Kehonhuoltoa raskausaikana

Asian ydin on hyvä fiilis. En ole koskaan ollut mikään rääkkiliikunnan ystävä. En tykkää vetää itseäni äärirajoille, enkä nauti maitohapoista. Nyt jos koskaan olen ottanut oikeudekseni harrastaa vain sellaista liikuntaa, joka tuntuu hyvältä. Tämä tarkoittaa liikkumista kehoa kuunnellen ja jaksamisen mukaan. Pakko ei muutenkaan ole toiminut mulla motivaattorina koskaan, eli oli parempi tehdä tästä mukavaa, muuten olisi jäänyt  jumpat kokonaan tekemättä.

Mielihyvähormoneilla eli oksitosiinilla ja endorfiinilla on keskeinen rooli raskaudessa ja synnytyksessä. Ne käynnistävät synnytyksen ja ylläpitävät supistuksia, lievittävät kipua, saavat istukan irtoamaan ja verenvuodon loppumaan. Turvallinen ja kokonaisvaltaisesti hyvä ja rentoutunut olo voivat vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä. Vastaavasti stressihormoneilla on ikäviä vaikutuksia sikiöön ja synnytykseen. Stressiä kannattaa siis vältellä, mikä on mielestäni hyvä syys olla stressaamatta treenaamisesta. Pehmeästi ja fiiliksen mukaan liikkumalla voi kuitenkin lievittää stressiä ja kipua sekä vapauttaa mielihyvähormoneja elimistöön.

Tämän tiedon valossa, omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa raskausaikana. Hyvinvoinnilla tarkoitan sitä, että kehossa ja mielessä tuntuu hyvältä, subjektiivisesti. En sitä, että rankalla treenillä tai salaattia syömällä saa puhtaamman omatunnon ja objektiivisesti katsottuna parannettua joitain mitattavissa olevia fyysisiä ominaisuuksia. Vaan niin, että siitä oikeasti saa nautintoa, silloin mielihyvähormoneja erittyy ja stressitaso laskee. Tällaisen filosofian mukaan olen itse raskausaikana liikkunut. En kuitenkaan missään nimessä ole minkään sortin ammattilainen. Tämä on toiminut mulle.

Jumppapallo

Hommasin roskalavaryhmästä jumppapallon ja nyt on tullut istuskeltua sen päällä melkein joka ilta. Mulla on ollut jonkun verran liitoskipuja. Eniten on vaivannut lonkkien kipuilu ja alaselän jäykkyys tai kramppaaminen. Pallon päällä istuminen aktivoi vatsa- ja selkälihaksia sohvalla makaamista paremmin. Siinä saa syvän ja tukevan istuma-asennon, jota voi helposti säätää sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Lantion pyörittely pallon avulla helpottaa lantion alueen jäykkyyttä ja kipuja tosi hyvin. Kymmenen minuutin pyörittelyn jälkeen kävelen jo melkein kuin normaali ihminen. Teen ympyröitä ja kahdeksikkoja molempiin suuntiin rauhallisesti hengitellen. Pyörittelyn lisäksi pieni pomppiminen pallon päällä tuntuu jostain syystä hyvältä. Siinä saa samalla myös hiukan lämpöä ja liikettä reisiin. Mikään tästä ei vie kauheasti keskittymistä tai ole kovin raskasta. Onnistuu siis kivasti telkkaria katsoessa. Asento itsessään, pyörittely ja pomppiminen, voivat ilmeisesti myös avittaa vauvan asettumista lantioon oikeaan asentoon synnytystä silmällä pitäen, ei hassumpi juttu sekään.  Pallon päällä istuen tai siihen nojaten on kuulemma hyvä hengailla synntyksen aikanakin. Palloa voi hyödyntää myös lantionpohjatreeniä tehdessä. Tässä ihan hyvä video aiheesta.

Lantionpohja

Lantionpohjalihakset joutuvat koville raskauden aikana, puhumattakaan synnytyksestä. Lihaksia tarvitaan esimerkiksi niinkin oleelliseen asiaan kuin pidättämiseen. Synnyttäessä lantionpohjalihasten hallinnasta voi kuulemma olla iloa ponnistaessa, tai tarvittaessa vauvan etenemisen hidastamisessa. Lantionpohjalihasten treenaaminen voi mahdollisesti auttaa ehkäisemään repeämiä. Lantionpohjatreenillä voi kuulemma myös vaikuttaa helpottavasti ja ehkäisevästi sellaisiin ikäviin alapääosaston raskausvaivoihin kuin peräpukamat tai suonikohjut…down there..you know. Treenatessa verenkierto alueella vilkastuu. Treenatuista lantionpohjalihaksista voi olla iloa myös synnytyksen jälkeen, kun palautuminen on hiukan nopeampaa.

Oma naiskuntotreenini on peräisin tästä kirjasta (Malla Rautaparta, Raskaus, synnytys, äitiys 2010). Ohjeita ja sovelluksia löytyy vaikka kuinka, mutta lihaksia voi harjoittaa ihan ilman mitään sen ihmeempiä ohjeitakin. Ideana on jännittää lihaksia ja sitten rentouttaa ne. Rentouttaminen on ihan yhtä tärkeää kuin jännittäminen, synnytyksen kannalta kuulemma jopa tärkeämpää. Harjoituksia kannattaa tehdä eri asennoissa, koska lantionpohjaan kohdistuvan paineen määrä vaihtelee asennosta toiseen, ja siten painetta lisäämällä, treeniin saa vähän lisää haastetta. Makuuasennossa tai kontallaan oli helpoin aloittaa. Lihaksia treenataan sekä nopeiden ja voimakkaiden rutistusten avulla, että pitkien staattisten pitojen avulla.

Teen lantionpohjatreeniä pari kertaa viikossa. Olen tehnyt aikalailla alusta asti. Koskaan ei kuitenkaan ole myöhäistä! Itselle hommasta on tullut samalla hengitys- ja keskittymisharjoitus. Liitän sen usein muun jumpan tai joogaamisen yhteyteen, tulee sitten koko keho hoidettua yhdellä kertaa. Treenin vaikutuksen huomaa siitä, että eri asennoissa jännittäminen ja rauhallinen hengittäminen treenin aikana ovat helpottuneet. Aluksi vaikkapa 15 sekunnin jännitys tuntui ikuisuudelta eikä meinannut onnistua kunnolla millään, ainakaan montaa toistoa putkeen. Nyt 30 sekuntia ei tunnu missään. Tuntuu myös, että pidätyskyky on parempi. Esim. aivastaessa ei tarvitse välttämättä enää pysähtyä ja keskittyä. 😀

Hengitys ja rentoutuminen

Viimeisimpänä mukaan viikottaiseen kehonhuoltorutiiniin tulivat mukaan hengitys- ja rentoutusharjoitukset. Hengitysjuttuihin löytyy hyviä vinkkejä tästä videosta taikka tuosta Rautaparran kirjasta. Hengitystekniikoita ja hengitykseen keskittymistä harjoittelen synnytystä silmällä pitäen. Hengityksellä on tunnetusti merkittävä rooli kivunsiedossa. Olen myös koko raskausajan yrittänyt tietoisesti treenata kivunsietoa, stressin- ja mielialojenhallintaa hengittämällä. Kun lyö varrpaan johonkin tai huomaa että v-käyrä alkaa äkillisesti nousta, alan vaan keskittyä hengittämiseen. Mitä enemmän tätä tekee, sen automaattisemmaksi tapa tulee. Toivottavasti tää muistuu mieleen synnyttäessäkin, vaikka synntyskipu tuskin on verrattavissa pöydänjalan ja varpaan väkivaltaisen kohtaamisen aiheuttamaan tuskaan. 😉

Hengitysharjoitukset voi yhdistää visuaalisiin mielikuviin, rentoutusharjoitukseen kuten kehon skannaukseen tai vaikka ohjatun rentoutuksen kuunteluun. Itse olen treenannut hengitystekniikoita myös venytellessä ja joogatessa. Näin saa samalla testattua sitä, minkälainen hengitys helpottaa esimerkiksi takareiden venytyksestä aiheutuvan kivun siteämistä parhaiten. Koitappa pidättää henkeä vaikka pohjetta venyttäessä ja vertaa tunnetta sitten siihen, kun venytys tehdään syvään ja keskittyen hengitettäessä. Tämä konkretisoi hengittämisen merkityksen kivunsiedossa. Olen luonut itselleni myös visuaalisen mielikuvan mieluisasta paikasta johon voin ajatuksissani mennä kun haluan rentoutua. Katsotaan josko siitä olisi jonkinlaista hyötyä supistusten kanssa.

Kävely

Kävely olisi niin hyvää raskausajan liikuntaa. Viime viikkoina olen vaan valitettavasti joutunut myöntämään itselleni, että sekään ei enää välttämättä onnistu. Kilometrin kävelyyn voi kulua puoli tuntia jos liitoskivut yllättää kesken lenkin. Joskus kävely kulkee hyvin mutta revittely kostautuu myöhemmin infrenaalisten liitoskipujen ja lonkkasäryn muodossa. Nyt koitan saada käveltyä pienen 20 minuutin lenkin joka päivä. Hyvänä päivänä uskallan jopa ottaa koiran mukaan. Useimmiten olen kuitenkin liian hidas jopa meidän eläkeläiselle eikä lenkistä seuraa kuin vitutusta…molemmille. Tähän on tultu.

Lihaskunto

Irtisanoin salijäsenyyden jossain rv15 tienoilla kun alkoi inhottaa julkisilla paikoilla ähiseminen, turvonneena ja huonosti istuvissa treenivaatteissa. Viikko viikolta alkoi myös tuntua siltä, että rutiinitreeni ei enää ollut se mitä kaipasin. Mieli kaipasi rauhoittumista ja keho ihan toisenlaista liikuntaa.

Kehittelin sitten useasta eri lähteestä vinkkejä ja liikkeitä poimien itselleni viikottaisen lihaskuntojumpan jota olen pystynyt tekemään hiukan muokaten koko raskauden ajan pari kertaa viikossa. Käyn läpi ainakin nämä lihakset: pohkeet, reidet, pakarat, syvät vatsalihakset, pitkät selkälihakset, hauikset, ojentajat, hartiat, rintalihakset. Muita välineitä mulla ei ole, kuin käsipainot. Liikkeet on hiukan muuttaneet muotoaan aina sitä mukaa, kun maha on kasvanut ja tullut tielle. Esimerkiksi punnerrukset teen nykyään seisovaltaan terassin kaidetta vasten, muuten maha ottaa kiinni lattiaan…

Oleellista on, että koska tarkoitus ei ole kehittää lihasvoimaa tai kiinteyttää tai mitään muutakaan kovin ihmeellistä, voin tehdä treenin aina sillä tasolla kuin se tuntuu hyvältä. Tarkoitus on tuottaa hyvää oloa ja ylläpitää lihaskuntoa. Siksi en nyt koe minkäänlaista tarvetta punnertaa veren maku suussa. Raskaana oleminen on ihan tarpeeksi raskasta muutenkin.

Jooga ja venyttely

Joogasta ja ihan perinteisestä venyttelystä on ollut tosi iso apu liitoskipuihin ja selän jäykkyyteen. Tästä jo moneen otteeseen mainitusta kirjasta löytyy paljon hyviä ohjeita raskausajan joogaan. Tässä jotain liikkeitä ja asentoja jotka on musta tuntuneet hyvältä:

Kissa-lehmä asanassa selkä vuoroin pyöristetään ja vuoroin notkistetaan hengityksen tahtiin. Hyödyllistä jäykän alaselän kanssa kipuilevalle.

Kissa asento: käyttö ja tekniikka suorittaa

Lapsi asana on ollut kokoajan yksi mun suosikkiliikkeistä. Venytys kohdistuu selkälihaksiin, lantioon, nivusiin ja sisäreisiin. Omalla keskittymisellä ja painopistettä tai käsien ja jalkojen asentoa hiukan modaamalla voi vaikuttaa venytyksen voimakkuuteen eri puolilla kehoa.

Laukaise alaselän kipu – 7 helpottavaa täsmäliikettä alaselkäkivun ...

Tämä sisäreisivenytys tuntuu hyvältä myös alaselässä.

Juoksijan lihashuolto – Endorfiinikoukussa

Kehonhallintasilta. Tarkoituksena on jännittää ensin lantionpohja ja sitten nostaa lantio ylös ja jännittää pakarat. Asento pidetään jonkun aikaa rauhellisesti hengitellen. Liikkeen voi toistaa esimerkiksi viisi kertaa. Kehon paino jakautuu jalkapohjille ja olkapäille. Tämä aktivoi ja lämmittää selän, pakaroiden ja lantion alueen lihaksia kivasti ja helpottaa sitä kautta liitoskipuja ja jäykkyyttä.

Raskausajan jooga (ma 10:00-11:00) Annankatu, Saija (8x ...

Raskaana olevan kannattaisi ilmeisesti kyykkiä. Itselle tuo syvä kyykky ei ole ollenkaan luonnollinen asento mutta olen raskausaikana kyykkinyt juuri tuolla lailla polvista kyynerpäillä työntäen tai sitten olen ottanut käsillä tukea edestä esimerkiksi terassin kaiteesta. Myös t’m’ on helpottanut alaselän jäykkyyttä ja liitoskipuja kiitettävästi ja heti.

Lantionpohjalihakset osa 3 | VDOPAS

Olen ajatellut, ettei näiden viikottaisten kehonhuoltohetkien tarvitse olla pitkiä. Kunhan niitä tulee tehtyä. Mitä pidemmälle raskaus on edennyt ja mitä kipeämmäksi paikat on tulleet, sitä mieluisemmaksi venyttely ja kevyt lihaskuntortreeni on tullut. Kun alkaa olla oikeasti kipeä, jumpan hyödyt näkyy ja tuntuu konkreettisemmin. Kukin liikkuu tavallaan, toiselle tavoitteelisempi liikkuminen on raskausaikanakin tärkeää ja huoli kunnon rapistumisesta tai kehon lässähtämisestä on kova. Mulle tärkeintä on ollut hyvä mieli. <3

Lue myös:

Kirjasuositukset odottajalle

Raskausdiapetes – Odottajan tuomiopäivä

Vauvan tyyli hakusessa?

INSTAGRAM/BLOGLOVIN/BLOGIT.FI

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Raskaus ja synnytys

Sattuman sanelema tyyli

Kun hankkii tyylinsä kirpparilta, oli se sitten pukeutumista tai sisustusta, antaa sattumalle ison roolin oman tyylin rakentumisessa. Voit vaikuttaa vain siihen, mitä kirpparikierrokselta tarttuu mukaan, mutta et tarjontaan. Jostain syystä tämä secondhand-muotiin ja sisustukseen liittyvä piirre viehättää mua suuresti. Kirppistelijät tietää, että jonkun tietyn tarkkaan rajatun tuotteen metsästäminen vaatii aikaa ja tuuria. Eikä täsmäiskumielessä kannata yksittäiselle hyllikirppikselle välttämättä suunnata ollekaan.

Sen sijaan teen aina ennen kirppikselle menoa itselleni listan siitä, minkä tyyppistä olen tällä kertaa vailla. Kenkiä? Koruja? Matto? Lista säästää aikaa ja auttaa suuntaamaan katseen tavarapaljoudessa oikeaan paikkaan. Rekkiin, hyllyyn, lattiatasoon… Lisäksi se hiukan hillitsee keräilyhimoa, listan ulkopuolelta ostamiseen vaaditaan painavat perusteet.

Ajattomat, simppelit mutta muotoilultaan jotenkin erityiset, kevyet, vintagehenkiset, jopa antiikilta haiskahtavat korvikset 2e, Kirppis Center Manhattan

Tarinoita

Kiintymyksemme tavaraan perustuu esineisiin latautuneisiin merkityksiin ja tunteisiin. Tavaran käyttöarvo, vaikka onkin tärkeää seikka, näyttele ostopäätöksessä usein sivuosaa. Halpahallista eurolla ostettu ämpäri on helppo unohtaa marjametsään, sen sijaan mummolasta peräisin oleva, isoisoäidin lypsyllä sodan jälkeen käyttämä sinkkiämpäri on arvokas perintökalleus, jota ei viedä ulos ruostumaan alunperinkään. Molemmat ovat ämpäreitä.

Tämä esineiden merkityksellisyys on osa kirppistyylin viehätystä. Siis ethän sä sitä tarinaa juuri koskaan tiedä, mutta esine itsessään ja vaikkpa se minkälaiselta myyntipöydältä tai hyllyltä se löytyy, kertoo riittävästi. Voit ainakin kuvitella päässäsi mitä kaikkea sopivasti kulahtaneet tennarit tai 50-luvun keittiövaaka ovat nähneet, missä kulkeneet ja kenen kanssa.

Kirppishommien kohdalla esineiden tarinallinen ulottuvuus ja tunnelataus toteutuvat ja toimivat ihan itsestään. Tätä samaa ideaa yrittävät ilmeisen hyvällä menestyksellä hyödyntää esimerkiksi lähes kaikki vaatemerkit. Joskus kyse on vain tyhjyyttään kumisevasta brändistä, joka ei perustu mihinkään todelliseen. Joskus puolestaan ajan myötä saavutetusta ikonisesta statuksesta ja sitä kautta tuotteisiin latautuneesta nostalgiasta ja tunteista. Toisinaan tuotteisiin ladataan tunnetta ja merkitystä yrityksen arvojen ja tuotteiden takana olevien inhimillisten tarinoiden tai vertais- ja vaikuttajamarkkinoinnin kautta. Tämä on iso osa kuluttamisen tuomaa nautintoa. Yritän kuitenkin aina muistaa, että tämä on myös äärimmäisen tehokas keino saada meidät ostamaan vaikka emme tarvitsisikaan.

Kenelle lienee kuulunut tämä mystisen vihreä neule. Kyseessä aito mummovaate, päällystettyine nappeineen ja helmikirjailuineen. Hassisen kirppis, 4e.

Low risk, high reward

Second hand-shoppailu voi olla edullista, tai sitten ei. Nykyään tuotteen second hand-status kun näyttää olevan usein perusteena kovalle hintapyynnölle. Käytetylle tavaralle riittää kysyntää ja hinta kohoaa, hölmöltä juttu alkaa näyttää, kun henkkamaukka-topit maksaa kirpparilla tuplasti sen, mitä uutena. Toisin sanottuna olemme yhä useammin valmiita maksamaan siitä, että tuotetta on jo käytetty, joku muu on ostanut sen ennen meitä. Tämä liittyy todennäköisesti ekologisuuteen ja eettisyyteen, sekä siihen, että kirppisvaatteiden käyttäminen toimii statussymbolina, ja ihan vaan siihen, että se on muodikasta.

Jos ja kun laatuvaatetta saa edelleen suurimmaksi osaksi käytettynä hiukan edullisemmin, mahdollistaa tämä vähän riskialttiimpien tyylien kokeilemisen ja laatikon ulkopuolelle katsomisen. Itse en todellakaan ole ollut mitenkään persoonallinen pukeutuja ennen kun aloin ostaa käytännössä kaiken kirppareilta viitisen vuotta sitten. En tiedä olenko varsinaisest vieläkään, mutta on tämä silti tuonut valtavasti väriä ja ilmettä mun vaatekaappiin. Jos ostos osoittautuu virheeksi, se harmittaa edullisen kirppislöydön kohdalla hiukan vähemmän.

Tätäkään liivä en olisi varmasti vaatekaupassa edes kokeillut. Se kuitenkin toimii tosi kivasti noiden mun suuresti rakastamien kaiken maailman mustien tunikoiden kanssa. Hassisen kirppis 8e.

Osana kulutuskulttuuria

Edes yksinomaan kirippikseltä ostamalla ei pääse irtisanoutumaan kulutuskulttuurista. Kirpputori on yksi keskeinen linkki tavaroiden elämänkaaressa. Ketju alkaa tuotekehityksestä ja jatkuu tuotannon, myymisen, ostamisen ja käyttämisen kautta tuotteen hävittämiseen. Kirpputori kiilaa tässä tuohon käyttämisen ja hävittämisen väliin, antaen tavaralle mahdollisesti useita uusia käyttäjiä. Se on tietenkin helkkarin hyvä homma, mutta jos asiaa miettii hiukan pidemmälle, tajuaa, että käytetyn vaatteen kysyntä toisaalla, mahdollistaa osaltaan vaatteiden ylikulutusta ja harkitsematonta shoppailua toisaalla. Eikä pelkästään mahdollista, vaan riippuu siitä. Esimerkiksi hyllykirppiksillä tulee toisinaan vastaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen pysyviä, selvästi samoille myyjille kuuluvia hyllyjä, joista näkee, että shoppailu on lähtenyt pahasti käsistä. Rekeissä roikkuu täysin uutta tavaraa alkuperäisine hintalappuineen. Myyjä saa ilmeisesti tavaroista vielä ihan kelpo hinnan, riihikuivaa käteistä jolla voi paikata himoshoppailun tekemää lovea lompakossa tai ostaa lisää. Nettikirppikset ovat tehneet tämän vielä astetta helpommaksi. Pahimmassa tapauksessa päädytään kiihdyttämään älytöntä shoppailua. Kirpparilla käymällä ei siis voi yksiselitteisesti pestä käsiään vaateteollisuuden sotkuista. Hiukan selvemmillä vesillä liikkuu, jos ostaa vain tarpeeseen, myös kirppikseltä.

Tämä YoZen-merkkinen trikoomekko löytyi alkuperäisissä hintalapuissaan noin 30 euroa alkuperäistä hintaansa halvemmalla. Nämä kallimmat käyttämätömät merkkivaatteet, jonkun toisen katkerat virheostokset voi olla kaikesta huolimatta tosi hyviä löytöjä. Ja hei, tämä mahtuu myös mahan kanssa! Hassisen kirppis 40e.

Erottautumista

Massamuotia tuottavat ketjut on olleet hiukan vaikeuksissa, kun me kuluttajat ei yhtäkkiä enää halutakkaan näyttää kaikki samalta. Vanhoina hyvinä aikoina, kun materiaalit maksoivat sekä rahaa että vaivaa ja vaatteet tehtiin itse, muotia seurattiin hyvin rajallisesti. Muotia oli, tietenkin, mutta se oli hyvin harvoille syy hankkia uutta. Siinä 80-luvun paikkeilla, kun massamuoti ja kulutuskulttuuri rantautui Suomeen toden teolla, alkoi olla muodikasta ja cool hankkia noita massatuotettuja, teollisia tuotteita. Mutsin neuloma villapaita olikin yhtäkkiä vähän nolo ja Levikset, samanlaiset kuin kaikilla muillakin, ne oli saatava. Kyllä, ihmisillä on kasarilla ja ysärilläkin ollut yksilöllisiä tyylejä, massamuoti vain oli muodikasta. Muotitaloilla ja yrityksillä oli suuri valta tyylien sanelemisessa. Näillä spekseillä mentiin pitkään, ehkä suunnilleen 2010-luvulle asti, ja näillä spekseillä henkkamaukat ja muut kasvoivat massiivisiksi monstereiksi.

Nyt näyttää siltä, että massamuoti on mennyt muodista. Cooleimmat tyypit, vaikuttajat ja edelläkävijät kulkevat vintagevaatteissa. Vintageen ja käytettyyn pukeutuminen on täydellinen erottautumisväline paremmalle väelle (Juliaihminen kirjoitti tästä taannoin hyvän sosiologilarpin sisustukseen liittyen). Tyylin kokoaminen käytetyistä vaatteista vaatii massamuotiin nojaavaa tyyliä enemmän aikaa ja vaivaa, todellisten helmien kohdalla myös rahaa. Se vaatii vahvaa yksilöllistä makua ja esteettistä silmää. Jonkun vaatteen tyylikkyys ei määrity muotitalon toimesta, vaan käyttäjä määrittää sitä enemmän itse. Näistä kaikista arvostetuista ominaisuuksista voi pyrkiä viestimään pukeutumalla vintageen ja kirppiskamaan. Lisäksi samalla tulee viestineeksi omista eettisistä ja ekologisista arvoistaan. Kirppikseltä ostava ei siis automaattisesti ole yhtään vähempää muodin orja kuin muutkaan. Täytyy vaan toivoa, ettei eettinen ja ekologinen kuluttaminen mene koskaan muodista, kuten kaikki muu maailman historiassa on tähän mennessä tehnyt. Ellei se sitten korvaudu sillä, että oikeasti kulutamme valtavasti vähemmän.

Laukkujen ostaminen kirpparilta on kivaa ja vaivatonta. Siksi sen suhteen jotuukin usein harjoittamaan hiukan itsekuria. Kuvassa viimeisin laukkulöytö, tekonahkainen olkalaukku. Hassisen kirppis 10e.

Yksi kaikkien aikojen suosikkilöydöistäni, nahkainen, sikavanha, osittain korpuksi käpristynyt postimiehen olkalaukkua muistuttava luottokassi. Puutorin kirppis 5e.

Toinen vanhoista luottolaukuistani. Nahkaa en ostaisi koskaan uutena. Ja onhan tuo elämää nähnyt nahka paljon kivemman näköistäkin kuin uusi. Sitä kirppistä ei taida enää olla olemassakaan, josta tämän ostin.

Hauskaa ja fiksua

Mä olen aina just tällainen ilonpilaaja, että otan käsittelyyn jonkun kivan iloa tuottavan asian ja alan sitten selittää millä kaikilla tavoilla sekin on vain osa kapitalistin salajuonia tai ilmentymä ihmisen turhamaisuudesta. Musta on kuitenkin tärkeää miettiä oman käyttäytymisen laajempia seurauksia hiukan pidemmälle, ainakin jos oikeasti haluaa elää vähän kestävämmin. En silti pelkää myöntää, että rakastan kirppiksiä, sitä jännittävää metsästystä ja löytämisen iloa. Olen iloinen että kirpparilla voin toteuttaa tätä luolaihmisiltä perityvää keräily-/metsästysviettiäni hiukan puhtaammalla omatunnolla kuin kauppakeskuksissa. Pidän siitä, että kaikkiin kaapissa oleviin vaatteisiin liittyy vahva muisto siitä, koska ja miten se on hankittu, mielikuvia ja merkityksiä aivan eri tavalla, kuin silloin aikanaan niihin uutena, hetken mielijohteesta kaupoista tai netistä ostettuihin vaatteisiin.Olen säästänyt aivan naurettavan paljon rahaa ostamalla kirppikseltä. Samalla kuluttanut aivan naurettavan paljon aikaa, jota olisin voinut käyttää johonkin ”järkevämpään”. Mutta enpä käyttänyt, enkä kadu hetkeäkään.

Muutamia kovassa käytössä olleita järkiostoksiani.

Lue myös:

Vauvan tyyli hakusessa?

Keväsisutukseen ilmettä kirpparilta

Helmikuun turhake: Tuhat ja yksi siivousainetta

INSTAGRAM/BLOGLOVIN/BLOGIT.FI

Muoti Vastuullisuus Kirppislöydöt Trendit