollistamassa jonkun toisen himoshoppailua.

Syntistä shoppailua

Sallin kyllä itselleni kirppiksillä käymisen ja jos tarvitsen jotain uutta, yritän ostaa eettistä ja ekologista. Olen siis ihan niin kuin muutkin. Ei ole yhtään varaa röyhistellä rintaa tässä. Ei kukaan,tai ainakaan kovin moni jaksa kokoajan kieltäytyä ja yrittää pärjätä tai opetella tulemaan toimeen vähemmällä. Varsinkaan jos muut ympärillä ei toimi niin. Ajattelen nykyään kuitenkin, että vaikkapa kirpparilla käyminen ja ostelu ei juuri koskaan ole mitenkään synnitöntä ja ok, niin kivaa kuin se joskus onkin. Voipi olla, että olen mielestäni tehnyt kestäviä valintoja, mutta minulla on kuitenkin kokoajan ollut ihan kivaa niitä tehdessäni. Silloin en todennäköisesti oikeastaan ole vielä tehnyt juuri mitään. En ainakaan tarpeeksi.

Kirottu muoti

Kestävyys ei saa olla muoti-ilmiö. Pelkään tosin että on. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että meidän suhtautumisemme muotiin on muututtava ihan kokonaan. Muoti=me halutaan saada saman näköistä kuin muillakin,inspiroidumme toisistamme, mutta haluamme kuitenkin olla persoonallisia ja erottautua eduksemme. Tämä aiheuttaa sen, että muoti on jatkuvassa muutoksessa. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tavaraa pitää tuottaa massoittain, mutta vielä niin, että tavara ja tuotantotapa hiukan muuttuu kokoajan. Hävikkimäärät on isoja ja tavaraa siis tuotetaan ihan helvetisti.

Me ei olla koskaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on, niin kauan kun suhtaudumme muotiin näin mutkattomasti ja huoletta kuin nyt. Vain kiltisti seuraamalla ja nauttimalla. Aina tulee tarve päivittää. Joko puolet maapallon ihmisistä pitää lähettää ulkoavaruuteen tai sitten tämän touhun pitää yksinkertaisesti loppua. Omistamamme materian määrän ja laadun pitäisi jatkossa perustua enemmän käytännön tarpeelle. Tämä vaatii puolestaan, että me opetellaan tunnistamaan ne käytännön tarpeet ja erottamaan ne haluista ja sellaisista tarpeista, jotka on ulkoapäin luotu, usein bisnesmielessä.

Pidättäytymistä

Olen tajunnut, ettei kestävä elämä ole siis parempien valintojen tekemistä, se on pohjimmiltaan luopumista. Mutta ei se ole vain luopumistakaan, se on myös pidättäytymistä ja samalla tavallaan jälkeen tai ulkopuolelle jättäytymistä. Sitä ettei voi innostua samalla tavalla joistain uusista tuotteista, tekniikasta, ruokatrendeistä ja matkakohteista, kuoseista tai väreistä, kosmetiikasta tai brändeistä, vaikka ympärillä ei muusta puhuttaisikaan. Ettei voi seurata laumaa, niinkuin luontaisesti tekisimme. Että on ennen pitkään monella tavalla epämuodikas. Tämä on tietenkin ristiriitaista. Meillä ihmisillä on hirveän suuri tarve kuulua porukkaan ja ilmaista sitä ulkoisin merkein, nykyaikana paljolti ostamalla, kuluttamalla. Ulkopuolelle jättäytyminen voi olla monella tavalla kohtalokasta. Lopulta me kaikki tarvitsemme yhteisön hyväksyntää selvitäksemme. Ottaa esimerkiksi aika ison riskin jos menee työhaastatteluun pukeutuneena tamineisiin, jotka selvästi loukkaa joka ikistä, suvaitsevaisintakin pukeutumiskoodin pykälää. Oli asu sitten kuinka käytännöllinen tahansa.

Lihasvoima

Eikä ole kyse vain muodista, vaan myös uusista tekniikan innovaatioista. Pitää tosissaan punnita, mitkä keksinnöt tosiasiassa parantavat elämänlaatua niin paljon, että ne ovat aiheuttamansa ympäristökuormituksen arvoisia. Meidän elämä on jo aika helppoa. Kuinka paljon helpommaksi sen pitää vielä muuttua? Ei kehitystä ja innovaatioita voi kokonaan tietenkään pysäyttää ja palata keskiajalle, mutta pitäisi ainakin suhtautua kriittisesti siihen, mitä härpäkkeitä ja laitteita tarvitaan, ja mitkä asiat voitaisiin esimerkiksi edelleen tehdä itse. Ainakin kunnes korvaava tapa, laite tai keksintö täyttää myös eettiset ja ekologiset standardit, kaupallisen potentiaalin lisäksi. Lihasvoima kun on monesti aika vähäpäästöistä, jos puhutaan vaikka kotitöistä tai liikenteestä, miksei jossain määrin tavaran tuotannostakin.

Visuaalisuus

Sitten on visuaalisuuden ongelma, joka on mulle ehkä suurin haaste kestävämmän elämän tiellä. Mä olen ollut aika valmis hiukan kärvistelemään, ikävöimään tiettyjä juttuja koskaan niitä enää saamatta, ja näkemään vaivaa. Mutta mä olen todella visuaalinen ihminen. Kaipaan kauniita asioita ja väitän että ihan oikeasti kärsin vaikkapa värien ja muotojen epäharmoniasta, rikkinäisistä tai likaisista asioista, epätäydellisistä pinnoista ja sotkusta. Muodista nauttimalla olen päässyt tyydyttämään tätä tarvettani katsella kauniita asioita ja rakentaa kauniita yhdistelmiä tai kokonaisuuksia ympärilleni.

Sisustusta uusimalla ja vaatteita ostamalla olen voinut torjua tuota ”rumuuden” ja epätäydellisyyden aiheuttamaa ahdistusta, ja samalla poistaa epätäydellistä pintaa ja rekvisiittaa elämästäni. Saakeli että onkin hankala ajatella, että tästä pitäisi jotenkin nyt pyrkiä irti. Muodin ja sisustamisen harrastelu tai kodin pintojen uusiminen vain koska joku on epätäydellisen näköistä, ei oikeasti ole kestävää kuluttamista. Teki sen miten tahansa. Miten voisi vaan pysähtyä tähän, pitää kodista, vaatteista ja tavaroista hyvää huolta ja olla vaan tyytyväinen. Niin ettei keittiön kaappeja tai sohvaa ruveta viiden vuoden päästä vaihtamaan, koska ne ei enää ole muodissa ja miellytä silmää. Luulen, että on turhaa yrittää ostaa ”ajatonta”. Historia on näyttänyt, että niin vaan nekin ajattomat artekit ja lundiat on päätyneet aikoinaan kaatopaikoille ja kirppareille, kunnantalojen kellareihin pölyttymään. Ne samat ”klassikot” joita me ostetaan nyt ajattomina, ikuisina.  Muoti ja sellainen visuaalinen vaihtelun tarve pitäisi vaan poistaa aivoista kokonaan, bootata jotenkin.

Auttaa jos ajattelee, että kyse ei ole mistään mun yksilöllisestä perustavanlaatuisesta tarpeesta tai ominaisuudesta, esimerkiksi jostain biologisesta. Vaan että enemmänkin kyse on jostain opitusta, peritystä, yleisistä jaetuista käsityksistä kauneuteen ja siisteyteen liittyen, tottumuksista. Ja ehkä jonkun muun ahdistuksen purkamisesta ja epätäydellisyyden kompensoimisesta. Voisiko tästä selvitä korvaamalla näitä muilla visuaalisilla nautinnoilla. Nauttia taiteesta, nauttia luonnon kauneudesta, nauttia puhtaasta kodista. Aidosti nauttia toisten omistamista kauniista asioista ilman, että niitä samoja on saatava itse. Tehdä kauniita asioita omin käsin.

Paljon vaadittu

Kaikki tämä on ihan hirveän paljon vaadittu. Sanoisin että liikaa. En itse usko koskaan pystyväni tuohon. Ajattelen kuitenkin, että näiden asioiden on oltava lähtökohtina sen arkisen toiminnan taustalla. Tavoitteet tarpeeksi korkealle, jotta suoriutuu kokoajan kelvollisella tasolla. Ja sitten on pakko sallia itselleen asioita. Pitää vaan pyrkiä siihen, että ne synnit ei olisi niitä pahimpia ja että niiden määrä olisi kohtuullinen. Tämä vaatii tietoa. Pitää tietää mikä on ympäristölle haitallista ja kuinka suuressa määrin. Monesti on varmaan paras ja helpointa vaan olettaa, että kaikki mikä vaatii uuden hyödykkeen tai materiaalin tuottamista ja kuluttamista, on huono juttu ja sellaisten asioiden kohdalla pitäisi aina pysähtyä. Aluksi miettimään parempaa vaihtoehtoa. Miten saan saman  hyödyn tai nautinnon, mutta kestävämmin. Seuraavalla tasolla miettimään, pärjäisikö ilman, luopumaan. Hardcore ekoilija ei edes pysähdy valinnan ääreen, koska on jo jättanyt sen elämänsä ulkopuolelle, pidättäytynyt edes miettimästä. Ehkä nämä vois olla sellaiset portaat, joita pitkin voisi taso kerrallaan pyrkiä kestävämpään elämäntapaan. Kun kohtaa uuden kulutustarpeen, pysähtyy ja miettii minkä levelin ekoilu tässä kohtaa on mahdollista. Eikä suo itselleen sellaista lusmuilua, että jättää kokonaan pysähtymättä ja ajattelematta.

Yhteiskunnan tehtävä

Juuri siksi, että tämä on ihan valtavan vaikeaa ja liikaa vaadittu. Juuri siksi, ettei yksilön voi olettaa olevan niin eettisesti ja moraalisesti toimiva otus, että tekisi kaikki rajallisen elämänsä valinnat muiden ihmisten tai luonnon hyvinvointia ajatellen. Juuri siksi, että ei ole aikaa odotella kaikkien mukaan tuloa ja sitä, että jokainen meistä voi rauhassa totutella ja tehdä kaikki muutokset sillälailla kivassa tahdissa lempeästi. Juuri siksi tässä tarvitaan polittisia toimia, lakeja, sääntelyä, monien tahojen varpaille astumista, yksilön oikeuksien rajoittamista yhteisen hyvän eteen. Kuulostaa karulta. Vaikka uskon että yllättävän moni olisi tähän valmis. Muuttamaan elämässään paljonkin, luopumaan suurista asioista, jos se tehtäisiin yhdessä, reilusti ja tasa-arvoisesti.

Tilalle jotain muuta

Kestävä elämä on miettimistä, parempia valintoja, luopumista ja pidättäytymistä. Hirveän raskasta. Ei välttämättä kivaa. Okei. Mutta voidaanko me saada tästä jotain itsellemmekkin? Siis muutakin kuin elinkelpoisemman maapallon. Mielestäni parhaiten jäljillä tässä ovat ns. hidastajat, minimalistit, downsiftaajat, vähentäjät, yksinkertaistajat ja sen sellaiset. Kun ei käytetä enää aikaa ostoksiin ja ostamisen miettimisen, säästyy paitsi aikaa, myös rahaa. Ehkä se tulee tarkoittamaan ettei niin suurta osaa ajasta tarvitse käyttää palkkatyöhön. Se tarkoittanee myös, että erilaisiin palveluihin jää enemmän rahaa. Voisi ostaa vaikka siivousapua ja kulttuurielämyksiä niillä rahoilla, joilla ennen osti joka kevät uudet verhot ja tyynypäälliset. Saataisiinko me tällä tavalla enemmän aikaa läheisten kanssa, enemmän aikaa tutustua uusiin ihmisiin, enemmän aikaa keskittyä oleelliseen. Enemmän aikaa itsestä ja muista huolehtimiseen, ja sitä kautta enemmän hyvinvointia, niin fyysistä kuin henkistäkin. Kaikille.

Lue myös:

Sattuman sanelema tyyli

Keväsisutukseen ilmettä kirpparilta

Helmikuun turhake: Tuhat ja yksi siivousainetta

Vauvan tyyli hakusessa?

INSTAGRAM/BLOGLOVIN/BLOGIT.FI

Kulttuuri Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus